Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen

Behaviour (Parlophone, 1990)

Pet Shop Boys: Behaviour (1990).Teoksessaan 31 biisiä kirjailija Nick Hornby puhuu paitsi lempikappaleistaan, myös siitä, miten väärässä niin kutsutun korkeakulttuurin harrastajat ovat, mikäli suhtautuvat popmusiikkiin väheksyvästi. Näkökulman avaamisen nimessä Hornby mainitsee itse saavansa popmusiikista enemmän irti kuin klassisesta, koska klassinen musiikki kuulostaa hänestä ”kykenemättömältä käsittelemään pieniä tunteita, joita päivämme, viikkomme ja elämämme ovat täynnä.”

Hornbyn huomautus pysäytti minut sivulle satakymmenen, koska sai minut käsittämään kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, miksi en ole koskaan osannut eläytyä ylevään ja virheettömään musiikkiin – eihän noista laatusanoista ole minun elämääni kuvaamaan. Ja sitten minä ymmärsin, miksi pidän Pet Shop Boysista. Minulla ei ole paljonkaan yhteistä Chris Lowen ja Neil Tennantin kanssa, mutta heidän yhtyeensä pystyy usein kuvastamaan juuri sitä, miltä minusta tuntuu, vaikka laulaakin ihan muista asioista. Se on sikäli täydellinen onnistuminen, että juuri sitä varten musiikki on olemassa.

Minulle läheisimmäksi Pet Shop Boysin tuotannosta on tullut neljäs albumi Behaviour (1990), jolla lontoolaisduon synthpop muuttui hillitymmäksi, värikkäämmäksi, tunnelmoivammaksi ja syvällisemmäksi. Bändin taiteellisesta kasvusta huolimatta se sama taika, joka oli tehnyt West End Girlsistä läpimurtohitin joitakin vuosia aiemmin, oli entisellään. Lowen laitteiden pelkistetty, joustamaton ja synteettinen soundi korosti Tennantin herkän ja salaviisaan äänen inhimillisyyttä ja päästi sen kuljettamaan melankolisia melodioita, jotka tuntuvat uppoavan kuulijaansa sydämen kohdalta.

Sanoittajana Tennant osaa tehdä henkilökohtaisista kokemuksistaan universaaleja ja yleisesti puhuttelevia. Hyvä esimerkki tästä on singlenäkin julkaistu Being Boring, albumin tunnetuin klassikko. Biisi on merkittävä myös Tennantille itselleen, joka mietti sitä kirjoittaessaan edesmennyttä ystäväänsä. Siltikin kappaleesta hehkuva surumielinen nostalgia ja ajatus siitä, miten ikä muuttaa ihmisen perspektiiviä, ovat hyvin yleistajuisia. Tennant kirjoittaa elämästä tavalla, jonka voi ymmärtää jokainen. Vaikuttaa siltä, ettei ihmisenä oleminen Lontoossa lopulta juuri poikkea elämästä Lahdessa tai Liedossa.

Behaviourilla Pet Shop Boys laajensi ilmaisuaan niin, ettei duon luokitteleminen syntikkapopbändiksi enää oikein tehnyt sille oikeutta. Pelkkä pop kuulosti oikeammalta. Suurellisimmissa sovituksissa oli musikaalisuutta ja musikaalimaisuutta. Esimerkiksi Jealousy (joka muuten on yksi ensimmäisistä kappaleista, jonka vuonna 1981 yhteistyöhön käyneet Tennant ja Lowe ovat kirjoittaneet yhdessä) on läpäissyt melkoisen orkestrointiprosessin ennen albumille päätymistään.

Kapinallisina alkuaikoinaan Pet Shop Boys pyrki edustamaan kaikkea, mitä rock ei edustanut – staattinen esiintymistyyli ja ”orgaaniseksi” usein kutsutun kitarabändisoundin dogmaattinen karttelu oli duolta protesti. Behaviourilla nuo asenteet ovat lientyneet. Sillä on paljon kitararaitoja, ja ne asettuvat synth pop -pohjalle hämmästyttävän luontevasti. Useissa kappaleissa soittaa The Smithsistä ja The Thestä tuttu Johnny Marr, joka sopiikin yhtälöön tyylikkäästi: Tennant kuvaili Pet Shop Boysia kerran ”The Smithsiksi, jonka tahdissa voi tanssia”, ja Marrin soitto kuljettaa Behaviourin ajoittain lähelle The Theta.

Saksalaisen tuottajan Harold Faltermeyerin varjeluksessa äänitetty Behaviour tehtiin enimmäkseen analogisyntetisaattoreilla Munchenin Red Deerissä ja Lontoon Abbey Roadilla. Ensimmäiseksi singleksi valittu uskottomuuden kuvaus So Hard on Behaviouria raisuimmillaan ja menevimmillään, mutta vuosikymmeniä myöhemmin kiusaus skipata kappale on suurimmillaan juuri sen kohdalla. Sen sijaan Only The Wind, This Must Be The Place I Waited Years to Leave ja How Can You Expect to Be Taken Seriously? pitävät ikuisesti sisällään jotakin perin tuttua mutta ratkaisematonta, joka saa palaamaan niiden äärelle yhä uudelleen.

Pet Shop Boysin pitkä ja menestyksekäs ura on paras esimerkki siitä, kuinka kestävää paras popmusiikki on. Elokuussa 2018 duo esiintyy Helsingissä ja Vaasassa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Pet Shop Boys kotisivu

Behaviour julkaistiin alun perin syksyllä 1990. Laajennettu 2CD-remaster Behaviour/Further Listening ilmestyi 2001. Albumi on entistä paremmin esillä 2018 kun uuden LP-painoksen rinnalla ilmestyy päivitetty 2CD-laitos. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Hae Pet Shop Boysin 'Behaviour' kirjastosta!

Hae Pet Shop Boysin ’Behaviour’ kirjastosta!

Hae Behaviour kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Please (1986)
Actually (1987)
Introspective (1988)
Behaviour (1990)
Very (1993)
Bilingual (1996)
Nightlife (1999)
Release (2002)
Fundamental (2006)
Yes (2009)
Elysium (2012)
Electric (2013)
Super (2016)

Lue lisää
Heath, Chris: Pet Shop Boys, Literally, 339 sivua. Viking 1990.
Hornby, Nick & Karjalainen, Heikki (kääntäjä): 31 biisiä, 180 sivua. WSOY 2004.
Ylä-Kotola, Mauri: The Philosophy Of Pet Shop Boys, 114 sivua. Shaman Books 1993.

Pet Shop Boys: Behaviour (1990).

Pet Shop Boys: Behaviour (1990).

Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise

Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise (Music Affair, 2016)

Ranskalainen säveltäjä ja syntetisaattoriguru Jean-Michel Jarre täydensi syksyllä 2015 alkanutta albumijatkumoa jo toukokuussa 2016. Ykkösosasta Electronica 1: The Time Machine jatkaa eteenpäin E2 – The Heart Of Noise. Ykkösosan tapaan E2 perustuu 15 musiikintekijän kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Tulos on toistamiseen riemastuttavan antoisa valikoima kollaboraatioita.

Syvän merellisen soundin aloittamana The Heart Of Noise lähtee liikkeellee arvokkaasti. Reilun neljän minuutin jälkeen nimiteos nousee rauhoittavaksi pulssiaalloksi. Ollaan Jarren tavaramerkin ytimessä – siellä, missä tavoitellaan syntetisaattorimusiikin syvintä. Verkkainen ote vaihtuu vaahtomaisine mielikuvineen juuri sellaiseksi juhlaksi kuin vain Jarre osaa kutoa.

Miten Jean-Michel Jarre (s. 1948) näkee nykymaailman teknologian? Ovatko kaikki tietomme turvassa mobiililaitteissamme tai pilvessä? Tämänkaltaisten ajatusten kantamana albumi Electronica 2 on omistettu Edward Snowdenille. Jarren ja digiajan tottelemattomuuden ikonin yhteisestä teknobiisistä uutisoi esimerkiksi The Guardian. Musiikillisesti Exit kuvaa pakenemista paniikinomaisin vedoin. Kiihkeä biitti etenee hiostavasti, lopulta kohti Snowdenin (s. 1983) sanoja. Tempo hidastuu hetkeksi kuin turvapaikan suojaan. Kysymys kuuluu:

– Why are our private details that are transmitted on-line, why are private details that are stored on our personal devices any different than the details and private records of our lives that are stored in our private journals? 

Kohokohtia seuraa lisää. Pet Shop Boys iskee raidalla Brick England lähelle omaa klassikkoalbumiaan Electric (2013). Mitä saisimmekaan jos Neil Tennant ja Chris Lowe tekisivät kokonaisen albumin Jarren kanssa? Peachesin indiemäinen What You Want vingahtelee eteenpäin kuin Plan 9 From Outer Space.

Switch On Leon ja The Orb saavat aikaan syvää värinää ja jonkin sortin datalinkin Snowden-raitaan Exit. Yhdistelmä Alex Patersonin trippiä ja Jarren dremaattista maisemaa hivelee lähtemättömästi. Elokuvamusiikin suurnimi Hans Zimmer osallistui Jarren projektiin hyvin mielellään. Zimmer otti levytykseen mukaan tuttua suurelokuvallista paatostaan.

Sample Primal Screamin anthemista Come Together toimii juurena aidolle hippianthemille As One. Jo 70-luvun lopulla huipulle yltänyt Gary Numan on yhä erinomaisessa vireessä. Loistava Here For You toimii kuten useat Numanin hiteistä – hieman liian hitaana tanssilattialle, hieman liian outona todelliseen mainstreamiin.

Jarren kollaboraatiot kulkevat valtavirran lisäksi teknon undergroundissa. Detroit-teknon vaikuttaja Jeff Mills saattaa raottaa kuulijalle ovea kohti tuntemattomampaa – genren suurnimet kun ovat monille vieraita. Mukava yllätys seuraa tupla-albumin nelospuolella. Albumilla She’s So Unusual (1983) tähdeksi noussut Cyndi Lauper nappaa intohimoisesti kiinni Jarren haikeasta tanssibiitistä. Swipe To The Right on loistokas biisi, täydellinen juuri Lauperin laulamana.

Aivan lopussa E2 hieman lopahtaa. Ehkäpä The Heart Of Noisen demon julkaisemisen olisi voinut jättää myöhemmäksi. Kauneusvirhe on kuitenkin pieni, ja Noisen sydän sykkii polttavan auringon lailla. Ja auringon sisältä paistaa diskopallo.

* * *

Electronica 2 julkaistiin toukokuussa 2016. (2LP, CD ja striimi). Jarren synasaagan ensimmäinen osa ilmestyi edellisenä syksynä. Jean-Michel Jarre konsertoi Suomessa 31. lokakuuta 2016.

Levyhyllyt:
Jean-Michel Jarre | studioalbumit
Deserted Palace (1972)
Les Granges Brûlées (1973)
Oxygène (1976)
Équinoxe (1978)
Les Chants Magnétiques | Magnetic Fields (1981)
Musique Pour Supermarché (1983)
Zoolook (1984)
Rendez-Vous (1986)
Revolutions (1988)
En attendant Cousteau | Waiting For Cousteau (1990)
Chronologie (1993)
Oxygène 7–13 (1997)
Métamorphoses (2000)
Interior Music (2001)
Sessions 2000 (2002)
Geometry Of Love (2003)
Téo & Téa (2007)
Oxygène – New Master Recording (2007)
Electronica 1 – The Time Machine (2015)
Electronica 2 – The Heart Of Noise (2016)
Oxygène 3 (2016)

Lue lisää:
Jean-Michel Jarre kotisivu

Tuomas Pelttari

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Heart Of Noise (2016).

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Heart Of Noise (2016).