Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä

Blank Generation (Sire, 1977)

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).Mitä yhteistä on Ramonesilla, Blondiella, Televisionilla, New York Dollsilla, Patti Smithillä ja Talking Headsilla? Eipä juuri muuta kuin New York ja CBGB’s-klubin legendaarinen skene, jonka merkitys rockmusiikille ja popkulttuurille on suunnaton. Yksi noiden 1970-luvun kuvioiden keskeisistä hahmoista oli Richard Hell, johon alakulttuurin inspiroitunut henki ruumiillistui.

Richard Meyersistä (s. 1949) tuli Richard Hell, kun hän muutti Kentuckysta New Yorkiin tullakseen runoilijaksi. Nähtyään New York Dollsin keikan Hell kiinnostui rockbändissä soittamisesta. Hän perusti Tom Verlainen kanssa Neon Boysin, josta tuli vuonna 1974 Television.

Keväällä 1975 Hell lähti Televisionista suivaantuneena Verlainen johtamistyyliin, joka ei jättänyt hänelle tilaa biisintekijänä eikä esiintyjänä, ja liittyi New York Dollsista eronneiden Johnny Thundersin ja Jerry Nolanin Heartbreakersiin. Vajaata vuotta myöhemmin basisti-laulaja käsitti, että niin hyvä rockbändi kuin Heartbreakers olikin, hän ei saisi sitä soittamaan biisejään haluamallaan tavalla. Hell erosi Heartbreakersista vuoden 1976 alussa. 

Richard Hell oli tutustunut päivätyöpaikassaan Robert Quineen, kolmevitoseen kaljupäähän, joka ei ollut onnistunut kampeamaan mukaan New Yorkin bändiympyröihin mutta joka osoittautui parhaaksi kitaristiksi, jota Hell oli koskaan kuullut. Quinen omalakinen kitaransoitto, jossa oli enemmän jazzin vapautta kuin rockin säännönmukaisuutta, hipoi neroutta. 

”Oli selvää, että Bob kykenisi soittamaan kitaralla mitä tahansa keksisin häneltä pyytää”, Hell kirjoitti Supeutumattomien sukupolvi -kirjaansa. ”Kävi ilmi, että hän soitti myös juttuja, joita en olisi osannut edes keksiä.”

Saatuaan Quinen soittamaan kanssaan Hell pyysi mukaan Marc Bellin, Dustissa ja Wayne Countyn bändissä soittanutta rumpalin, joka myöhemmin opittiin tuntemaan Marky Ramonena. Kun kitaristi Ivan Julian liittyi joukkoon, Richard Hell & The Voidoids oli koossa. Aika oli sille otollinen: Englannin nouseva punkskene oli saanut vaikutteita Amerikasta, ja se sai musiikkibisneksen kiinnostumaan myös New Yorkin bändeistä. Blondie, Television, Talking Heads ja Richard Hell & The Voidoids saivat levytyssopimuksen vuonna 1976.

Blank Generation äänitettiin kahdesti – maaliskuussa 1977 Electric Lady -studiolla ja kesäkuussa uudelleen Plaza Soundilla, koska julkaisua oli siirretty syksyyn, eikä bändi ollut tyytyväinen ensimmäiseen versioon. ”Blank Generationin” Hell oli tehnyt – tai pikemminkin sovittanut Rod McKuenin vuonna 1959 levyttämästä ”I Belong To The Beat Generationista” – ollessaan Televisionissa, ja ”Love Comes in Spurtsia” hän oli tarjonnut jo Heartbreakersille. Aavemaisen ja melankolisen ”Walking On The Waterin” Voidoids lainasi Creedence Clearwater Revivalin esiasteelta Golliwogsilta, joka oli julkaissut biisin singlenä vuonna 1966. ”Liars Bewaren” ja ”Betrayal Takes Twon” säveltämiseen osallistui myös Ivan Julian.

Richard Hellin tyyli vaikutti punkin estetiikkaan niin paljon, että hän näyttää Blank Generationin kannessa punkkliseeltä. Se on huvittavaa, sillä nimenomaan Hell on tuon piikikkään, kovan ja repaleisen lookin luoja tai vähintäänkin yksi heistä – Sex Pistolsin manageri ja vaatekauppias Malcolm McLaren oli hengannut Hellin kanssa New Yorkissa ja palannut Englantiin tämän tukasta ja asuvalinnoista innostuneena. Blank Generationin musiikki saattaakin yllättää, jos tekee johtopäätöksiä kannen perusteella ja taustoja tuntematta. Se on vinkeässä rajattomuudessaan, säpsähtelevässä funkiudessaan ja runollisuudessaan kaukana tyypillisestä punk rockista. Samaan aikaan punkin henki on vahvasti läsnä levyn kaunistelemattomuudessa ja kiivaudessa.

Kun Blank Generation julkaistiin 1977, Richard Hell & The Voidoids lähti The Clashin kanssa Englannin-kiertueelle. Matka osoittautui pettymykseksi. Brittiläinen maaperä oli sinänsä otollinen The Voidoidsin kiihkeälle soundille, mutta levy saatiin kauppoihin vasta rundin viimeisenä päivänä, ja keikkamatkat piti kulkea ahtaassa henkilöautossa. Heroiiniriippuvuuden itselleen kehittänyt Hell tuli jo ensimmäisen viikon jälkeen kodeiiniyskänlääkettä vieroitusoireisiin särpiessään siihen tulokseen, ettei halunnut jatkaa uraansa. Kaikki oli liian vaikeaa.

”Tunsin, että levyn tehtyäni olin saavuttanut sen mitä olin halunnut. En jaksanut lyödä päätäni seinään, jotta meitä olisi alettu arvostaa muuallakin kuin New Yorkissa. Se tuntui liian nöyryyttävältä ja raskaalta”, Hell kertoi Sopeutumattomien sukupolvessa. 

Vuoden 1977 lopulla Hell purki levytyssopimuksensa oikeusteitse. Hän päätti myös lopettaa bassonsoiton, mikä merkitsi The Voidoidsille kokoonpanomuutoksia, joiden jälkeen bändin henki ei ollut enää entisellään. Hell ei halunnut enää soittaa keikkoja muualla kuin New Yorkissa, mikä ei lainkaan edistänyt The Voidoidsin asioita. Kun yhtyeen johtajan arki alkoi vähitellen pyöriä yksinomaan heroiinin ympärillä, bändi vaipui horrokseen.

Viisi vuotta myöhemmin Hell ja Quine tekivät toisen Voidoids-albumin uudella kokoonpanolla. Destiny Streetillä on ansionsa, mutta edeltäjänsä merkittävyyttä se ei tavoittanut. Blank Generationia ei myyty paljon, mutta se jätti pysyviä jälkiä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Richard Hellin klassikoita kirjastosta!

Hae Richard Hellin klassikoita kirjastosta!

Hae Richard Helliä kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
The Heartbreakers: L.A.M.F. Definitive Edition (2012)
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977),
Destiny Street (1982)
Spurts – The Richard Hell Story (2005)

Lue lisää
Hell, Richard: I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography, 293 sivua. HarperCollins, 2013.
Hell, Richard & Salmenpohja, Ilkka (kääntäjä): Sopeutumattomien sukupolvi – Punkin kummisedän muistelmat, 330 sivua. Like 2013.
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Vil, Ike (kääntäjä): Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria, 542 sivua. Like 2004.
McNeil, Legs & McCain, Gillian: Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk, 525 sivua. Abacus 1997. 

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).

The Replacements: Let It Be – bändi lunastaa taivaspaikkansa

Let It Be (Twin/Tone, 1984)

The Replacements: Let It Be (1984).The Replacements on jäänyt musiikkibisneksen historiaan bändinä, joka vierasti kaikkea, mitä suosio edellytti, ja teki kaiken mahdollisen torpedoidakseen oman menestyksensä. Musiikin historiaan se onneksi on jäänyt yhtyeenä, jossa oli klassikkotason lauluntekijä ja sitä outoa taikaa, joka alkaa hehkua vain silloin harvoin, kun toisilleen juuri oikeat ihmiset sattuvat päätymään samaan bändiin.

Minneapolisissa vuonna 1979 perustettu The Replacements sai levydiilin paikalliselta Twin/Tone Recordsilta. Ensimmäinen albumi Sorry Ma, Forgot to Take Out The Trash ilmestyi elokuussa 1981, ja laulaja-kitaristi Paul Westerbergin kirjoittajanlahjat olivat nupullaan jo sen energisessä ja karkeassa punkrockissa. Punkskenessä keikkailu ja fanzinejulkisuus jättivät bändiin jälkensä: kesällä 1982 julkaistulla Stink-ep:llä The Replacements kiristi rockinsa tahdin hardcoren rajamaille.

Tyylin yksi-ilmeisyys ja alakulttuurin rajoittava henki alkoivat kuitenkin pian tympäistä bändiä. Toinen täyspitkä levy, hiukan hajanainen Hootenanny (1983) viitoitti tietä sinne, missä yhtye oli parhaimmillaan. Westerberg kiteytti suunnan sanomalla, että The Replacements halusi alkaa soittaa biisejä, ei julistuksilla ryyditettyjä riffejä.

The Replacements lunasti taivaspaikkansa kolmannella albumillaan Let It Be. Westerberg oli säveltänyt sille uudenlaista materiaalia, jonka energia oli muunkin kuin raa’an voiman ja paljaan kiihkon muodossa. Levyn teemat liittyvät enemmän tai vähemmän väljästi nuoruuteen ja aikuistumiseen, ja alle 25-vuotias lauluntekijä oli vielä tarpeeksi nuori tavoittaakseen sanoituksiin etsimänsä tunnemyrskyt.

Mutta ei Let It Be yksin Westerbergin show ollut. Kitaristi Bob Stinson, rumpali Chris Mars ja basisti Tommy Stinson osallistuivat sovittamiseen enemmän kuin ennen – lähinnä kai siksi, että Let It Be oli ensimmäinen kerta, kun bändi todella mietti biisien toteutusta.

Minneapolisin Blackberry Way -studiolla tehdyn Let It Ben tuottajaksi kaavailtiin R.E.M:n Peter Buckia, mutta loppujen lopuksi hän oli mukana vain esituotantovaiheessa ja vierailevana kitaristina. Indie-idolin roolin pienuus ei aiheuttanut epäonnistumista: Let It Ben tunnistaa 1980-luvulla tehdyksi levyksi, mutta siltä puuttuu aikakauden mainstreamille ominainen räikeys ja muovisuus. Se on soundiltaan ajaton, ei ajassa kiinni, eikä siinä aisti laskelmointia tai pyrkyryyttä. Vaikka puoli-instrumentaali Seen Your Video saattaakin kuulostaa keskeneräiseltä, vielä enemmän se kuulostaa vilpittömältä.

Koska täydellisyys ei ole kovin kiinnostavaa, mestariteokset ovat harvoin virheettömiä, eikä ole Let It Bekään. Gary’s Got A Bonerin turhanpuoleinen puupäärock rämisee teiniparodian rajamailla, ja läpihuutoversiota Kissin (sinänsä mainiosta) Black Diamondista on paha perustella millään muulla kuin sillä, että The Replacements halusi näyttää tekevänsä ihan mitä sitä huvitti. Sitä ei kiinnostanut mielistellä edes oma yleisöään, joka siihen mennessä oli koostunut lähinnä Kissiä kiroavista vaihtoehtokiihkoilijoista. Toisaalta aggressiivinen We’re Coming Out tuntuu olevan mukana lähinnä muistuttamassa punkkareita siitä, millaista kamaa Replacements olisi edelleen voinut soittaa, jos sitä vain olisi huvittanut.

Suurimman vaikutuksen Let It Be teki hiljaisimmilla kappaleillaan. Unsatisfied, Sixteen Blue ja Androgynous osoittivat, miten hienoja ja humaaneja biisejä Westerberg oli oppinut kirjoittamaan. Levyn lopussa on huipennus – tuskin on toista albumia, joka päättyy yhtä pakahduttavasti kuin Let It Be. Viimeinen biisi Answering Machine on yksinäisyyden tuntua korostaen sovitettu laulu yhteyden katkeamisesta. Parhaiten levyn henki kuitenkin kiteytyy avausraita I Will Daren korkeajännitteiseen, pompahtelevaan optimismiin.

Lokakuussa 1984 julkaistu Let It Be sai kriitikoilta ylistävän vastaanoton, mutta suuri yleisö ei edes huomannut sen ilmestyneen. Huonosti myyneeltä levyltä huokunut potentiaali oli silti niin ilmeinen, että The Replacements levytti seuraavan albuminsa Warnerille. Näin siitäkin huolimatta, että bändi yritti kovasti ampua itsensä alas soittamalla levy-yhtiöiden showcase-keikalla pelkkiä lainabiisejä.

Kuten Let It Ben The Beatlesilta pöllitty nimikin kertoo, kuvien kumartelu ei The Replacementsia kiinnostanut.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae The Replacements-klassikko 'Let It Be' kirjastosta!

Hae The Replacements-klassikko ’Let It Be’ kirjastosta!

Hae Let It Be kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Sorry Ma, Forgot To Take Out The Trash (1981)
Hootenanny (1983)
Let It Be (1984)
Tim (1985)
Pleased To Meet Me (1987)
Don’t Tell A Soul (1989)
All Shook Down (1990)

Lue lisää
Collins, Cyn: Complicated Fun – the Birth Of Minneapolis Punk And Indie Rock, 1974–1984. An Oral History, 377 sivua. Minnesota Historical Society Press 2017.
Mehr, Bob: Trouble Boys – The True Story Of The Replacements, 521 sivua. Da Capo Press 2017.
Walsh, Jim: The Replacements – All Over But The Shouting – An Oral History, 304 sivua. Voyager 2007.

The Replacements: Let It Be (1984).

The Replacements: Let It Be (1984).

J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan

Külmale maale (Stupido Twins, 1989)

J.M.K.E. Kylmälle maalle (1989).Genesis tuskin arvasi Selling England By The Pound -levyä tehdessään, mihin kaikkeen Dancing With The Moonlit Knightin riffi vielä vaikuttaisi. 1980-luvun taitteessa brittiläinen progesävellys sai Pelle Miljoona Oy:n Ari Taskisen sormeilemaan syntetisaattoria sillä tapaa, että syntyi yksi suomalaisen rockin klassikoista, Moottoritie on kuuma.

Suomen rockhistorian ohella Dancing With The Moonlit Knight vaikutti välillisesti Neuvostoliiton hajoamiseen: kesällä 1987 Moottoritie on kuuma inspiroi virolaisen punkkarin Villu Tammen sovittamaan saman riffin omaan biisiinsä. Syntyi viropunkklassikko Tere perestroika, jonka yhtä aikaa ironiseen ja toiveikkaaseen sanoitukseen kiteytyivät Tammen ja hänen kaltaistensa alistetun kansan toisinajattelijoiden tuntemukset.

–Tere perestroika demokraatia
Diktatuuri küüsist on pääsemas üks maa

Perestroika oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatšovin johdolla käynnistetty uudistusmielinen prosessi, jonka tarkoituksena oli muuttaa totalitaristinen suurvalta avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi. Vuonna 1986 Tallinnassa perustettu J.M.K.E. tervehti sitä ilolla muun muassa siksi, että perestroikalla oli konkreettisia vaikutuksia virolaisten punkkarien elämään. Miliisi ei enää ahdistellut vaihtoehtonuoria ulkonäön vuoksi, kummallinen kampaus ei ollut syy passittaa mielisairaalaan, ja bändit saivat laulaa kapinalauluja pelkäämättä seurauksia. J.M.K.E:n oli mahdollista tehdä sitä mitä punkbändin pitää tehdä: herätellä, provosoida ja laukoa totuuksia.

Perestroikan eli uudelleenrakentamisen ja glasnostin eli avoimuuden aikakaudella myös matkustaminen oli entistä helpompaa, ja Neuvostoliitossa perustetut yhtyeet pääsivät esiintymään ulkomaille. Kitaristi-laulaja Villu Tammen, basisti Lembit Krullin ja rumpali Venno Vanamölderin trio soitti ensimmäiset ulkomaankeikkansa Suomessa ja teki levydiilin helsinkiläisen Stupido Twinsin (nyk. Stupido Records) kanssa.

J.M.K.E:n maaliskuussa 1989 ilmestynyt debyyttisingle Tere perestroika oli Joose Berglundin ja Jorma Ristilän perustaman Stupidon ensimmäinen julkaisu. Biisi oli mukana myös bändin saman vuoden lokakuussa julkaistulla Kylmälle maalle -albumilla. Neuvostojärjestelmää kritisoiva levy (jonka myöhemmät painokset julkaistiin nimellä Külmale maale) ja erityisesti sen sinkkubiisi olivat osa Baltian maiden uuden itsenäistymisen soundtrackia. J.M.K.E. liitti mielenosoitusten, kansalaistottelemattomuuden ja laulujuhlien kautta edenneeseen Laulavaan vallankumoukseen vaihtoehtoväen kiivaan soraäänen.

Mikko Karmila äänitti, miksasi ja käytännössä myös tuotti Külmale maale -levyn Shabby Road Studiossa Helsingissä. Albumin tuottajaksi merkittiin kuitenkin Stupido Twins. Kannen ulkoasusta vastasi Rumba-lehden yhtenä perustajana ja pitkäaikaisena päätoimittajana tunnettu Rami Kuusinen. J.M.K.E:n räjähtelevässä ja kierossa punk rockissa häilyi Dead Kennedysin henki, mutta siinä oli myös jotakin leimallisen balttilaista. Sama slaavilaiseurooppalainen karhea tunteikkuus soi monien muidenkin virolaisten bändien musiikissa tyylisuunnasta riippumatta.

Külmale maale paljasti Neuvosto-Viron maaksi, jossa punkbändiltä eivät laulunaiheet loppuneet. Neuvostoliiton sisäisestä turvallisuudesta pitkään vastanneen pelätyn Lavrenti Berian mukaan nimetty Elab veel Beria ja Meid aitab psühhiaatria kertovat totalitarismin kauhuista, ja Tsensor kommentoi diktatuurien tapaa hallita kansaa muuntelemalla totuutta. Kiivaudestaan huolimatta J.M.K.E:n viesti oli väkivallaton. Pasifistinen Mu vanaisa oli desertöör tekee kunniaa aseistakieltäytyjille ja sotilaskarkureille.

Tere perestroikan ironiset sävyt eivät olleet ainoa merkki siitä, miten vaikeaa oli uskoa parempaan tulevaisuuteen. Albumin nimikappale puki sanoiksi pelon perestroikan päättymisestä, kun taas anarkistisessa Lahendus on kaos -biisissä sekä Tbilisi tänavadissa perestroika julistettiin pelkäksi kampanjaksi, jonka varaan ei ollut syytä laskea.

Kun maailma lopulta alkoi muuttua, se tapahtui nopeasti. Koska J.M.K.E. on ajattelevien ihmisten yhtye, laulunaiheet eivät käyneet vähiin myöhempinäkään vuosina. Jo toisella albumillaan Gringode kultuurilla Viron johtava punkyhtye pohti, mitä länsimaistuminen todella tuo mukanaan. Murtuneiden muurien takaa ei sittenkään löytynyt paratiisia.

–Siis saabub unistustemaa
Pseudoameerika
Laps ema rinnast Pepsit joob

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Külmale maale
Villu Tamme – laulu, kitara
Lembit Krull – bassokitara
Venno Vanamölder – rummut
Tuottajat: Joose Berglund ja Jorma Ristilä

J.M.K.E. kotisivu ja Facebook

Hae J.M.K.E.-klassikko 'Külmale maale' kirjastosta!

Hae J.M.K.E.-klassikko ’Külmale maale’ kirjastosta!

Hae Külmale maale kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Kylmälle maalle (1989)
Gringode kultuur (1993)
Sputniks In Pectopah (1995)
Rumal Nali (1996)
Jäneste invasioon (1996)
Õhtumaa viimased tunnid (2000)
Rotipüüdja (nimellä Vürst Trubetsky & J. M. K. E., 2000)
Ainult planeet (2002)
Mälestusi Eesti (2006)
Jasonit ei huvita (2011)
Kirves, Haamer, Kühvel ja Saag (2016)
Joon (2018)

Lue lisää
Rinne, Harri: Laulava vallankumous – Viron rocksukupolven ihme, 363 sivua. (Johnny Kniga, 2007).

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

Pää kii: Pää kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto

Pää kii (Stupido Records, 2012)

Pää kii: s/t (2012).”Huomenta! Tänään on se päivä kun aloitamme äänittämään uutta albumia, Suuri rock n’ roll huijaus”, tiedotti bändi nimeltä Pää kii sosiaalisessa mediassa maaliskuun 26. päivänä 2018.

Halleluja! Lopultakin! Eikä ollut edes aprillipäivä.

Punkrockbändi Pää kiin paluu studioon on merkittävä uutinen meille, jotka tiedämme, että sen edellinen ja ensimmäinen pitkäsoitto on yksi parhaista suomenkielisistä rocklevyistä kautta aikojen. Ei, tuossa ei ole ripettäkään liioittelua. Pää kiin eka oli klassikko jo syntyessään. Se johtui parhaista mahdollisista syistä eli loistavista biiseistä ja tyylikkäästä tuotannosta.

Pää kii tunnetaan yhden nykypäivän suomipunkin tärkeimmän tekijän, Teemu Bergmanin bändinä. Internetin tila ei valitettavasti riitä hänen kaikkien yhtyeidensä listaamiseen, mutta niiden joukossa Pää kii on helpoimmin lähestyttävä ryhmä.

Pää kii debyytti on suuri rock’n’roll-riemuvoitto, ja siitä on kiittäminen äänittäjä-miksaaja-tuottaja-kitaristi Lauri Elorannan studiotaituruutta. Se ei ole mikään juosten purkkiin kustu punklevy. Sen sovituksia ja muita ratkaisuja on harkittu tarpeeksi mutta ei liikaa. Musiikkia ei ole höselletty talteen, mutta samalla on osattu pitää huoli siitä, ettei valtavirta ole päässyt hiomaan särmää sileäksi.

Teemu Bergman osaa kirjoittaa hämmentävän hyviä kappaleita, sydämeenkäyviä katupoikien lauluja, ja niitä Pää kiin debyytillä riittää. Se on Apinoiden planeetalla -avausraidasta alkaen täynnä toinen toistaan puhuttelevampia ja tarttuvampia rockbiisejä. Harvoin joutuu tilanteeseen, jossa on todella vaikea valita, mitkä levyn kappaleista poimisi linkeiksi blogijuttuun. Pää kiin kohdalla tuo haaste on tosiasia.

Bergmanin biisit ovat usein pinnalta kyynisiä ja pessimistisiä, mutta rivien välistä paistaa aina humaani sanoma. Sanoitus saattaa olla kauttaaltaan mustan huumorin peitossa, mutta sarkasmi vaikuttaa silti vain keinolta kestää pahaa maailmaa. Hänen empatiansa ovat alakynteen jääneen ja päähän potkitun puolella, mistä esimerkeiksi käyvät K-18, Ees jotain positiivist ja Erilainen lapsi. Omakohtaisimmilta kappaleilta kuulostavat surun ja tunnontuskien sävyttämä Kalifornia Dreaming ja maailman ankeutta itsetuhoiseen juhlimiseen karkaavien kaverusten tarina Nyt skipataan kahvit.

Kylän pahalla puolella ja Kuuden vuoden vitutus ovat levyn suoraan poliittisimmat biisit. Ensin mainittu viittaa populistipuolueiden kultivoimaan kaiken vihaamiseen perustuvaan maailmankatsomukseen ja jälkimmäinen Kurren kammottavaan camp-klassikkoon Kuuden vuoden kuuliaisuus, joka ilmestyi presidentti Sauli Niinistön tultua valituksi ensimmäiselle kaudelle.

Rakkauslaulujakin Bergman kirjoittaa, mutta niissä lempi rinnastuu mielenterveysongelmaan, joka hajottaa, tuhoaa ja tekee hulluksi (Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas, Tuhoava voima, Luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin). Kaiken kehnon povaamisen alta tuntuu silti pilkistävän jotakin sen suuntaista, että rakkaudelle voisi ehkä antaa pienen mahdollisuuden, jos vain osaisi.

Stupido Records julkaisi Pää kiin debyytin marraskuussa 2012. Se pysyi Suomen albumilistalla 22. viikkoa ja piikkasi kuudentena, ja levyarvostelut olivat ylistäviä. Menestys ei ollut ihme, sillä Pää kiin ensimmäisessä albumissa ei ole muuta vikaa kuin se, että siinä sanotaan liian usein ”vittu”. Kun noitumisen tahti on kuin koululaisbussin peräpenkillä, rumien sanojen teho kärsii.

Jo tässä vaiheessa on varmaa, että Suuri rock’n’roll -huijaus tulee olemaan parempi levy kuin Sex Pistolsin postuumi The Great Rock’n’Roll Swindle. Toivottavasti Pää kii malttaa satsata sovituksiin ja studiotyöskentelyyn yhtä paljon kuin edellisellä kierroksella. Uuden klassikon ainekset ovat nimittäin käsillä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Pää kii Facebook

Hae Pää kii kirjastosta!

Hae Pää kii kirjastosta!

Hae Pää kii kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Pää kii: Pää kii (2012)
AP fest Vol 3 -dvd (2013)

Lue lisää suomipunkista:
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua. Kuivanen, 1999.
Miettinen, Kimmo: Hilse – Suomipunkin alku ja juuri, 339 sivua. Like, 2008.
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua. Johnny Kniga, 2007.
Similä, Ville & Vuorela, Mervi: Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985-2015, 604 sivua. Like 2015.

Pää kii: s/t (2012).

Pää kii (2012).

Läjä Äijälä ja äärimmäisyyksien verenpunainen lanka

Läjä Äijälä, kollaasi.Lapin Kansa -lehden yleisöäänestys Vuosisadan lappilainen sai äskettäin jännittävän käänteen. ”Punkin pioneeri ja Terveet Kädet -bändin perustaja Veli-Matti ’Läjä’ Äijälä on tällä hetkellä vahvoilla Vuosisadan lappilaiseksi”, lehden verkkosivuilla uutisoitiin 25.11.2017. ”Hän johtaa niukasti, vain muutamalla äänellä toista muusikkoa eli Antti Tuiskua.”

Underground oli puhunut nettiäänestyksen kautta eikä sen sanomaa voinut vähätellä protestiääniksi. Onhan Läjä Äijälän (s. 1958) Torniossa perustama suomalaisen hardcoren edelläkävijä Terveet Kädet inspiroinut hc-punkin ja äärimetallin tekijöitä kautta maailman 1980-luvun taitteesta lähtien. Ja niin vakuuttava yhtye kuin se olikin, se on vain yksi kulma Läjä Äijälän taiteilijakuvasta.

Vuosina 1980–2016 toiminut Terveet Kädet meni äärimmäisyyksiin monilla eri kokoonpanoilla, suomen ja englannin kielellä, enemmän tai vähemmän inspiroituneena, toisinaan punkimmin ja toisinaan metallisemmin, mutta aina siitä loisti Läjä Äijälän persoona ja jäljittelemätön tyyli. Yhtyeen kenties tunnetuin julkaisu on klassikkolevytys Ääretön joulu (1982)

Läjä Äijälä on myös sarjakuvapiirtäjä, jonka luomuksia on ilmestynyt eri sarjakuvaseurojen julkaisuissa. 1990-luvun alkupuolella hän toimitti X-nimistä sarjakuvalehteä, jota julkaistiin sekä suomeksi että englanniksi ja jonka numeroista koottiin albumi vuonna 2010. Hän on myös piirtänyt levynkansia omille bändeilleen ja muillekin, esimerkiksi CMX:n Johannes Kastaja -ep:n kansi on Äijälän luomus. 

Runoilijana Läjä Äijälä debytoi vuonna 2007, kun Pupu Lihaviston (mm. 500 kg lihaa, The Leo Bugariloves) ja Astro Lihjamon (Hiljainen kevät) kanssa tehty Runojen kevät -kirja ilmestyi. Mielenkiintoinen yhteistyöprojekti oli myös se, kun Apulanta-yhtye sävelsi ja levytti Äijälän kanssa kaksi tämän sanoitusta, kappaleet Kumi nahka piiska ja Punainen helvetti.

Äijälän äänitaide ei ole ollut lainkaan yksipuolista. Hän on soittanut monenlaista musiikkia useissa eri yhtyeissä ja projekteissa, joita on yhdistänyt lähinnä pyrkimys pitää meininki rytmisenä, yksinkertaisena, marginaalisena ja tavalla tai toisella äärimmäisenä.

Vuosina 1979–1980 toiminut Aavikon kone ja moottori oli Äijälän ensimmäinen avantgardistista elektronista musiikkia esittänyt yhtye. Se julkaisi aktiivivuosinaan yksipuoliset 7”-singlet Karavaani ja Rakkaudella sinulle Äijälän omalla IKBAL-levymerkillä. Joteskii Groteskii ja Vauva Records julkaisivat bändin pienimuotoisen tuotannon uudelleen yhdellä singlellä vuonna 2014.

Aavikon koneen ja moottorin konseptia jatkojalosti vuonna 1983 perustettu Billy Boys, jonka tulokulmana oli eräänlainen elektroninen rockabilly.

1990-luvun puolivälissä perustettu The Sultans on Äijälän ja Markku ”Lene” Leinosen minimalistista garagebluesia soittava yhtye. Sen ensimmäinen single Houserockin’ ilmestyi vuonna 1996, ja viimeisin julkaisu on vuoden 2016 Kitchen Sessions. Tyylitajuinen duo esittää tällä kaitafilmillä kolme kappaletta:

Kokoonpanoltaan lähimpänä Äijälän emoyhtyettä on brutaali rockbändi Death Trip, jonka kaikki muutkin jäsenet (kitaristi Ilari Kinnunen, kosketinsoittaja Lene Leinonen, basisti Maike Valanne, rumpali Tilli Äijälä ja kitaristi Timo Wiik) ovat jossain vaiheessa vaikuttaneet Terveissä Käsissä. Ektro Records julkaisi Death Tripin koko raa’an ja hypnoottisen tuotannon yksissä kansissa. Pain is Pain – The Complete Death Trip 1988–1994 ilmestyi vuonna 2011.

1980-luvun lopulla Äijälä liittyi The Leo Bugarilovesiin, jonka 500 kg lihaa -yhtyeen Pupu Lihavisto ja Ruki Vehr A. Kivi olivat perustaneet vuonna 1981. Soundi-lehti luonnehti Feelings-albumin (2011) ja Hits & Misses Compilation 1988–2002 -kokoelman (2013) arvosteluissa tuon omalakisen yhtyeen musiikkia ”lievästi kehityshäiriöiseksi kotiurkuboogierockiksi” ja ”sirkusrockiksi”. Aina sanat eivät riitä kertomaan kaikkea.

Äijälän ja Leinosen kokeellisen ja minimalistisen elektronisen musiikin hanke The Kolmas debytoi yhdellä biisillä jo vuonna 1997, mutta siirtyi albumikantaan vasta vuoden 2013 Kolmas testi -levyllä. Pari vuotta myöhemmin ilmestyi studio- ja liveäänityksistä koottu kasettialbumi Kolmas Kasetti. 2017 tuli Kolmas Musiikki -niminen cd-albumi.

2010-luvulla Läjä Äijälä alkoi sooloartistiksi. EP:t Raskas taakka (2012) ja Alzheimer (2016) julkaistiin tänä vuonna Raskas Alzheimer -julkaisuna, ja sen jälkeen on ilmestynyt vielä EP Minuuttibiitti. Vaikuttavin ikioma teos on virallisen oloisesti Veli-Matti O. Äijälän nimellä tehty sooloalbumi Minun vereni (2016), jolla on improvisoidulta ja terapeuttiselta kuulostavaa, jostakin alitajunnan suunnalta kontrolloimattomasti pulppuavaa elektronista taidemusiikkia, hankalasti hahmotettavia sanoja ja henkilökohtaisen kuuloista rutinaa psyyken hämäristä nurkista.

Vuonna 2016 Äijälä ilmoitti Terveiden Käsien tulleen tiensä päähän. Hän perusti sen tilalle Lapin Helvetin, joka otti nimensä klassikkoyhtyeen viimeiseksi jääneeltä albumilta. Samana vuonna ilmestyi Äijälän, Circle-yhtyeestä ja Ektro Recordsista tutun Jussi Lehtisalon ja rumpali Tomi Leppäsen Sakset-yhtyeen avant-elektroninen ensialbumin Lahja, josta pitivät kovasti muun muassa Helsingin Sanomien ja Soundin kriitikot. Punkmetallisen Lapin Helvetin ensimmäinen albumi taas ilmestyy joulukuussa 2017 Svart Recordsin kautta.

Ensi vuonna kuusikymppisiään viettävän Läjä Äijälän tahti on kova, vaikka 40-vuotistaiteilijajuhla lähestyy. Tätä kirjoittaessa ei vielä tiedetä, mahtaako Anatude sittenkin kiilata kalkkiviivoilla Läjä Äijälän ohi Lapin Kansan äänestyksessä. Läjä on silti äänestyksen moraalinen voittaja: hänen näytöillään ja näkemyksellisyydellään on mahdollisuuksia vaikka useammankin vuosisadan lappilaiseksi ja kansalaiseksi. Joskus taide jatkaa kiehtomistaan kautta aikojen, joskus se jää aikansa kuvaksi. Läjä Äijälällä on saumaa jäädä elämään, sillä hänen taiteensa verenpunainen lanka on katkeamaton ja omin käsin kehrätty.

”Mulla on sanoituksissa ja piirroksissa äärimmäisiä aiheita. Voi olla, että ihmiset luulevat minua sen takia erilaiseksi ihmiseksi kuin olen”, Äijälä kertoi Sueen tekemässäni henkilökuvajutussa vuonna 2012. ”Minä vain kuvaan ihmiskunnan pimeää puolta. Ahistaa, kun ihmisten pitää pilata kaikki tällä planeetalla. Minä teen tällaista musiikkia ja näitä sanoituksia ja kuvia siksi, että saisin sielunrauhan”, hän jatkoi. ”Olen kuitenkin positiivinen mies. Uskon, että kehitys etenee fiksuun suuntaan.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Billy Boys: Anthology (Ektro Records, 2012)
The Kolmas: Kolmas Testi (Full Contact Records, 2013)
Kolmas Kasetti (Ruton Music, 2015)
Kolmas Musiikki (Karkia Mistika, 2017)
The Leo Bugariloves: Feelings (Karkia Mistika, 2011)
Death Trip: Pain Is Pain – The Complete Death Trip 1988–1994 (CD | Ektro Records/Karkia Mistika, 2011. LP | Full Contact Records, 2013)
Passions of Läjä Äijälä (Bad Vugum, 2004)
Sakset: Lahja (Full Contact Records, 2016)
The Sultans: More House Rockin’ And Other Boogies (Ektro Records, 2014)
Terveet Kädet: Onnellisia kytkentöjä 1980–2000 (Solardisk, 2002)
Veli-Matti O. Äijälä: Minun vereni (Svart Records, 2016)
Lapin Helvetti: Lapin Helvetti (Svart Records, 2017)

Lue lisää:
Lihjamo, Astro & Äijälä, Läjä & Lihavisto, Pupu: Runojen kevät, 79 sivua. (Molly-Mood, 2007).
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua. (Johnny Kniga, 2007).
Äijälä, Läjä & Heikonen, Kari (kääntäjä): X, 79 sivua. (Huuda huuda, 2010).

Hae Läjä Äijälää kirjastosta!

Hae Läjä Äijälää kirjastosta!

Hae Läjä Äijälän musiikkia ja sarjakuvaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Läjä Äijälän musiikki saa monia hahmoja, kuten Terveet Kädet, The Kolmas ja Lapin Helvetti. Sooloalbumi 'Minun vereni' julkaistiin vuonna 2016.

Läjä Äijälän musiikki saa monia hahmoja, kuten Terveet Kädet, The Kolmas ja Lapin Helvetti. Sooloalbumi ’Minun vereni’ julkaistiin vuonna 2016.