Tinariwen: Elwan – aavikon blues

Elwan (Wedge, 2017)

Tinariwen: Elwan (2017).Blues tuli Afrikasta orjalaivoilla, kahleita raahaavien ihmisten rohtuneilla huulilla. Amerikkaan rantauduttuaan se mukautui uudenlaisiin hengellisiin, kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin tuodakseen lohtua niille, jotka sitä siellä tarvitsivat. Matkallaan 1700-luvulta 1900-luvulle blues kehittyi sellaiseksi kuin se nykyisin tunnetaan. Samalla se puhalsi hengen suureen osaan musiikista, jota länsimainen ihminen rakastaa ja kuluttaa, rockista räppiin.

2000-luvulla blues tuli Afrikasta uudelleen. Sillä kertaa se saapui vapaaehtoisesti ja lähellä alkuperäistä muotoaan ikään kuin muistuttaakseen, että lopulta kaikki jäljet katoavat Saharan hiekkaan.

Tinariwen. Kuva: Marie Planeille.

Tinariwen. Kuva: Marie Planeille.

Desert bluesiksi eli aavikkobluesiksi kutsutun suuntauksen tunnetuin bändi on Tinariwen. Se on Koillis-Malissa 1970-luvun lopulla perustettu kollektiivi, jonka musiikissa länsi- ja pohjoisafrikkalainen folk kohtaa tiheän afrikkafiltterin läpi suodatetut läntisen bluesin ja rockin vaikutteet. Sana ”tinariwen” on tamasheqin kieltä, aavikkoa tarkoittavan ”tenere”-sanan monikko. Se on osuvaa, sillä yhtyeen sanoitukset kertovat arkisesta elämästä autiomaassa ja kansan koettelemuksista siellä. Aavikko on Tinariwenin kappaleissa enemmän kuin miljöö. Se on olemassaolo itsessään, koko maailma ja eräänlainen jumaluus, kaiken alku ja loppu.

Ibrahim Ag Alhabibin perustama Tinariwen heitti pitkään bilebändikeikkaa. Sen svengi ja sanoma puhuttelivat väkevästi Saharan armoilla asuvia, ja yhtyeen musiikkia jaeltiin c-kaseteilla jo kauan ennen kuin kukaan länsimaalainen oli siitä kuullutkaan. Tinariwen oli toiminut jo parikymmentä vuotta, kun se teki ensimmäisen ulkomaankiertueensa Ranskassa vuonna 1999. Pian sen jälkeen bändi levytti ensimmäisen albuminsa tuottaja Justin Adamsin kanssa. Siitä lähtien se on laajentanut reviiriään maailmalla tasaisen varmasti kuin aavikoituva alue. Tinariwenin rosoinen ja hypnoottisen toisteinen sähkökitarafolk on rytmisesti vahvaa ja jalan alle menevää. Länsimaiselle kuulijalle siinä on riittävästi vieraita ja tuttuja elementtejä.

Tinariwenin uusin ja seitsemäs albumi Elwan, ”Elefantit”, ilmestyi vuonna 2017. Jatkuvasti tien päällä oleva bändi äänitti sitä Pariisissa, Kalifornian Joshua Treessä ja Marokossa, mutta pysyi kiinni tuaregien todellisuudessa ja kohtalonkysymyksissä yhtä lujasti kuin ennenkin. Levyn nimi viittaa huoleen siitä, että uskonnollinen ja poliittinen ääriajattelu ja kahakointi polkee Tinariwenin kotiseudun kulttuurin ja luonnon jalkoihinsa kuin vauhkoontunut norsulauma.

Tinariwen on leimautunut lännessä tuaregien tulkiksi, ja sitä se tiettyyn rajaan asti onkin. Sen musiikkiin heijastuu tietyn sukupolven kokemus elämästä tietyllä alueella ja osana tiettyä kansaa. Se, miten tarkoin Tinariwen heijastaa tämän päivän tuareginuorten kokemusmaailmaa, on taas täysin eri asia, josta länsimaissa ei tiedetä eikä koskaan edes kysytä mitään. Mutta eipä kuusikymppisen Ibrahim Ag Alhabibin yhtyeen tarvitsekaan edustaa lastenlastensa sukupolvea. Ei sen enempää kuin samanikäisten suomalaismuusikoidenkaan.

Musiikillisesti Elwan on taattua, vahvaa, vuosikymmenten kypsyttämää Tinariweniä. Sen ornamenttimaisiin, kiemuraisiin riffeihin, notkahtelevaan poljentoon ja käheään, sanomalliseen lauluun perustuva monotoninen mutta värikylläinen ilmaisu on pysynyt osapuilleen ennallaan siitä lähtien, kun kanistereista kyhätyt kitarat vaihtuivat sähkiksiin, eikä Tinariwenilta osaa varsinaista musiikillista uudistumista odottaakaan. Luultavasti uudet elementit tuntuisivatkin väkinäisiltä lisukkeilta ja veisivät tilaa siltä, mikä yhtyeessä on olennaista.

Elwanilla vierailevat Kurt Vile, Alain Johannes, Mark Lanegan ja Matt Sweeney. Miesten pitkistä ansioluetteloista löytyy kaikenlaista Screaming Treesistä The Queens Of The Stone Ageen ja The War On Drugsiin, mutta Tinariwenin levyllä kyläillessään rocksankarit riisuvat kohteliaasti kenkänsä ja esiintyvät bändissä sen tavalla. Erottuvin rooli on Laneganilla, joka laulaa Nànnuflày-biisissä.

Olisi mielenkiintoista tietää, missä määrin länsimainen blues on vaikuttanut siihen, kuinka Tinariwen käsittelee kitaraa. Siinä kohdassa ympyrä nimittäin tuntuu sulkeutuvan niin tiukasti, että muuttuu uudelleen keksityksi pyöräksi. Joka tapauksessa aavikon blues soi aitona, ilmaisuvoimaisena ja katarttisena.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tinariwen kotisivu

Hae Tinariwenin 'Elwan' kirjastosta!

Hae Tinariwenin ’Elwan’ kirjastosta!

Hae Elwan kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Tinariwenin albumit
The Radio Tisdas Sessions (2001)
Amassakoul (2004)
Aman Iman: Water is Life (2007)
Imidiwan: Companions (2009)
Tassili (2011)
Emmaar (2014)
Elwan (2017)

Tinariwen: Elwan (2017).

Tinariwen: Elwan (2017).

Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu

Above (Columbia, 1995)

Mad Season: Above (1995).Superbändeihin kohdistuu suuria odotuksia, mutta harvoin ne vastaavat edes osiensa summaa. Seattlen all star -ketju Mad Season sai kuitenkin tehdyksi niin vahvaa musiikkia, että sen henki pitää edelleen seuraa niille asianosaisille, jotka saavat elää.

Mad Season syntyi eräänlaisessa elämän tienristeyksessä: kitaristi Mike McCready tutustui basisti John Baker Saundersiin minnesotalaisella vieroitusklinikalla. McCready oli saavuttanut mainetta Temple Of The Dogissa ja noussut maailmantähdeksi Pearl Jamissa, ja Saunders oli soittanut Chicagossa blueslegenda Hubert Sumlinin kanssa. Päitään selvitellessään miehet ryhtyivät suunnittelemaan yhteistä bändiä. Hoidon jälkeen he pyysivät rumpalikseen Skin Yardissa ja Screaming Treesissä soittaneen Barrett Martinin. Laulajaksi tuli tunnettu grungekeulakuva, Alice In Chainsin väkevä-ääninen Layne Staley.

Staleylle uusi projekti tuli kuin taivaan lahjana. Alice In Chains oli joutunut perumaan näyttäviä kiertueita ja jäämään tauolle hänen heroiininkäyttönsä vuoksi, mistä ei varmastikaan juuri ollut kotiin kertomista. McCready sympatisoi Staleyn tilannetta muutenkin kuin päihdeongelmien osalta. Kolmatta albumia tekevän Pearl Jamin jäsenet olivat niin nihkeissä väleissä keskenään, että se kampitti bändin toimintaa.

Vaikka Mad Seasonin tunnetuimmat jäsenet olivat tottuneet pelaamaan isoilla panoksilla multiplatinaa myyvissä bändeissä, uuden projektin alkuvaiheita ei leimannut laskelmointi. Pikemminkin näytti siltä, etteivät soittajat malttaneet odottaa pääsevänsä toteuttamaan itseään paineettomassa ympäristössä. Kun he soittivat ensimmäisen keikkansa Seattlen Crocodile Café -klubilla lokakuussa 1994, bändillä ei ollut nimeä eikä juuri biisejäkään, oli vain neljä soittajaa ja hajanaisia ideoita. Aihioista kuitenkin alkoi heti hahmottua jotakin. Ensimmäisellä keikalla valmistui itsetuhoblues nimeltä Artificial Red.

Marraskuussa kokoonpano soitti Crocodile Caféssa vielä kaksi keikkaa nimellä The Gacy Bunch, ja tammikuussa 1995 se esitti Pearl Jamin kuratoimassa satelliittiradiolähetyksessä kaksi uutta biisiä. Sitten se keksi itselleen paremman nimen (Mad Season tarkoittaa psilosybiinisienestyskautta) ja ryhtyi tekemään albumia.

Aboven äänitti Brett Eliason Heart-yhtyeen Ann ja Nancy Wilsonin Bad Animals -studiolla. Meininki oli liki yhtä huoletonta kuin keikoillakin: ennen albumisessioita Mad Season oli treenannut pari kertaa ja soittanut kaikkiaan neljä keikkaa. Kitaroita ei liiemmin puristettu, mutta taustat saatiin äänitettyä viikossa, ja sitten Staley käytti muutaman päivän omien osuuksiensa tekemiseen.

Mad Seasonin sointia värittävät hiukan Martinin perkussiot, sello, marimba ja vibrafoni sekä Nalgas Sin Carnena kansissa esiintyvän Erik ”Skerik” Waltonin saksofoni, mutta pääpiirteiltään Above on pelkistetty bändilevy. Mark Lanegan vieraili sillä laulajana ja biisintekijänä, mutta karheaääninen Screaming Trees -mies esiintyi tyypillisen vähäeleisesti. Martinin, McCreadyn ja Saundersin hillitysti ja räiskähdellenkin fiilistelevä soitto on kaikessa tunnelmallisuudessaan hyvin 1970-lukulaista. Samaan aikaan Above oli kuitenkin ajassa kiinni. 1990-luvun alun Seattle-soundin ryppyotsainen realismi ja sisäänpäin kääntynyt pohdiskelevuus ovat vahvasti läsnä Staleyn laulumelodioissa ja sanoituksissa. Abovella Staleyn soundi tuli paljaana esille, kun taas Alice In Chainsissa liidilaulut punottiin usein hänen ja kitaristi Jerry Cantrellin stemmoista.

Päällimmäinen vaikutelma Abovesta on, että kaikki ei ole hyvin. Kappaleet ovat niin apeita, ettei niiden pariin huvita palata kovin usein. Avausraita Wake Up on suoraa tilitystä Staleyn huumeriippuvuudesta, ja muutenkin Above on eräänlainen teemalevy ihmisen taistelusta itseään vastaan. Siellä täällä on himmeän valoisia kohtia, jotka tuovat mieleen lähinnä sen, miten kipulääkkeet alkavat lievittää kroonista tuskaa. Levyn ensimmäisellä singlellä River Of Deceitillä Staley viittaa Kahlil Gibranin elämisen taitoon pureutuvaan proosarunoteokseen Profeettaan (1923).

Above, jonka kansikuvan piirsi Staley, ilmestyi maaliskuun puolivälissä 1995. Kolme kuukautta myöhemmin se ylitti Yhdysvalloissa kultalevyrajan. Mad Season keikkaili jonkin verran, mutta suurten bändien varjot hidastivat sen kasvua. Seuraavana vuonna se nostettiin telakalle, koska Alice In Chains ja Pearl Jam olivat saaneet rivinsä koottua ja tekivät uutta musiikkia.

Mad Season syntyi toiveikkaasti vieroitushoidossa ja hiipui huumekuolemiin. Sitä yritettiin käynnistellä uudelleen 1990-luvun lopulla, mutta Staleyn huono kunto teki paluusta mahdottoman. Tilanteen todettuaan Mad Seasonin muut jäsenet kaavailivat Disinformation-nimisen yhtyeen perustamista Mark Laneganin kanssa, mutta se tyssäsi jälleen kerran emoyhtyeiden kiireisiin. Kun Saunders sitten kuoli heroiinin yliannostukseen tammikuussa 1999, bändi-ideasta päätettiin luopua kokonaan. Kolme vuotta myöhemmin Staleyn Abovella pyörittelemät ajatukset hitaan itsemurhan tekemisen lopettamisesta paljastuivat pelkiksi haaveiksi. Hän kuoli huumeisiin huhtikuussa 2002.

Jälkinäytöstä saatiin odotella 2010-luvulle saakka. McCready ja Martin palasivat julkaisemattoman Mad Season/Disinformation-materiaalin pariin Guns N’ Roses -basisti Duff McKaganin kanssa vuonna 2012. Hankkeesta kehittyi Aboven box set -laitos, josta löytyy albumin ohella livetaltiointeja sekä Laneganin 1990-luvun lopulla laulamia ja sanoittamia aiemmin julkaisemattomia kappaleita.

Eikä se siihen jäänyt. Vuonna 2015 ilmestyi Mad Seasonin ja Seattlen sinfoniaorkesterin livealbumi, jolla bassoa soitti McKagan. Laulajana toimi Seattle-legenda Chris Cornell, jolla oli omakohtaista kokemusta itsensä kanssa kamppailemisesta ja joka jätti tämän maailman vuonna 2017. Seuraavana vuonna Mad Seasonin henki puhallettiin vielä Martinin, McCreadyn, McKaganin ja Killing Joke -laulaja Jaz Colemanin The Levee Walkers -projektiin.

Mad Seasonin piti olla terapeuttinen sivuprojekti, mutta siitä kasvoi jotakin suurempaa. McCreadylle ja Martinille se saattaa olla linkki edesmenneisiin ystäviin ja aikaan, joka ei enää palaa. Mutta vaikka Above syntyi grungehuumasta, sen voima on muualla kuin nostalgiassa. Henkisen kamppailun teemat puhuttelevat yhä niitä, joiden pahin vihollinen katsoo peilistä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae 'Above' kirjastosta!

Hae ’Above’ kirjastosta!

Hae Above kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Mad Season: Above (Columbia, 1995).
Above Deluxe, 2CD/DVD (Hockeytalker/Columbia, 2013).

Lue lisää:
Barrett; Martin: The Singing Earth, 232 sivua. (Sunyata Books, 2017)
Yarm, Mark: Everybody Loves Our Town – A History of Grunge, 567 sivua. (Faber & Faber, 2017).
Yarm, Mark (Jere Saarainen, kääntäjä): Kaikki rakastavat Seattlea – Grungen tarina, 588 sivua. (Like, 2014).

Mad Season: Above (1995).

Mad Season: Above (1995).

Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi

Auf der Maur: Auf der Maur (Capitol Records, 2004)

Auf der Maur: Auf der Maur (2004).Kanadalainen muusikko Melissa Auf der Maur julkaisi ensimmäisen albuminsa Auf der Maur vuonna 2004, mutta oli monelle tuttu kasvo jo huomattavasti aikaisemmin. Vuosina 1994–1999 Melissa soitti bassoa Courtney Loven johtamassa yhtyeessä Hole. Lokakuussa 2000 Melissa vieraili Billy Corganin rinnalla Suomessakin kun The Smashing Pumpkins esiintyi Helsingissä. Auf der Maur näyttää että basisti osasi hyvin myös biisinteon.

* * *

Melissa Auf der Maur (s. 1972) ja tuottaja Chris Goss kokosivat levyntekoa varten maineikkaan soittajaryhmän. Mukana ovat monet stoner rockin tähdet, kuten Brant Björk, Josh Homme ja Nick Oliveri (kaikki ex-Kyuss). Musiikin keskellä vilahtaa hetkittäin mieleen myös 90-luvulla häikäisseet grungebändit Soundgarden ja Pearl Jam. Artisti ei kuitenkaan vaikuta kysyvän kenenkään apua, vaan ottaa musiikkiinsa todella tyylikkäästi sen mitä tarvitsee.

Tasapainoinen albumikokonaisuus erottuu yhä edukseen. Sekä stoner- että brittirockvaikutteinen hybridi Auf der Maur on täynnä sävykkäitä biisejä. Melissa Auf der Maurin ääni tulee läpi poikkeuksellisen kuulaana. Ilmaisu on vakuuttava ilman huutamista. Yksi vokalistin aseista viattomuus: Would If I Could istuisi hyvin englantilaiselle popyhtyeelle Dubstar. Lisäraitana kuultava ranskankielinen versio biisistä Taste You iskee aivan yhtä lujaa kuin englanniksi laulettu.

Lauluraitojen huolellinen tuottaminen edesauttaa aina biisien sisäistämistä. Auf der Maurin huolella toteutetut biisit pääsevät hohtamaan muillakin tasoilla. Levyn kohtalokkaampi rock toimii myös. Lightning Is My Girlin jännite vie avaruudellisiin sfääreihin. Bändisointi hipoo täydellistä. Singleraita Real A Lie tuo tuntua viekkaudesta, samoin Head Unbound. Suora lainaus Killing Joken kitaristi Geordien kohtalokkaasta riffittelystä kruunaa biisin Beast Of Honor.

Jos pidät grungehtavasta rockpoljennosta, brittiläisestä postpunkvaihteesta ja tyylikkään viettelevistä melodioista – Auf der Maur on sinulle.

Melissa Auf der Maur – laulu, kitara, baritonikitara, bassokitara, kosketinsoittimet, chamberlain
Jeordie White – kitara
John Stanier – rummut
Steve Durand – kitara
Josh Homme – kitara
Brant Bjork – rummut
Jordon Zadorozny – kitara, rummut
Chris Goss – kitara, laulu, piano
James Iha – ebow
Atom Willard – rummut
Mark Lanegan – laulu
Kelli Scott – rummut
Nick Oliveri – bassokitara
Tuottajat: Chris Goss ja Melissa Auf der Maur

Melissa Auf der Maur julkaisi toisen albuminsa Out Of Our Minds vuonna 2010.

Melissa Auf der Maur kotisivu

Tuomas Pelttari

Auf der Maur: Auf der Maur (2004).

Auf der Maur: Auf der Maur (2004).