Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazzlastuja Liisankadulta

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazz Liisa 03/04 (Svart Records, Yle, 2016)

JazzLiisa0304Heikki Poroilan kirjoitussarja Jazzlastuja Liisankadulta jatkuu Jukka Tolosen ja KOM Quartetin taltionneilla. Teksti on jatkoa Jazzlastujen ensimmäiseen osaan Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Poplastuista Poroila veistelee artikkeleissa Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973 ja Wigwam ja Taivaanvuohi 1973.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

JazzLiisa0304

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band – Live In Studio 1973

Huhtikuun 4. päivänä 1973 Liisankadulla esiintyi poikkeuksellisen kiinnostava tilapäinen kokoonpano eli Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band, jonka kokoonpano kertoo mainiosti siitä, miten näkymätön jazz- ja progemuusikoiden raja tuohon aikaan oli, jos nyt rajasta edes voidaan puhua. Tolosen kanssa soittavat Wigwamin komppiryhmä PohjolaÖsterberg (Pekka Pohjola soittaa myös viulua!) ja Pekka Pöyryn lisäksi sooloilemassa on myös trumpetisti Mike Pohjola.

Komppia tuplaamassa ovat Heikki Virtanen ja Reiska Laine kuten jo albumilla Tolonen! Tolosen tutut sävellykset Ramblin’ ja A Warm Trip With Taija saavat hyvin jazzillista kyytiä, eikä varsinkaan jälkimmäisen alkuperäisestä ilmavasta lattaritunnelmasta ole jätetty paljon jäljelle. Sooloimprovisaatioita riittää, joten tarjolla ollut rajallinen aika saadaan kulumaan kahden sävellyksen puitteissa.

Mike Koskinen – trumpetti
Pekka Pöyry – huilu, altto- ja sopraanosaksofoni
Jukka Tolonen – akustinen kitara, sähkökitara
Pekka Pohjola – viulu, bassokitara
Heikki “Häkä” Virtanen – bassokitara
Reino “Reiska” Laine – rummut, lyömäsoittimet
Ronnie Österberg – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

KOM Quartet – Live In Studio 1975

Jazz Liisojen ehkä erikoisimman kokoonpanon tarjoaa 23.4.1975 esiintynyt KOM-kvartetti. Pianisti-säveltäjä Eero Ojasen johtaman yhtyeen kitaristina toimi Tasavallan Presidentistä loikannut Jukka Hauru, bassossa oli Tapani Tamminen ja rummuissa Ari Valtonen. Liisankadulla mukana olivat myös Teatterikorkean laulunopettajana myöhemmin pitkään toiminut Eija Orpana ja näyttelijä Pertti Melasniemi, joka lähinnä kyllä vain ”laulaa”. Sävellykset ovat Ojasen ja Haurun käsialaa, eikä tässä nyt soiteta ajan poliittisen laulun nuottien mukaan, vaikka laulutapa ja Claes Anderssonin tekstit (Anderssonin ja Tommy Tabermanin suomennoksina) siihen suuntaan saattavat ajatuksia viedäkin.

Pääosa musiikista on soittajien energistä irrottelua lyhyiden puhe- ja laulujaksojen välissä. Ojasen sujuvaa ja oivaltavaa pianismia on erityisen miellyttävää kuulla näin keskeisessä roolissa, kun hän poliittisen laulun kuvioissa niin usein joutui tyytymään yksinkertaiseen säestäjän rooliin. Oivaa ajankuvaa tarjoaa KOM-kvartetin esityksen avaava Matti Konttisen lakoninen juonto. Tästä ei kuivakan asiallista perisuomalaista sisäänhuutoa enää paremmaksi saa!

Eija Orpana – laulu, viulu
Pertti Melasniemi – laulu, lyömäsoittimet
Eero Ojanen – piano, sähköpiano
Jukka Hauru – kitara
Tapani Tamminen – bassokitara
Ari Valtonen – rummut
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Konttinen

Heikki Poroila

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Jazz Liisan osat 03/04 julkaistiin myös CD-levynä Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973/KOM Quartet 1975.

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02
Wigwam & Taivaanvuohi 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 03/04

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

 

David Bowie: ★ Blackstar – jazzia ja rockia moderneimmillaan

David Bowie: ★ Blackstar (ISO Records, 2016)

David Bowie: Blackstar (2016).Rockikoni ja laulaja-lauluntekijä David Bowie (s. 1947) palasi 2010-luvulla ilahduttavasti takaisin aktiiviseen musiikintekoon. Kymmenen vuoden tauko albumijulkaisuissa katkesi vuonna 2013 levyyn The Next Day. Maailmaa ravisutti visusti salassa pidetty paluusingle Where Are We Now? Singleä seurannut albumi on kelpo rocklevy, mutta vuonna 2016 Bowie jatkaa astetta komeammin. Yhdessä Tony Viscontin kanssa tuotettu ja Bowien 69-vuotissyntymäpäivänä julkaistu ★ on mestariteos.

Vain seitsemän raitaa sisältävällä levyllä Bowie on aiempaa haavoittuvampi. Keskellä kaikkea korostuu tarve tehdä jotain uutta, olla vapaa kaihtamatta riskejä. Lyhyempi mitta tuntuu oikealta, sillä se korostaa artistin vision yhtenäisyyttä. Se näyttää, mitä on hallita musiikin ja albumimitan muoto aukottomasti. The Next Day osoitti Bowien lauluntekokyvyn säilyneen, mutta Blackstar kulkee eteenpäin kiinnostavammin. Blackstar väräjää erityistä energiaa.

Bowien hallussa on yhtä lailla ilmiömäisen jazzyhtyeen sävyt kuin maailmanlopulta tuntuva eeppinen rock ja mukaan juurtuva fuusiomainen genrehyppely. Ensimmäinen merkki huippuvireestä saatiin liki kymmenminuuttisella singleraidalla Blackstar, jonka alienmaista tunnelmaa kuullaan TV-sarjan The Last Panthers tunnuksena.

Nimikappaleella Bowien jäätävä falsetti liikkuu synteettisessä kuvastossa. Raidan puolivälissä biisi siirtyy rockmuottiin kuin itsestään. Uhkaavuus säilyy läpi kokonaisuuden.

A-puolen päättävä verkkaisen hypnoottinen Lazarus on yhdistelmä Bowien 70-lukulaisempaa otetta ja 2010-luvun indiesoundia. Softisti lätkähtelevä pitkä biisi nojaa Bowien äänen väreihin ja Donny McCaslinin liukuvaan saksofoniin. Lazarus on osa samannimistä näytelmäteosta, jonka Bowie kirjoitti yhdessä Enda Walshin kanssa. New Yorkissa esitettävän Off-Broadway -tuotannon tähtenä on HBO:n TV-sarjassa Dexteriä näytellyt Michael C. Hall. Tarina perustuu romaaniin The Man Who Fell To Earth, jonka elokuvaproduktion pääosan Bowie teki 70-luvun puolivälissä.

Sue (Or In A Season Of Crime), kääntöpuolellaan ‘Tis A Pity She Was A Whore, julkaistiin singlenä loppuvuodesta 2014. Suen poikkeuksellisen juhlava jazzilotulitus nousi yhdeksi Bowien 2000-luvun ajan klassikoista, varsinkin pidempänä big band -versiona. Blackstar esittelee raidoista rokkaavammat otot. Suen albumiversiota kantaa jazzintensiteetin rinnalla vaarallisen maukas kitarariffi. Rocksärmä lisää biisin apokalyptista draamaa entisestään. Alun perin Black Tie White Noisen täytebiisiltä tuntunut ‘Tis A Pity… nousee akustisena albumiversiona aivan uuteen eloon.

Girl Loves Me tuo lisää painostavaa tunnelmaa, ja The Next Dayn huippukohta If You Can See Me saa moodiinsa sopivan rinnakkaisteoksen. Molempia vie eteenpäin kohtalon koura ja voimakkaasti virtaavavat perkussiot. Rumpalit Zachary Alford ja uudella levyllä soittava Mark Guiliana ovat loistavia. Päätösraita I Can’t Give Everything Away vie elokuvien tunnussävelten kaltaiseen tunnelmaan. Muistuma Bowien singlestä Absolute Beginners mielessä Blackstar päättyy lohdulliseen optimismiin.

David Bowie – laulu, akustinen kitara
Tim Lefebre – bassokitara
Mark Guiliana – rummut
Ben Monder – kitara
Jason Lindner – piano, urut, kosketinsoittimet
Donny McCaslin – saksofoni, huilu, puupuhaltimet
Tuottajat: David Bowie ja Tony Visconti

★ julkaistiin LP- ja CD-painoksina tammikuun 8. päivänä 2016. Albumi nousi listaykköseksi useissa maissa. Blackstar toi Bowien Yhdysvaltojen Billboard-albumilistan ykkössijalle ensimmäistä kertaa. Myös Suomessa ★ nousi listakärkeen (vko 2/2016).

Lue lisää:
MOJO
: Toimitus suosittelee tuottaja Tony Viscontin haastattelua MOJO-lehdessä (tammikuu 2016, issue 266). Visconti kertoo avoimesti ★:n tekemisen vaiheista. Samassa numerossa on myös laaja artikkeli vuoden 1980 Bowie-albumista Scary Monsters (And Super Creeps).

David Bowie kotisivu
New York Theatre Workshop kotisivu

Tuomas Pelttari

David Bowie: Blackstar (2016).

David Bowie: Blackstar (2016).

 

King Crimson: Beat – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla

King Crimson: Beat (EG Records, 1982)

King Crimsonin albumi Beat julkaistiin vuonna 1982.80-luvun King Crimson lähti toteuttamaan progeaan uudella ilmeellä. 70-luvun henkilövaihdoksiin verrattuna yhtye eli pysyvyyden aikaa. Kokoonpano vakiintui muutaman vuoden ajaksi nelihenkiseksi kun Robert Fripp ja Bill Bruford sekä huippumuusikot Adrian Belew ja Tony Levin yhdistivät voimansa. Levytysten suhteen yhtyeen odotettu paluu toteutui trilogiana. 1981 julkaistu Discipline sai jatkoa sinikantisesta albumista Beat.

Trilogian kakkososa Beat tuntuu yleisilmeeltään edeltävää levyä rauhattomammalta, jopa neuroottiselta.Yhdysvaltalaisiin beat-runoilijoihin viittaava Neal And Jack And Me starttaa albumin jyräävästi. Disciplineen verrattuna hieman kuivempi soundi korostaa sävellyksen haastavuutta. Raidan loppupuolella kertosäe tuo esiin vokalisti Belew’n viettelevämpää tonea. B-puolen avaava Neurotica tuntuu puhesäkeistöineen kaaokselta, mutta taipuu sittenkin myös crimsonmaiseen kauneuteen. Päätösraita Requiem tuntuu aina tervetulleelta jazzrock-haasteelta.

Tiukan rypistyksen rinnalla Beat pitää sisällään myös kauniimpaa musiikkia. Kovia raitoja vasten Two Hands tuntuu pitkään etsityltä avaimelta albumin sisään. Instrumentaali Sartori In Tangierin viehko pulssi vie mukanaan. Myös singleraita Heartbeat toimii rytinän vastavoimana. Melodisuus on huipussaan.

Sisäänpäin kääntynyt tunnelma on Beatin hallitsevin elementti. Klaustrofobisesta vireestä hypättiin reippaasti eteenpäin kaksi vuotta myöhemmin julkaistulla studioalbumilla Three Of A Perfect Pair. Trilogia päättyi avoimempaan suuntaan.

Adrian Belew – kitara, laulu
Robert Fripp – kitara, urut, Frippertronics
Tony Levin – Stick, bassokitara, laulu
Bill Bruford – rummut
Tuottaja: Rhett Davies

Beat julkaistiin alun perin LP-levynä vuonna 1982. CD-painoksista suositeltavin lienee 2004 julkaistu remasterointi 30th Anniversary Edition (DGM). Laajennettu CD/DVD-A ilmestynee alkuvuodesta 2016.

Levyhyllyt:
King Crimson | studioalbumit
In The Court Of The Crimson King (1969)
In The Wake Of Poseidon (1970)
Lizard (1970)
Islands (1971)
Larks’ Tongues In Aspic (1973)
Starless And Bible Black (1974)
Red (1974)
Discipline (1981)
Beat (1982)
Three Of A Perfect Pair (1984)
THRAK (1995)
The ConstruKction Of Light (2000)
The Power To Believe (2003)

Lue lisää:
Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua. (Helter Skelter, 2001).
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua. (Faber & Faber, 1990).

Muista boksit:
Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle paria King Crimsonin boksia, joita on saatavana kirjastoissakin.
King Crimson: The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 (DGM, 2004) sisältää 4 CD-levyä. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
King Crimson: The Essential King Crimson – Frame By Frame (EG, Virgin, 1991), mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

King Crimson kotisivu

Tuomas Pelttari

King Crimsonin albumi Beat julkaistiin vuonna 1982.

King Crimson: Beat (1982).

Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa

Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa (Ektro Records, 2001)

Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa. Kansi: Herra Y & MIka Rättö.Porilainen yhtye Kuusumun Profeetta tunnettiin alun perin englanninkielisenä kombona Moon Fog Prophet. Bändi teki teatraalisia englanninkielisiä levytyksiä vuodesta 1997 lähtien. Yhtye oli jo varsin kokenut, kun suomenkielinen inkarnaatio ponnisti eteenpäin vuonna 2001.

Kukin kaappiaan selässään kantaa on säilyttänyt ilmiömäisen otteensa. Äkkinäisellä vilkaisulla yhtyeen suomenkielisen tuotannon debyytti vaikuttaa yksinkertaiselta jazzpoljennolta. Kontrabasso, vispilärummut, jazzkitaraa, kuulaita koskettimia ja omalaatuinen laulaja, mutta mitä muuta? Miksi Kuusumun Profeetta on omaa luokkaansa? Juttu on siinä, miten Mika Rättö tuo fantastisen laulutaiteensa kaiken kantavaksi voimaksi. Jos Rätölle tohtii pohtia verrokkia, legendaarinen Soft Machine-vokalisti Robert Wyatt voisi olla ehdolla.

Rätön yhtä aikaa lapsekas ja supervakava laulu tuntuu jokaisella kuuntelukerralla ällistyttävältä, kuin uudelta keksinnöltä. Ehkä paras esimerkki tästä on lorumaisen kaunis, mutta outo Kynttilät syttyvät varhain. Herkän kitarakuvion vaiheet ja harvat lyömäsoittimet kasvavat poikkeuksellisen moodiin itkettävän laulumelodian rinnalle. Mystisyyttä voi lähes koskettaa.

Omalaatuisen runoileva vokalisti malttaa myös ottaa rauhallisemmin. LP:n B-puolen avaava Kysymysten sali vie kuulijan mukanaan, ehkä hieman samoihin maisemiin kuin Jukka Gustavsonin puhemaalailu Wigwamin debyytillä Hard N’ Horny. Albumeita yhdistää tinkimättömän musiikin lisäksi se, että molempien kantta koristaa alaston naishahmo.

Ektro Recordsilla julkaistu KKSK on poikkeuksellinen myös tuotantotyön vuoksi. Instrumentaatio nojaa ehdottomaan tasapainoon ja niukkuuteen. Vähän väliä levyä on kuunneltava korvat höröllä, ettei epähuomiossa kadota mitään olennaista kvartetin hiipiväntuntuisesta yhteissoitosta. Ilmaisun magneettiseen ytimeen on helppo uppoutua, sillä albumi on yhä täysin vastustamaton.

Mika Rättö – kosketinsoittimet, huuliharppu, laulu
Teemu Majaluoma – kitara, laulu
Mikko Elo – bassokitara
Veli Nuorsaari – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Kuusumun Profeetta

* * *

Kukin kaappiaan selässään kantaa julkaistiin alun perin CD-levynä, mutta vuonna 2002 albumi ilmestyi myös kahta raitaa lyhyempänä LP-painoksena. (3TB Records & Sähkö Recordings, 2002).

Yhtye jatkoi korkeatasoista musiikillista seikkailuaan albumilla Jatkuvasti maailmaa pelastamaan kyllästynyt supesankari (Ektro Records, 2002). Yhtyeen kuudes taiderockalbumi Huutoja hiljaisesta huoneesta julkaistiin 2012.

Lue lisää:
Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006). Mika Rättö on äänessä Alangon ja Silaksen ansiokkaassa haastattelukirjassa sivuilla 85–94.

Katso DVD:
Kuusumun ProfeettaMyrskyn silmään, (2009). Sisältää teatterikonserttitaltionnin, musiikkivideoita sekä 5.1 -miksauksia.

Kuusumun Profeetta kotisivu
Ektro Records kotisivu

Tuomas Pelttari

Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa (2001). Kansi: Herra Y & MIka Rättö.

Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa (2001). Kansi: Herra Y & MIka Rättö.

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – Koskettava tarina ulkopuolisuudesta

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (Steven Wilson, Kscope, 2015)

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase (2015).Brittiläisen Steven Wilsonin maaliskuussa 2015 julkaistu albumi Hand. Cannot. Erase. perustuu Joyce Vincentin liian aikaisin katkenneeseen elämään. Sysäyksenä musiikinteolle toimi Vincentin elämästä ja kohtalosta kertoma Carol Morleyn dokumentti Dreams of a Life. Wilson (s. 1967) omaksui nuoren naisen tarinan, tämän tunteet ulkopuolisuudesta ja eristäytymisestä. Vain kaksi vuotta Wilsonia vanhempi Joyce kuoli asunnossaan Lontoossa kenenkään kaipaamatta. Hänet löydettiin vuonna 2006. Wilsonin konseptialbumi Hand. Cannot. Erase. etenee fiktiivisen päähenkilön eristäytymisen vaiheita peilaavaksi matkakirjaksi.

* * *

Pääosin Lontoon Air Studiolla syksyllä 2014 äänitetty Hand. Cannot. Erase. on tuotannollisesti melko suoraa jatkoa Wilsonin edelliselle albumille The Raven That Refused To Sing And Other Stories. Musiikillisesti eroja löytyy enemmän. Puhallinsoittimia on esillä niukasti, niinpä fuusiomainen jazzrock jää nyt taustalle. Wilson tuo progeaan askeleen kohti popmaisempaa otetta. The Ravenia modernimpi rock antaa yhtymäkohtia esimerkiksi albumiin The Incident (2009), joka jäi Wilsonin johtaman progeyhtye Porcupine Treen viimeiseksi. Raskaasta aiheesta huolimatta Hand. Cannot. Erase. on helposti lähestyttävä, biisiorientoitunut ja avoin kokonaisuus.

Tämä ilmenee albumin pidemmissäkin raidoissa. 3 Years Older on kuin proge-eepos ja rockbiisi yhdessä. Porcupine Treen kuulaus tuntuu, mutta metallivivahteita on vain nimeksi. Routine polveilee suurelta osin pianon varassa. Tunnelma säilyy toiveikkaana silloinkin kun rock taas lävähtää päälle.

Myös rokkaava Home Invasion korostaa ilmavuutta. Syvälle ahdetun soundin sijaan instrumentit ovat lähellä. Wilsonin musiikin majesteetillisuus säilyy, se vain ottaa orgaanisemman muodon. Albumin kolmas raita Hand Cannot Erase saattaa olla se Wilsonin suuri hittibiisi. Tarttuva, kaunis ja kaihoisa kappale tiivistää vaivattomasti sammumattoman välittämisen ja rakkauden. Mitä muuta voi hitiltä toivoa? Wilsonin neljäs sooloalbumi päättyy koskettavasti päähenkilön veljelleen kirjoittamaan kirjeeseen Happy Returns. Kun aikaa kuluu liian kauan, lopulta aika loppuu kokonaan.

* * *

Albumista julkaistiin useita eri painoksia: LP, CD, DL sekä DVD- ja Blu-ray-painokset, joilla on albumin 5.1 -miksaukset. Levynkansitaide nivoutuu albumin tarinaan erityisesti Deluxe-painoksessa, tekijöinä Lasse Hoile, Hajo Mueller, Carl Glover ja Willow Beggs.

Hand. Cannot. Erase. nousi maaliskuussa Suomen virallisen listan (10/2015) sijalle 4.

Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet, bassokitara, mellotroni, banjo
Nick Beggs – bassokitara, Chapman stick
Guthrie Govan – kitara
Adam Holzman – kosketinsoittimet, piano, urut
Marco Minnemann – rummut
Theo Travis – saksofonit, huilu
Dave Gregory – kitara
Ninet Tayeb – lalulu
Katherine Jenkins – laulu
The Cardinal Vaughan Memorial School choir &
Leo Blair – solo chorister
The London Session Orchestra – jouset
Tuottaja: Steven Wilson

Levyhyllyt:
Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Lue lisää:
Steven Wilson HQ kotisivu.

Tuomas Pelttari

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (2015).

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (2015).