Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run) – pelosta pelon voittamiseen

Marillion: FEAR – Fuck Everyone And Run (Ear Music, 2016)

Marillion: F E A R (2016).Ensialbumista Script For A Jester’s Tear (1983) lähtien omaa tietään kulkenut Marillion on liki nelikymppisenä kovassa kunnossa. Aktiivinen brittiprogen lähettiläs luo musiikkia myös uudella vuosituhannella, ja puhaltaa eteenpäin kuin vasta vauhtiin päässyt myrskytuuli. Erittäin onnistunut Sounds That Can’t Be Made (2012) on ollut hyvä pohja kohti uusia seikkailuja. Kolmen vuoden aikana tehty FEAR – Fuck Everything And Run täyttää odotukset. Marillionin 18. studioalbumi on yksi bändin parhaista.

Marillion: Mark Kelly (vas.), Ian Mosley, Steve Hogarth, Steve Rothery ja Pete Trewavas.

Marillion: Mark Kelly (vas.), Ian Mosley, Steve Hogarth, Steve Rothery ja Pete Trewavas.

FEARin traileri kertoo Marillionin tunnelmista helmikuussa 2016, mukana vokalisti Steve Hogarthin lisäksi kitaristi Steve Rothery, kosketinsoittaja Mark Kelly, basisti Pete Trewavas ja rumpali Ian Mosley.

Living In F E A R saattaa olla helpoin tapa lähestyä paljon ajateltavaa sisältävää laajaa kokonaisuutta. Voimakashenkinen video on kuvattu Real World Studion tiloissa.

Marillionin alkuvuosien muisto ex-vokalisti Fishin ajoista elää, mutta on haalennut. Eri tavalla karismaattinen Steve Hogarth (s. 1956) on laulanut progebändin keulakuvana lähes 30 vuoden ajan. Indievuosien aikana Marillionia on kohdeltu vaihtelevasti. Vaikka myöhempään diskografiaan kuuluu lukuisia onnistumisia, monet Hogarthin ajan levyt on sivuutettu olankohautuksella. Toisinaan bändi on asetettu outsider-kastiin ihan muuten vaan, ottamatta kunnolla huomioon esimerkiksi taiteellisia menestyksiä Brave ja Marbles.

Ajat ovat tosiaan muuttuneet. 80-luvun puolivälissä Marillion onnistui tuomaan listoille oman progeaallon, jonka klassikot Misplaced Childhood ja Clutching At Straws tehtiin tuottaja Chris Kimseyn kultaisessa otteessa. Moni oli ymmällään kun laulaja Fish erosi bändistä kiertuepaineiden ja henkilökohtaisten ongelmien alla vuonna 1988. Marillion ei kuitenkaan hajonnut. Jäljelle jäänyt nelikko oli vahva säveltäjäyhteisö, jolla oli missio kesken.

Vokalistiksi tullut Steve Hogarth, lyhyemmin h, alkoi heti kirjoitustyöhön yhdessä John Helmerin kanssa. Uuden kokoonpanon debyyttialbumi Seasons End julkaistiin 1989. Marillion ehti tehdä suurelle yhtiölle vielä neljä albumia, mutta lopulta vääjäämätön muutos oli edessä: Marillion menetti levytyssopimuksen EMI Recordsin kanssa. Indiebändinä h ja kumppanit saivat entistä kovemman tuen hittihakuisen tehtailun ulkopuolelta. Uskolliset kannattajat ovat voineet auttaa albumituotantoa eteenpäin fanipohjaisen rahoituksen avulla. Marillionia on kutsuttu rockpiireissä ennakkorahoituksen pioneeriksi.

* * *

FEAR käsittelee pelkoa monella tasolla. Esillä on epävarmuus brittiläisen ihmisen yleisessä omatunnossa ja maailmankansalaisuudessa. Marillionin tarve tuoda asioita esiin on vain vaivoin verhotusti poliittinen. Hogarth tuntuu kysyvän mitä Britanniasta nykyään mahdetaan ajatella. Onko oikein rajoittaa pakolaisten sijoittamista Englantiin? Entä näyttääkö brexit hyvältä läpi Euroopan?

The Leavers – Wake Up In Music on ilmiselvä hitti – jos ei nykylistoilla, niin ainakin Marillion-asteikolla. Hitaan hypnoosin groove rullaa täysin vastustamattomasti. Raita tuntuu nivahtavan FEAR:in draaman ulkopuolelle kuin Kayleigh emolevyltään Misplaced Childhood. Enää puuttuu vain se singlejulkaisu Wake Up In Music. 15-minuuttisen eepoksen ensimmäinen osa on kertakaikkisen huikea, ja neljää myöhempääkin porrasta on hienoa kulkea.

Myös White Paper kasvaa hienoksi rockbiisiksi. Hogarth kuljettaa leikiten ääntään rauhallisten sointukuvioiden päällä, eikä koukuista ole pulaa. Tässä on Marillionin vahvuus: se saumaa vangitsevasti yhteen biisimateriaalin, tulkinnan ja tuotantotyön. Tämän vuoksi onnistuvat myös pidemmät raidat. Lopussa kuultava The New Kings (edit).

Mille tasolle Hogarthin ajankuva ja kritiikki yltää? Osa kokonaisuuden tenhosta välittyy taiteilija Simon Wardin työstä. FEARin kansikuvituksen lisäksi Ward on tehnyt Marillion-konserttien liveprojisoinnit. Kansivihkosta löytyvä UK-lippu näyttää liekehtivän. Se on kuin taistelussa kärsinyt, kuvioltaan lähes tunnistamaton. Se on kuin nyrkin rypistämä hätähuuto henkiseltä sotatantereelta, jossa ihminen on sortumassa neuvottomuuteen. On hämmentävää yrittää hyräillä h:n rivejä.

– Remember a time when you thought that you mattered
Believed in the school song
Die for your country – a country that cared for you
All in it together?
If it ever was more than a lie or some naive romantic notion
Well, it’s all shattered now.

Lyhyen loppuraidan Tomorrow’s New Country päätyttyä olo on kun rankan elokuvan jälkeen. Mitä maailmassa tapahtuu, mitä uutisia uskoa? Voittaako auttaminen ja optimismi? Se voi voittaa: FEAR nousi brittilistalle sijalle 4, ja The Guardian kehui levyä bändin parhaaksi 20 vuoteen. Aina on toivoa. Aina kannattaa pitää huolta.

Steve (h) Hogarth – laulu
Mark Kelly – kosketinsoittimet
Ian Mosley – rummut
Steve Rothery – kitarat
Pete Trewavas – bassokitara, taustalaulu
Tuottaja: Michael Hunter

FEAR julkaistiin syksyllä 2016. CD-painoksen lisäksi ilmestyi monikanavainen SACD sekä 2LP-painos. Boksiversiossa on mukana 2CD, 2LP sekä 5.1 -miksauksen sisältävä Blu-ray. FEARin tuplavinyyli uusittiin Record Store Dayn kullanvärisenä erikoispainoksena vuonna 2017.

Tuomas Pelttari

Marillion kotisivu

Levyhyllyt:
Marillion | Fish-kausi
Script For A Jester’s Tear (EMI Records, 1983)
Fugazi (1984)
Misplaced Childhood (1985)
Clutching At Straws (1987)
Marillion | Steve Hogarth -kausi
Seasons End (1989)
Holidays In Eden (1991)
Brave (1994)
Afraid Of Sunlight (1995)
This Strange Engine (Castle Communications, 1997)
Radiation (Castle Communications, Raw Power, 1998)
Marillion.com (Intact Records, 1999)
Anoraknophobia (Liberty Records, 2001)
Marbles (Intact Records, 2004)
Somewhere Else (2007)
Happiness Is The Road (2008)
Less Is More (2009)
Sounds That Can’t Be Made (Ear Music, 2012)
FEAR – Fuck Everyone And Run (2016)

Lue lisää:
Collins, Jon: Marillion – Separated Out… Redux, 381 sivua. (Foruli, 2012).
Marillion: Clutching At Straws, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Marillion: Seasons End, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Romano, Will: Mountains That Came Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).

Katso DVD/Blu-ray:
Marillion: Brave, 50 min. (EMI Records, 1995).
Marillion: The EMI Singles Collection, 90 min. (EMI Records, 2002).
Marillion: From Stoke Row To Ipanema – A Year In The Life – June 89 to July 90, 183. min. (EMI Records, 2003).
Marillion: Live From Cadogan Hall, 247 min. (Racket Records, 2011).
Marillion: Live From Loreley, 87 min. (EMI Records, 2004).
Marillion: Marbles In The Park, 134 min. (Racket Records, 2017).
Marillion: Somewhere In London. (Racket Records, 2007).

Marillion: F E A R (2016).

Marillion: F E A R (2016).

Haken: Affinity – juhlavan progressiivista 80-lukulaisuutta

Haken: Affinity (InsideOut Music, Century Music Media, 2016)

Haken: Affinity (2016).Brittiläinen Haken kulkee progetietään rohkeasti eteenpäin. Yhtyeen nelosalbumi Affinity on suorempi kokonaisuus kuin vuonna 2013 julkaistu edeltäjä, 70-lukulaiselta tuntuva The Mountain. Affinity on selkeästi 80-luvun estetiikkaa juhlistava kokonaisuus – runsaat koskettimet, läiskähtelevät rumpusoundit ja tietysti elämää suurempi tunne. Affinity onnistuu suoruudellaan valloittamaan itselleen uutta yleisöä.

Yhtyeen kitaristi Charles Griffiths kertoo levyn taustoista verkkofoorumilla Burning Shed:

–The 1970s was a golden age for prog music. In the past we’ve taken a lot from bands of that era, especially Gentle Giant, but this time, we’ve gone more towards the next decade for our inspiration. It means albums like 90125 from Yes, Toto IV and King Crimson’s Three of a Perfect Pair. We all love the sounds they used and we’ve incorporated some of that approach on Affinity.

Lontoolaisbändi on loihtinut taidokasta progea vuodesta 2007 lähtien. Jo ensialbumi Aquarius (2010) sai innokkaan vastaanoton. Promokuvien ja videoiden perusteella Haken-kuusikko vaikuttaa leppoisalta ryhmältä, joka ei ota itseään liian tosissaan. Totisuuden sijaan Hakenin jäsenet ovat innoissaan progemetallista. Nelosalbumi, myös nimellä HKN4 tunnettu kokonaisuus, jättää metallipainotukset hieman aiempaa vähemmälle. Affinityn ensimmäinen single Initiate julkaistiin maaliskuussa 2016.

Reiluun neljään minuuttiin tiivistetty alkusoittomainen biisi vaihtuu hyvin erilaiseen äänimaisemaan. Kolmosraita 1985 sukeltaa ehkä hieman kieli poskessa menneiden vuosikymmenten soundeihin. Kultainen 80-luku on isompi kehys, josta hypähdetään täysin huomaamatta hetkeksi vuosituhannen vaihteen pomppuhevin kitaramaneereihin. Korn ja Tool ovat yhtä lailla Hakenin lähteitä kuin progen kanadalainen sielunvelikokoonpano Saga. Kaikkine virikkeineen yhdeksänminuuttinen 1985 tuntuu puolta lyhyemmältä.

Yllätyksiä tarjoaa lisää nelosraita Lapse. Säkeistöjen välejä komistaa hämmästyttävän kuulaat sointukuviot – kuin suoraan Prefab Sproutin säveltäjän Paddy McAloonin mielenmaisemasta. Miten tähän yhdistyy esimerkiksi fuusiomainen kitarasooloilu? Kaikki toimii hienosti yhdessä Ross Jenningsin konstailemattoman kauniin laulun kanssa.

The Architect kumartaa Dream Theateriin päin. Haken tuo luotevasti rinnan esimerkiksi harpun ja pikametallisävyjä. Albumin pääteokseksi ponnisteleva kunnianhimoinen eepos jää Affinityn mitassa hivenen kulkevampien biisien jalkoihin. Single Earthrise valloittaa tilan niin kuin progebändin juhlavuus vain voi.

HKN4:n maisemia laventaa edelleen Red Giant. Alkuun lähes väliraidalta tuntuvan teoksen äänimaailma on taidokas. Toimii hienosti myös kuulokkeilla. Metallisävyisempi The Endless Knot on superkulkevaa virtuositeettia – ilman liikaa kikkailua tai sormiharjoitusta. Bound By Gravityn rauhallisuus korostaa Hakenin kykyä luoda varsin perinteisistä aineksista uskottava rock-anthem. Loppupuolella soitetaan tunnelmat kerrostuvat. Kuulaan haikeita kelloja, outron progetatsia. Herkistytään. Sitten kaikki on ohi.

* * *

Haken kulkee yhä odottamattomia musiikillisia polkuja ja kiertoteitä pitkin. Musiikin painotuksen siirtymää tekee mieli verrata Rushin kehitykseen 1980-luvulla. Synat laajensivat myös kanadalaistrion levytysten sfäärejä yllättävän paljon. Hakenin avaus 80-luvun progen suuntaan onnistuu hienosti. Edellä mainittujen esikuvien lisäksi Affinity voi iskeä esimerkiksi tanskalaisbändi Mew’n tai suomalaisen The Postin faneille.

Ross Jennings – laulu
Diego Tejeida – kosketinsoittimet, sound design
Richard Henshall – kitara
Charlie Griffiths – kitara
Conner Green – bassokitara
Ray Hearne – rummut

Einar Solberg – laulu ‘The Architect’
Pete Rinaldi – akustinen kitara ‘Bound By Gravity’

Affinity julkaistiin CD- ja 2LP-painoksina sekä striiminä. Laajennettu 2CD sisältää albumin raidat instrumentaaliversioina. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 23, Vko 18/2016. Alkuvuodesta 2017 julkaistiin Hakenin kahden ensimmäisen albumin laajennetut uusintapainokset. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Levyhyllyt:
Aquarius (2010, 2CD uusintapainos 2017)
Visions (2011, 2CD uusintapainos 2017)
The Mountain (2013)
Affinity (2016)

Lue lisää:
Haken kotisivu
I
nsideOut Music kotisivu

Haken: Affinity (2016).

Haken: Affinity (2016).

Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista

Porcupine Tree: The Incident (Roadrunner Records, 2009)

Porcupine Tree: The Incident (2009).Steven Wilsonin johtama progebändi Porcupine Tree kulki pitkän matkan albumiin The Incident. Alun perin sivuprojektina käynnistynyt “yhtye” julkaisi omakustanteita. Nuo kasetit ovat haluttuja keräilyharvinaisuuksia, vaikka niiden biisit julkaistiin uusintoinakin. Up The Downstair vuodelta 1993 sisälsi jo aitoja bändisävyjä. Kenties viimeiseksi työkseen trance-, pop- ja metallivärejäkin hyödyntänyt nelikko Wilson, Richard Barbieri, Colin Edwin ja Gavin Harrison äänitti 2008–2009 aikana 70-luvulta vaikutteita saaneen konseptialbumin. Porcupine Treen kymmenes studiolevy The Incident on taidonnäyte täynnä ajatonta musiikkia.

Alun perin lauluntekijä Wilson (s. 1967) aikoi julkaista The Incidentin yksiraitaisena teoksena, joka sisältää 14 osaa. Levy ehtikin striimiksi Spotifyhin nimenomaan yhtenä raitana. Varsin yhtenäisen albumin tarinallisuus kehittyy erilaisten ihmiskohtaloiden tarkastelusta. Kertoja vaihtuu tilanteiden mukaan. Ihmisille tapahtuneiden sattumusten summasta syntyy jotain uutta. Kaiken yhdistäviksi teemaksi nousee alati läsnä oleva tunne ulkopuolisuudesta sekä vahva musiikki.

Mahtipontisilla aloitusiskuilla lähtevä Occam’s Razor toimii esinäytöksenä. Alun kolmisoinnun lyönnit kuvastavat sattuman merkitystä, jossa yksi elämänkäänne voi muuttaa kaiken. Konsepti jatkuu saumattomasti kun The Blind Horse starttaa vastustamattomalla riffillä. Irtonainen raita syventyy hetkeksi ilmeikkääseen bassopohjaan ennen loppuhuipentumaa. Wilsonin vahva sävellystyö on edukseen.

Porcupine Tree käsitteli klassisen teema-albumin ainesosia taitavasti. Yksi tärkeimmistä elementeistä on tauottoman musiikin jatkuvuus. Biisien vaihtumista voi seurata tarkkaankin, toisaalta syventyminen ikään kuin häivyttää rajakohdat. 55-minuuttinen teos toimii moitteetta. Yksi esimerkki tästä on nimikappale ja sen ympärille tehdyt Drawing The Line ja Your Unpleasant Family.

Wilsonilta tuttu junateema johdattaa yhdeksänteen osaan: pitkä Time Flies on yksi albumin avainraidoista. Omaelämäkerralista ainesta sisältävässä tekstissä mainitaan albumit Sgt. Pepper ja Are You Experienced? Levyn puoliväliin asettuva rauhallinen rakentuminen yltää grooveen ja majesteetilliseen väliosaan. Rullaava sävellys ottaa ansaitusti lähes 12 minuuttia. Videoversio on puolta lyhyempi.

Degree Zero Of Liberty toistaa albumin intron ja lähtee takautumana rakentamaan jatkoa. Alkuun kuulaiden kitaroiden vetämä Octane Twisted nousee kiihkeäksi riffilataukseksi. Lähes kokonaan instrumentaalinen raita kehystää albumin viimeistä kolmannesta myös rumpali Harrisonin voimin. The Seance ja Circle Of Manias saattavat sisältää albumin hyytävintä kitarointia, hieman edeltävän albumin The Fear Of A Blank Planet tyyliin. The Incident polveilee eteenpäin kuin parhaat esikuvansa. Hyvin 2000-lukulaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Kun päätösraita I Drive The Hearse alkaa, mielessä käyvät classic rockin klassikot Tommy ja The Wall.

Perinnettä luotiin omalla tavallaan myös The Incidentin kiertueella. Porcupine Tree soitti vasta lyhyen aikaa ulkona olleen levyn kokonaan myös Helsingin jäähallissa lokakuussa 2009. Jotkut fanit yllättyivät noin tunnin yhtäjaksoisesta setistä, mutta konsertti oli mahtavaa kuultavaa. Kiertueelta taltioitiin livelevy Octane Twisted, josta kannattaa etsiä käsiinsä DVD-levyn sisältävä laitos.

Richard Barbieri – syntetisaattorit, kosketinsoittimet
Colin Edwin – bassokitara, kontrabasso
Gavin Harrison – rummut. lyömäsoittimet
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

The Incident -kiertueella myös:
John Wesley – kitara, taustalaulu

The Incidentin kiertueen jälkeen Steven Wilsonin ura jatkui soolouralla. Ensimmäinen soololevy Insurgentes ilmestyi jo 2008. Mestarillinen tupla-albumi Grace For Drowning julkaistiin vuonna 2011. Myös Blackfieldin kolmatta albumia Welcome To My DNA suunniteltiin. Porcupine Treen uutta tulemista on odotettu vuosia. On mahdollista, että The Incident ei saa jatkoa koskaan.

The Incident julkaistiin 2CD- ja 2LP-painoksina. Rajoitettu boksieditio sisältää DVD-levyn, jolta löytyy albumin 5.1- ja stereomiksaukset. Visuaalisena lisänä ovat boksiin liitetyt kirjat, joissa on PT:n konserteista tuttuja Hajo Muellerin piirroksia ja Lasse Hoilen valokuvia. Albumin neljä lisäraitaa kannattaa myös ottaa haltuun. Erityisesti Bonnie The Cat ja Remember Me Lover jammaavat mukavasti.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Lue lisää:
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree kotisivu
Steven Wilson kotisivu
Richard Barbieri kotisivu
Gavin Harrison kotisivu
Colin Edwin kotisivu

Burning Shed kotisivu

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Marillion: Seasons End – uusi ääni, uusi alku

Marillion: Seasons End (EMI, 1989)

Marillion: Seasons End (1989).Brittiprogella meni 80-luvulla paremmin kuin ehkä muistammekaan. Hieman odotusten vastaisesti neo-progen johtotähti Marillion saavutti kotimaassaan jopa listaykkösen paikan nelosalbumilla Misplaced Childhood, puhumattakaan lukuisista sinkkuhiteistä. Yhtyeen setämäinen vokalisti Fish oli Music Televisionin myötä tuttu kasvo monille – niillekin, jotka eivät progesta niin välittäneet.

70-luvun lopulla perustettu viisikko vavahti uuden tilanteen äärellä vuonna 1988. Hittien, raskaiden kiertueiden ja livetuplan jälkimainingeissa Fish jätti jo kansainvälistäkin huomiota saaneen kokoonpanon. Karismaattinen tarinankertoja päätti lähteä soolouralle. Mitä viidennestä Marillion-albumista tulisi?

Marillion jatkoi Fishin eron jälkeen rivakasti eteenpäin. Uutena vokalistina aloitti aiemmin yhtyeissä Europeans ja How We Live vaikuttanut Steve HogarthSeasons Endin tuottaja Nick Davis rohkeni nostaa Hogarthin reilusti esiin, ja loihti albumille aiemmasta eroavan värimaailman. Hogarth loi Marillioniin oman kiistämättömän ulottuvuutensa. Hänestä tuli välitön osa bändisoundia. Isosta käänteestä huolimatta Marillion oli edelleen vireästi toimiva bändi, jolla oli sekä biisejä että ajatuksia tulevasta. Aiempien albumien kaltaisten konseptien puutteessa sanoittajaksi tuli apuun John Helmer.

On tietysti vaikeaa lähteä liidaamaan tunnetun bändin soundia, ja viedä musiikkia eteenpäin. Hogarth jää toiseksi Fishille riipaisevan arvaamattomassa pisteliäisyydessä, mutta voittaa kuulaan antaumuksellisella suoruudella. The Uninvited Guest on mutkaton esimerkki uudesta Marillionista.

Albumin A-puolen pitkä aloitus The King Of Sunset Town viillettää mahtipontisesti eteenpäin, aivan kuin mitään vokalistikriisiä ei olisi ollutkaan. Hogarthin rinnalla nelikko Steve Rothery, Ian Mosley, Pete Trewavas ja Mark Kelly iskee antaumuksella. Marillion suoriutuu vaikeuksitta peribrittiläisen progetyöstön ääressä läpi komean sävellyksen – säästelemättä tiettyjä Genesis-kaikuja 70-luvun loppupuolelta. Bändi tuntuu musiikillisesti ilmiselvän voimaantuneelta. Aiempien albumien tapaan Seasons End sisältää myös hittimateriaalia. Yksi helmistä on Easter.

Loppua kohti Seasons End kärsii lievästä yliyrittämisestä. After Me osoittaa, että tunnelman kehittelyyn jäi kasvuvaraa. Pienine puutteineenkin Seasons End puhuttelee silkassa vilpittömyydessään. Berlin esittelee mainion outron, häivähdyksen tulevasta vapautuneisuudesta. Ehkä yhtye mietti hetkittäin jo seuraavaa albumia Holidays In Eden, josta tuli popmaisempi kokonaisuus. Joka tapauksessa monta Marillion-klassikkoa oli vielä kirjoittamatta.

Steve Hogarth – laulu
Steve Rothery – kitara
Mark Kelly – kosketinsoittimet
Mark Trewavas – bassokitara
Ian Mosley – rummut
Tuottaja: Nick Davis

Kirjastosta kannattaa kysyä Seasons Endin remasteroitua laitosta vuodelta 1998. Normipainoksen vihkossa on mukana bändin jäsenten muisteluita. Laajennettu 2CD-painos sisältää lisäksi varhaisia demonauhoituksia. Toimitus suositteleey historiasta kiinnostuneille myös Clutching At Strawsin 2CD-painosta, josta löytyy bändistä eronneen Fishin eli Derek W. Dickin suora puheenvuoro Marillionin hankalista ajoista ennen Seasons Endiä.

Levyhyllyt:
Marillion | Fish-kausi
Script For A Jester’s Tear (EMI Records, 1983)
Fugazi (1984)
Misplaced Childhood (1985)
Clutching At Straws (1987)
Marillion | Steve Hogarth -kausi
Seasons End (1989)
Holidays In Eden (1991)
Brave (1994)
Afraid Of Sunlight (1995)
This Strange Engine (Castle Communications, 1997)
Radiation (Castle Communications, Raw Power, 1998)
Marillion.com (Intact Records, 1999)
Anoraknophobia (Liberty Records, 2001)
Marbles (Intact Records, 2004)
Somewhere Else (2007)
Happiness Is The Road (2008)
Less Is More (2009)
Sounds That Can’t Be Made (Ear Music, 2012)
FEAR – Fuck Everyone And Run (2016)

Lue lisää:
Collins, Jon: Marillion – Separated Out… Redux, 381 sivua. (Foruli, 2012).
Marillion: Clutching At Straws, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Marillion: Seasons End, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Romano, Will: Mountains That Came Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).

Katso DVD:
Marillion: From Stoke Row To Ipanema – A Year In The Life – June 89 to July 90, 183. min. (EMI, 2003).
Marillion: The EMI Singles Collection, 90 min. (EMI, 2002).

Tuomas Pelttari

Marillion: Seasons End (1989).

Marillion: Seasons End (1989).