Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista

Porcupine Tree: The Incident (Roadrunner Records, 2009)

Porcupine Tree: The Incident (2009).Steven Wilsonin johtama progebändi Porcupine Tree kulki pitkän matkan albumiin The Incident. Alun perin sivuprojektina käynnistynyt “yhtye” julkaisi omakustanteita. Nuo kasetit ovat haluttuja keräilyharvinaisuuksia, vaikka niiden biisit julkaistiin uusintoinakin. Up The Downstair vuodelta 1993 sisälsi jo aitoja bändisävyjä. Kenties viimeiseksi työkseen trance-, pop- ja metallivärejäkin hyödyntänyt nelikko Wilson, Richard Barbieri, Colin Edwin ja Gavin Harrison äänitti 2008–2009 aikana 70-luvulta vaikutteita saaneen konseptialbumin. Porcupine Treen kymmenes studiolevy The Incident on taidonnäyte täynnä ajatonta musiikkia.

Alun perin lauluntekijä Wilson (s. 1967) aikoi julkaista The Incidentin yksiraitaisena teoksena, joka sisältää 14 osaa. Levy ehtikin striimiksi Spotifyhin nimenomaan yhtenä raitana. Varsin yhtenäisen albumin tarinallisuus kehittyy erilaisten ihmiskohtaloiden tarkastelusta. Kertoja vaihtuu tilanteiden mukaan. Ihmisille tapahtuneiden sattumusten summasta syntyy jotain uutta. Kaiken yhdistäviksi teemaksi nousee alati läsnä oleva tunne ulkopuolisuudesta sekä vahva musiikki.

Mahtipontisilla aloitusiskuilla lähtevä Occam’s Razor toimii esinäytöksenä. Alun kolmisoinnun lyönnit kuvastavat sattuman merkitystä, jossa yksi elämänkäänne voi muuttaa kaiken. Konsepti jatkuu saumattomasti kun The Blind Horse starttaa vastustamattomalla riffillä. Irtonainen raita syventyy hetkeksi ilmeikkääseen bassopohjaan ennen loppuhuipentumaa. Wilsonin vahva sävellystyö on edukseen.

Porcupine Tree käsitteli klassisen teema-albumin ainesosia taitavasti. Yksi tärkeimmistä elementeistä on tauottoman musiikin jatkuvuus. Biisien vaihtumista voi seurata tarkkaankin, toisaalta syventyminen ikään kuin häivyttää rajakohdat. 55-minuuttinen teos toimii moitteetta. Yksi esimerkki tästä on nimikappale ja sen ympärille tehdyt Drawing The Line ja Your Unpleasant Family.

Wilsonilta tuttu junateema johdattaa yhdeksänteen osaan: pitkä Time Flies on yksi albumin avainraidoista. Omaelämäkerralista ainesta sisältävässä tekstissä mainitaan albumit Sgt. Pepper ja Are You Experienced? Levyn puoliväliin asettuva rauhallinen rakentuminen yltää grooveen ja majesteetilliseen väliosaan. Rullaava sävellys ottaa ansaitusti lähes 12 minuuttia. Videoversio on puolta lyhyempi.

Degree Zero Of Liberty toistaa albumin intron ja lähtee takautumana rakentamaan jatkoa. Alkuun kuulaiden kitaroiden vetämä Octane Twisted nousee kiihkeäksi riffilataukseksi. Lähes kokonaan instrumentaalinen raita kehystää albumin viimeistä kolmannesta myös rumpali Harrisonin voimin. The Seance ja Circle Of Manias saattavat sisältää albumin hyytävintä kitarointia, hieman edeltävän albumin The Fear Of A Blank Planet tyyliin. The Incident polveilee eteenpäin kuin parhaat esikuvansa. Hyvin 2000-lukulaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Kun päätösraita I Drive The Hearse alkaa, mielessä käyvät classic rockin klassikot Tommy ja The Wall.

Perinnettä luotiin omalla tavallaan myös The Incidentin kiertueella. Porcupine Tree soitti vasta lyhyen aikaa ulkona olleen levyn kokonaan myös Helsingin jäähallissa lokakuussa 2009. Jotkut fanit yllättyivät noin tunnin yhtäjaksoisesta setistä, mutta konsertti oli mahtavaa kuultavaa. Kiertueelta taltioitiin livelevy Octane Twisted, josta kannattaa etsiä käsiinsä DVD-levyn sisältävä laitos.

Richard Barbieri – syntetisaattorit, kosketinsoittimet
Colin Edwin – bassokitara, kontrabasso
Gavin Harrison – rummut. lyömäsoittimet
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

The Incident -kiertueella myös:
John Wesley – kitara, taustalaulu

The Incidentin kiertueen jälkeen Steven Wilsonin ura jatkui soolouralla. Ensimmäinen soololevy Insurgentes ilmestyi jo 2008. Mestarillinen tupla-albumi Grace For Drowning julkaistiin vuonna 2011. Myös Blackfieldin kolmatta albumia Welcome To My DNA suunniteltiin. Porcupine Treen uutta tulemista on odotettu vuosia. On mahdollista, että The Incident ei saa jatkoa koskaan.

The Incident julkaistiin 2CD- ja 2LP-painoksina. Rajoitettu boksieditio sisältää DVD-levyn, jolta löytyy albumin 5.1- ja stereomiksaukset. Visuaalisena lisänä ovat boksiin liitetyt kirjat, joissa on PT:n konserteista tuttuja Hajo Muellerin piirroksia ja Lasse Hoilen valokuvia. Albumin neljä lisäraitaa kannattaa myös ottaa haltuun. Erityisesti Bonnie The Cat ja Remember Me Lover jammaavat mukavasti.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Lue lisää:
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree kotisivu
Steven Wilson kotisivu
Richard Barbieri kotisivu
Gavin Harrison kotisivu
Colin Edwin kotisivu

Burning Shed kotisivu

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa

Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands (Medium Productions/Flavour Of Sound, 1997)

Brittiläiset muusikot Steve Jansen ja Richard Barbieri alkoivat yhteiseen musiikintekoon 1970-luvulla yhtyeessä Japan. David Sylvianin johtama bändi jätti lähtemättömän jäljen synarockin uuteen aaltoon. Ripaus futua ja viileää poseerausta toivat yhtyeen lähes mainstream-nimeksi. Kävi kuitenkin niin, että kaupallisen läpimurron kynnyksellä Japan hajosi sisäisiin ristiriitoihin.

Silti yhtyeen jäsenistä pulppusi edelleen suurta muusikkoutta. Ilmiömäisen persoonallisen rytmiikan kanssa operoiva rumpali ja säveltäjä Steve Jansen (s. 1959) jatkoi yhteistyötä eri tavoin lähes kaikkien ex-Japan -kavereittensa kanssa. Yksi tiheimmistä kollaboraatioista lienee levytystyö Richard Barbierin (s. 1957) kanssa. Odottamaton Japan-inkarnaatio Rain Tree Crow vuodelta 1991 toi muusikkoparin hetkeksi syvään yhteistyöhön myös Mick Karnin ja Jansenin veljen David Sylvianin kanssa, mutta tuo tie jäi vain yhden levyn mittaiseksi. Tulevaisuus tuntui osoittavan kohti toisenlaisia yhteistyövirityksiä.

Jansenin ja Barbierin ambient alkoi alun perin Japanin markkinoille suunnatulla levytyksellä Worlds In A Small Room. He levyttivät yhdessä myös popalbumin nimellä The Dolphin Brothers. Jostain syystä muusikkoparin levytykset eivät päässeet esiin samaan tapaan kuin ex-bändikaverien ulostulot. Sylvianin Brilliant Trees noteerattiin suurena taiteellisena menestyksenä. Bassotaiteilija Mick Karnin oivallinen Titles sai nostetta levy-yhtiö Virgin Recordsin kautta. Samaan aikaan Jansenin ja Barbierin omat monisyiset kollaboraatiot jatkuivat kiinnostavina, mutta merkittävien myyntilukujen tavoittamattomissa.

* * *

Lähes kokonaan instrumentaali Changing Hands syntyi kirjeenvaihtomaisesta vuorovaikutuksesta. AllMusicin mukaan kollektiivin musiikkia työstettiin poikkeuksellisesti myös postitse Jansenin, Barbierin ja muusikko Nobukazu Takemuran (s. 1968) kesken. Ajatuksia, aihioita ja ambientin kaltaista virtaa siirtyi mantereelta toiselle vilkkaasti. Trio eli voimakkaasti virtuaalisenakin.

JBT:n musiikki eroaa selkeästi David Sylvianin instrumentaalimusiikista. Changing Hands välttelee romanttiseen suuntaan painottuvaa tuotantotyötä. Tunnelma asettuu Sylvianin ja Karnin levytysten väliseen tuntemattomampaan maastoon. Jansen Barbieri Takemura operoi myös ambientin popmaisella puolella, osin Brian Enon tapaan.

Unenomaisesti käynnistyvä Sun Trap In The Sea kutoo rytmin ympärille ajatonta matkantekoa. Aloitusraita luo downtempomaista pohjaa albumin jatkolle. Subtle Bodies tuntuu lähtevän aluksi samankaltaiseen suuntaan, mutta etuiskulla lähestyvä kohina toistuu ja viekin tiiviiseen svengiin. Muusikoiden poptausta nouse esiin.

Albumin pääteokset kohdataan keskivaiheilta eteenpäin. Hieman Massive Attackin linjoilla liikehtivä At Eleven vie muutaman lauletun rivin kautta raitaan Spaced. Uhkaavan tummaa groovea syventää lyömäsoittaja Jansenin kosketuksen rentous. Soitossa kuuluu Japan-aikojen tyyli hieman päivitettynä, aikuisempana ilmaisuna. Rahisevan vinyylin saatelema Empty Orchestra nakuttaa eteenpäin vastustamattomasti. Syntyy symbioosi, jossa Philip Glassin puskevien koskettimien kaltainen maailma kohtaa jossain Jean-Michel Jarren ilmaisun sydänmailla. Albumin pisin raita tuntuu aina liian lyhyeltä.

* * *

Barbierin ensimmäinen soololevytys Things Buried julkaistiin vuonna 2005. Jansenin sooloura alkoi albumista Slope (2007). Jansenin, Barbierin ja Takemuran yhteistyö jäi yhteen yhteiseen albumiin.

Lue lisää:
Richard Barbieri kotisivu
Steve Jansen kotisivu
Nobukazu Takemura kotisivu

Tuomas Pelttari

 

Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä

Porcupine Tree: Up The Downstair (Delerium Records, 1993)

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).Vuonna 1987 perustettu Porcupine Tree oli alun perin Steven Wilsonin (s. 1967) sooloprojekti. Wilsonin kasettijulkaisuihin pohjautuva ensimmäinen albumi On The Sunday Of Life julkaistiin vuonna 1992. Toinen studioalbumi Up The Downstair esittelee sekin Porcupine Treen vielä kasvuvaiheessa, mutta millä tavalla! Levystä kaavailtiin tupla-albumia, jolla olisi ollut mukana aiemmin julkaistu Voyage 34, mutta tämä ilmava kuvaus epäonnistuneesta LSD-tripistä julkaistiin erikseen. Tiivistunnelmainen Up The Downstair herätti aiempaa suurempaa mielenkiintoa underground-piireissä. Se nousi pieneksi hitiksi ja merkittäväksi näytöksi Wilsonin uralla.

Porcupine Treen alkuvuodet painottuvat psykedeeliseen rockiin ja progehtaviin trancesävyihin. Välillä Up The Downstairin ohjelmoidut rumpuraidat ja sekvensserit hallitsevat äänimaisemaa, toisinaan jopa kitaran kustannuksella. Peruspoljento säilyy myös albumin remasteroidulla versiolla, jolla Gavin Harrison soittaa rumpuraidat uusiksi. Ensimmäinen levy-yhtiö Delerium Records saatteli Porcupine Treen vaiheittain myös oikeaksi bändiksi. 1993 “yhtye” oli yhä yhtä kuin Steven Wilson, mutta tilanne muuttui pian. Up The Downstair esittelee jo tulevat vakijäsenet Colin Edwinin ja Richard Barbierin.

Kuuluisa nimikappale kulkee junamaisella voimalla, ja Suzanne Barbierin sanailu jää kuin verhon taakse. Progemainen kokonaisuus jumittaa myös tanssibiitin voimalla, ja kahdeksan minuutin paikkeilla alkava noste kuumottaa. Tuossa fiiliksessä voi havaita jotain yhteistä brittiläinen spacerockyhtye Ozric Tentaclesin kanssa. Trancerockin keskellä mieleen voi juolahtaa myös suomalainen Kingston Wall. Small Fish/Burning Sky on myös Steven Wilsonin huippuhetkiä. Jälkimmäisenä kuultava pitkä ja massiivinen instrumentaalipuolisko huipentuu komeaan kitarariffiin, juhlavasti kahteen kertaan.

Porcupine Treen ilmaisu on koko ajan hakenut uutta suuntaa. Vuosien varrella mukaan on tullut popvivahteita ja raskaampaa rockia. Millenniumin jälkeen julkaistuilta levyiltä In Absentia ja Fear Of A Blank Planet löytyy jopa hienoisia metallivaikutteita. Yhtyeen toistaiseksi viimeinen albumi on 2009 julkaistu The Incident. Tämän jälkeen Steven Wilson on keskittynyt enemmän tuotantotyöhön ja soolouraan.

Ohjelmointi ja esitys: Steven Wilson
Gavin Harrison: rummut (ei mukana alkuperäisessä levytyksessä)
Colin Edwin: bassokitara
Richard Barbieri: kosketinsoittimet
Suzanne Barbieri: laulu
Tuottaja: Steven Wilson

Levyhyllyt:
Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Lue lisää:
Porcupine Tree: Stars Die – The Delerium Years ‘91-91, 2CD + 40-sivuinen liite
(Delerium Records, 2002).
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree kotisivu

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).

 

David Sylvian: Brilliant Trees – sielukas vokalisti soolouran alussa

Levyhyllyt avautuvat David Sylvianin soolouran ensiaskeleilla

David Sylvian: Brilliant Trees (1984).Brittiläinen vokalisti ja muusikko David Sylvian (s. 1958) on tehnyt pitkän uran. On vaikea kuvitella brittiläistä populaarimusiikkia ilman popikoniaan. Sylvianin taide – ääni, tekstit, sävelllykset ja toteutus ovat vertaansa vailla.

David Sylvian nousi vokalistin valokeilaan viisihenkisessä brittiyhtyeessä Japan. Ultratyylikäs bändi julkaisi viisi albumia ja livetuplan vuosina 1978–1983. 80-luvun alkupuolella Sylvian siirtyi soolouralle, sillä vanha bändi alkoi tuntua ahtaalta. Sittemmin Sylvian on tehnyt mielensä mukaan popmusiikkia, instrumentaaliteoksia, avantgardea ja lukuisia kollaboraatioita. Hänen kanssaan ovat levyttäneet esimerkiksi Ryuichi Sakamoto, Holger Czukay, Robert Fripp ja Bill Nelson. Yksi Sylvianin suurimmista tukipilaireista on hänen veljensä, muusikko ja säveltäjä Steve Jansen. Hän soittaa suurimmalla osalla Sylvianin levytyksistä.

Sooloura alkaa

Yhdessä Ryuichi Sakamoton kanssa tehty single Bamboo Houses//Bamboo Music (1982) tuntuu jännittävältä jatko-osalta Japan-yhteen viimeiseksi jääneelle studioalbumille Tin Drum. Tuon levyn yllätyshitti Ghosts antoi suuntaa Sylvianin uuteen musiikkiin. Vuonna 1983 elokuvamusiikin yksi suurista tapauksista oli Sylvianin ja Sakamoton single Forbidden Colours. Uskomattoman kaunis sävellys ja toteutus kruunasivat David Bowien tähdittämän elokuvan Merry Christmas Mr. Lawrence.

David Sylvian: Brilliant Trees (Virgin Records, 1984)

Suurempi näytön paikka oli edessä vuonna 1984 kun albumi Brilliant Trees julkaistiin. Levy täytti kovimmatkin odotukset helposti. Brilliant Trees on syvä ja harkittu kokonaisuus, Sylvianin ja Steve Nyen yhdessä tuottama mestariteos. Singlen Red Guitar videon ohjasi Anton Corbijn.

Ero Japan-yhtyeen hieman muottimaiseen ilmaisuun tuntuu selvästi. Vierailevat muusikot tuovat Sylvianin näkemystä esiin aivan erityisellä herkkyydellä. Levyn epätavanomaiset singlebiisit nivotuvat saumattomasti yhteen rytmiin painottuviin ambientviritteisten kokemusten kanssa.

Sylvianin debyytti on yksi jylhimmistä taidepoplevyistä, joilta on irronnut hittejä: vastustamattomasti funkkaava Pulling Punches ja värisyttävä Ink In The Well kestävät aikaa. Pysäyttävä Nostalgia luo Sylvianin taiteen kauneudelle uuden ulottuvuuden.

– The sound of waves in a pool of water,
I’m drowning in my own nostalgia.

Albumin loppuhuipennus kuullaan pitkän nimikappaleen tribaaliseksi yltyvässä sykkeessä. Päätösraita on kuin alleviivaus siitä, että vuonna 1984 Sylvian oli yhä eteerinen poptähti, mutta vihdoin myös täysin vapaa ilmaisussaan. Lopputulos Brilliant Trees on ennenkuulumatonta popmusiikkia.

David Sylvian – laulu, kitara, piano, syntetisaattorit, lyömäsoittimet, nauhaefektit
Holger Czukay – Dictaphone, kitara, käyrätorvi, laulu
Steve Jansen – rummut, lyömäsoittimet,syntetisaattorit
Richard Barbieri –syntetisaattorit
Ryuichi Sakamoto – piano,syntetisaattorit
Steve Nye – piano, syntetisaattorit
Jon Hassell – trumpetti
Kenny Wheeler – flyygelitorvi
Mark Isham – trumpetti
Phil Palmer – kitara
Ronny Drayton – kitara
Wayne Braithwaite – bassokitara
Danny Thompson – kontrabasso
Tuottajat: David Sylvian & Steve Nye

Levyhyllyt:
Japan 
Adolescent Sex (1978)
Obscure Alternatives (1978)
Quiet Life (1979)
Gentlemen Take Polaroids (1980)
Tin Drum (1981)
Oil On Canvas (1983)
Exorcising Ghosts (1984)
sekä Rain Tree Crow -kokoonpanolla Sylvian, Jansen, Barbieri, Karn tehty
Rain Tree Crow
(1991)

David Sylvian
Sylvian | Sakamoto: Bamboo Houses//Bamboo Music (1982)
Sylvian | Sakamoto: Forbidden Colours//The Seed and the Sower (1983)
Brilliant Trees (1984)
Alchemy: An Index Of Possibilities (1985)
Gone To Earth (1986)
Secrets Of The Beehive (1987)
Sylvian | Czukay: Plight & Premonition (1988)
Sylvian | Czukay: Flux + Mutability (1989)
Weatherbox, 5CD (1989)
Sylvian | Mills: Ember Glance: The Permanence Of Memory (1991)
Sylvian | Fripp: The First Day (1993)
Sylvian | Fripp: Darshan (The Road To Graceland) (1993)
Sylvian | Fripp: Damage (1994)
Dead Bees On A Cake (1999)
Approaching Silence (1999)
Everything And Nothing, 2CD ja 3CD (2000)
Camphor, 1CD ja 2CD (2002)
Blemish (2003)
The Good Son vs. The Only Daughter – The Blemish Remixes (2005)
When Loud Weather Buffeted Naoshima (2007)
Manafon (2009)
Sleepwalkers (2010)
Died In The Wool – Manafon Variations (2011)
A Victim Of Stars – 1982–2012, 2CD (2012)
There’s A Light That Enters Houses With No Other House In Sight (2014)
sekä Nine Horses -kokoonpanolla Sylvian, Jansen ja Friedmann julkaistut
Snow Borne Sorrow (2005) ja
Money For All (2007).

Lue lisää:
Power, Martin: David Sylvian – The Last Romantic, 207 sivua. (Omnibus, 1998).
Reynolds, Anthony: Japan – A Foreign Place, The Biography (1974–1984), 209 sivua. (Burning Shed, 2015).
Sylvian, David: Trophies II – The Lyrics Of David Sylvian, 71 sivua. (Opium, 1998).
Young, Rob: Electric Eden – Unearthing Britain’s Vsionary Music, 664 sivua. (Faber and Faber, 2010).

Young kertoo kirjassa Electric Eden antaumuksella Iso-Britanniasta lähtöisin olevista taidemusiikin säveltäjistä, folkmuusikoista ja popartististeista koko 1900-luvun ajalta aina 2000-luvun puolelle asti. Iso-Britannian musiikin kansanperinteen, sen keräämisen ja tallentamisen rinnalla Young liittää David Sylvianin musiikin osaksi brittiläisen musiikin luomistyön inspiroitunutta jatkumoa.

David Sylvian kotisivu.

Tuomas Pelttari

David Sylvian: Brilliant Trees (1984).

David Sylvian: Brilliant Trees (1984).