Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Bone Machine (Island, 1992)

Tom Waits: Bone Machine (1992).Tom Waits on aina ollut hahmo, mutta samanlaisena hän ei ole pysynyt. Alkuaikojen kulkumiesromanttinen raspikurkku-lauluntekijä ja lätsäpäinen duunarirunoilija vääntyi vuosien mittaan oudommaksi artistiksi, joka lisäsi blues- ja jazzpohjaiseen musiikkiinsa kokeellisia elementtejä. Rehevä-ääninen jutunkertoja on nostanut silmilleen vääristävät lasit ja innostunut heittämään yhä ihmeellisempää legendaa. Häntä kuuntelee viihdytettynä ja kiinnostuneena silloinkin, kun tarinoista ei usko sanaakaan.

Waits ei niinkään muuttunut kuin mutatoitui. Hän alkoi sekoitella pohjimmiltaan vanhanaikaisiin ja nostalgisiin biiseihinsä teennäisyyden partaalle uskaltautuvaa teatraalisuutta, itsetarkoituksellista kummallisuutta, surrealismia ja itseironiaa. Työn jälki oli persoonallista, sielukasta ja monessakin mielessä satumaista jo Swordfishtrombonesilla (1983) ja Rain Dogsilla (1985). Vuoden 1992 Bone Machine oli kuitenkin Waitsin friikahtamiskehityksen kulminaatiopiste. Sillä levyllä hän teki läpimurron johonkin, missä kukaan ei ollut ennen käynyt.

Bone Machine äänitettiin kokonaisuudessaan Kalifornian Cotatissa sijaitsevan Prairie Sun Recording Studiosin kellarissa, C-studioksi nimetyssä huoneessa. Waits on kertonut ihastuneensa betoniseinäisen tilan kaikuun, joka onkin tärkeä osa Bone Machinen soundia. Albumi kuulostaa paikoin Tim Burtonin ohjaamalta jättimäiseen käkikelloon sijoittuvalta mörkömusikaalilta, paikoin työuupumuksesta seonneen pelto-orjan bluesilta ja paikoin ihan tavallisen sydämensä särkeneen miehen hauraalta viestiltä elämänsä naiselle tai itselleen elämälle.

Kolisten käynnistyvä Earth Died Screaming ja murheellisessa realismissaan oudon lohdullinen Dirt In The Ground ovat vaikuttava alku levylle. Tuntuu kuin Waits kuvaisi noilla kappaleilla havahtumistaan olemassaolon rajallisuuteen ja realiteetteihin (mikä onkin tyypillistä kehitystä tuolloin vähän päälle nelikymppisen artistin ikävaiheessa). Kuolema-aihetta pyöritellään eri kulmista pitkin Bone Machinea, etenkin spoken word -esitystä ja pienoisnovellia muistuttavassa The Ocean Doesn’t Want Messä ja pirullisessa Murder In The Red Barnissa. I Don’t Wanna Grow Upissa Waits tuntuu pääsevän sinuiksi sen kanssa, miten keski-ikäistymiseen pitäisi suhtautua.

Vaikka Waitsin juuret ovat groovaavassa afrikanamerikkalaisessa musiikissa, perinteinen svengi ei ole hänelle mikään ainoa oikea vaihtoehto. Bone Machinen kappaleista säälimätön In the Colosseum ryskää nelikulmaisilla kivirattailla, kun taas Goin’ Out West, All Stripped Down ja Jesus Gonna Be Here (jossa uskonnollinen ekstaasi kohtaa katumuksentäyteisen delirium-krapulan) svengaavat sulavammin, joskin brutaalisti. Lempeimmillään ja paljaimmillaan Bone Machine on sydämeenkäyvissä balladeissa Who Are You, A Little Rain ja Whistle Down The Wind. Niiden kaltaista irlantilaishenkistä vanhan maailman kaihoa on The Rolling Stones -legenda Keith Richardsin kanssa tehdyssä ja esitetyssä That Feelissä, johon albumi päättyy.

Bone Machine, jonka kansikuvan otti Bob Dylanin poika Jesse Dylan, ilmestyi syyskuussa 1992. Aika ei ollut koskaan ennen ollut yhtä otollinen hänen musiikilleen – vanha tekijä tuli tavoittaneeksi vaihtoehtoisuuden eetosta ja lofistelua arvostaneen 1990-luvun alun hengen. Eikä hän edes ollut yrittänyt mukautua mihinkään. Bone Machine oli linjakasta ja loogista jatkoa sille 1980-luvun mittaan edenneelle kehitykselle, jonka myötä Waitsin ilmaisu oli muuttunut yhä jyrkemmäksi, kulmikkaammaksi ja hiomattomammaksi.

Bone Machine voitti julkaisuvuotensa parhaan vaihtoehtomusiikkilevyn Grammyn. Se tuntuu täysin merkityksettömältä, kun Bone Machinen panee soimaan vuonna 2018. Levy rätisee, paukkuu, ryskyy ja hyväilee yhtä tulisesti kuin ilmestyessään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Waits-klassikko 'Bone Machine' kirjastosta!

Hae Waits-klassikko ’Bone Machine’ kirjastosta!

Hae Bone Machine kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Closing Time (1973)
The Heart Of Saturday Night (1974)
Nighthawks At The Diner (1975)
Small Change (1976)
Foreign Affairs (1977)
Blue Valentine (1978)
Heartattack And Vine (1980)
One From The Heart (soundtrack, 1982)
Swordfishtrombones (1983)
Rain Dogs (1985)
Frank’s Wild Years (1987)
Big Time (live, 1988)
Night On Earth (soundtrack, 1992)
Bone Machine (1992)
The Black Rider (1993)
Mule Variations (1999)
Blood Money (2002)
Alice (2002)
Real Gone (2004)
Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards (2006)
Glitter And Doom (live, 2009)
Bad As Me (2011)

Lue lisää
Carroll, Cath: Tom Waits, 136 sivua. Unanimous 2000.
Hoskyns, Barney: Lowside of the Road – A Life Of Tom Waits, 609 sivua. Faber and Faber 2009.
Humphries, Patrick: The Many Lives Of Tom Waits, 354 sivua. Omnibus Press 2007.
Jacobs, Jay S: Wild Years – The Music And Myth Of Tom Waits, 276 sivua. ECW 2000.
Waits, Tom & Maher, Paul: Tom Waits on Tom Waits – Interviews And Encounters, 466 sivua. Chicago Review Press 2011.
Waits, Tom & Montandon, Mac & Heino, Sami (suom.) Tom Waits, takapihan taikuri, 381 sivua. Sammakko 2007.
Waits, Tom & Montandon, Mac: Innocent When You Dream – Tom Waits, the collected interviews, 394 sivua. Orion 2006.

Tom Waits: Bone Machine (1992).

Tom Waits: Bone Machine (1992).

Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku

Broken English (Island Records, 1979)

Marianne Faithfull: Broken English (1979).Marianne Faithfull (s. 1946) on jo viettänyt 50-vuotistaiteilijajuhlansa ja julkaissut pitkällä urallaan paljon mielenkiintoista musiikkia. Kuten monen muunkin artistin, myös hänen tuotannossaan yksi albumi on merkkiteos ylitse muiden. Vuoden 1979 Broken English määritteli Marianne Faithfullin uudelleen laulajana ja taiteilijana.

Ennen sitä Faithfull oli julkaissut viidessätoista vuodessa kuusi albumia, näytellyt hiukan elokuvissa ja televisiossa ja tehnyt kuusi top ten -hittiä Englannissa. Julkisuudessa kaikki hänen saavutuksensa kuitenkin näyttivät The Rolling Stonesin pitopöydästä pudonneilta murusilta. Nuoren laulajattaren ura versoi niin lähellä tuota palvottua ja paheksuttua rock’n’roll-ilmiötä, että alun hedelmällisen symbioosivaiheen jälkeen Stones alkoi kuihduttaa häntä. Kun sen varjo sitten väistyi hänen päältään, hän melkein katosi sen mukana.

Manageri Andrew Loog Oldham kiinnostui Marianne Faithfullista ulkonäön perusteella Lontoossa The Rolling Stonesin bileissä vuonna 1964. Laulajattaren samana vuonna ilmestynyt debyyttisingle oli Stonesin voimakaksikon Mick Jaggerin ja Keith Richardsin ensimmäinen yhdessä tekemä biisi As Tears Go By. Pari vuotta myöhemmin, kun bändin vaarallisuudesta jo kohuttiin, poliisi teki huumeratsian Richardsin taloon ja löysi sieltä muun muassa nuoren Mariannen pelkkään turkisviittaan verhoutuneena. Otsikot ravistelivat kansakuntaa.

Sitä, miten Faithfull vaikutti The Rolling Stonesin musiikkiin, on pohdittu vasta jälkikäteen. Ainakin hän esitteli silloiselle puolisolleen Jaggerille Mihail Bulgakovin romaanin Saatana saapuu Moskovaan, joka innoitti laulajan kirjoittamaan Sympathy For The Devil -klassikon. Muutamien Stonesin kappaleiden, kuten You Can’t Always Get What You Wantin ja Wild Horsesin, arvellaan olevan Faithfullin inspiroimia. Stonesin Sticky Fingers -albumilleen myöhemmin levyttämä Sister Morphine on osin Faithfullin kirjoittama, joskin tekijätiedot saatiin kuntoon vasta oikeusteitse. Marianne Faithfullin alkuperäinen versio ilmestyi vuonna 1969.

Kun Faithfull erosi Jaggerista vuonna 1970, 1960-luvun svengaavan Lontoon iloista oli jäljellä enää haikea muisto ja jälkitauteja. Heroiiniriippuvuudesta ja anoreksiasta kärsinyt entinen tähti asui Lontoossa kaduilla ja vallatuissa taloissa ja sai tehdyksi töitä vain ajoittain. Muutamien tv-roolien näyttelemisen lisäksi Faithfull levytti countryvaikutteisen Dreamin’ My Dreams -albumin. Sen nimibiisi nousi yllättäen listaykköseksi Irlannissa vuonna 1976.

Noina ankeina aikoina Marianne Faithfullin lauluääni painui matalaksi ja karheutui, mikä on suuri osa Broken Englishin viehätystä. Kovan kohtalon ja kuluttavien valintojen karaisema nainen lauloi elämän repimällä äänellään kaikkien niiden puolesta, jotka olivat nousseet korkealle ja pudonneet tuhoonsa, mutta ennen kaikkea omasta puolestaan: Marianne Faithfull oli ensimmäistä kertaa löytänyt oman äänensä. Kun Broken English julkaistiin marraskuussa 1979, jo kannesta näki, että asiat olivat muuttuneet. Edellisten albumiensa kuvissa Faithfull oli ollut kaunis, herkkä ja eteerinen. Nyt hän oli salaperäinen, dekadentti, vahva ja kontrastinen.

Marianne Faithfull: Broken English (1979).

Marianne Faithfull: Broken English (1979).

Broken Englishillä ei ollut juuri tekemistä Marianne Faithfullin aiemman tuotannon kanssa. Nuoren tuottajan Mark Miller Mundyn kanssa Lontoon Matrix-studioilla tehty levy haki vaikutteita monesta suunnasta, mutta ei laulajattaren menneisyydestä. Sen määrittelyjä pakenevassa fuusiotyylissä oli kaikuja taiderockista, punkista, bluesista, uudesta aallosta, discosta ja reggaesta. Steve Winwoodin pulputtavat syntetisaattorit tekivät levystä aikanaan modernin, mutta nyttemmin ne soundaavat retrolta. Kokonaisuudesta tekivät ehyen tummasävyiset sävellykset ja Faithfullin savuinen ääni.

Marianne Faithfullin seitsemännellä studioalbumilla on kauneutta, joka ei synny sievistelystä vaan rehellisyydestä. Guiltissa Faithfull lauloi selittämättömistä syyllisyydentunteista ja bluesahtavassa Brain Drainissa narkkarielämästä. Runoilija Heathcote Williamsin sanoittama päätösraita Why’d You Do It? käsitteli uskottomuutta niin suorin sanoin, että se pudotettiin pois singlen b-puolelta Australiassa. Versio John Lennonin Working Class Hero -kappaleesta saa uusia ulottuvuuksia, kun tietää Marianne Faithfullin olevan äitinsä puolelta itävaltalaista Sacher-Masochin aatelissukua.
Broken English ei ollut pelkästään Marianne Faithfullin kunnianpalautus. Sitä voi pitää myös yleisempänä naiseuden voiman ylistyksenä, kauniiksi kasvosta luovaksi voimaksi kasvaneen naiseen feministisenä julistuksena. Derek Jarman ohjasi Faithfullille 12-minuuttisen lyhytelokuvan, eräänlaisen varhaisen musiikkivideon, jossa soivat kappaleet kertovat vahvoista naisista. Witches’ Song on laulu noidista. Shel Silversteinin kirjoittama ja Dr. Hook & The Medicine Show’n alun perin levyttämä The Ballad Of Lucy Jordan on kaunis tarina kotiäidistä, jonka unelma vapaudesta toteutuu kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti. Filmin päättää albumin sykkivä nimikappale, jonka sanoitusta inspiroi saksalaisen terrori-iskuja tehneen Punaisen armeijakunnan radikaaliaktivisti Ulrike Meinhof.

Historia kääntyi 1980-luvulle pian Broken Englishin julkaisun jälkeen, ja samalla alkoi uusi ajanlasku Marianne Faithfullin elämässä. Kriitikot innostuivat vahvasta paluualbumista, ja Broken English oli myös Faithfullin ensimmäinen Yhdysvalloissa listoille noussut levytys lähes viiteentoista vuoteen.

Liki neljäkymmentä vuotta taiteellisen uudestisyntymänsä jälkeen Faithfull laulaa edelleen. Myöhemmistä julkaisuista kiinnostavia ovat esimerkiksi Strange Weather (1987), jolla Faithfull löysi itsestään blues- ja jazztulkitsijan, säveltäjä Angelo Badalamentin kanssa tehty A Secret Life (1995) sekä Before The Poison (2005), jonka teossa olivat mukana PJ Harvey, Nick Cave ja Damon Albarn. Uusin studioalbumi Give My Love To London (2014) on osoittautunut arvostelumenestykseksi.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Marianne Faithfull kotisivu

Levyhyllyt:
Come My Way (1965)
Marianne Faithfull (1965)
Go Away From My World EP (1966)
North Country Maid (1966)
Faithfull Forever (1966)
Loveinamist (1967)
The World Of Marianne Faithfull (1969)
Dreamin’ My Dreams (1977)
Faithless (1978)
Broken English (1979)
Dangerous Acquaintances (1981)
A Child’s Adventure (1983)
Rich Kid Blues (1985)
Strange Weather (1987)
Blazing Away (livealbumi, 1990)
A Secret Life (1995)
20th Century Blues (1997)
The Seven Deadly Sins (1998)
Vagabond Ways (1999)
Kissin’ Time (2002)
Before The Poison (2005)
Easy Come, Easy Go (2008)
Give My Love To London (2014)

Jaana Kapari käänsi Marianne Faithfullin elämäkerran suomeksi. Elämäni rock 'n' roll julkaistiin vuonna 1995.

Jaana Kapari käänsi Marianne Faithfullin elämäkerran suomeksi. Elämäni rock ’n’ roll julkaistiin vuonna 1995.

Lue lisää:
Faithfull, Marianne & Dalton, David (Jaana Kapari, kääntäjä): Elämäni rock’n’roll, 301 sivua. (Tammi, 1995).
Faithfull, Marianne (toim.) & Ravard, Francois (toim.): Marianne Faithfull – A Life On Record, 297 sivua. (Rizzoli, 2014).
Hodkinson, Mark: Marianne Faithfull – As Years Go By, 376 sivua. (Omnibus Press, 2013).