Simulacrum – progressiivisuus tarkoittaa kehitystä

Turkulainen progemetalliyhtye Simulacrum on ollut olemassa pitkään, mutta bändin musiikillisesti kunnianhimoinen taival tuntuu olevan vasta alkamassa.

Kosketinsoittaja ja bändin luotsi Christian ”Chrism” Pulkkinen kertoo, että hyviä arvosteluja saaneet The Master And The Simulacrum (2012) ja Sky Divided (2015) saavat vielä seuraajan: Simulacrum on tekemässä kolmatta albumia. Levy tulee olemaan askel eteenpäin, ei vanhan toistamista.

Chrism, sinä tulit progressiivisen metallin pariin klassisen musiikin puolelta. Miten se tapahtui?
– Aloitin klassisen pianon soittamisen vanhempieni toiveesta 7-vuotiaana. Rehellisesti sanottuna olin melko huonolla treenimotivaatiolla varustettu nassikka. Pianoa tuli treenattua lähinnä pari päivää ennen pakollisia pianotunteja. Yläasteella löysin rockmusiikkia, jossa koskettimilla oli suurempi rooli. Silloin tajusin, että koskettimillahan voi tehdä sellaistakin musiikkia.
– Bändit, jotka saivat minussa aikaan tämän ahaa-elämyksen olivat Stratovarius, Yngwie Malmsteen, Dream Theater, Symphony X, Emerson, Lake & Palmer sekä Deep Purple. Näille bändeille olen kiitoksen velkaa siitä, että aloin harjoitella ja pääsin nykyiselle tasolle. Hiukan myöhemmin klassinen musiikki alkoi kiinnostaa uudelleen. Jatkoin klassisen pianon parissa aina 23-vuotiaaksi saakka.

Mitä musiikki sinulle merkitsee?
– Musiikki on minun tapani ilmaista itseäni. Se on minulla sidottuna luihin ja ytimiin eikä sitä voi minusta erottaa. Niinäkin hetkinä, kun en sitä aktiivisesti mieti tai harrasta, päässäni soi melodianpätkiä ja erilaisia rytmejä. Osa katoaa päivän mittaan muistista, osa päätyy nuotteina tietokoneen syövereihin. En ole oikeastaan ikinä halunut tehdä mitään muuta. Olen myös joutunut luopumaan paljosta musiikin takia.

Miten Simulacrum syntyi?
– Kokeilin ensimmäisiä kertoja soittaa rockmusiikkia Puolalan ylä-asteen bändikatselmuksissa. Siitä alkoi Simulacrumin tarina, ja silloisista jäsenistä basisti Olli Hakala sekä kitaristi Nicholas Pulkkinen ovat vieläkin mukana. Bändillä alkaa siis olla ikää jo 20 vuotta, vaikka jäsenet ovatkin vielä kohtuullisen nuoria.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Sinulla on paljon vastuuta Simulacrumin toiminnasta. Onko bändinne demokraattinen?
– Minulla on kieltämättä suurin rooli bändin eteenpäin ajamisessa. Hoidan sävellystyön lisäksi äänittämistä ja äänentuotantoa, aikataulutusta, budjetointia sekä promootiota. Bändi on kuitenkin menossa demokraattisempaan suuntaan. Toinen kitaristimme Petri Mäkilä on vahvasti mukana tulevan levyn biisien tekemisessä. Hänen sävellyksensä tuovat mukavaa tuoreuden tuntua verrattuna siihen, että olisin jälleen säveltänyt koko levyn itsenäisesti. Pidämme myös säännöllisen epäsäännöllisesti palavereita siitä, mihin suuntaan haluamme bänditoimintaa viedä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrum tekee parhaillaan kolmatta albumiaan. Millainen siitä tulee kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna?
– Ensimmäinen levy The Master And The Simulacrum on yllättävän ehyt ottaen huomioon, että siihen kerättiin kappaleet pitkältä aikaväliltä. Ensimmäiset olin säveltänyt 16-vuotiaana. Toinen levy Sky Divided sävellettiin kolmen vuoden aikavälillä. Se on kokonaisuutena jonkin verran tiukempi kuin debyytti. Sillä otettiin askelia pois fuusiovaikutteista ja mentiin enemmän Symphony X:n tyyliseen powermetallistiseen tulkintaan.
– Kolmas levy tuo progressiivisen metalliin Petrin nykyaikaista näkemystä sotkettuna omiin vaikutteisiini. Ilokseni voin todeta, että fuusiovaikutteet ovat tehneet paluun. Levyllä tullaan kuulemaan debyytin mainion Celestial Architectin jatkokappaleita.

Kuva: Otto Markkanen.

Kuva: Otto Markkanen.

Millaisia suunnitelmia tai haaveita sinulla on seuraavan Simulacrum-albumin suhteen?
– Toivon, että saamme aikaiseksi hienon levyn, jota on kiva kuunnella vielä kiikkustuolissa, ja että voimme olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme. Olisi myös kiva viedä bändi ulkomaille. Kun olen kiertänyt muiden bändien kanssa siellä, olen huomannut, että vaikkapa Saksassa fanikulttuuri on positiivisempaa kuin Suomessa. Fanit tulevat katsomaan lämppäreitä keikoille, vaikka soittoajat ovat aikaiset. Aikaisista soittoajoista johtuen ihmiset ovat myös piirun verran enemmän selvänä ja keskittyvät meiningin lisäksi myös musiikilliseen antiin.

Simulacrumissa on kaksi laulajaa. Miten tällaiseen ratkaisuun on päädytty?
– Simulacrum pyrkii kehittymään jokaisella levyllään. Ensimmäisen levyn jälkeen otimme riveihimme toiseksi kitaristiksi Petrin, koska levyn äänimaisemaa oli vaikea luoda livenä yhdellä kitaristilla. Tulevalle kolmannelle levylle halusimme enemmän työkaluja laulun tuotantoon, joten päädyimme ottamaan toiseksi laulajaksi pitkäaikaisen ystävämme, äärimmäisen lahjakkaan Erik Kraemerin. Ajattelimme, että se on uutta ja ennenkuulumatonta. Onhan kahden laulajan kokoonpanoja ollut ennenkin, mutta yleensä toinen laulajista on joko nainen, örisijä tai täysin eri äänialan omaava laulaja. Kuulostaa muuten erityisen hienolta, kun kaksi asiansa osaavaa hevitenoria laulaa stemmoissa livenä!

Kuten mainitsit, sinulla on muitakin bändejä. Miten Simulacrum sijoittuu niiden joukkoon?
– Simulacrum on minulle erityisen tärkeä pitkän yhteisen historian vuoksi sekä kanavana, jonka kautta pystyn julkaisemaan omia sävellyksiäni.
– Soitan Simulacrumin lisäksi yhtyeissä Eden’s Curse, Adamantra sekä Epicrenel. Nekin ovat minulle toki tärkeitä, ja olen saanut niiden kautta paljon näkyvyyttä, uusia muusikkokavereita sekä unohtumattomia kokemuksia. Eden’s Curse on kansainvälinen kokoonpano, joka tekee marraskuussa Ison-Britiannian-kiertueelle Michael Schenker Festin kanssa.

Millaisia musiikillisia visioita sinulla on tällä hetkellä?
– Yksi idea, joka hiukan kutkuttelee takaraivossa, on melko poikkitaiteellinen. Haluaisin, että kirjailija kirjoittaisi novellin, jonka tarinan pohjalta joko tekisimme adaptaation tai sitten säveltäisimme kirjalle musiikillisen parin, eli esimerkiksi saman tarinan eri päähenkilön näkökulmasta. Kirja ja levy voitaisiin julkaista yhtenä komeana pakettina. Melko progea, eikö vain?

Simulacrum
Niklas Broman – laulu
Olli Hakkala – bassokitara
Erik Kraemer – laulu
Petri Mäkilä – kitara
Christian ”Chrism” Pulkkinen – kosketinsoittimet
Nicholas ”Solomon” Pulkkinen – kitara
Tatu Turunen – rummut

Simulacrum ja Fireproven ovat keikalla Turun Saaristobaarin FHMF Clubilla lauantaina 25.5.2018.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Simulacrum kotisivu

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
The Master And The Simulacrum (2012)
Sky Divided (2015)

Lue lisää:
Weigel, David: The Show That Never Ends – The Rise And Fall of Prog Rock, 346 sivua. (W. W. Norton & Company, 2017).

Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin

Iron Maiden: Powerslave (EMI, 1984)

Psyykelläni on huumorintajua. Joitakin vuosia sitten vierailin tarunhohtoisessa Kuninkaiden laaksossa, johon egyptiläiset muinoin hautasivat ylhäisiään ja joka nykyisin on suosittu turistikohde. Niilin länsirannalla Luxorin liepeillä sijaitsevassa nekropolissa on muutama hauta, jossa matkailijat saavat vierailla. Minäkin tahdoin tehdä niin.

Kun laskeuduin kiviportaita hämärään katakombiin, mieleni jukeboksi heläytti päälle vanhan laulun. Päässäni alkoi odottamatta soida Egyptistä kertova hevibiisi vuodelta 1984. Se tuntui siinä ajassa ja paikassa niin itsestään selvältä ja päälle liimatulta, että olin purskahtaa nauruun. Kokosin itseni sarkofagikorokkeen äärellä ja lähetin ystävälleni tekstiviestin (kyllä, katakombissa oli kenttää): ”Olen faaraon haudassa, Powerslave soi päässä.” Sain saman tien vastauksen: “Into the abyss I fall / The eye of Horus.” Sukupolveni edustaja ymmärsi laukkakomppikuulokuvaani.

Powerslaven liveversio vuodelta 1985:

Minä puolestani ymmärsin, miksi mieleni nosti esiin juuri Iron Maidenin Powerslaven nimiraidan. Se oli yksi ensimmäisistä omistamistani albumeista, mutta ennen kaikkea se on ensimmäinen (ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ohella ainoa) kosketukseni muinaisen Egyptin mysteereihin. Powerslaven kannessa Iron Maidenin yrmeä, pulttiotsainen muumiomaskotti Eddie on kuvattu egyptiläisen pyramiditemppelin mahtavimmaksi jumalhahmoksi. Kuvataiteilija Derek Riggs on tehnyt Maidenille monta nerokasta ja hauskaa kantta, ja Powerslave on niistä yksityiskohtaisimpia ja tuijoteltavimpia.

Vaikka faaraoiden ja orjien maasta olisi ollut helppo rakentaa albuminkokoinen konsepti, Powerslavella egyptiläisyys ei ulotu nimikappaletta, kansitaidetta ja kiertuelavasteita pidemmälle. Iron Maidenin viidennellä pitkäsoitolla lauletaan monista muistakin aiheista, ja Maidenille poikkeuksellisesti ollaan myös tyystin laulamatta. Egypti-teeman kapeudesta huolimatta levyssä ei ole pyramidihuijauksen makua: Powerslave on Maidenin pitkän uran energisimpiä albumikokonaisuuksia.

Aces High:

Parhaat palat kuullaan tosin heti kärkeen. Powerslave käynnistyy kahdella klassikkobiisillä. Toisen maailmansodan ilmataistelujen tiimellykseen sijoittuva Aces High ja tuomiopäivän kelloon viittaava sodanvastainen 2 Minutes To Midnight ovat yhä Iron Maidenin konserttien yleisöä kohahduttavimpia kappaleita. Albumin A-puolen loppu jää avauskaksikon varjoon, mutta hetkensä siinäkin on: Losfer Words (Big ’Orra) on yksi Iron Maidenin harvoista instrumentaalikappaleista, ja Flash Of The Bladen pääriffi on pulppuilevassa yksinkertaisuudessaan unohtumaton.

B-puolen aloittaa kipakka ja kiivas Back In The Village, joka viittaa 1960-luvun tv-sarjaan The Prisoneriin (kuten Iron Maidenin The Number Of The Beastin The Prisoner pari vuotta aiemmin). Vinyylialbumin kolmebiisisen kääntöpuolen keskimmäisenä on Powerslave, laulaja Bruce Dickinsonin teatraalinen kappale Niilin maisemista. Matkan päättää Rime Of The Ancient Mariner, Samuel Taylor Coleridgen samannimiseen runoon perustuva liki neljännestunnin mittainen sävellys, Iron Maidenin uran pitkistä ja eeposmaisista albumiraidoista onnistunein. Rime Of The Ancient Mariner siirtää alkuperäisteoksen dramatiikan ja tunnelmavaihtelut hevirockin karskiin kontekstiin. Kenties se toimii hyvin siksi, että inspiraationlähteenä on lyyrinen taideteos eikä esimerkiksi kuivakka tietokirja.

2 Minutes To Midnight:

Powerslave oli Iron Maidenin siihen mennessä suurin menestys. Edelliselle albumille Piece Of Mind (1983) koottu klassinen kokoonpano oli nivoutunut yhteen, ja bändi käynnisti massiivisen World Slavery Tour -maailmankiertueen elokuussa 1984. Powerslave kipusi listoille eri puolilla maailmaa, mutta korkeimmalle se nousi bändin kotimaassa: Maiden piikkasi Brittien albumilistalla sijalla kaksi.

Siinä samalla Powerslavesta tuli osa elämän soundtrackia sille sukupolvelle, joka löysi rockin 1980-luvun heavy rock -buumin kautta. Sen vaikutuksen kuulee yhä hevibändeissä kautta maailman.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Iron Maidenin 'Powerslave' kirjastosta!

Hae Iron Maidenin ’Powerslave’ kirjastosta!

Hae Powerslave kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Iron Maidenin studioalbumit
Iron Maiden (1980)
Killers (1981)
The Number Of The Beast (1982)
Piece Of Mind (1983)
Powerslave (1984)
Somewhere In Time (1986)
Seventh Son Of A Seventh Son (1988)
No Prayer For The Dying (1990)
Fear Of The Dark (1992)
The X Factor (1995)
Virtual XI (1998)
Brave New World (2000)
Dance Of Death (2003)
A Matter Of Life And Death (2006)
The Final Frontier (2010)
The Book Of Souls (2015)

Lue lisää:
Bowler, Dave & Dray, Bryan: Infinite Dreams – Iron Maiden, 152 sivua. (Boxtree Limited, 1996).
Coleridge, Samuel Taylor: The Best Poetry Of Samuel Taylor Coleridge, 119 sivua. (Digireads.com Publishing, 2008).
Daniels, Neil: Iron Maiden – The Ultimate Unauthorized History Of The Beast. E-kirja, MB! 2012.
Daniels, Neil & Baddeley, Gavin & Bukszpan, Daniel & Bushell, Garry & Christe, Ian & LaMar, Ryan & Popoff, Martin & Tucker, John & Wall, Mick, kääntäjä Katri Tenhola: Iron Maiden – koko ura, 223 sivua. (Minerva, 2012).
Halfin, Ross: Iron Maiden – A Photographic History, 128 sivua. (Zomba Books, 1988).
Halfin, Ross, kääntäjä Helmi Keränen: Iron Maiden, 200 sivua. (Johnny Kniga, 2007).
Iron Maiden: The Beast, 164 sivua. (Royal Group of Entertainment, 2013).
Kallio, Janne: Rautaneito – Ilmestykset 1980–1985, 206 sivua. (Toni Brigatti, 2008).
Wall, Mick: Iron Maiden – Run To The Hills – The Official Biography Of Iron Maiden, 351 sivua. (Sanctuary, 1998).
Wall, Mick, kääntäjä Reija Tanninen: Iron Maiden – Run To The Hills. (WSOY, 2004).

Iron Maiden: Powerslave (1984).

Iron Maiden: Powerslave (1984).