Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä

Blank Generation (Sire, 1977)

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).Mitä yhteistä on Ramonesilla, Blondiella, Televisionilla, New York Dollsilla, Patti Smithillä ja Talking Headsilla? Eipä juuri muuta kuin New York ja CBGB’s-klubin legendaarinen skene, jonka merkitys rockmusiikille ja popkulttuurille on suunnaton. Yksi noiden 1970-luvun kuvioiden keskeisistä hahmoista oli Richard Hell, johon alakulttuurin inspiroitunut henki ruumiillistui.

Richard Meyersistä (s. 1949) tuli Richard Hell, kun hän muutti Kentuckysta New Yorkiin tullakseen runoilijaksi. Nähtyään New York Dollsin keikan Hell kiinnostui rockbändissä soittamisesta. Hän perusti Tom Verlainen kanssa Neon Boysin, josta tuli vuonna 1974 Television.

Keväällä 1975 Hell lähti Televisionista suivaantuneena Verlainen johtamistyyliin, joka ei jättänyt hänelle tilaa biisintekijänä eikä esiintyjänä, ja liittyi New York Dollsista eronneiden Johnny Thundersin ja Jerry Nolanin Heartbreakersiin. Vajaata vuotta myöhemmin basisti-laulaja käsitti, että niin hyvä rockbändi kuin Heartbreakers olikin, hän ei saisi sitä soittamaan biisejään haluamallaan tavalla. Hell erosi Heartbreakersista vuoden 1976 alussa. 

Richard Hell oli tutustunut päivätyöpaikassaan Robert Quineen, kolmevitoseen kaljupäähän, joka ei ollut onnistunut kampeamaan mukaan New Yorkin bändiympyröihin mutta joka osoittautui parhaaksi kitaristiksi, jota Hell oli koskaan kuullut. Quinen omalakinen kitaransoitto, jossa oli enemmän jazzin vapautta kuin rockin säännönmukaisuutta, hipoi neroutta. 

”Oli selvää, että Bob kykenisi soittamaan kitaralla mitä tahansa keksisin häneltä pyytää”, Hell kirjoitti Supeutumattomien sukupolvi -kirjaansa. ”Kävi ilmi, että hän soitti myös juttuja, joita en olisi osannut edes keksiä.”

Saatuaan Quinen soittamaan kanssaan Hell pyysi mukaan Marc Bellin, Dustissa ja Wayne Countyn bändissä soittanutta rumpalin, joka myöhemmin opittiin tuntemaan Marky Ramonena. Kun kitaristi Ivan Julian liittyi joukkoon, Richard Hell & The Voidoids oli koossa. Aika oli sille otollinen: Englannin nouseva punkskene oli saanut vaikutteita Amerikasta, ja se sai musiikkibisneksen kiinnostumaan myös New Yorkin bändeistä. Blondie, Television, Talking Heads ja Richard Hell & The Voidoids saivat levytyssopimuksen vuonna 1976.

Blank Generation äänitettiin kahdesti – maaliskuussa 1977 Electric Lady -studiolla ja kesäkuussa uudelleen Plaza Soundilla, koska julkaisua oli siirretty syksyyn, eikä bändi ollut tyytyväinen ensimmäiseen versioon. ”Blank Generationin” Hell oli tehnyt – tai pikemminkin sovittanut Rod McKuenin vuonna 1959 levyttämästä ”I Belong To The Beat Generationista” – ollessaan Televisionissa, ja ”Love Comes in Spurtsia” hän oli tarjonnut jo Heartbreakersille. Aavemaisen ja melankolisen ”Walking On The Waterin” Voidoids lainasi Creedence Clearwater Revivalin esiasteelta Golliwogsilta, joka oli julkaissut biisin singlenä vuonna 1966. ”Liars Bewaren” ja ”Betrayal Takes Twon” säveltämiseen osallistui myös Ivan Julian.

Richard Hellin tyyli vaikutti punkin estetiikkaan niin paljon, että hän näyttää Blank Generationin kannessa punkkliseeltä. Se on huvittavaa, sillä nimenomaan Hell on tuon piikikkään, kovan ja repaleisen lookin luoja tai vähintäänkin yksi heistä – Sex Pistolsin manageri ja vaatekauppias Malcolm McLaren oli hengannut Hellin kanssa New Yorkissa ja palannut Englantiin tämän tukasta ja asuvalinnoista innostuneena. Blank Generationin musiikki saattaakin yllättää, jos tekee johtopäätöksiä kannen perusteella ja taustoja tuntematta. Se on vinkeässä rajattomuudessaan, säpsähtelevässä funkiudessaan ja runollisuudessaan kaukana tyypillisestä punk rockista. Samaan aikaan punkin henki on vahvasti läsnä levyn kaunistelemattomuudessa ja kiivaudessa.

Kun Blank Generation julkaistiin 1977, Richard Hell & The Voidoids lähti The Clashin kanssa Englannin-kiertueelle. Matka osoittautui pettymykseksi. Brittiläinen maaperä oli sinänsä otollinen The Voidoidsin kiihkeälle soundille, mutta levy saatiin kauppoihin vasta rundin viimeisenä päivänä, ja keikkamatkat piti kulkea ahtaassa henkilöautossa. Heroiiniriippuvuuden itselleen kehittänyt Hell tuli jo ensimmäisen viikon jälkeen kodeiiniyskänlääkettä vieroitusoireisiin särpiessään siihen tulokseen, ettei halunnut jatkaa uraansa. Kaikki oli liian vaikeaa.

”Tunsin, että levyn tehtyäni olin saavuttanut sen mitä olin halunnut. En jaksanut lyödä päätäni seinään, jotta meitä olisi alettu arvostaa muuallakin kuin New Yorkissa. Se tuntui liian nöyryyttävältä ja raskaalta”, Hell kertoi Sopeutumattomien sukupolvessa. 

Vuoden 1977 lopulla Hell purki levytyssopimuksensa oikeusteitse. Hän päätti myös lopettaa bassonsoiton, mikä merkitsi The Voidoidsille kokoonpanomuutoksia, joiden jälkeen bändin henki ei ollut enää entisellään. Hell ei halunnut enää soittaa keikkoja muualla kuin New Yorkissa, mikä ei lainkaan edistänyt The Voidoidsin asioita. Kun yhtyeen johtajan arki alkoi vähitellen pyöriä yksinomaan heroiinin ympärillä, bändi vaipui horrokseen.

Viisi vuotta myöhemmin Hell ja Quine tekivät toisen Voidoids-albumin uudella kokoonpanolla. Destiny Streetillä on ansionsa, mutta edeltäjänsä merkittävyyttä se ei tavoittanut. Blank Generationia ei myyty paljon, mutta se jätti pysyviä jälkiä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Richard Hellin klassikoita kirjastosta!

Hae Richard Hellin klassikoita kirjastosta!

Hae Richard Helliä kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
The Heartbreakers: L.A.M.F. Definitive Edition (2012)
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977),
Destiny Street (1982)
Spurts – The Richard Hell Story (2005)

Lue lisää
Hell, Richard: I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography, 293 sivua. HarperCollins, 2013.
Hell, Richard & Salmenpohja, Ilkka (kääntäjä): Sopeutumattomien sukupolvi – Punkin kummisedän muistelmat, 330 sivua. Like 2013.
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Vil, Ike (kääntäjä): Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria, 542 sivua. Like 2004.
McNeil, Legs & McCain, Gillian: Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk, 525 sivua. Abacus 1997. 

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).

Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille

Rocket To Russia (Sire, 1977)

Ramones: Rocket To Russia (1977).Söikö vallankumous lapsensa? Rocket To Russia, Ramonesin kolmas albumi, on nelikymppistensä kunniaksi pakattu laajaan juhlajulkaisuun. On remasteroitu versio alkuperäisestä albumista. On 40th Anniversary Tracking Mix -versio, jonka alkuperäisen albumin äänittäjä Ed Stasium on peukaloinut uuteen uskoon miksausta ja biisijärjestystä myöten. On ennen julkaisemattomia äänityksiä ja livetaltiointi vuodelta 1977. On kovakantinen kirjamainen paketti, josta voi lukea levymoguli Seymour Steinin ja rocktoimittaja Jaan Uhelzkin mietteitä Ramonesin merkityksestä.

Mitä Joey, Johnny, Dee Dee ja Tommy Ramone, rauha heidän sieluilleen, olisivat tästä arvelleet? Eikö heidän (enemmän tai vähemmän tiedostettuna) visionaan ollut riisua rock’n’rollista ylimääräinen pöyhkeily, egoistinen sooloilu ja tarpeeton paisuttelu, jota siihen oli vuosien varrella tarttunut? Eivätkö he halunneet palauttaa rockiin tunteen ja kiihkon? Eivätkö he kirjoittaneet koko uransa ajan riemukkaita ja kiihkeitä oodeja pyhälle yksinkertaisuudelle? Eivätkö Johnnyn kitaravalli, Dee Deen ja Tommyn tempo ja Joeyn friikit tulkinnat jo itsessään sovittuneet suureksi sinfoniaksi, joka olisi vain kutistunut paisuttelusta?

Palataan tähän dilemmaan hiukan tuonnempana.

Ramones ryhtyi äänittämään Rocket To Russiaa New Yorkissa elokuussa 1977. Samoihin aikoihin Sex Pistols rakensi Englannissa Ramones-vaikutteistaan kohuilmiötä ja hienoa rocklevyä nimeltä Never Mind The Bollocks. Se ei jäänyt huomaamatta kitaristi Johnny Ramonelta. Hän vei studiolle referenssilevyksi Pistolsin God Save The Queen -singlen ja ilmoitti äänittäjä Ed Stasiumille tylyyn tyyliinsä, että Rocket To Russian täytyy kuulostaa paremmalta kuin Pistols, jonka menestys perustuu Ramonesilta varastamiseen.

Stasium vastasi, että se kyllä onnistuu, eikä hän liioitellut. Rocket To Russia ylitti odotukset sekä biisien että tuotannon puolesta. Mietitymmät tempot ja sovitusten sävyt vain korostivat sitä, miten kova yhtye oli kyseessä. Ramones esittäytyi entistä monipuolisempana ja kypsempänä bändinä, mutta se toteutti yhä suunnitelmaansa rock’n’rollin pelastamisesta. Stasiumin rooli albumin teossa oli merkittävä, vaikka levyn kansiteksteissä tuottajan viitta lasketaankin Thomas ”Tommy Ramone” Erdelyin ja Tony Bongiovin (jonka veljenpoika John Bongiovi tuli kymmenen vuotta myöhemmin maailmankuuluksi Jon Bon Jovina) harteille.

Rocket To Russialla Ramonesin ainutlaatuinen surfrockin ja purkkapopin risteytys jalostui useiksi ramoklassikoiksi. Tunnetuimpia niistä ovat vastustamattoman aivoton avausbiisi Cretin Hop, New York Cityn meininkejä hehkutteleva Sheena Is A Punk Rocker, sekä maailman paras kesäbiisi Rockaway Beach, joka olisi aurinkoisemmassa maailmassa ollut valtava hitti. Mukana oli yllättäen myös pari coverbiisiä, joihin kiteytyivät Ramonesin omat vaikutteet: Bobby Freemanin Do You Wanna Dance? ja The Trashmenin Surfin’ Bird.

Vaikka Rocket To Russia oli Ramonesille iso askel eteenpäin ja vaikka biiseissä oli hittipotentiaalia, bändi sai jälleen pettyä myyntilukemiin. Rocket To Russia oli arvostelumenestys ja Ramonesin siihen mennessä myydyin albumi (ja itse asiassa myös yksi bändin pitkän uran myydyimpiä), mutta piikkaaminen Billboardin listan sijalla 49. ei vastannut konseptinsa tarkkaan suunnitelleen kvartetin odotuksia. Kaupallisesta epäonnistumisesta on syytetty muun muassa Sex Pistolsin ympärille syntynyttä kohua, joka saattoi kaikkeen punkrockiin liittyvän huonoon valoon Yhdysvalloissa ja vaikutti sitä kautta Ramonesin biisien radiosoittoon. 

Totta onkin, että amerikkalaiset alkoivat ymmärtää punkin ja vaihtoehtorockin päälle vasta 1990-luvulla. Mutta toisaalta Ramones ei olisi vielä silloinkaan ollut yhtye, joka olisi voinut miellyttää massoja. Sen biisintekijöiden – Dee Deen ja Joeyn – luontainen friikkiys ei houkutellut menestystä luokseen. Eivät mustalla huumorilla silatut laulut, joissa hehkutellaan LSD:tä ja DDT:tä (I Wanna Be Well), jotka kertovat pomppivista älykääpiöistä (Cretin Hop), lobotomialeikkauksista (Teenage Lobotomy), totuudesta kulissien takana (We’re a Happy Family) ja piittaamattomuudesta (I Don’t Care) voineet olla mitään koko kansan hittejä. Ne olivat rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille. Ja parempi niin sekä punk rockille että koko kansalle.

Niin – mitä Joey, Johnny, Dee Dee ja Tommy pitäisivät Rocket To Russian 40-vuotisjuhlajulkaisusta?

Luultavasti he rakastaisivat sitä. Se olisi heille tunnustus, jota hieno albumi ei aikoinaan saanut. Se, että läpimurto antoi odottaa itseään loputtomiin, jurppi Ramonesia kovasti. Vuonna 2002 alkuperäiskokoonpanon vielä elossa olleet jäsenet liittyivät Rock And Roll Hall of Fameen ylpeinä ja oman merkittävyytensä selvästi tiedostaen. Paikka rockin virallisessa kaanonissa oli heille suuri kunnianosoitus.

Se paikka on ansaittu. Monta yhtä merkittävää ja visiossaan vahvaa bändiä ei ole eikä tule. Se, ettei menestys päässyt laimentamaan bändin cooliutta, oli lopulta onni onnettomuudessa. Sen ansiosta Ramonesin vaikutus kasvoi niin laajaksi kuin se kasvoi. Siltikin tärkeintä bändin tarinassa ovat sen simppelit, nerokkaat, pienet, suuret biisit. Ramones puhui kieltä, jota tietynlaiset ihmiset ymmärsivät ja ymmärtävät yhtä. Rocket To Russialla se kieli soi mitä kauneimmin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ramones kotisivu

Levyhyllyt
Ramones (1976)
Leave Home (1977)
Rocket To Russia (1977)
Road To Ruin (1978)
End Of The Century (1980)
Pleasant Dreams (1981)
Subterranean Jungle (1983)
Too Tough To Die (1984)
Animal Boy (1986)
Halfway To Sanity (1987)
Brain Drain (1989)
Mondo Bizarro (Radioactive Records, 1992)
Acid Eaters (1994)
¡Adios Amigos! (1995)

Hae Rocket To Russia kirjastosta!

Hae Rocket To Russia kirjastosta!

Hae Ramonesin Rocket To Russia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

 

Lue lisää
Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Heaven Needed A Lead Singer – Fans Remember Joey Ramone, 191 sivua. (Ramoniac, 2002).
Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Rock In Peace – Dee Dee And Joey Ramone, 208 sivua. (Ramoniac, 2004).
Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Ramones – Soundtrack Of Our Lives, 224 sivua. (Ramoniac, 2009).
Leigh, Mickey & McNeil, Legs & Salmenpohja, Ilkka (kääntäjä): Veljeni Joey Ramone, 455 sivua. (Like, 2011).
Marjala, Jari: Yy-kaa-koo-nee ramopunk!, 504 sivua. (Paasilinna, 2011).
McCarthy, Jim & Williamson, Brian: Gabba Gabba Hey! – The Graphic Story Of The Ramones, 173 sivua. (Omnibus Press, 2013).
Melnick, Monte A. & Meyer, Frank: On The Road With The Ramones, 302 sivua. (Sanctuary, 2003).
Ramone, Dee Dee & Kofman, Veronica: Poison Heart – Surviving The Ramones, 187 sivua. (Firefly, 1997).
Ramone, Marky: Punk Rock Blitzkrieg – My Life As A Ramone, 403 sivua. (Touchstone, 2015).
True, Everett: Hey Ho Let’s Go – The Story Of The Ramones, 344 sivua. (Omnibus Press, 2002).
True, Everett & Klemola, Pauliina (kääntäjä): Hey Ho Let’s Go – Ramonesin tarina, 416 sivua. (Like, 2006).

Ramones: Rocket To Russia (1977).

Ramones: Rocket To Russia (1977).