Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista

Porcupine Tree: The Incident (Roadrunner Records, 2009)

Porcupine Tree: The Incident (2009).Steven Wilsonin johtama progebändi Porcupine Tree kulki pitkän matkan albumiin The Incident. Alun perin sivuprojektina käynnistynyt “yhtye” julkaisi omakustanteita. Nuo kasetit ovat haluttuja keräilyharvinaisuuksia, vaikka niiden biisit julkaistiin uusintoinakin. Up The Downstair vuodelta 1993 sisälsi jo aitoja bändisävyjä. Kenties viimeiseksi työkseen trance-, pop- ja metallivärejäkin hyödyntänyt nelikko Wilson, Richard Barbieri, Colin Edwin ja Gavin Harrison äänitti 2008–2009 aikana 70-luvulta vaikutteita saaneen konseptialbumin. Porcupine Treen kymmenes studiolevy The Incident on taidonnäyte täynnä ajatonta musiikkia.

Alun perin lauluntekijä Wilson (s. 1967) aikoi julkaista The Incidentin yksiraitaisena teoksena, joka sisältää 14 osaa. Levy ehtikin striimiksi Spotifyhin nimenomaan yhtenä raitana. Varsin yhtenäisen albumin tarinallisuus kehittyy erilaisten ihmiskohtaloiden tarkastelusta. Kertoja vaihtuu tilanteiden mukaan. Ihmisille tapahtuneiden sattumusten summasta syntyy jotain uutta. Kaiken yhdistäviksi teemaksi nousee alati läsnä oleva tunne ulkopuolisuudesta sekä vahva musiikki.

Mahtipontisilla aloitusiskuilla lähtevä Occam’s Razor toimii esinäytöksenä. Alun kolmisoinnun lyönnit kuvastavat sattuman merkitystä, jossa yksi elämänkäänne voi muuttaa kaiken. Konsepti jatkuu saumattomasti kun The Blind Horse starttaa vastustamattomalla riffillä. Irtonainen raita syventyy hetkeksi ilmeikkääseen bassopohjaan ennen loppuhuipentumaa. Wilsonin vahva sävellystyö on edukseen.

Porcupine Tree käsitteli klassisen teema-albumin ainesosia taitavasti. Yksi tärkeimmistä elementeistä on tauottoman musiikin jatkuvuus. Biisien vaihtumista voi seurata tarkkaankin, toisaalta syventyminen ikään kuin häivyttää rajakohdat. 55-minuuttinen teos toimii moitteetta. Yksi esimerkki tästä on nimikappale ja sen ympärille tehdyt Drawing The Line ja Your Unpleasant Family.

Wilsonilta tuttu junateema johdattaa yhdeksänteen osaan: pitkä Time Flies on yksi albumin avainraidoista. Omaelämäkerralista ainesta sisältävässä tekstissä mainitaan albumit Sgt. Pepper ja Are You Experienced? Levyn puoliväliin asettuva rauhallinen rakentuminen yltää grooveen ja majesteetilliseen väliosaan. Rullaava sävellys ottaa ansaitusti lähes 12 minuuttia. Videoversio on puolta lyhyempi.

Degree Zero Of Liberty toistaa albumin intron ja lähtee takautumana rakentamaan jatkoa. Alkuun kuulaiden kitaroiden vetämä Octane Twisted nousee kiihkeäksi riffilataukseksi. Lähes kokonaan instrumentaalinen raita kehystää albumin viimeistä kolmannesta myös rumpali Harrisonin voimin. The Seance ja Circle Of Manias saattavat sisältää albumin hyytävintä kitarointia, hieman edeltävän albumin The Fear Of A Blank Planet tyyliin. The Incident polveilee eteenpäin kuin parhaat esikuvansa. Hyvin 2000-lukulaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Kun päätösraita I Drive The Hearse alkaa, mielessä käyvät classic rockin klassikot Tommy ja The Wall.

Perinnettä luotiin omalla tavallaan myös The Incidentin kiertueella. Porcupine Tree soitti vasta lyhyen aikaa ulkona olleen levyn kokonaan myös Helsingin jäähallissa lokakuussa 2009. Jotkut fanit yllättyivät noin tunnin yhtäjaksoisesta setistä, mutta konsertti oli mahtavaa kuultavaa. Kiertueelta taltioitiin livelevy Octane Twisted, josta kannattaa etsiä käsiinsä DVD-levyn sisältävä laitos.

Richard Barbieri – syntetisaattorit, kosketinsoittimet
Colin Edwin – bassokitara, kontrabasso
Gavin Harrison – rummut. lyömäsoittimet
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

The Incident -kiertueella myös:
John Wesley – kitara, taustalaulu

The Incidentin kiertueen jälkeen Steven Wilsonin ura jatkui soolouralla. Ensimmäinen soololevy Insurgentes ilmestyi jo 2008. Mestarillinen tupla-albumi Grace For Drowning julkaistiin vuonna 2011. Myös Blackfieldin kolmatta albumia Welcome To My DNA suunniteltiin. Porcupine Treen uutta tulemista on odotettu vuosia. On mahdollista, että The Incident ei saa jatkoa koskaan.

The Incident julkaistiin 2CD- ja 2LP-painoksina. Rajoitettu boksieditio sisältää DVD-levyn, jolta löytyy albumin 5.1- ja stereomiksaukset. Visuaalisena lisänä ovat boksiin liitetyt kirjat, joissa on PT:n konserteista tuttuja Hajo Muellerin piirroksia ja Lasse Hoilen valokuvia. Albumin neljä lisäraitaa kannattaa myös ottaa haltuun. Erityisesti Bonnie The Cat ja Remember Me Lover jammaavat mukavasti.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Lue lisää:
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree kotisivu
Steven Wilson kotisivu
Richard Barbieri kotisivu
Gavin Harrison kotisivu
Colin Edwin kotisivu

Burning Shed kotisivu

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku

Steven Wilson: Insurgentes (Kscope, 2008)

Steven Wilson: Insurgentes (2009).Vuosi 2008 oli mielenkiintoinen käännekohta muusikko Steven Wilsonille. Aviv Geffenin kanssa yhdessä perustettu Blackfield oli tehnyt kaksi arvostettua, mutta pienen yleisön levytystä. Samaan aikaan kaupallisen läpimurron kynnyksellä vuosikaudet erinomaisia albumeita tehnyt Porcupine Tree oli kasvanut kotikutoisesta ideasta jäähalliluokan liveaktiksi. Monessa mukana oleva Wilson oli kuitenkin varannut aikaa jollekin aivan muulle ennen kymmenettä PT-studioalbumia. Ensimmäinen sooloalbumi Insurgentes julkaistiin alkutalvesta 2008.

Insurgentesin ero Porcupine Treen rockiin on selkeä. Mietteliäämpi toteutustapa saattoi olla pieni yllätys Wilsonin aiemman tuotannon ystäville. Insurgentes toimii luontevasti runttavassa jumituksessa, taiderockissa ja paikoin jazzinkin kuvastossa. Ajan kanssa käy yhä selvemmäksi se, että albumi on osasten määrää suurempi kokonaisuus. Wilsonin myöhempiin levyihin – kuten Hand. Cannot. Erase. – verrattuna Insurgentes tuntuu pidättyväiseltä, jopa sulkeutuneelta. Kerronta avautuu hitaasti. Levynkannen kaasunaamaripäinen artisti tuntuukin enemmän kuin alitajuiselta viittaukselta.

Aloitusraita Harmony Korine sai valokuvataiteilija Lasse Hoilen ohjaaman videon.

Wilsonin myöhempiin levyihin – kuten Hand. Cannot. Erase. – verrattuna Insurgentes tuntuu pidättyväiseltä, jopa sulkeutuneelta. Kerronta avautuu hitaasti. Levynkannen kaasunaamaripäinen artisti tuntuukin enemmän kuin alitajuiselta viittaukselta.

Jos Harmony Korine on rockmainen, komeasti sfääreilevä jumituspaisuttelu, niin Abandoner voisi alun perusteella olla Porcupine Treen tuotantoa. Ilmaisu siirtyy kuitenkin tummemmalle maaperälle, lähes haudanvakavaan tunnelmaan. Crimsonmaiset sointukulut voimistuvat riipiviin säröääniin. Sumutorvimainen Salvaging tuntuu myös hyvin 70-lukulaiselta progeilulta. Raidan vähitellen avautuva moniulotteisuus etenee kiehtovasti erityisesti albumin 5.1 -monikanavamiksauksessa. Puolivälin jälkeen nyrjähtävä sävellys yltää äärimmäiseen jännitteeseen.

Hiipivän progeileva Get All You Deserve jättää pysyvämmän muistijäljen kuin alkuun ajattelisi. Albumin päättävä nimikappale ja Michyo Yagin taituroima bassokoto toimivat eteerisyydessään maagisesti. Yksi avainteoksista on pitkä No Twilight Within The Courts Of The Sun. Kyseessä on modernin jazzrockin riemuvoitto. Lähestulkoon liian haastava riffi on loppua kohden mitä uskomattominta juhlaa.

Yksi lisäväylä muusikko Steven Wilsonin sielunelämään 2007–2008 on levyn kylkiäiseksi tuotettu Lasse Hoilen ohjaama dokumentti. Wilson palaa nuoruutensa koulumaisemiin, kertoo taiteestaan ja purkaa turhautumistaan mp3-soittimiin ja niiden äänentoistoon. Wilson nostaa esiin myös yleiset kirjastot ja niiden musiikkiosastot. Sieltä voi löytää tärkeitä inspiraation lähteitä, kuten Frank Zappan tai Pink Floydin levyt. Täyspitkä dokumentti julkaistiin myös 2DVD-laitoksena. Kysy dokkaria kotikirjastosta.

Insurgentes julkaistiin alun perin rajoitettuina boksipainoksina, joista toinen oli 2CD + DVD-Audio, toinen neljän 10″ vinyylin laitos. Albumin laajempi normijulkaisu seurasi helmikuussa 2009.

Steven Wilson – laulu, kitara, piano, sähköpiano, bassokitara, kosketinsoittimet, mellotroni, harmoni, kellopeli, ohjelmointi …
Gavin Harrison – rummut
Tony Levin – bassokitara
Theo Travis – huilu
Sand Snowman – akustinen kitara
Jordan Rudess – piano
MIke Outram – kitara
Dirk Serries – guitar drone
Clodagh Simmonds – laulu
Susana Moyaho – ääni
London Session Orchestra: jouset
Tuottaja: Steven Wilson

Wilson pystyi irtautumaan Porcupine Treen perinnöstä menestyksekkäästi. Insurgentes ei ollut suuri kaupallinen menestys, mutta osoitti selkeästi tietä kohti tulevia saavutuksia. Porcupine Tree palasi vielä albumilla The Incident, ja mikä parasta – Wilsonin soolouralla teki tuloaan joukko komeita levytyksiä. Vuosien varrelta on julkaistu jopa omanlaisensa ‘Best Of’ -albumi Transience. Viides studioalbumi on tekeillä vuonna 2017.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Steven Wilson: Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Lue lisää:
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Steven Wilson kotisivu
Porcupine Tree kotisivu
Burning Shed kotisivu

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Steven Wilson: 4 ½ – silta kohti uutta

Steven Wilson: 4 ½ (Steven Wilson, Kscope, 2016)

– An interim release between Hand. Cannot. Erase. and his next album, kertoo verkkokauppa Burning Shedin mainos levystä 4 ½. Kyse on siis sillasta Steven Wilsonin nelos- ja vitoslevyjen välillä. Brittiartistin viides albumi julkaistaneen loppuvuodesta 2017.

Kunnianhimoista musiikkiuraa ylläpitävä Steven Wilson (s. 1967) luo vimmaisesti uutta. Kiireinen muusikko on ollut mukana tekemässä Blackfieldin uutta albumia, viides sooloalbumi häämöttää, ja huhut Porcupine Treen paluusta elävät. Keikkojakin Wilsonilla riittää: 4 ½:n ilmestymisen aikana käynnissä oleva alkuvuoden 2016 konserttikiertue poikkeaa Suomeen kahdesti: 11.2. Tampereelle ja 12.2. Helsinkiin.

Kaiken tohinan keskellä vaivihkaa lanseerattu 4 ½ nousee kovaksi näytöksi. Pääosin kahden edeltävän albumin sessioista koostettu kokonaisuus toimii erikoista kiertotietä, mutta ei ole välityö. 4 ½ on kuin harvempaan kuljettu puolisalainen reitti majalle, jonne etsivä kyllä löytää. Polku on mielenkiintoinen.

Puoli viiden soundi on astetta arkisempi kuin emolevyjen Hand. Cannot. Erase. ja The Raven That Refused To Sing. Vähemmän tuotettu ilme toimii mainiosti: esimerkiksi My Book Of Regrets olisi saattanut istua erinomaisesti Wilsonin edelliselle albumille HCE. Liki kymmenminuuttinen eepos operoi Wilsonin omimmilla alueilla: rockin ja modernin hippiprogeilun ytimessä. Osin livepohjiin tehty teos sisältää mietteliään säkeistörakenteen lisäksi vaarallisempaakin menoa. Reilun viiden minuutin jälkeinen napataan hetkeksi kiinni myös biisiin When The Rain Sets In.

Alun perin Ravenille tarjolla ollut Year Of The Plague tähyilee eteeriseen horisonttiin, eri tapaan kuin Ravenin 70-lukulainen vanhanaikaisempi retroilu. Kitarassa voi kuulla ripauksen Pete Townshendin henkeä. Kolmosraita Happiness III toimii kuin pieni hitti.

Suorastaan huumaavaan svengiin yltyvä instrumentaali Vermillioncore työstää vinkeän riffin perusteellisesti. Kaikkine sovituskerroksineen lopputulos on wilsonmaisen komea. Alun perin Porcupine Treen albumilla Stupid Dream julkaistu Don’t Hate Me on ilahduttava yllätys. Aiemmin varjoon jäänyt sävellys ponnistaa ylemmäksi ilmavamman rumpukompin ja Nina Tayebin antaumuksellisen laulun voimalla.

Steven Wilson – laulu, sointusitra, kitara, mellotron, piano, bassokitara, kosketinsoittimet, syntetisaattorit, lyömäsoittimet …
Adam Holzman – piano, kosketinsoittimet, Wurlizer, Hammond urut, Fender Rhodes, Minimoog
Nick Beggs – bassokitara, Stick
Guthrie Govan – kitara
Dave Kilminster – kitara
Craig Blundell – rummut
Marco Minnemann – rummut
Chad Wackerman – rummut
Theo Travis – huilu
Ninet Tayeb – laulu
Tuottaja: Steven Wilson

4 ½ julkaistiin tammikuussa 2016 formaateissa LP, CD, ja Blu-ray. Samalla lanseerattiin myös striimi- ja latausversiot. Blu-ray tarjoaa komean kuvituksen rinnalla erilaisia 5.1-miksauksia. Albumin kansitaiteesta ja screeneistä vastaa taiteilija Lasse Hoile.

Lue lisää:
4 ½ Steven Wilsonin kotisivulla

Tuomas Pelttari

Steven Wilson: 4 ½ (2016).

Steven Wilson: 4 ½ (2016).

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – Koskettava tarina ulkopuolisuudesta

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (Steven Wilson, Kscope, 2015)

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase (2015).Brittiläisen Steven Wilsonin maaliskuussa 2015 julkaistu albumi Hand. Cannot. Erase. perustuu Joyce Vincentin liian aikaisin katkenneeseen elämään. Sysäyksenä musiikinteolle toimi Vincentin elämästä ja kohtalosta kertoma Carol Morleyn dokumentti Dreams of a Life. Wilson (s. 1967) omaksui nuoren naisen tarinan, tämän tunteet ulkopuolisuudesta ja eristäytymisestä. Vain kaksi vuotta Wilsonia vanhempi Joyce kuoli asunnossaan Lontoossa kenenkään kaipaamatta. Hänet löydettiin vuonna 2006. Wilsonin konseptialbumi Hand. Cannot. Erase. etenee fiktiivisen päähenkilön eristäytymisen vaiheita peilaavaksi matkakirjaksi.

* * *

Pääosin Lontoon Air Studiolla syksyllä 2014 äänitetty Hand. Cannot. Erase. on tuotannollisesti melko suoraa jatkoa Wilsonin edelliselle albumille The Raven That Refused To Sing And Other Stories. Musiikillisesti eroja löytyy enemmän. Puhallinsoittimia on esillä niukasti, niinpä fuusiomainen jazzrock jää nyt taustalle. Wilson tuo progeaan askeleen kohti popmaisempaa otetta. The Ravenia modernimpi rock antaa yhtymäkohtia esimerkiksi albumiin The Incident (2009), joka jäi Wilsonin johtaman progeyhtye Porcupine Treen viimeiseksi. Raskaasta aiheesta huolimatta Hand. Cannot. Erase. on helposti lähestyttävä, biisiorientoitunut ja avoin kokonaisuus.

Tämä ilmenee albumin pidemmissäkin raidoissa. 3 Years Older on kuin proge-eepos ja rockbiisi yhdessä. Porcupine Treen kuulaus tuntuu, mutta metallivivahteita on vain nimeksi. Routine polveilee suurelta osin pianon varassa. Tunnelma säilyy toiveikkaana silloinkin kun rock taas lävähtää päälle.

Myös rokkaava Home Invasion korostaa ilmavuutta. Syvälle ahdetun soundin sijaan instrumentit ovat lähellä. Wilsonin musiikin majesteetillisuus säilyy, se vain ottaa orgaanisemman muodon. Albumin kolmas raita Hand Cannot Erase saattaa olla se Wilsonin suuri hittibiisi. Tarttuva, kaunis ja kaihoisa kappale tiivistää vaivattomasti sammumattoman välittämisen ja rakkauden. Mitä muuta voi hitiltä toivoa? Wilsonin neljäs sooloalbumi päättyy koskettavasti päähenkilön veljelleen kirjoittamaan kirjeeseen Happy Returns. Kun aikaa kuluu liian kauan, lopulta aika loppuu kokonaan.

* * *

Albumista julkaistiin useita eri painoksia: LP, CD, DL sekä DVD- ja Blu-ray-painokset, joilla on albumin 5.1 -miksaukset. Levynkansitaide nivoutuu albumin tarinaan erityisesti Deluxe-painoksessa, tekijöinä Lasse Hoile, Hajo Mueller, Carl Glover ja Willow Beggs.

Hand. Cannot. Erase. nousi maaliskuussa Suomen virallisen listan (10/2015) sijalle 4.

Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet, bassokitara, mellotroni, banjo
Nick Beggs – bassokitara, Chapman stick
Guthrie Govan – kitara
Adam Holzman – kosketinsoittimet, piano, urut
Marco Minnemann – rummut
Theo Travis – saksofonit, huilu
Dave Gregory – kitara
Ninet Tayeb – lalulu
Katherine Jenkins – laulu
The Cardinal Vaughan Memorial School choir &
Leo Blair – solo chorister
The London Session Orchestra – jouset
Tuottaja: Steven Wilson

Levyhyllyt:
Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Lue lisää:
Steven Wilson HQ kotisivu.

Tuomas Pelttari

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (2015).

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (2015).