Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa

Joskus onnellinen loppu koittaa vasta surullisen lopun jälkeen

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).Tanworth-in-Arden on pieni kylä vähän matkaa Birminghamista kaakkoon. Siellä seisoo vanha kivitalo nimeltä Far Leys. Sen seinään kiinnitettiin tänä kesänä sininen kyltti, perinteinen ”Blue Plaque”, jollaisella Britanniassa osoitetaan kunnioitusta merkittäville ihmisille. Kyltissä lukee “Nicholas Rodney ‘Nick’ Drake, 1948–1974, laulaja/lauluntekijä/runoilija, varttui tässä talossa.”

Nick Drake ei taatusti olisi ikinä uskonut, ettei häntä ja hänen musiikkiaan sittenkään ole unohdettu.

Drake koki klassisen taiteilijankohtalon: häntä alettiin arvostaa vasta, kun oli liian myöhäistä, kun hän oli jo mennyt. Drake kuoli 26-vuotiaana varmana siitä, että oli epäonnistunut kaikessa. Hän teki kolme albumia, joiden myynti jäi aikoinaan olemattomaksi, ja vietti lyhyen elämänsä viimeiset vuodet isänsä ja äitinsä hoivissa.

Black Eyed Dog Draken viimeistä studiosessioista vuodelta 1974:

Nick Draken kuolemasta oli kulunut muutama vuosi, kun hänen musiikkinsa nousi kulttisuosioon. Tuhoon tuomitun nuoren runoilijan romanttistraagisella tarinalla oli tietenkin osuutta asiaan, mutta niin oli musiikillakin. Kiehtova, surullinen hahmo kirjoitti maagisen kauniita kappaleita ja lauloi lämpimän melankolisella äänellään lyriikoita, joiden oikeita tulkintoja voi vain arvailla. Jälkikäteen havaittiin sekin, että Drake oli huomattavan taitava kitaristi, jonka erikoiset viritykset ja oikean käden näppäilytekniikka hämmentävät jälkipolvia.

Nick Drake opetteli soittamaan kitaraa ja tekemään omia kappaleita opiskeluvuosinaan. Hän oli teini-ikäisenä lupaava kilpaurheilija, mutta musiikki meni nopeasti kaiken muun edelle. Vuonna 1968 vielä tuntematon Drake esiintyi Lontoossa, kun folkyhtye Fairport Conventionin Ashley Hutchins sattui paikalle ja innostui kuulemastaan. Hutchins suositteli Drakea tuottaja Joe Boydille, jonka Witchseason-yhtiö teki yhteistyötä Chris Blackwellin levy-yhtiön Islandin kanssa. Allekirjoitettuaan sopimukset Witchseasonin ja Islandin kanssa Drake alkoi valmistella ensimmäistä albumiaan levy-yhtiön maksaman viikkorahan turvin.

Debyyttialbumi Five Leaves Left tehtiin Lontoossa verkkaiseen tahtiin: äänitykset alkoivat heinäkuussa 1968 ja albumi ilmestyi syyskuussa 1969. Draken ehdotuksesta sovitukset teki hänen ystävänsä Robert Kirby, joka ei ollut ennen tehnyt mitään ammattimaista musiikin saralla. Riskaabeli valinta osoittautui toimivaksi. Draken jokaisella albumilla oli oma luonteensa, ja Five Leaves Leftillä sen loivat juuri Kirbyn pastoraaliset jousisovitukset.

Way To Blue albumilta Five Leaves Left:

Kypsä ensialbumi sai kriitikoilta suopean vastaanoton, mutta lupaava lähtö tyssäsi yllättäen artistin ongelmiin. Aiemmin Drake oli esittänyt laulujaan jokseenkin vapautuneesti, mutta kun tuli aika lähteä tukemaan Five Leaves Leftiä keikoilla, hän ei enää kyennytkään olemaan lavalla. Esiintyjän olo oli niin silminnähden epämukava, että konsertit olivat vaivaannuttavia kaikille osapuolille. Siinä ei ollut kyse pelkästä esiintymisjännityksestä vaan jostakin paljon vakavammasta. Drake ei enää pystynyt olemaan normaalissa vuorovaikutuksessa edes läheistensä kanssa, ja ventovieraan yleisön kanssa se oli täysin mahdotonta.

Nick Draken mieli alkoi sulkeutua silloin, kun hän työsti Five Leaves Leftin materiaalia Lontoossa. Hän oli aiemmin ollut hiljaisenpuoleinen mutta sosiaalinen nuorukainen, mutta jostakin syystä hänen oli yhä vaikeampaa päästää ihmisiä lähelleen. Drakella oli kyllä ystäviä, mutta hän saattoi olla päiväkausia heidän seurassaan sanomatta sanaakaan. Ikkunasta kurkkineet kaverit huomasivat, että vaikka oveen koputti, Nick ei välttämättä avannut, vaan istui nojatuolissaan hievahtamatta ja tuijotti eteensä. Ovia sulkeutui elämän kaikilla alueilla: Drake oli pitkä ja komea mies, jolla ei ollut rakkaussuhteita. Yhteys hänen ja muun maailman välillä katkeili.

Vaikka Nick Drake osoittautui odotettua hankalammin myytäväksi artistiksi, Island uskoi hänen mahdollisuuksiinsa. Toinen albumi Bryter Layter tehtiin samalla työryhmällä kuin ensimmäinenkin (tuottajana oli Boyd, sovittajana Kirby ja äänittäjänä John Wood) mutta musiikki muokattiin toisenlaiseksi kuin Five Leaves Leftillä. Kaikki perustui yhä Draken folkin, bluesin ja jazzin perinteestä nouseviin biiseihin, mutta niitä ei enää väritetty kamarimusiikin ja klassisen sävyillä. Bryter Layterille hahmottui sähköisempi, jazzimpi ja urbaanimpi tekstuuri. Nick Draken henkilökohtaisten ja vaikeaselkoisten laulujen soidessa tuntuu oudolta puhua popmusiikista, mutta Bryter Layter oli hänen albumeistaan helpoimmin lähestyttävä ja eniten ajassa kiinni.

Northern Sky albumilta Bryter Layter:

Toisenlaisesta tulokulmasta huolimatta Bryter Layter ilmestyi ja katosi yhtä vähin äänin kuin Five Leaves Left. Drake oli satsannut uuteen musiikkiinsa paljon, mutta se ei yksin riittänyt tuomaan näkyvyyttä. Ammattiura edellytti Drakelta suorituksia, joihin hänellä ei ollut voimia. Muut artistit rakensivat menestystä tekemällä kiertueita ja antamalla haastatteluja, mutta Drakesta ei ollut sellaiseen. Hän soitti koko urallaan vain kourallisen keikkoja ja antoi vain yhden haastattelun, ja senkään aikana hän ei saanut sanotuksi juuri mitään.

Drake ei koskaan puhunut tunteistaan tai ajatuksistaan, mutta useat aikalaiset uskoivat hänen pettyneen pahasti siihen, ettei marraskuussa 1970 julkaistusta Bryter Layterista tullut kaupallista menestystä. Se satutti häntä luultavasti pahiten siksi, että hän tiesi seisovansa oman menestyksensä tiellä. Nick Drake ei ollut vaikea vaan sairas ihminen, mutta se ei estänyt häntä syyttämästä epäonnistumisesta itseään. Levy-yhtiö suhtautui Drakeen hyvin ymmärtäväisesti ja kannustavasti. Hän sai levyttää ja elää Islandin rahalla pitkään ilmeisesti vain siksi, että yhtiö arvosti hänen musiikkiaan.

Kolmatta ja viimeistä albumiaan Pink Moonia tehdessään Nick Drake oli entistä yksinäisempi. Joe Boyd oli ottanut vastaan Amerikasta saamansa työtarjouksen, mikä merkitsi Drakelle luottotuottajan ja lähimmän työtoverin menettämistä. Hän muuttui entistä introvertimmaksi ja eristäytyneemmäksi. Kommunikoinnin tasosta kertoo se, että kun Drake kävi puhua pukahtamatta jättämässä kolmannen albuminsa masternauhan Islandin vastaanottotiskille, koko levy tuli yhtiölle täytenä yllätyksenä.

Pink Moonin nimikappale:

Pink Moonin tekemisestä tiesivät vain Drake ja studiomies Wood. Kahdessa päivässä äänitetty ja helmikuussa 1972 julkaistu levy on Drakea paljaimmillaan. Nimikappaleen piano-osuutta lukuun ottamatta Pink Moonilla esiintyy vain akustista kitaraa soittava laulaja. Draken rakastamilta vanhoilta blueslevyiltä tuttu riisuttu toteutus teki musiikista entistäkin henkilökohtaisempaa ja intiimimpää. Tuntui kuin hän olisi päästänyt kuulijansa masennuksen, surun ja sulkeutuneisuuden muurin taakse katsomaan kaunista ja hiljaista sielunmaisemaansa, halunnut tulla kuulluksi puhtaasti omana itsenään. Vaikka Draken henkinen tila oli jatkuvasti huonontunut, Pink Moonin kappaleista ei välittynyt toivottomuutta ja painostavuutta.

Pink Moonin jälkeen Drake ei enää jaksanut pitää huolta itsestään, vaan joutui muuttamaan takaisin Tanworth-in-Ardeniin vanhempiensa luokse. Lopun lähestyessä hänen vointinsa vaihteli. Hän joutui viettämään muutamia viikkoja mielisairaalassa, mutta oli kesällä 1974 niinkin hyvässä kunnossa, että kävi vielä äänittämässä neljä biisiä Joe Boydin kanssa ja suunnitteli neljännen albumin levyttämistä. Saman vuoden marraskuussa hän kuitenkin kuoli masennuslääkkeen yliannostukseen. Viimeisinä aikoinaan hän oli maininnut äidilleen olevansa pahoillaan siitä, että oli epäonnistunut kaikessa, mitä oli yrittänyt tehdä.

From The Morning:

Nick Draken hauta on Tanworth-in-Ardenin kirkkomaalla. Hänen hautakiveensä on kaiverrettu lohduttava säe Pink Moon -levyn biisistä From The Morning: ”Now we rise and we are everywhere” (“Nyt nousemme ja olemme kaikkialla”). Se on osoittautunut ilahduttavan enteelliseksi. Toisin kuin Nick Drake luuli, hän ei epäonnistunut. Oma elämä oli hänelle liian raskas taakka kantaa, mutta hän elää musiikkinsa kautta lukemattomissa sydämissä joka puolella maailmaa. Nuori mies, jonka oli vaikeaa päästää muita ihmisiä maailmaansa, puhuttelee lauluillaan monia.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Nick Draken studioalbumit
Five Leaves Left (Island Records, 1969)
Bryter Layter (1970)
Pink Moon (1972)
Kokoelmalevyt
Time Of No Reply (Hannibal Records, 1986 | Uusintapainos 2012)
Way To Blue – An Introduction To Nick Drake, (Island Records, 1994 | Uusintapainos 2003)
Made To Love Magic (Island Records, 2004)
A Treasury (Island Records, 2004). LP- ja CD-painosten lisäksi A Treasury julkaistiin myös monikanavaisena SACD-laitoksena.

Muista boksit:
Toimitus suosittelee Nick Draken tuotannosta tehtyjä bokseja Fruit Tree ja Tuck Box. Moneen kertaan uudelleenjulkaistu levytysura toimii yhteen nivottuna erinomaisesti. 2007 julkaistu Fruit Treen uusintapainos sisältää 50-minuuttisen dokumentin Drakesta.
Nick Drake: Fruit Tree – The Complete Recorded Works, 3LP. (1979)
Nick Drake: Fruit Tree – The Complete Nick Drake Recordings, 4LP | 4CD. (Hannibal Records, 1986, 2000)
Nick Drake: Fruit Tree – The Complete Recorded Works, 3LP+DVD | 3CD+DVD. (Island Records, 2007). Sisältää 108-sivuisen liitevihkon A Much Updated Ruin From A Much Outdated Style sekä 50-minuuttisen dokumentti-DVD:n A Skin Too Few – The Days Of Nick Drake, Jeroen Berkvens, ohjaaja.
Nick Drake: Tuck Box, 5CD. (Island Records, 2013).

Lue lisää:
Callomon, Cally & Drake, Gabrielle: Nick Drake Remembered For A While, 443 sivua. (John Murray, 2014).
Hogan, Peter: Nick Drake – The Complete Guide To His Music, 108 sivua. (Omnibus Press, 2009).
Humphries, Patrick: Nick Drake – The Biography, 280 sivua. (Bloomsbury, 1997).

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).

Nick Drake: Bryter Layter (1970).

Nick Drake: Bryter Layter (1970).

Nick Drake: Pink Moon (1972).

Nick Drake: Pink Moon (1972).

 

 

 

Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen

Bruce Springsteen: The Rising (Columbia, 2002)

Bruce Springsteen (s. 1949) on yhdysvaltalaisen rockmusiikin uskottavimpia musiikintekijöitä. Debyyttialbuminsa vuonna 1973 julkaissut “The Boss” on edelleen yksi maailman seuratuimmista live-esiintyjistä. Bruce Springsteen & The E Street Bandin konsertista tulee aina iso tapahtuma. Vuoden 2002 kenties merkittävin tapaus oli The Rising – The E Street Bandin paluu albumikantaan.

Bruce Springsteen: The Rising (2002).Yhdysvaltohin 11.9.2001 kohdistuneet terrori-iskut vaikuttivat maailmaan ja eritoten yhdysvaltalaisiin syvästi. Bruce Springsteen oli yksi niistä, jotka eivät katkeroituneet. Hän keskittyi tunteisiinsa ja kokosi legendaarisen kokoonpanonsa ensimmäistä kertaa albumintekoon sitten levyn Born In The U.S.A.

Newjerseyläinen Springsteen kuvaa kappaleissaan usein pienen ihmisen tunteita. Voimakastahtoinen heartland-rock on osa Springsteenin tavaramerkkiä, samoin herkempi folkmaisempi ote. Lauluntekijän poikkeuksellinen taito tuo musiikkiin optimismia ilman imelyyyttä.

Syyskuun 11. päivän terroriteoista jäi monen ihmisen sydämeen möykky. Springsteen ottaa möykystä kiinni ja auttaa sen käsittelyssä. The Rising siivilöi ahdistusta asettumalla suoraan menetyksen kokeneen kokemukseen, henkilökohtaisten tunteiden sisään. Lauluntekijä luottaa ihmiseen, joka nousee tuskan hälvennyttyä taas jaloilleen. Surumielinen pohjavire on selvä, mutta niin on musiikin voimakin. Albumin nimikappale kuvaa hyvin uskoa huomiseen ja yhteiseen hyvään.

Albumi on täynnä totisen herkkiä hetkiä. Yksi riipaisevimmista jaksoista on kolmen raidan jatkumo levyn keskivaiheilta. Empty Sky kertoo rakkautta ja tasa-arvoa janoavasta ihmisestä, joka ei voi uskoa ihmisen pahuuteen. Seuraava raita Worlds Apart on dramaattinen siirto. Miten rauhoittavalta tuntuu kuulla voimakkaan etnovireen virta keskellä Springsteenin itkettävää paatosta. Tätä ei usko lukemalla. Se pitää kuulla. Let’s Be Friends (Skin To Skin) korostaa maailman kansojen tarvetta yhteinäisyyteen. Kuulostaa kornilta, muttei ole.

The Risingin springsteenmaisen huolittelematon levynkansi on huomattavasti ensivaikutelmaa hätkähdyttävämpi. Liekehtivin kirjaimin tehty pylväs viittaa suoraan tuhoutuneisiin WTC-torneihin. Artistin nimi lävistää rakennelman samoilta kohdin mihin lentokoneet törmäsivät. Springsteenin musiikki kulkee läpi tunteittemme näinkin.

Bruce Springsteen – laulu, kitara, huuliharppu
Garry Tallent – bassokitara
Max Weinberg – rummut
Steven Van Zandt – kitara, mandoliini
Nils Lofgren – kitara, banjo
Roy Bittan – kosketinsoittimet, piano, mellotroni, urut, syntetisaattori
Danny Federici – urut
Clarence Clemons – saksofoni
Patti Scialfa – laulu
Soozie Tyrell – violin
Jane Scarpantoni – sello
Asif Ali Khan & Group – laulu
Tuottaja: Brendan O’Brien

The Rising (CD ja 2LP) julkaistiin alun perin kesällä 2002. Vuotta myöhemmin ilmestyi myös Tour Edition (CD+DVD -painos). Springsteen konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa kesäkuussa 2003, ja The Risingin raitoja kuultiin Helsingin Olympiastadionilla kahtena peräkkäisenä päivänä. Springsteenin levytysura jatkui pienieleisempään albumiin Devils & Dust,ilman E Street Bandiä.

Tuomas Pelttari

Bruce Springsteen kotisivu

Levyhyllyt:
Springsteenin albumit
Greetings From Asbury Park, N.J. (1973)
The Wild, The Innocent & The E Street Shuffle (1973)
Born To Run (1975)
Darkness On The Edge Of Town (1978)
The River (1980)
Nebraska (1982)
Born In The U.S.A. (1984)
Tunnel Of Love (1987)
Human Touch (1992)
Lucky Town (1992)
The Ghost Of Tom Joad (1995)
The Rising (2002)
Devils & Dust (2005)
We Shall Overcome: The Seeger Sessions (2006)
Magic (2007)
Working On A Dream (2009)
Wrecking Ball (2012)
High Hopes (2014)

Lue lisää:
Carlin
, Peter Ames (Jaana Iso-Markku, kääntäjä): Bruce, 576 sivua. (Otava, 2013. Pokkaripainos: Otava, 2014).
Carlin, Peter Ames (Boo Cassel & Thomas Andersson, översättning): Bruce, 517 sidor. (Bonniers, 2012).
Cross, Charles R.: Backstreets. Springsteen – The Man And His Music, 223 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1989).
Deardorff, Donald L.: Bruce Springsteen – American Poet And Prophet, 175 sivua. (Scarecrow, 2014).
Flanagan, Bill (Jussi Niemi, kääntäjä): Rockia sydämestä, 576 sivua. (Otava, 1988).
Gambaccini, Peter: Bruce Springsteen, 153 sivua. (Omnibus, 1985).
Humphries, Patrick & Hunt, Chris: Bruce Springsteen – Blinded By The Light, 176 sivua. (Plexus, 1985).
Marsh, Dave (Pekka Markkula, kääntäjä): Bruce Springsteen – rocktähden tarina, 255 sivua. (Fanzine, 1983).
Marsh, Dave (Tomi Pulkkinen & Pekka Markkula, kääntäjä): Bruce Springsteen – pomon tarina, 670 sivua. (Like, 2008).
Marsh, Dave: Bruce Springsteen. Two Hearts – The Definitive Biography 1972–2003, 696 sivua. (Routledge, 2004). Julkaistu aiemmin kahtena teoksena: Born to run ja Glory days.
Mäkijärvi, Esa: Pomon lumo – Bruce Springsteenin tarina, 215 sivua. (Arktinen banaani, 2014).
Sandford, Christopher: Springsteen – Point Blank, 446 sivua. (Little, Brown and Company, 1999).
Springsteen, Bruce (Ilkka Rekiaro, kääntäjä): Born To Run – omaelämäkerta, 543 sivua. (Otava, 2016).
Springsteen, Bruce: Songs, 341 sivua. (Virgin Books, 2003). Mukana sanoitukset myös levyltä The Rising.

Bruce Springsteen: The Rising (2002).

Bruce Springsteen: The Rising (2002).