Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä (Ektro Records, 2003)

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).Porilaisen mantrarockin ihmelapset Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo ilmentävät maailmaansa monin tavoin. Musiikin saralla duo Rättö ja Lehtisalo debytoi komeasti. Minialbumilevelillä vuoroin näkinkenkään, vuoroin helvettiin sijoittuva Kopernikuksen hortoilu ravisteli rockyleisön tajuntaa vuonna 2003. Mitä kuoriutui spacefolkiksi naamioidusta glamhyrinästä? Vangitsevaa musiikkia.

Lähellä pehmeän krautrockin lennokkuutta liikkuva Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä on luonteva lisäulottuvuus Rätön (s. 1973) ja Lehtisalon (s. 1972) musiikkimaailmassa. Albumin avaruusrock kulkee sen verran imukkaasti, että porilaisen jumitusfiilistelyn perinteen voi sanoa liikkuvan kuin valo. Ollaan kuitenkin erilaisissa sfääreissä kuin muusikkoparin kuuluisimmat ulottuvuudet Circle ja Kuusumun Profeetta.

Rättö (oik.) ja Lehtisalo vuonna 2010. Kuva: Alt Agency.fi.

Rättö (oik.) ja Lehtisalo vuonna 2010. Kuva: Alt Agency.fi.

Porilainen aavikkojytä toimii äärimmäisen tyylikkäästi. 70-lukulainen kraut on duolle tärkeä referenssi. Debyyttialbumin soundi muistuttaa monin paikoin saksalaisyhtyeitä Cluster ja Can. Toisinaan voi aistia Hawkwindin avaruusromua ja suomalaisen Aavikon henkeä. Suomenkielisenä krautsoundin vaalijana bändillä on etuna nimenomaan kieli. On jotain hämmästyttävää uppoutua Rätön teksteihin, jotka liikehtivät omilla radoillaan. Vokalisti Rättö laulaa Kuusumun Profeetan tuotannosta poiketen rauhallisesti ellei jopa pidättyvästi.

Kaiken eteerisyyden ääressä olisi helppo turvautua myös isoon äänimassaan, mutta Rättö ja Lehtisalo keskittyvät mielummin hienovaraisempaan svengiin. Niukka rytmitys, pitkällisen janon kuivaama kitara ja basson niveltyminen toisiinsa lähentelee neroutta. Yhtä aikaa kotikutoiset ja hienostuneet kosketinsoittimet väreilevät mielenkiintoisiin ulottuvuuksiin. Ilmaisun taskukokoisuus on kuitenkin lumetta – minuutti toisensa jälkeen ryhdikäs biisimuotti nousee esiin juhlavana elämyksenä. Kuin nerokas pienen budjetin näytelmä, jota katsot teatterissa eturivissä.

Aloitusraita Valonnopeus vie mukanaan kuin suomalainen Can.

Yhden soinnun biisi Vihertävä mies lienee malliesimerkki R&L:n omintakeisesta minimalismista. Kiireetön rumpujen sipaisu viillettää tahdista toiseen. Samaan aikaan tehdään selkoa ulkoavaruuden asukkaiden transsista. Voiko tehdä muuta kuin antautua kun svengaava hypnoosi valtaa Siriuksen ja Uranuksen?

Tiivis svengipala Avaruusshampanja paljastaa kokoonpanon intohimon laajempaan rockriffittelyyn, kuullaanhan biisissä lyhyt toinen osio. Rumpali Rättö soittaa vain tarpeellisen. Muinaiset taikurit saa Rätön äänestä esiin jopa Rauli ’Badding’ Somerjoen kaiun. kertosäkeessä Rättö kulkee kuitenkin matalalla ja yksisävelisenä.

– Hurraa, kolme taurusta huutaa,
ei voi vastustaa.
Hurraa, kolme seireeniä huutaa
Toisaalla on pimeys hiljainen.

…Hurraa, kolme kentauria huutaa,
ei voi vastustaa.
Takana on rauha loputon
Edessä on ilo ikuinen.

…Muinaiset taikurit.
Hienoa seuraa.

Kuvat vilistävät silmien takana kun lähes täysin instrumentaali Lentävä sateenvarjo toteaa olennaisen.

– Valkoinen hansikkaani koskee Saturnuksen pintaa…

Tekniikan uusia ulottuvuuksia peilaava Nykyaika on albumin pelottavinta antia. Päätösraidan apokalyptinen outrohälinä tuntuu luissa ja ytimissä, niin paljon se kouraisee rennon svengin ulkopuolelta. Ja niin seikkailu on ohi, valoa nopeammin, vain alkaakseen uudestaan. Kopernikuksen hortoilua on tuijotettava kuin tähtikirkasta taivasta. Loputtomiin, äärettömiin.

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä
Mika Rättö – laulu, rummut
Jussi Lehtisalo – kitara

Rätön ja Lehtisalon astraalinen saaga jatkui vuonna 2004 julkaistulla albumilla Pari lepakkoa Transylvaniassa, joka oli debyyttiä akustisempi kokonaisuus. Yhtyeen jäsenet ovat julkaisseet musiikkia myös omillaan. Kuusumun Profeetan ja erityisesti Circlen laajan tuotannon rinnalla soolotuotanto on pientä, mutta virkeää.

Osa Rätön ja Lehtisalon kaleidoskooppisesta kokonaistuotannosta on julkaistu myös LP-formaatissa. Jotkut rajoitetuista painoksista on myyty loppuun, mutta levyjä kannattaa kysyä kirjastosta. Toimitus suosittelee erityisellä lämmöllä alkuvuodesta 2018 julkaistua tuplakokoelmaa Kovaa kamaa – Rättö ja Lehtisalon parhaat 2003–2018.

Tuomas Pelttari

Hae KHN kirjastosta!

Hae KHN kirjastosta!

Hae KHN kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Rättö ja Lehtisalo

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/Helvetissä (Ektro Records, 2003).
Pari lepakkoa Transylvaniassa (Ektro Records, 2004).
Valonnopeus, 12″ EP (Ektro Records, 2005).
Ed Benttonin briljantti stabilismi tai taivaallinen kylpysaippua (Ektro Records, 2006).
UU mama (Ektro Records, 2010).
Matematiikka (Ektro Records, 2012).
Kovaa kamaa – Rättö ja Lehtisalon parhaat 2003–2018 (Full Contact/Ektro Records, 2018)

Mika Rätön sooloalbumi
Polkupyörällä vuokkopenkereelle (Ektro Records, 2009).

Jussi Lehtisalon sooloalbumit
Rotta (Svart Records, Ektro Records, Full Contact Records, 2010).
Interludes For Prepared Beast (Svart Records, Ektro Records, 2012).
The Complete Solo Works (Ektro Records, 2013).
Maisteri (Full Contact Records, 2015).

Lue lisää:
Alanko, Tero & Silas, Petri (toim.): Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).

 

Salaliitto: Melankolia – varmaotteinen indievyöry jatkuu

Melankolia (Plastic Passion, 2017)

Salaliitto: Melankolia (2017).Turkulaisen Plastic Passionin työ suomalaisen rockin julkaisijana vain komistuu. Pienkustantajan arvo kasvoi entisestään kun indienelikko Salaliitto sai ulos toisen levynsä helmikuussa 2017. Melankolia on jatkoa bändin debyytille Salaliitto. Ensimmäisen albumin lailla synkkäsävyisen kanteen pakattu Melankolia huokuu tuttua dekkarimaista tunnelmaa.

Mitä Salaliiton takana on? Raitojen mutkattomuus kuvastaa loppuun asti työstettyä sävellystyötä. Ammattitaidon ääressä on hienoa heittäytyä avoimeen musiikkimaisemaan, jossa kautta albumin väräjävä omintakeinen pahaenteisyys sekoittuu optimismiin.

Bändin professionaali ote on tärkeä elementti, mutta vielä tärkeämpää on karisma. Kitaristi-laulaja Ossi Alisaaren läsnäolo vetää puoleensa. Laulajana hän on sekä easy-going että totinen, muttei paasaa eikä vaivaannuta. Paikoin lähes alleviivaavan loppusointuiset riimit istuvat kokonaisuuteen hyvin. Alisaarta uskoo.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto toimii suomalaisen americanatrippailun ytimessä. Tummuuden tilat tulevat esiin aiempaa tuotantoa automaattisemmin. Soundi on aikuisen täyteläinen, vailla vertailutarvetta. Vaikutteet toki ovat olemassa. mutta heijasteet esikuvista palvelevat kuuntelukokemusta. Nelikkoa tuntuu johdattavan aivan erityinen bändi-DNA. Sitä annostellaan meille salavihkaisen maltillisesti.

Raine Hynnisen paksu, väräjävä bassosoundi ohjaa videoraitaa Korpit.

Nimiraita Melankolian säkeistöissä liikutaan erityisellä jännitteellä. Mustaa uhkuva meno vaihtuu kertosäkeistössä leveisiin sointuihin, joilla jännite purkautuu. Valssi Musta risti jamittaa kohti särökitaraista väliosaa. Helpontuntuiset osaset ovat yhdessä jotain hämmästyttävää. Kuulaan poppaava Harmaa aaltoilee polttamisen ja juomisen avulla tylsyyttä vastaan. Kitaristit Timo Kuismanen ja Alisaari taitavat mestarillisen svengin.

Lisää täydellisyyttä seuraa ennen A-puolen loppua. Ollaan nuorii on mykistävää muisteloa, melko lähellä esimerkiksi Dingon koskettavimpia tekstejä:

– Seisotaan pihalla, poltetaan tupakat
ja katsellaan kuinka pommikoneet lentää 
Naapurikaupunkiin, jossa me tavattiin
Kohta sitäkään paikkaa ei oo enää.
Ollaan nuorii 
Meill’ on aikaa
Kun soitto soi ja laulu raikaa.

– Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle kauas pohjoiseen.
Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle maahan sohjoiseen.

Lopun istrumentaalikierrossa loihditaan lisäväriä kosketinsoitinten maalailulla. Popmaisen levypuoliskon jälkeen seuraa mietteliäämpi B-puoli. Unennäkijän tiivistetty paine tuottaa hypnoottisen driven. Arpeggiot eivät ole mahtua biisikehikkoon. Säkeistöjen välissä ilmaa halkovat makeat voimasoinnut. Tempon hetkellinen puolittaminen vain korostaa tunnelmaa. Hiipivä majesteetillisuus pukee Salaliittoa täydellisesti.

Pinkfloydmaista raukeutta niistelevä Säärintamien rajalle hidastaa tahtia. Psykedelian verho laskeutuu ylle, ja läpikuultavaan kuosiin on kirjailtu merkintöjä kuten Atom Heart Mother. Rumpali Mikko Saariston elkeet tuntuvat olevan paikoin aivan Nick Masonin tavaramerkistöä. Toiseksi viimeinen raita Lamia jatkaa 70-lukulaista savun leijuttamista. Kiihkeä väliosa potkii kuin Pelle Miljoona Oy:n klassikko Moottoritie on kuuma. Ehkä Lamia viittaa myös alkuperäiseen Genesis-riffiin? Antipako rauhoittaa pistepirkkomaisen vinkeällä otteella. Lähes iskelmänkaltainen klangi valtaa tilan. Pienen tauon jälkeen lopetusbiisi starttaa vielä pitkään neilyoungmaiseen outroon. Kitarat seikkailevat taustalla kiertävän valituksen keskellä. B-puolen keskimmäiset raidat mallintavat hienosti rockpsykedeliaa vuonna 2017.

Jos et ole kokenut kahta Salaliitto-albumia, sinulla on edessä paljon mihin syventyä. Salaliitto yltää vaivatta suomalaisen classic rockin ytimeen – ja maailma olisi paljon parempi paikka jos tällaista musiikkia tehtäisiin enemmän. Melankolia on yksi vuoden 2017 parhaista rocklevyistä. Sen kanssa elämä tuntuu täydemmältä.

Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet
Timo Kuismanen – kitara, kosketinsoittimet
Ossi Alisaari – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Äänitys: Pekka Alisaari & Timo Kuismanen.

Melankolia julkaistiin ennakkotilaajille 11.2. alkaen. LP ja striimi saavat virallisen julkaisunsa 24.2. Reilua vuotta aiemmin julkaistu debyyttialbumi on saanut hienoa jatkoa.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Salaliitto: Salaliitto (LP, striimi. Plastic Passion, 2015).
Melankolia (LP, striimi. 2017).

Lue lisää:
Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion

Salaliitto: Melankolia (2017).

Salaliitto: Melankolia (2017).

Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä

Porcupine Tree: Up The Downstair (Delerium Records, 1993)

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).Vuonna 1987 perustettu Porcupine Tree oli alun perin Steven Wilsonin (s. 1967) sooloprojekti. Wilsonin kasettijulkaisuihin pohjautuva ensimmäinen albumi On The Sunday Of Life julkaistiin vuonna 1992. Toinen studioalbumi Up The Downstair esittelee sekin Porcupine Treen vielä kasvuvaiheessa, mutta millä tavalla! Levystä kaavailtiin tupla-albumia, jolla olisi ollut mukana aiemmin julkaistu Voyage 34, mutta tämä ilmava kuvaus epäonnistuneesta LSD-tripistä julkaistiin erikseen. Tiivistunnelmainen Up The Downstair herätti aiempaa suurempaa mielenkiintoa underground-piireissä. Se nousi pieneksi hitiksi ja merkittäväksi näytöksi Wilsonin uralla.

Porcupine Treen alkuvuodet painottuvat psykedeeliseen rockiin ja progehtaviin trancesävyihin. Välillä Up The Downstairin ohjelmoidut rumpuraidat ja sekvensserit hallitsevat äänimaisemaa, toisinaan jopa kitaran kustannuksella. Peruspoljento säilyy myös albumin remasteroidulla versiolla, jolla Gavin Harrison soittaa rumpuraidat uusiksi. Ensimmäinen levy-yhtiö Delerium Records saatteli Porcupine Treen vaiheittain myös oikeaksi bändiksi. 1993 “yhtye” oli yhä yhtä kuin Steven Wilson, mutta tilanne muuttui pian. Up The Downstair esittelee jo tulevat vakijäsenet Colin Edwinin ja Richard Barbierin.

Kuuluisa nimikappale kulkee junamaisella voimalla, ja Suzanne Barbierin sanailu jää kuin verhon taakse. Progemainen kokonaisuus jumittaa myös tanssibiitin voimalla, ja kahdeksan minuutin paikkeilla alkava noste kuumottaa. Tuossa fiiliksessä voi havaita jotain yhteistä brittiläinen spacerockyhtye Ozric Tentaclesin kanssa. Trancerockin keskellä mieleen voi juolahtaa myös suomalainen Kingston Wall. Small Fish/Burning Sky on myös Steven Wilsonin huippuhetkiä. Jälkimmäisenä kuultava pitkä ja massiivinen instrumentaalipuolisko huipentuu komeaan kitarariffiin, juhlavasti kahteen kertaan.

Porcupine Treen ilmaisu on koko ajan hakenut uutta suuntaa. Vuosien varrella mukaan on tullut popvivahteita ja raskaampaa rockia. Millenniumin jälkeen julkaistuilta levyiltä In Absentia ja Fear Of A Blank Planet löytyy jopa hienoisia metallivaikutteita. Yhtyeen toistaiseksi viimeinen albumi on 2009 julkaistu The Incident. Tämän jälkeen Steven Wilson on keskittynyt enemmän tuotantotyöhön ja soolouraan.

Ohjelmointi ja esitys: Steven Wilson
Gavin Harrison: rummut (ei mukana alkuperäisessä levytyksessä)
Colin Edwin: bassokitara
Richard Barbieri: kosketinsoittimet
Suzanne Barbieri: laulu
Tuottaja: Steven Wilson

Levyhyllyt:
Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Lue lisää:
Porcupine Tree: Stars Die – The Delerium Years ‘91-91, 2CD + 40-sivuinen liite
(Delerium Records, 2002).
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree kotisivu

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).

 

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon – avain maailmanmenestykseen

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (Harvest, EMI, 1973)

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (1973).Albumin The Dark Side Of The Moon tunnistaa ajattomaksi klassikoksi monesta seikasta. Levytys on yhtä aikaa perinteinen ja moderni. Saumaton rockalbumi, joka flirttailee space rockin ja progen kanssa, mutta on silti helposti omaksuttava kokonaisuus. Se ei ole liian vaikea, eikä liian helppo. Se ei kulu, vaan taistelee vaivatta aikaa vastaan. Levy erottuu avattavan gatefold-kantensakin ansiosta. Ikonisen prisma-aiheisen levynkannen suunnitteli Hipgnosis.

Vuodesta 1973 eteenpäin nelihenkinen Pink Floyd keskittyi albumikokonaisuuksiin entistä huolellisemmin. Levytyksistä kehkeytyi dynaamisia ja varsin suosittuja taideteoksia, jotka ovat rockmusiikin historiaa. Näistä kuuluisin on The Dark Side Of The Moon. Maaliskuussa 1973 julkaistun LP:n molemmat puolet lipuvat legendaarisesta biisistä toiseen: A-puoli selkeästi bändin yhteistyössä, B-puoli taas erityisesti Roger Watersin sävellysten voimalla.

Käsillä oli Pink Floydin kaupallinen läpimurto. Yhtye ehti juhlia brittilistan ykkössijaa jo vuonna 1970 kun Atom Heart Mother ilmestyi, mutta kestävämpi menestys oli vasta tulossa. TDSOTM teki yhtyeestä yhden maailman suosituimmista. Levyn voittokulku jatkuu yhä: viime joulukuussa TDSOTM oli Billboardin listalla sijalla 13. Tammikuussa 2015 listaviikkoja on yhteensä häkellyttävät 895.

* * *

Yksi albumin ansioista on sen luoma tunnelma tarinasta. Se ilmenee Watersin kirjoittamissa sanoituksissa, mutta tulee lähelle myös musiikin välityksellä. Varsinaisesta juonesta ei ole varmuutta, mutta kertomuksen kaltainen kokonaisuus viehättää poikkeuksellisen paljon.

Sydämen rauhallinen lepopulssi aloittaa matkan. Intron syvä tunnelma tuntuu vatsassa asti. Seesteinen Breathe keskittyy hengittämiseen, mutta vain hetkeksi. Kiihdytys käy pelottavan kiihkeäksi, kun nopeatempoinen On The Run kiitää räjähdyksen kaltaiseen pysähdykseen. Elämän äkkisyvä tulee eteen silmänräpäyksessä. Kellojen kalkkeessa herätään jälleen todellisuuteen, eikä arkea pääse pakoon. Vai pääseekö sittenkin? The Great Gig In The Sky on kuin ansaittu vapaapäivä, pako rutiineista. Kuuluisan soolon sävelsi ja lauloi Clare Torry.

Raha ja kateus nostavat ilkeästi päätään B-puolen alussa. Money kertoo vaurauden pelastavasta voimasta, johon kannattaa uskoa – jos aikoo pärjätä maailmassa. Reteä saksofonisoolo kulkee komeasti Watersin kuuluisan riffin vierellä. Menestyksen maku jatkuu David Gilmourin pitkällä kitarasoololla, samalla kun tahtilaji vaihtuu suorempaan.

Us And Them pohtii sosiaalista kanssakäymistä. Paatoksen jälkeen yllättävän irrotteleva jami Any Colour You Like rentouttaa ennen loppuhuipennusta Brain Damage/Eclipse. Lopun mantrassa kuullaan jo merkkejä Roger Watersin tavaramerkiksi nousseesta fraseerauksesta. Samalla kun Waters nousi bändin tärkeimmäksi säveltäjäksi, hänestä kasvoi muutamassa vuodessa myös poikkeuksellisen ilmaisuvoimainen vokalisti Gilmourin ja Richard Wrightin rinnalle. Pink Floydin suurmenestys jatkui 1970-luvulla edelleen albumeilla Wish You Were Here, Animals ja The Wall.

David Gilmour – laulu, kitara, VSC3
Nick Mason: rummut, lyömäsoittimet, nauhaefektit
Richard Wright: kosketinsoittimet, laulu, VCS3
Roger Waters: bassokitara, laulu, VCS3, nauhaefektit
Tuottaja: Pink Floyd

Alun perin maaliskuussa 1973 julkaistu The Dark Side Of The Moon on saanut useita uusintapainoksia. 1994 remasteroitu CD ilmestyi jälleen uutena remasterina vuonna 2011. Painoksia julkaistiin kolme erilaista: Remastered 1CD, Experience Edition 2CD sekä mm. DVD- ja Blu-ray-levyt sisältävä Immersion Edition Box Set. Boksissa on mukana myös albumin 5.1-miksaus.

Albumin SACD-laitos 30th Anniversary Edition julkaistiin 2003.

Levyhyllyt:
Pink Floyd | studioalbumit
The Piper At The Gates Of Dawn (EMI, 1967)
A Saucerful Of Secrets (1968)
More (1969)
Ummagumma (1969)
Atom Heart Mother (1970)
Meddle (1971)
Obscured By Clouds (1972)
The Dark Side Of The Moon (1973)
Wish You Were Here (1975)
Animals (1977)
The Wall (1979)
The Final Cut (1983)
A Momentary Lapse Of Reason (1987)
The Division Bell (1994)
The Endless River (2014)

Studioalbumien sarjasta on julkaistu kaksi kattavaa CD-boksia: Oh By The Way (2007) sekä Discovery (2011). Kysy bokseja ja kirjallisuutta kotikirjastostasi.

Lue lisää:
Blake, Mark: Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd. (Aurum, 2007)
Blake, Mark: Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd, 448 sivua. (Aurum Entertainment, laajennettu painos, 2013)
Harris, John: The Dark Side Of The Moon – The Making Of The Pink Floyd Masterpiece, 186 sivua. (Fourth Estate, 2005).
Mason, Nick: Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd, 384 sivua. (Phoenix, 2005)
Mason, Nick: Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd, 416 sivua. (Weidenfeld & Nicolson, päivitetty painos, 2017)
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Romano, Will: Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).
Schaffner, Nicholas (J. Pekka Mäkelä, kääntäjä): Pink Floydin odysseia, 511 sivua. (Johnny Kniga, 2006).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Whiteley, Sheila: The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture, 118 sivua. (Routledge, 2002).

Katso DVD/Blu-ray:
Classic Albums – Pink Floyd: The Making Of The Dark Side Of The Moon, 85 min. (Pink Floyd Music Limited, 2003).

Pink Floyd kotisivu.

Tuomas Pelttari