Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua (Svart Records, 2017)

Kauko Royhka & Severi Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua (2017).Kun kuviot käyvät liian tutuiksi, on aika lähteä liikkeelle. Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet Kauko Röyhkälle kokeilujen ja uusiutumisen aikaa. Muusikko-kirjailija on alkanut tehdä taideproosan lisäksi tietokirjallisuutta ja etsiytynyt uudenlaisten soittajien seuraan. Jälki on ollut parhaimmillaan inspiroitunutta.

Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa levytetty Zaia (2008), Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalon indieiskelmälevy Hiekkarantaa (2009), Uhrijuhlan mystiset luontoprogealbumit (2013 ja 2015) sekä Röyhkä, Inginmaa & Hypnomenin Huominen on uni (2016) osoittivat, että Röyhkästä on muuhunkin kuin tutunoloisten röyhkärockbändien luotsaamiseen. Irtiottojen sarjaa jatkaa Severi Pyysalon kanssa tehty Turmion suurherttua, joka imaisee Kaukon jazzin pyörteisiin.

Työnjako on selkeä: Pyysalo on säveltänyt musiikkia Röyhkän sanoituksiin (kaksi kappaleista tosin on rumpali Jussi Lehtosen sävellyksiä). Jazzmiesten melodia- ja rytmikäsitykset ja sovitusideat vetävät Röyhkää jossain määrin irti maneereistaan, mutta päästävät kuuluville äänen ja sanat, joista ei voi erehtyä. Ovia avautuu myös toiseen suuntaan. Röyhkän koruton kirjoitustyyli ja ulkopuolisuuden teemat ovat tylympi maailma kuin mistä Pyysalon ja kumppanit tavallisesti tapaa.

Moniosainen, seitsenminuuttinen avausraita Gulliver hämää hiukan, sillä Turmion suurherttua ei ole niin polveileva ja radikaali kokonaisuus kuin kaksikon ensimmäinen yhteinen kappale antaa ymmärtää. Myös poppia ja jopa iskelmällisyyttä on mukana, ja toisaalta sylttytehtaalle ei aina ole pitkä matka: albumin nimiraita ja Kesävieras ovat vain sovituksen päässä Röyhkän rockbiiseistä. Röyhkän hahmo nousee tässäkin asetelmassa pääosaan ihan luonnostaan, mutta Pyysalon jazzjengin svengi ja soittotyyli ovat hänen yhteydessään uutta. Erityisen kotonaan laulaja-sanoittaja on Lehtosen säveltämissä kappaleissa Joskus pääsee piru irti ja Mä olen orjasi.

Hunajaisen tahmeasti fraseeraava Maarit Hurmerinta on levyllä VIP-vieraan osassa. Hänen äänensä tekee albumista vivahteikkaamman ja perinteisemmän. Maarit laulaa liidiä levyn seesteisimmissä ja herkimmissä biiseissä eli Pieni kahvila -kappaleessa, soulahtavassa Elohopeassa ja Röyhkän kanssa duetoidussa Seuraavaksi Sansibarissa. Ne kuulostavatkin Hurmerintaa varten kirjoitetuilta.

Kauko Röyhkä (vas.) & Severi Pyysalo.

Kauko Röyhkä (vas.) & Severi Pyysalo.

Turmion suurherttua ei ole pelkkä jatkopala Röyhkän ja Pyysalon tuotantoihin. Se on kahden taiteilijan yhteentörmäys, jossa kumpaankin jää toisesta jälki. Se on Röyhkän jazzlevy ja Pyysalon kaukolevy, jolle jää toivomaan jonkinlaista jatkoa. Miltä kuulostaisi, jos Röyhkälle laulatettaisiin vielä jazzimpia melodioita? Millaiseksi Pyysalo tuottaisi Röyhkän rocklevyn? Ja kun Turmion suurherttua voisi olla hurjempikin seikkailu, millainen olisi Röyhkän ja Pyysalon avantgardistinen freejazzlevy?

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Kauko Röyhkä (virallinen) Facebook

Levyhyllyt:
Kauko Röyhkä, Severi Pyysalo & Maarit: Turmion suurherttua (Svart Records, 2017)

Lue lisää:
Kauko Röyhkän romaanit
Tien laidalla Waterloo, 157 sivua. (Weilin + Göös, 1980 | uusintapainos: Like, 2000)
Aave joka maalasi taulun, 151 sivua. (Weilin + Göös, 1982)
Oskar Koposen seikkailut, 349 sivua. (Weilin + Göös, 1985 | uusintapainos: Docendo, 2014)
Magneetti, 179 sivua. (Weilin + Göös, 1987 | uusintapainos: Docendo, 2014)
Kaksi aurinkoa, 252 sivua. (Like, 1996)
Silvia, 205 sivua. (Like, 1997)
Ocean City, 235 sivua. (Like, 1999)
Faust ja muita kertomuksia, 158 sivua. (Like, 2001)
Miss Farkku-Suomi, 303 sivua. (Like, 2003)
Henry ja minä, 176 sivua. (Like, 2004)
Avec, 291 sivua. (Like, 2006)
Job, 201 sivua. (Like, 2007)
Kesä Kannaksella, 185 sivua. (Like, 2009)
Kreikkalainen salaatti, 218 sivua. (Like, 2011)
Poika Mancini, 247 sivua. (Like, 2013)
Lapinpoika, 367 sivua. (Like, 2016)

Tietokirjoja
Röyhkä, Kauko: The Velvet Underground ja Lou Reed, 155 sivua. (Like, 2007)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Suursaari, 150 sivua. (Johnny Kniga, 2009)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Rajantakainen Karjala, 152 sivua. (Johnny Kniga, 2011)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha & Haapasalo, Ville: Et kuitenkaan usko… Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä, 253 sivua. (Docendo, 2013)
Röyhkä, Kauko & Metso Juha & Haapasalo, Ville: Et muuten tätäkään usko… Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä, 221 sivua. (Docendo, 2014)
Välimaa, Olga (toim.): Kauko Röyhkä – Virallinen, 323 sivua. (Like, 2014)
Röyhkä, Kauko & Alizad, Arman: Armanin maailma, 237 sivua. (Docendo, 2014)
Röyhkä, Kauko & Metso Juha & Haapasalo, Ville: Makujen matka – Georgia, 189 sivua. (Docendo, 2016)

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit Hurmerinta: Turmion suurherttua (2017).

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit Hurmerinta: Turmion suurherttua (2017).

 

Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy

Magnus Carlson – Den långa vägen hem (Amigo/Cosmos, 2017)

Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017).Weeping Willowsin vokalistina Suomessakin tunnettu Magnus Carlson on laulajana klassinen crooner, mutta pienellä kansankotikierteellä. Hänen äänensä on pehmeä, taipuisa, lämmin ja tunteikas, mutta siinä on myös ajamattoman parransängen karheutta. Carlsonin soundissa on sopivassa suhteessa sielukkuutta ja tavallisen keski-ikäisen miehen arkisuutta. Juuri hänenkaltaistaan hahmoa tarvitaan ruotsinkielistä soulia äänitettäessä, ja Carlsonin tuore soololevy Den långa vägen hem sisältää juuri sitä.

Magnus Carlson. Kuva: Per Kristiansen.

Magnus Carlson. Kuva: Per Kristiansen.

Vaikka Carlson on tehnyt useimmat levytyksensä Weeping Willowsissa, toimintaa on ollut emoyhtyeen ulkopuolellakin. Ensimmäiset irtiotot pääbändistä olivat sooloalbumit Allt är bara du, du, du (2001) ja Ett kungarike för en kram (2003). The Moon Ray Quintetin kanssa tehdyt Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet ja Echoes ilmestyivät vuosina 2009 ja 2010. Tandem Skyn nimikkolevy sekä Axwellin kanssa tehty Center Of The Universe tulivat vuonna 2013.

Mitt hjärtä livenä televisiossa.

Nyt aika on otollinen uudelle sooloalbumille, sillä Carlson (s. 1968) oli mukana Så mycket bättren eli Ruotsin Vain elämää -sarjan seitsemännellä tuotantokaudella. Suosikkiohjelman synnyttämä momentum on hyödynnetty huolella Den långa vägen hemin julkaisussa. Albumin CD-versiolla on mukana Så mycket bättrestä tuttuja kappaleita. Niillä saa levyjä kaupaksi, mutta siihenpä edut jäävätkin. Varsinainen albumi on jäntevä kymmenen kappaleen runko, bonusraidat kuin sen takkuinen häntä.

Carlson on tehnyt sooloalbuminsa northern soulin hengessä. Se on Pohjois-Englannissa modnuorten keskuudessa muinoin syntynyt liike, joka ilmeni pukeutumisessa, tanssityyleissä ja musiikkimaussa – northern soul -jengi intoili muun muassa amerikkalaisten pienlevy-yhtiöiden harvinaisista souljulkaisuista. Puitteet ja henkilökunta ovat kunnossa: Den långa vägen hem on äänitetty Englannissa myöhempien aikojen modkuninkaan Paul Wellerin studiossa, sillä soittaa Wellerin bändi, ja sen on tuottanut sooloartistina ja Wellerin basistina tunnettu Andy Lewis.

Brinner i bröstet ohjelmassa Så mycket bättre:

Levyllä on useita ruotsinnoksia Carlsonin soulsuosikeista, ja sitä voikin pitää johdatuksena häntä innoittaneeseen musiikkiin (tai voisi, ellei biisien tekijätietoja joutuisi kaivamaan esiin kaksin käsin). Jag hatar hat on alun perin Razzy Baileyn I Hate Hate (1974), kohottavan Mitt Hjärtan teki alun perin Eddie Holman nimellä I Surrender (1969), ja Tack vare dig on versio Jackie Wilsonin Because Of Yousta (1973). Kepeän ja tarttuvan vuosikertasoulin lisäksi mukana on tuoreempaa lainamateriaalia. Vill du verkligen vara ensam on käännös Paul Wellerin ja Andy Lewisin Are You Trying To Be Lonelysta (2012), ja Det brinner i bröstet on morrisseymainen ja menevä sovitus ruotsalaisen Danny Saucedon parin vuoden takaisesta popballadista.

Den långa vägen hem on tyylitajuinen albumi, joka täyttää genren kriteerit mutta välttää pastissimaisuuden karikot. Maltillinen toteutus, monipuoliset covervalinnat ja genressään eksoottinen laulukieli tekevät musiikista Carlsonin näköistä. Hillitysti kipinöivä ja kaikenlaista kiihkoilua kartteleva levy ei ole niinkään valkoisen miehen kuin tavallisen miehen soulia. Laulaja ei ole juurikaan säveltänyt levylle, mutta tulkitsee kappaleet omikseen. Carlson on kertonut haaveilleensa ruotsinkielisen soullevyn tekemisestä jo kymmenen vuoden ajan, mikä selittää albumin nimen. Matka on ollut pitkä, mutta omalle soulkiekolle päästyään hän on kuin kotonaan.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Weeping Willows: Broken Promise Land (1997)
Weeping Willows: Endless Night (1999)
Weeping Willows: Into The Light (2002)
Magnus Carlson: Allt är bara du, du, du (2001)
Magnus Carlson: Ett kungarike för en kram (2003)
Weeping Willows: Presence (2004)
Weeping Willows: Singles Again (2005)
Weeping Willows: Fear & Love (2007)
Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet: s/t (2009)
Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet: Echoes (2010)
Tandem Sky: s/t (2013)
Axwell feat Magnus Carlson: Center Of The Universe (2013)
Weeping Willows: The Time Has Come (2014)
Weeping Willows: Tomorrow Became Today (2016)
Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017)

Lue lisää:
Allen, Candace: Soul Music – The Pulse Of Race And Music, 188 sivua. (Gibson Square, 2012).
Guralnick, Peter (Esa Kuloniemi, kääntäjä): Sweet Soul Music – Etelän soulin nousu ja tuho, 571 sivua. (Johnny Kniga, 2006).
Hirshey, Gerri: Nowhere To Run – The Story Of Soul Music, 384 sivua. (Southbank, 2006).

Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017).

Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017).

Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä

Leonard Cohen: You Want It Darker (Columbia, 2016)

Leonard Cohen: You Want It Darker (2016).”Marianne, nyt on se aika, kun me olemme jo hyvin vanhoja ja kehomme rapistuvat. Minä luulen, että seuraan sinua hyvin pian. Tiedä, että tulen niin lähellä perässäsi, että jos ojennat kätesi, saatat ylettyä omaani”, Leonard Cohen kirjoitti muusalleen Marianne Ihlenille heinäkuussa 2016. So Long, Marianne -kappaleen (1967) inspiroinut ystävä ja entinen rakastettu lepäsi kirjeen saadessaan kuolinvuoteellaan.

Cohen (s. 1934) itse jätti jäähyväiset maailmalle lokakuussa julkaistulla You Want It Darker -albumilla. Se ilmestyi kolme viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Tapahtuneen valossa levyllä tietenkin kuulee lopun enteitä, ja todennäköisesti taiteilija itsekin piti osaa niistä sellaisina. Cohenin tiedetään suunnitelleen You Want It Darkerille seuraajaa, mutta 82-vuotiaalle kuolema ei ole enää etäinen asia vaan velvollisuus, jota odotellaan vuoronumero kädessä. You Want It Darkerin kansikuvassa Cohen katselee pimeyttä rennosti tupakoiden, ja levyn ensimmäisessä biisissä hän laulaa “Hineni, hineni, I’m ready, my lord”. Säe mukailee Aabrahamin sanoja Jumalalle: “Tässä olen, olen valmis, Herrani.”

Raamatulliset viittaukset eivät sinänsä kerro paljoakaan Cohenin lopunajan ajatuksista. Ne olivat aina osa hänen taidettaan, joka kasvoi tekijänsä mukana juutalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Cohenille ihmiselämä tapahtui lihallisuuden ja henkisyyden – kiusausten ja puhtauden – kohtaamisessa, ja hän kirjoitti siitä useimmiten ihmissuhteiden kontekstissa. You Want It Darkerilla seesteinen Leaving The Table kertoo, että intohimo on enää muistoina vanhan miehen menneisyydessä. Terävä mieli ja taitavat sanat kuitenkin herättävät sen eloon: ”I was fighting with temptation but I didn’t want to win / A man like me don’t like to see temptation caving in”, Cohen summaa nostalgisessa On The Levelissä.

Vaikka Cohenin musiikki oli täynnä draamaa, se ei ollut koskaan paatoksellista ja räiskyvää vaan hillittyä ja tyylikästä. You Want It Darker on vähäeleinen ja haikean lämminhenkinen albumi. Lauluntekijän poika Adam Cohen on tuottanut sen niin vivahteikkaaksi, että jokaisella elementillä sähkökitaroista synagogan kuoroon tuntuu olevan yhtä tärkeää asiaa kuin matala-äänisellä maestrolla. Hienoimpiin hetkiin kuuluu Traveling Light, jossa juutalainen musiikki uppoaa bluesiin niin puhtaan sulavasti, että pinta tuskin väreilee. Yhdistämällä klassisen musiikin soittimia ja rockin ratkaisuja musiikkiin on luotu samanlaista pyhän ja maallisen rajapintaa kuin Cohenin sanoituksissa on. Se tekee You Want It Darkerista vahvan kokonaisuuden.

Cohenin levytysura alkoi jo vuonna 1967, mutta hän teki vain neljätoista studioalbumia. Se ei ole paljon melkein viidessäkymmenessä vuodessa (joista osan hän tosin vietti buddhalaisessa luostarissa). Leonard Cohen kirjoitti vain, kun kirjoitettavaa oli. Sillä keinoin hän säilytti arvokkuutensa ja arvostuksensa loppuun saakka.

Leonard Cohen seurasi Mariannea ikuisuuteen marraskuun 7. päivänä 2016. Hän kuoli kotona sattuneen tapaturman seurauksena. Hänet haudattiin toiveidensa mukaisesti koristelemattomassa mäntyarkussa vanhempiensa viereen. Jättäessään tämän maailman Cohen muutti viimeisen levynsä nimikappaleen esittämän kysymyksen retoriseksi. Halusi sitä tai ei, ilman Leonard Cohenia maailma on pimeämpi paikka. Mutta vaikka hän You Want It Darkerilla niin uhkaa, hänen liekkinsä ei sammu.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Leonard Cohen kotisivu

Levyhyllyt:
Leonard Cohen: You Want It Darker (Columbia)

Lue lisää:
Cohen, Leonard: The Lyrics Of Leonard Cohen, 176 sivua. (Omnibus, 2009).
Cohen, Leonard: Poems And Songs, 245 sivua. (Alfred A. Knopf, 2011).
Cohen, Leonard & Burger, Jeff: Leonard Cohen On Leonard Cohen, 604 sivua. (Omnibus Press, 2014).
Devlin, Jim: In Every Style of Passion – The Works Of Leonard Cohen, 223 sivua. (Omnibus Press, 1996).
Dorman, Loranne S. & Rawlins, Clive L.: Leonard Cohen – Prophet Of The Heart, 383 sivua. (Omnibus Press, 1990).
Footman, Tim: Leonard Cohen: Hallelujah – A New Biography, 272 sivua. (Chrome Dreams, 2009).
Nadel, Ira B.: Leonard Cohen – elämäkerta, 417 sivua. (Johnny Kniga, 2010).
Simmons, Sylvie: I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä, 541 sivua. (Sammakko, 2014).

Paul McCartney: Tug Of War – popmusiikin käsityön mestaruutta

Paul McCartney: Tug Of War (Parlophone, EMI, 1982)

Muusikko ja laulaja-lauluntekijä Paul McCartneyn sooloura alkoi The Beatlesin hajoamisen aikohin vuonna 1970. Yhtyeen kuulasääninen basisti suuntasi energiansa aluksi lähes eksentriseen tuotantoon. Tulevina vuosina McCartneyn (s. 1942) musiikintekoa hallitsi selkeimmin yhtye Wings, jonka huippuhetkiä ovat albumit Band On The Run, Venus And Mars ja London Town. Useita kokoonpanoja läpikäyneen bändin viimeiseksi levyksi jäi sekavahko Back To The Egg (1979).

Uuden vuosikymmenen alussa Macca tarttui jälleen soolouraansa, ilman vakibändiä. Paikoin lähes holtiton McCartney II tuntui terapiamaiselta selviytymispaketilta, johon vaikutti Japanissa tammikuussa 1980 tapahtunut pidätys. Kannabiksen tuomisesta maahan olisi voinut seurata vuosien vankeus, mutta onneksi McCartney selvisi reilun viikon pidätyksellä. Wings oli kuopattu lopullisesti, ja luvassa oli jotain suurempaa.

Tug Of Warin sisäkannen valokuvassa Paul McCartney on kirjoitustyössä. Kiinnostavaa biisimateriaalia syntyi kiitettävästi, ja Tug Of War toi jälleen esiin lauluntekijän kutkuttavimmat piirteet: loisteliaan melodiankuljetuksen, yllätyksellisyyden, viimeistelytaidon sekä herkkyyden draamaan. Hittejäkin oli tulossa. Näytön paikaksi syntyvän albumin keskityttiin myös tuotantotyössä. Lo-fi jäi taakse kun The Beatles-tuottaja George Martin tuli mukaan. Martinin tuottaman Bond-tunnussävelmän Live And Let Die lailla oltiin jälleen rikkaan äänikuvan ääressä.

Albumi alkaa köydenvedon tunnelmalla. Sydänalassa tuntuvat kontrabassot sykähtelevät taustalla. Suuri sävellys, suuri toteutus. Melodia on yksi McCartneyn kantavimmista.

Maccan salaisia aarteita on Stevie Wonderin kanssa tehty What’s That You’re Doing? Irrottelevia säkeistöjä kantaa tanssitatsi, jonka rumpuraidat ovat McCarneyn. Diskoilu on täynnä säkenöivää duetointia, jossa molemmat solistit kiihtyvät enemmän kuin täyteen vauhtiin. Svengi huipentuu käsittämättömän vetoavaan kertosäkeeseen, Linda McCartneyn (1941–1998) ja Eric Stewartin juhlallisten taustalaulujen siivittämänä. Jopa The Beatles ja She Loves You-viittaus vilahtaa ohi kuin huomaamatta. Ad lib!

Aluksi kertakäyttöiseltä vaikuttava Carl Perkins-duetto Get It tasapainottaa tulevaa. Dress Me Up As A Robber liihottaa falsetissa, upean riffin ja rumpali Dave Mattacksin takaiskujen ympäröimänä. Jännitettä viritellään Steely Danin tyylisesti pitkin matkaa. Levyn päättävä superhitti Ebony And Ivory iskee varmana, muttei sittenkään liian imelänä. 80-luvun alun message tasa-arvosta säilyy universaalin ajankohtaisena. Videolle ikuistettu Wonderin ja McCartneyn hengailu mustavalkoisen pianonkoskettimiston päällä on lähes ikonista.

Juhlahetkiä on muitakin. Murhatun lauluntekijäkumppani John Lennonin (1940–1980) muistolle tehty Here Today päättää A-puolen kauniisti. Albumin kääntöpuoli antaa viitteitä jopa Abbey Roadin tunnelmaan. Ballroom Dancing puskee eteenpäin, mutta iloisemmin kuin Wings. Fantastinen väliosa säilyy aina kiehtovana. Jännittävää biisinrakennusta on myös The Pound Is Sinking. Lyhyt raita sisältää kaksikin osiota, jossa laulaja irtautuu itsestään. Purjelentomainen Wanderlust tuo hymnimäisen melodian yhteen juhlavien vaskien kanssa. Lopputulos on mykistävä, aivan viimeiseen tekstintavuun asti.

Paul McCartney – laulu, kitara, akustinen kitara, bassokitara, rummut, syntetisaattorit
Stevie Wonder – syntetisaattori, laulu, sähköpiano, vocoder, lyömäsoittimet, piano
Carl Perkins – kitara, laulu
Denny Laine – kitara, kitarasyntetisaattori, akustinen kitara, bassokitara, syntetisaattori
Eric Stewart – kitara
Steve Gadd – rummut, lyömäsoittimet
Ringo Starr – rummut
Stanley Clarke – bassokitara
George Martin – sähköpiano
Andy Mackay – lyricon
Adrian Sheppard – rummut, lyömäsoittimet
Dave Mattacks – rummut, lyömäsoittimet
Campbell Maloney – military snares
Philip Jones Brass Ensemble
Taustalaulu: Paul & Linda McCartney, Eric Stewart, Stevie Wonder
Tuottaja: George Martin

Tug Of War julkaistiin LP-levynä ja kasettina keväällä 1982. Kirjastoista kannattaa kysyä remasteroituja CD-painoksia, joista uudempi ja laajempi on vuodelta 2015 (McCartney Archive Collection). Lauluntekijän sooloura jatkui virkeänä jo vuonna -83. Tug Of War sai ikään kuin jatko-osan albumista Pipes Of Peace.

Lue lisää:
Badman, Keith: The Beatles After The Break-Up 1970–2000, 631 sivua. (Omnibus, 1999).
Benson, Ross (Maija-Liisa Remes, kääntäjä): Paul McCartney – Mies myytin takana, 298 sivua. (Kirjayhtymä, 1992).
Du Noyer, Paul: Conversations With McCartney, 352 sivua. (Hodder & Stoughton, 2015).
Harry, Bill: The Paul McCartney Encyclopedia, 935 sivua. (Virgin, 2002).
McCartney, Paul & Miles, Barry (Minna Maijala, kääntäjä): Eilinen, 688 sivua. (Jalava, 2002).
Sounes, Howard (Sami Heino, kääntäjä): Paul McCartney, 655 sivua. (Otava, 2011).

Tuomas Pelttari

Paul McCartney: Tug Of War (1982).

Paul McCartney: Tug Of War (1982).

 

Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan

Maija Vilkkumaa: Aja! (Warner Music Finland, 2015)

Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa yllätti kuulijansa seitsemännellä albumillaan Aja! kun aiemmilta levyiltä tutunoloinen kitarabändisoundi siirtyi lähes täysin syntikoiden varaan. Ehkä Vilkkumaa kulki perinteisemmän rockbändin kanssa yhden tien loppuun. Levytystauolla oli aikaa miettiä tulevaisuutta, ja tehdä esimerkiksi kirja. Vilkkumaan romaani Nainen katolla julkaistiin vuonna 2013.

Artisti haki musiikkiinsa uutta soundia jo albumilla Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010). Riku Mattila tuotti kelpo levyn, mutta Aja! on kuin loikka tosi kylmään veteen. Ensimmäinen kosketus Vilkkumaan uuteen soundiin oli single Lissu ja mä.

Aja! henkii vapautta, vakautta ja itseluottamusta. Ohjelmoitujen syntikoiden ja kitaroiden säestämänä Vilkkumaalla tuntuu olevan myös rennompaa. Lauluääni väreilee astetta kiihkeämmin. Aiempaa selkeämmin pinnalle miksattu laulu paljastaa sävyjä, jotka ovat olleet hieman piilossa. Intohimoa, ikävää, elämänkokemusta. Vilkkumaa ottaa suuremman tilan  sellaisen, jonka hänen äänensä tarvitsee.

Albumin aloitusraita Onnea nousee Vilkkumaan klassikkosarjaan, yhdeksi vuoden 2015 biiseistä. Melodisesti vaativa kertosäe tekee vaikutuksen. Loppupuolella tunnelma nousee edelleen muhkeiden perkussioiden voimasta. Draaman kaari on täydellinen, sillä sovitukselle on annettu juuri oikea tila ja mitta.

– Oo-oo-onnea oli pakko saada
Panin arvan taskuun ja juomat laskuun
Huusin ettei mua mikään kaada.
Oo-oo-onnea mikä on sen taksa
Sille pystytät salkoo rystyset valkoisina
Kunnes et enää jaksa.

Yhteistyö tuottaja Hank Solon kanssa toimii erittäin hyvin, koko albumin mitalla. Ensiyllätyksen jälkeen synasoundi istuu Vilkkumaalle erinomaisesti. Hienovaraisen sielukkaat sovitukset ottavat voimaa 80-lukulaisesta kouraisevuudesta, jonka sisällä sykkii lämmin sydän. Useammilla kuuntelukerroilla Aja! paljastaa mehukkaita yksityiskohtia. Erilaiset hälyäänet, taustalaulut ja kekseliäät fillit on toteutettu huolella. Hank Solo pystyy loihtimaan musiikintekijän kanssa oman maailman, oli viitekehyksenä sitten suuri avaruus tai kipeänoloinen videopelinitkutus.

Tuotanto nojaa sokeriseen helppouteen vain näennäisesti. Pinnan alta pulpahtaa herkullisia viittauksia Kate Bushin ja Depeche Moden äänimaailmojen kerrostuneisuudesta. Moneen otteeseen leikitellään menestyksekkäästi myös maskuliinisella epävireisyydellä. Omituisen yllättävä ujellus voi löytyä korviin asti vasta pitkän ajan päästä, mutta siellä se on koko ajan vaikuttanut.

Vilkkumaan rock täydentyy rososta myös synapopissa. Ja Ajan kanssa levytysura ulottuu yhteen artistin parhaista levyistä.

Maija Vilkkumaa – laulu
Hank Solo – ohjelmointi, kitarat, bassokitara, kosketinsoittimet, taustalaulu
Mikko Kosonen – kitarat
Sovitukset: Hank Solo ja Maija Vilkkumaa
Tuottaja, äänittäjä: Hank Solo

Aja! julkaistiin CD-levynä ja striiminä syyskuussa 2015. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle seitsemän (vko 39/2015). Aja!-konserttikiertue on käynnissä helmi-maaliskuussa 2016.

Levyhyllyt:
Pitkä ihana leikki (Warner Music Finland, 1999)
Meikit, ketjut ja vyöt (2001)
Ei (2003)
Se ei olekaan niin (2005)
Totuutta ja tehtävää, CD+DVD. (2006)
Ilta Savoyssa, 2CD. (2007)
Superpallo (2008)
Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010)
Aja! (2015)

Lue lisää:
Gargano, Luca: Maija, 255 sivua. (WSOY, 2004).
Vilkkumaa, Maija: Nainen katolla, 334 sivua. (Kaiku Books, 2013).

Maija Vilkkumaa kotisivu
Facebook
Twitter

Tuomas Pelttari

Maija Vilkkumaa: Aja! (2015).

Maija Vilkkumaa: Aja! (2015).