Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa

Ääni (Johanna Kustannus/Universal Music Finland, 2017)

Jonna Tervomaa: Ääni (2017).Vuonna 2013 julkaistu Eläköön oli Jonna Tervomaan paluu pitkän tauon jälkeen. Jo sillä hän tuntui tavoittelevan uusia taivaita, mutta vasta Äänellä uudistuminen on perusteellista. Mikä ilahduttavinta, se on myös onnistunut tyylikkäästi.

Tervomaa on tilannut uusia visioita kaukaisilta mailta. Ääni on tehty Suomessa, mutta sen on tuottanut Ken Stringfellow, arvostetussa The Posies -yhtyeessä 1990-luvulla tunnetuksi tullut amerikkalainen muusikko ja multi-instrumentalisti. Stringfellow on soittanut myös R.E.M.-kiertuekokoonpanossa ja kulttiyhtye Big Starin myöhempien aikojen inkarnaatiossa. Suomessa hän on esiintynyt paitsi The Posiesin kanssa, myös sooloartistina ja Ramones-rumpali Marky Ramonen bändissä.

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Stringfellow ei tullut Tervomaan sessioihin mediaseksikkääksi ulkomaanvahvistukseksi vaan pikemminkin kaveripohjalta. Vuosituhannen vaihteesta toisensa tunteneet muusikot ryhtyivät töihin kaikessa hiljaisuudessa viime vuoden lopulla. ”Jonna haluaa kokeilla studiossa uusia asioita jonkun sellaisen kanssa, joka ei kuulu hänen musiikilliseen lähipiiriinsä”, Stringfellow kertoi Turun Sanomiin kirjoittamassani jutussa helmikuussa 2017. ”Hän pitää lämpöisestä yhtyesoitosta ja muusikoiden välisestä vuorovaikutuksesta. Yritän luoda hänelle mieluisan soundin, mutta niin, ettei lopputulos kuulosta perinteiseltä bändilevyltä.”

Eikä se kuulostakaan. Ääni tekee ensimmäiseksi vaikutuksen mietityillä ja luovilla sovituksillaan. On kuin jokainen ratkaisu olisi punnittu kliseiden ja itsestäänselvyyksien välttämisen nimissä kuitenkaan sortumatta kiusalliseen erikoisuudentavoitteluun. Seuraavaksi huomio kiinnittyy aiemmasta tuotannosta poikkeaviin biiseihin – Tervomaa on säveltänyt ja sanoittanut kaikki Äänen kappaleet itse. Uudistuminen on henkilökohtaista, kokonaisvaltaista ja kuulijaa samaan aikaan haastavaa ja virkistävää.

Oo mun kaa -videon julkaisua säesti merkillinen hässäkkä: brittiläisen valokuvaajan perikunta vaati videolla näkyvän, David Bowie -tribuutiksi tarkoitetun kasvomaalauksen peittämistä.

Tietyt piirteet ovat kuitenkin ennallaan. Kun Tervomaa julkaisi (aikuisiän) debyyttinsä vuonna 1998, Suomen popkulttuurissa käännyttiin suomirockista kohti uudenlaista suomenkielistä rockmusiikkia, joka ei kielestään huolimatta kuulostanut leimallisesti kotimaiselta. Myös Ääni on monin tavoin epäsuomalaisen kuuloinen albumi – joskaan myöskään (epä)suomalaisuus ei merkitse täsmälleen samaa kuin 20 vuotta sitten. Surumielisyys ei ole koskaan ollut vierasta Tervomaan kappaleille, mutta sen tulkinta ei ole perinteisen täkäläistä. Poikkeus on Äänen mollimelankolisin sävellys Disco Melancholia, jossa pilkahteleva ihmisen ikävä toisen luo kuulostaa hyvin kotimaiselta ja riipaisevalta. Kontrasti muuhun materiaaliin on vahva. Uudet jumalat soi kuin olisi painoaan keveämpi ja tempoaan menevämpi, koska se kuullaan Disco Melancholian perässä.

Muitakin ääripäitä löytyy. Siinä missä avausbiisi Vaikuttavat aineet on heti ensisekunneillaan auki taivasta myöten, Ääni on minun -kappaleen salaperäinen tunnelma kasvaa hitaasti, ja Jätä minut tähän hämmästyttää rohkealla ja juhlavalla instrumentaatiollaan. Tervomaan vahva lauluääni vaikuttaa paljon biisien luonteeseen. Esimerkiksi Haamun ja Ennenaikojaan-kappaleen melodiakulut ovat sinänsä aika poikkeuksellisia, mutta Tervomaan konstailematon laulutyyli pitää ne ymmärrettävinä ja maanläheisinä. Hänen tulkintoihinsa on uskallettu jättää myös virheitä, jotka luovat inhimillisyyden tuntua. Ääriesimerkki tästä on Mitä jos?, jonka lauluraidalle on haettu epävarmuuden ja haurauden tuntua, jota kauniilla tavalla huuruinen sovitus tukee.

Ääni ei ole sen enempää instant-klassikko kuin levyllinen helppoja renkutuksia, vaan vaatii kuulijaltaan aikaa ja syventymistä. Se on vanha kunnon grower, kuunnellessa kasvava äänite, joka asettuu popin taide-viihdeakselilla kiinnostavammalle ja kestävämmälle puolelle. Ääni on niitä levyjä, jonka todellinen syvyys paljastuu vasta ajan kanssa. Sellaisia voisi ilmestyä useammin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Levyhyllyt:
Jonna Tervomaan studioalbumit
Jonna Tervomaa (1998)
Neljä seinää (1999)
Viivalla (2001)
Halo (2004)
Parempi loppu (2007)
Eläköön (2013)
Ääni (2017)

Lue lisää:
Aho, Arja & Taskinen, Anne: Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia! 321 sivua. (WSOY, 2003).
Nevalainen, Petri: Suomi-rockin tiekartta, 216 sivua. (Gummerus/Ajatus, 2005).
Parkkonen, Santtu & Talusén, Ari & Heikkinen, Kikke: Ilveksen rokkimenut, 119 sivua. (Johnny Kniga, 2010).

Jonna Tervomaa: Ääni (2017).

Jonna Tervomaa: Ääni (2017).

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos

Vanha & uusi romanssi (Johanna, 1980)

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).Mistä tehdään vaikuttava ja unohtumaton musiikki? Dave Lindholmin Vanha & uusi romanssi todistaa, että sellaista syntyy jotakin aivan muusta kuin paisuttelusta ja mahtipontisuudesta. Lindholm kokosi kuudennen sooloalbuminsa vähistä aineksista. Levyllä soivat vain hänen äänensä, akustinen kitaransa ja pianonsa sekä Kari ”Pitkä” Lehtisen soittama basso. Lopputulos on klassikko.

Voi olla, että ajoituksella ja tilanteella oli tekemistä sen kanssa, miten hyvin Vanha & uusi romanssi onnistui. Sitä edeltäneet vuodet Lindholm oli levyttänyt englanninkielistä rockia Rock’n’Roll Bandissa, Pen Lee Co:ssa ja Pen Leessä, kunnes liittyi kitaristiksi hurttiin Sleepy Sleepersiin. Kun hän sitten ryhtyi äänittämään Vanha & uusi romanssia, edellisestä suomenkielisestä albumista Fandjangosta oli kulunut jo neljä vuotta. Se oli eräänlainen uusi alku: vaikka Lindholm palasi akustisen suomenkielisen musiikin pariin, joka oli tehnyt hänestä tunnetun 1970-luvun alkupuolella, hän oli saanut siihen etäisyyttä ja pystyi siksi lähestymään ominta alaansa uudesta kulmasta.

”Se on kyl yksinäisyyden huipulla, kun kaikki mitä puhuu on valehteluu…” Joo joo, mä rakastan sua on yksi Lindholmin tunnetuimpia kappaleita.

Uusiutuminen kuuluu selkeytenä: Vanha & uusi romanssi on yleistajuisempi kuin Lindholmin edelliset suomenkieliset levyt. Toki Daven tekstejä ymmärsi aiemminkin, mutta nyt niihin oli helpompaa samaistua. 27-vuotias taiteilija sanoitti laulunsa edelleen puhekielellä, mutta hillitymmällä, vakavammalla ja ehkä aikuisemmallakin tyylillä, joka ei sitonut sanomaa tiettyyn aikaan ja paikkaan. Lindholmin ensimmäiset levyt Iso ”Kynä” Lindholm (1972) ja Sirkus (1973) olivat tiukemmin kiinni nuoruudessa ja Helsingissä. Vanha & uusi romanssilla hän lauloi sanoja, jotka puhuttelivat iästä ja paikasta riippumatta.

Vaikka Vanha & uusi romanssi oli Lindholmin siihen mennessä henkilökohtaisin ja suorasanaisin teos, sen ihmissuhdeteemoissa oli jotakin hyvin yleisinhimillistä. Ja kun hän tapansa mukaan kirjoitti sanat sinä-muodossa kuin suunnatakseen ne jollekin merkitykselliselle ihmiselle (tai kuin tutkiskellakseen itseään toisen kautta), hänen paikalleen oli helppo kuvitella itsensä. Vanha & uusi romanssin sanoitukset vaikuttavat niin syvällisiltä ja harkituilta, että tuntuu ihmeelliseltä ja huvittavalta, että ne on kirjoitettu nopeasti ja liikoja miettimättä: [Ne] sanat mä tein alta aikayksikön (…) Enkä mä korjaillu paljon mitään”, Dave kertoi aikoinaan Uusi laulu -lehden haastattelussa, jota Lamppu Laamanen siteeraa kirjassaan Dave Lindholm – Tietenkin.

”Vein kaikkee, mistä pidit, enkä antanu mitään…” Vanha & uusi romanssi päättyy levyn nimikappaleeseen.

Lindholm äänitti Vanha & uusi romanssin Pekka Nurmikallion legendaarisessa Microvox-studiossa vähin erin ja velaksi. Julkaisijasta ei ollut äänitysten alkaessa varmuutta, koska Love Records oli juuri ajautunut konkurssiin eikä sen voimahahmo, suomalaisen musiikin merkittävin mesenaatti Atte Blom ollut vielä perustanut Johannaa. Loppujen lopuksi Vanha & Uusi romanssi oli Johannan toinen albumijulkaisu. On merkillistä, miten ehyt tästä Sliippareiden keikkojen lomassa pala palalta tehdystä levystä tuli. Yksi Lindholmin vaikuttavan tuotannon vahvimpia kokonaisuuksia syntyi pätkätöinä muun puuhan ohessa.

Vanha & uusi romanssin kappaleet kertovat ihmissuhteista, mutta niitä ei ole kirjoitettu kauniilla käsialalla ruusunpunaiselle paperille. Rakkaus on niissä jatkuvasti vaarassa, eivätkä sen osapuolet ole virheettömiä tai aina edes hyviä ihmisiä. Kliseisyyttä välttelee myös Daven suomenkielinen laulu, jonka klangi on kumman kansainvälinen. Hän ilmaisee asioita ja painottaa sanoja melkeinpä angloamerikkalaisittain (mm. Miss mun rakkaus uinuu?). Lindholm etääntyy stereotyyppisestä suomalaisuudesta myös suomenruotsalaisuutensa kautta.

Kyse ei silti ole pelkästään taustasta tai vaikutteista vaan myös persoonasta. Jokainen Lindholmin puhetta kuullut tietää hänen olevan hyvin omalaatuinen sanankäyttäjä. Hienointa Vanha & uusi romanssissa ja Lindholmin musiikissa ylipäätään on juuri sen tyylikäs omaperäisyys. Dave kuuluu kyllä lauluntekijänä Bob Dylanin sukuhaaraan, mutta ei koskaan kuulosta keneltäkään muulta kuin itseltään. Lindholmin melodia- ja rytmikäsitys nousee perinteistä omaan luokkaansa.

Vanha & uusi romanssi oli uusi alku myös eräälle toiselle artistille. Sen tunnelmallinen kansikuva on Lindholmin kansakoulukaverin, legendaarisen poptaiteilija Riipisen kaikkien aikojen toinen levynkansi.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Dave Lindholmin 'Vanha & uusi romanssi' kirjastosta!

Hae Dave Lindholmin ’Vanha & uusi romanssi’ kirjastosta!

Hae Vanha & uusi romanssi kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Dave Lindholmin suomenkieliset sooloalbumit ja kokoelmat*
Iso ”Kynä” Lindholm (Love Records, 1972)
Sirkus (1973)
Isokynä & Orfeus: Musiikkia (1974)
Isokynä & Orfeus: Lillan (1974)
Fandjango (1975)
Kenen laulu, kokoelma. (1977)
Vanha & uusi romanssi (Johanna, 1979)
Aino (1982)
Huoneet 6 & 14 (1983)
Kuutamolla (1983)
Moderni hiljainen musiikki (Pyramid, 1985)
Sissi (Rockadillo Records, 1987)
Sillalla (1990)
Sisar (1991)
Kerran (1992, live)
Kissatanssit (1992)
LLL (1993)
Valmista kamaa, kokoelma. (Siboney, 1996)
Punainen + (Ranka Recordings, 1998)
Valkoinen & (1999)
Dave Lindholm & Pitkät kiinalaiset (2000)
Luuttujengi tulee (2001)
Lähes 50, kokoelma. (2002)
Dave Lindholm & Jarmo Saitajoki: Nuo mainiot miehet soivine koneineen (Bluelight Records, 2007)
Lahti (AllStar Music, 2009)
Ken elää, ken näkee. Ken B. (TUM Records, 2013)
40 laulua, kokoelma (Ranka Recordings, 2014)
Johanna-vuodet 1979–1983, kokoelma. (Johanna Kustannus, 2014)
Ajaton on ajoissa (2015)
V. (2016)

*Lindholmin koko tuotanto on vielä paljon tätä laajempi. Hän on levyttänyt englanninkielisiä albumeja sekä omalla nimellään että eri yhtyeissä, ks. Ferris, Rock’n’Roll Band, Pen Lee Co., Pen Lee, Bluesounds, Redclouds, Dave L. B. Inventive, SF-Blues, Messengers, Dave Lindholm & Canpaza Gypsys, Dave Lindholm & White Midnight, Dave’s 12 Bar, The Run Runs, Dave Lindholm & Antero Jakoila, Dave Lindholm & Otto Donner, Calle & Dave Lindholm…

Dave Lindholm: Sanat – sitähän se kaikki on (2017).

Dave Lindholm: Sanat – sitähän se kaikki on (2017).

Lue lisää:
de Camp, Walter: Riipinen Interview, 320 sivua. (Aquarian, 1996).
Laamanen, Lamppu: Dave Lindholm – Tietenkin, 487 sivua. (Johnny Kniga, 2015).
Laamanen, Lamppu: Dave Lindholm – levytyksiä 30 vuotta, 255 sivua. (Like, 2001).
Lindholm, Dave: Puhtaat laivat, 223 sivua. (Johanna Kustannus, 1978).
Lindholm, Dave: Vanha & uusi, 160 sivua. (Johanna Kustannus, 1983).
Lindholm, Dave: Sanat – sitähän se kaikki on, 315 sivua. (Johnny Kniga, 2017).

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Tuomari Nurmio – Luuta ja nahkaa (Johanna Kustannus, Megamania 1997)

Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (1997).Hannu ”Tuomari” Nurmio (s. 1950) ei pelkää riskien ottamista. Hän on mennyt musiikissaan laidasta toiseen levyttämällä katuromanttista iskelmää, balkanvaikutteista rockia, tangoa, ison orkesterin säestämää psykedeelispainajaismaista taidemusiikkia ja vaikka mitä. Hän on laulanut suomeksi ja englanniksi ja sovittanut biisejään moniin eri asuihin, ja silti hän on aina onnistunut kuulostamaan itseltään. Kaikkein vahvimmin Nurmion uraa onkin leimannut artistin tarve tuoda esiin oma äänensä luovasti ja omilla ehdoillaan. Tinkimätön taiteellinen näkemys on tehnyt hänestä yhden suomalaisen rockin arvostetuimmista artisteista.

Uransa jyrkimmän käänteen Nurmio selvitti yhdeksänkymmentäluvun puolivälin jälkeen. Tehtyään ensin iskelmälevy Karaokekuninkaan (1995) ja tanssimusiikiksi muokattuja Nurmio-originaaleja esitelleen Tanssipalatsin (1996) Hande hätkähdytti albumilla, jonka kuvaavia työnimiä olivat ”Voimalauluja” ja ”Väkivaltaista kansanmusiikkia”. Vuonna 1997 ilmestynyt koruton mestariteos sai lopulta nimekseen Luuta ja nahkaa.

Rannanjärvi elää!

Luuta ja nahkaa oli vaikuttava yhdistelmä priimaluokan biisejä ja primitiivistä toteutusta. Albumin vaihtoehtoinen ugriblues, ”väkivaltainen kansanmusiikki”, kuten Lahjoita Luoja lohtusi nyt, Rannanjärvi elää!, Kova luu ja kalevalaisiin mittoihin kasvanut Laulaja) löysi henkisen kotinsa Pohjanmaan lohduttomilta lakeuksilta. ”Voimalauluja” Nurmio ammensi luonnosta ja siitä psyyken lovesta, johon shamaanit lankeavat (Käärmeen laulu, Suuri peto, Auringon lapsonen, Kuu kulkee hiljaa). Svengaavimmillaan ja urbaaneimmillaan Luuta ja nahkaa on nimibiisissään, jonka miljöönä on pähdepsykoosin huuruinen maailma.

Nurmio äänitti kolmannentoista studioalbuminsa kotinsa makuuhuoneessa. Studiokalusto koostui Fostexin analogisesta kasiraitanauhurista ja parista hyvästä mikrofonista. Kiihkeästi kähisevän laulajan käsiaseena oli akustinen kitara, jonka soundi on ylätaajuuksissa riipivän säröinen ja alapäässä lämpöinen ja tukeva. Rytmipuolen hän hoiti polkemalla jalalla lattiaa tai tamburiinia, ja taltioi töminän kenkään kiinnittämällään mikrofonilla. Tuomari loi levyn rujon svengin aivan itsekseen. Luuta ja nahkaa -sessioissa perustettu yhden miehen orkesteri on sittemmin havaittu toimivaksi myös soolokeikoilla.

Kova luu livenä vuonna 2010:

Luuta ja nahkaa ilmestyi kesän 1997 kynnyksellä. Mustiin pukeutunut Nurmio poseerasi albumin kannessa murjotusta peltikanisterista ja bassokitaran kaulasta rakennetun kielisoittimen kanssa. Levy oli välitön arvostelumenestys, mutta musiikkina sen verran kiperää tavaraa, että myynti jäi kauas Nurmion iskelmällisempien levyjen lukemista. Mutta sen, minkä Nurmion pubiyleisö hylkäsi liian omituisena, ottivat marginaalimusiikkifanit avosylin vastaan.

Luuta ja nahkaa jäi elämään. Jotkut sen kappaleet soivat yhä Nurmion keikoilla niin kuin klassikoiden kuuluukin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (Johanna Kustannus 1997)

Lue lisää:
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993).
Lindfors, Jukka & Nurmio, Hannu: Tuomari vastoin tahtoaan – todistusaineistoa Tuomari Nurmion varhaisvuosilta, 200 sivua. (Odessa, 1990).
Lindfors, Jukka & Salo, Markku & Pesonen, Raimo: Dumari – kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan, 551 sivua. (WSOY, 2010).
Nurmio, Tuomari: Karvainen sielu, 78 sivua. (WSOY, 1994).