Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa

Def Leppard: Hysteria (Phonogram, Bludgeon Riffola, 1987)

Def Leppard: Hysteria (1987).Sheffieldissä vuonna 1977 perustettu Def Leppard julkaisi suurimman menestysalbuminsa kymmenvuotiaana. Brittibändi oli päässyt muutamassa vuodessa pienistä piireistä isojen joukkoon. Samalla ilmaisun kovin ydin läheni. Levy levyltä pyörryttävän melodinen pop yhdistyi mahtipontiseen rokkaamiseen yhä saumattomammin. Hard rockia popularisoineen bändin kolmas albumi Pyromania oli valtava harppaus sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Kymmenen vuotta Def Leppardin perustamisen jälkeen yhtye pääsi todella huipulle. Pitkän hiomisen jälkeen julkaistu Hysteria tuli markkinoille kesän -87 lopulla.

Brittiyhtye Def Leppard: Phil Collen (vas.), Rick Savage, Rick Allen, Joe Elliott ja Steve Clark. Kuva kirjasta Halfin & Fricke: Animal Instinct – The Def Leppard Story (1987).

Def Leppard: Phil Collen (vas.), Rick Savage, Rick Allen, Joe Elliott ja Steve Clark. Kuva kirjasta Halfin & Fricke: Animal Instinct – The Def Leppard Story (1987).

80-luvun Def Leppardin albumijatkumossa pyrittiin askel askeleelta eteenpäin. 2010-luvulla voi jo tuntua hassulta ajatella, että alun perin Leppard oli osa brittiheavyn uutta aaltoa The New Wave Of British Heavy Metal. Tietty glam rockin kutsu kuitenkin muutti bändä. Kulmikkaamman heavyn vastapainoisiksi elementeiksi alkoi hivuttautua popilmaisua jo High ‘N’ Dryn (1981) aikaan. Yli 10 miljoonan myyntiin yltänyt Pyromania (1983) toi dramaattisten rockbiisien sovituksiin lisää elementtejä. Neljä vuotta myöhemmin julkaistu Hysteria toi Joe Elliottin antautuvan laulun rinnalle lisää huolellisesti tuotettuja taustalauluköörejä. Nerokkaan kitaradriven kanssa kuultiin paljon synarumpuja ja massiivisen uljaita sovituksia koskettimille.

Hysterian tekeminen oli poikkeuksellisen aikaavievää. Tuottajalegenda Jim Steinmanin kanssa tehty työ lähti käyntiin nihkeästi. Äänitykset aloitettiin alusta, jälleen Robert John “Mutt” Langen kanssa. Lange onnistui viemään Def Leppardin soundia yhä modernimpaan suuntaan. Luomis- ja tuotantotyön rinnalla aikaa otti traaginen onnettomuus. Uuden vuoden aattona 1984 rumpali Rick Allen menetti auto-onnettomuudessa vasemman kätensä. Vastoin odotuksia Allen palasi rumpujen ääreen. Sitkeällä työllä ja erikoisvalmisteisella rumpusetillä hän pystyi soittamaan täysipainoisesti. Oikean käden apuna Allen käytti molempia jalkojaan.

Voiko soundeja viilata liikaa? Miten loppuun asti hiottu rockalbumi saadaan hengittämään? Sliipattu Hysteria on kliininen vain periaatteessa. Langen Hysteria-työssä voi kuulla yhtä lailla The Carsin kuin AC/DC:n ja Foreignerin kanssa käytettyjä toteutustapoja. Soundi on suuri, mutta äänikuvan erittelevä instrumentaatio luo tilaa. Harkittu tuotantotyö saa musiikista esiin parhaat puolet: laajakuvamaisessa äänimaisemassa kiehtovat yksityiskohdat limittyvät yhteen. Draaman kaaret täydentyvät huippuunsa, biisi kerrallaan. Hysterian yli tunnin matka on kuin katsoisi kaleidoskooppiin suurennuslasilla.

Hysterian musiikillinen vetovoima perustuu huippuluokan tuotantotyön lisäksi äärimmäisen taipuisaan ja kekseliääseen sävellystyöhön. Biisien mahtailu hieman korneine teksteineen on suorastaan vastustamatonta voittokulkua. Vilpittömän oloiset biisit hengittävät rakkautta musiikkiin. Tällaisen rakkauden vastaanotto toi Def Leppardille lopullisen läpimurron.  Ensimmäinen single Animal on täydellisyydessään uskomaton pala raskasta popmagnetismia.

Hysterian aloitusraita Women uhkuu hidasta voimaa. Pitkää ja mahtailevaa raitaa kantaa lihaksikas soundi. Se junttaa läpi kaiken, mutta kitaristit Steve Clarkin ja Phil Collen mahtuvat hyvin framille. Raketin lailla käyntiin purskahtava Rocket on mahdottoman sujuvaa 80-lukulaista glam rockia. Elliott mainitsee vaikutteensa reilusti: tekstissä vilahtavat viittaukset britti-ikoneihin The Beatles, The Rolling Stones, David Bowie ja Elton John. Leppardin musiikillisesti kiinnostava tarve trippailla riskirajoilla kuuluu biisin puolivälin jälkeen: imukkaan rytmiraidan ylle rakentuvaa äänikollaasia pidetään yllä pitkään. Jännite säilyy, vaikka kertsiin palataan bridgen kautta vasta aivan lopussa.

Nimikappale Hysteria on ansiokas balladi. Raskaankevyt tunnelma tuo mieleen Langen tuottaman Foreigner-albumin ja sen hiturit. Hysterian kenties kuuluisin raita Pour Some Sugar On Me tehtiin sessioiden loppusuoralla. Vihjaileva remellys on välillä kaatua soundirakenteluun, mutta se on osa biisin viehätystä. Biisistä kasvaa ikoninen kesähitti, joka hymyilyttää yhä.

B-puolen avaava Gods Of War on Def Leppardia vaikuttavimmillaan. Kitaristi Clarken bravuuriksi nouseva sävellys on klassikko. Huumava outro kulkee kuolemattoman kitarakuvion varassa läpi sodan soundtrackin kun Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin kuuloiset poliitikot latelevat stereokuvaan litanioita hyökkäyksen välttämättömyydestä. Lopputulos on häikäisevä.

Hysteria nousi Britannian listaykköseksi elokuussa -87. Yhdysvaltojen myynti kasvoi hitaammin. Wikipedian mukaan paikka kärjessä saavutettiin vasta liki vuosi albumin julkaisusta. Suosion asteittaiseen kasvuun vaikutti erityisesti listakakkoseksi noussut Pour Some Sugar On Me. Peräti seitsemän US-singlen sarjan viides lohkaisu Love Bites ylsi ykköseksi. Hysterian myyntiluvuiksi kerrotaan huikeat 25 miljoonaa kappaletta.

Kekseliäisyyden, tyylitajun, tuotantotyön ja erinomaisten sävellysten keskiössä Def Leppardista kasvoi hetkeksi hard rockin 10cc. Hysterian nerokkain elementti lienee biisien bilettävä ja yhtäaikainen mietteliäs imu. Se ominaisuus, joka viettelee ja panee ajattelemaan. Se vie hard rockin klassikon kuolemattomien sarjaan.

Joe Elliott – laulu
Steve Clark – kitara
Phil Collen – kitara
Rick Savage – bassokitara
Rick Allen – rummut
Tuottaja: Robert John “Mutt” Lange

Hysteria kisaa aina kiihkeästi vuoden 1987 raskaamman rockin parhaimmistossa, jossa mukana ovat mm. Electric (The Cult), 1987 (Whitesnake), Permanent Vacation (Aerosmith), Crazy Nights (Kiss), Sacred Heart (Dio), Tattooed Beat Messiah (Zodiac Mindwarp), Garage Days Re-Revisited (Metallica) ja debyyttialbumin Appetite For Destruction julkaissut Guns N’ Roses. Huomiota herätti myös Death Angel: teini-ikäisten muusikoiden tekemä The Ultra-Violence on huikea.

Hysterian jälkeen Def Leppardin tarina jatkui albumilla Adrenalize, jota hiottiin vielä Hysteraakin pidempään. Kitaristi Steve Clark oli mukana äänityksissä, mutta ei nähnyt lopputulosta. Clark kuoli tammikuussa 1991 vain 30 vuoden ikäisenä.

* * *

Hysteria julkaistiin alun perin elokuussa 1987. Laajennettu 2CD-painos vuodelta 2006 on mainio lisä Leppard-saagaan. Hysterian jatkoksi sijoitetut B-puolet ovat kiinnostavia. Erityisesti I Wanna Be Your Hero ja Ring Of Fire kulkevat hienosti. Toisen CD-levyn remixit ja livebiisit täydentävät Hysteriaa. Deluxe Editionin tekstivihkoon esseen kirjoitti David Fricke. 80-luvun Leppardia ei ole Spotifyssa (tilanne 6/2017) eli kysy levyjä ja luettavaa kotikirjastostasi.

Muista boksi:
30-vuotisjuhlan aikaan elokuussa 2017 Hysteria saa uudet uusintajulkaisut. “Normipainosten” (3CD, 2LP) lisäksi luvassa on Super Deluxe Edition 5CD/2DVD. Laajin laitos sisältää levyjen rinnalla peräti neljä kirjaa ja julisteen.

Tuomas Pelttari

Def Leppard kotisivu

Def Leppard pitkäaikaisimmassa kokoonpanossaan: Vivian Campbell (vas.), Joe Elliott, Rick Savage, Rick Allen, Phil Collen. Kuva: Ash Newell Photography | Def Leppard kotisivu.

Def Leppard pitkäaikaisimmassa kokoonpanossaan: Vivian Campbell (vas.), Joe Elliott, Rick Savage, Rick Allen, Phil Collen. Kuva: Ash Newell Photography | Def Leppard kotisivu.

Levyhyllyt:
On Through The Night (1980)
High ‘N’ Dry (1981)
Pyromania (1983)
Hysteria (1987)
Adrenalize (1992)
Slang (1996)
Euphoria (1999)
X (2002)
Yeah! (2006)
Songs From The Sparkle Lounge (2008)
Def Leppard (2015)

Lue lisää:
Blows, Kirk: Hammered – Heavy Tales From The Hard-Rock Highway, 192 sivua.(Plexus, 2012).
Collen, Phil: Adrenalized – Life, Def Leppard And Beyond, 256 sivua. (Bantam, 2015)
Fricke, David & Halfin, Ross: Animal Instinct – The Def Leppard Story, 144 sivua, (Zomba Books, 1987).
Halfin, Ross: Def Leppard – The Definitive Visual History, 225 sivua. (Chronicle Books, 2011).

David Fricke & Ross Halfin: Def Leppard – Animal Instinct (1987).

David Fricke & Ross Halfin: Def Leppard – Animal Instinct (1987).

 

Def Leppard: Hysteria (1987).

Def Leppard: Hysteria (1987).

 

Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku

Genesis: A Trick Of The Tail (Charisma, 1976)

Genesis: A Trick Of The Tail (1976).Let the dance begin! murahtaa Phil Collinsin alarekisteriin skaalattu huudahdus raidan Dance On A Volcano loppupuolella. Lausahdukseen kiinnittyy jotain hyvin kuvaavaa. Muutamalla sanalla Genesis tuntuu irtautuvan uuteen aikaan – voimalla, joka oli olosuhteet huomioon ottaen lähes ennenkuulumaton. Vokalistina kuultiin Peter Gabrielin sijaan Collinsia. Vaikka rumpali oli jo aiemmilla levyillä laulanut taustoja ja pari soolobiisiä, hän ryhtyi laulajaksi varsin vastentahtoisesti. Kaikkine käänteineen on hurjaa, että vuoden 1975 aikana rakentunut Genesis-intensiteetti oli kovempi kuin kukaan osasi odottaa.

Takana oli jo kuusi albumia, joista tuoreimpia kuunteli yhä sankempi joukko faneja. Edeltävä albumi The Lamb Lies Down On Broadway muotoutui klassikoksi Foxtrotin ja Sellling England By The Poundin rinnalle. Laulaja ja tarinankertoja Gabriel kirjoitti tuplalevyn tekstit omin päin, ja loi lavalle suurta teatteria. The Lamb oli livenä Gabrielin show. Gabriel ärsytti bändin muita jäseniä, sillä tämä kun keräsi kehut bändin keikoista. Yhden henkilön karismaan kulminoituvalla suosiolla oli kuitenkin hintansa. Tilanne kiristyi myös perhesyistä, ja laulaja erosi The Lamb-kiertueen jälkeen. Gabrielin jälkeisen jatkamisen symboliikkaa ja uhoa löytyy esimerkiksi raidalta Squonk:

– If you don’t stand up
You don’t stand a chance.

Vastoin yleisön ja kriitikoiden oletusta Genesis jatkoi yhteistä musiikintekoa eikä hajonnut. Nelihenkinen bändi haki uutta laulajaakin, mutta ilman tulosta. Kukaan ehdokkaista ei yltänyt tavoiteltuun toteuteukseen. Kun Tony Banks, Steve Hackett ja Mike Rutherford eivät taipuneet tekemään Collinsin ehdottamaa instrumentaaliprogeakaan, Collins soitti rummut ja lopulta lauloi myös laulut. Samalla aiemmin niin vakavasta bändistä tuli vähän rennompi. Uusi aluevaltaus tehtiin myös videoraidoilla, joilla kunnostautui jo lapsena näyttellijäntyötä tehnyt Collins.

Eteenpäin kuljettiin muutenkin. Yhden merkittävimmistä muutoksista toi tuottaja David Hentschel. Hän toi Genesis-soundiin hioutuneemman, kirkkaamman klangin. A Trick Of The Tail uhkuu ammattimaista tuotantotyötä, jonka tasapaino ei järky. Jos -76 Genesis menetti hieman Gabrielin-ajan show’sta ja taiteilijuudesta, niin harva fani tuntui kaipaavan takaisin vanhaan. Hentschelin avulla luotu uusi Genesis hohti jollain selittämättömällä tavalla, aiempaa viehättävämmin. Kosketinsoitin- ja rumpusoundeihin saatiin lisää sfäärejä, ja Collinsin heittäytyminen lauluun on ilmiömäistä.

Kaiken pohjana on nelikon tuoreet sävellykset. Tiivis kirjoittaminen kukoistaa kaikkine rönsyineen yhtenäisenä viestinä: Genesis on määrätietoinen ja kompakti yksikkö, joka tekee levynsä kuten tahtoo. Biisien tekovaiheen on täytynyt olla antoisaa, niin valovoimaista valikoima on. Tony Banks loistaa istrumentaaliosioissa, samoin Steve Hackett. Banks on kreditoitu mukaan jokaiselle kahdeksasta raidasta. Banksin yksin säveltämät Mad Man Moon ja A Trick Of The Tail onnistuvat erinomaisesti.

Instrumentaali päätösraita Los Endos summaa albumin suvereniteettia. Progemainen jazzrock taittuu nelikolta aivan yhtä hyvin kuin liitelevät balladit. Musiikillisen riemuvoiton kaltainen pitkä teos säilyi Genesis-konserttien settilistassa pitkään, aina vuoden 2007 kiertueelle asti. Livenä Collinsin rooli korostui. Istrumentaalibiiseissä hän pääsi soittamaan hetkeksi rumpuja. ATOTT:n kiertueella Bill Brufordin ja myöhemmin Chester Thompsonin kanssa. Ehkä Collinsin kaksoisrooli myös lisäsi bändin jäsenten yhteenkuuluvuutta. Partasuinen Collins oli myös konstailemattomuudessaan varsin aurinkoinen liideri. Juuri sellainen, joka pystyi muovaamaan myös yleisön käsitystä “vain” kokeneesta progebändistä kohti jotain muuta.

Phil Collins – rummut, lyömäsoittimet, laulu
Steve Hackett – kitara
Mike Rutherford – 12-kielinen kitara, bassokitara, bassopedaalit
Tony Banks – piano, syntetisaattorit, urut, mellotroni, 12-kielinen kitara, laulu
Tuottajat: David Hentschel & Genesis

Genesis teki David Hentschelin tuottamana lopulta neljä albumia. Vuoteen 1980 ja Duke-levyyn asti jatkunutta kautta kannattaa kuunnella tarkkaan. Proge on paikoin suoristumassa kohti rockin valtateitä, mutta silti tietty haastavuus vallitsee. Vaikka kitaristi Steve Hackett valitsi lopulta soolouran, hän oli mukana keskikauden puoliväliin.

Kauden levytyksiä pidetään toisinaan vähäpätöisempinä kuin 70-luvun alkupuolen Gabriel-levyjä. Tähän ei ole hyvää syytä. A Trick Of The Tail aloitti ajan, jolla jäsenten muusikkous nousi aivan uudelle tasolle. Eikä hiteiltäkään enää säästytty. A Trick Of The Tail menestyi hyvin, paremmin kuin yksikään Gabrielin ajan Genesis-albumi. Se nousi brittilistalla 3. sijalle, Yhdysvalloissa listapaikalle 31. Genesis-tarina jatkui tiheänä jo joulukuussa -76 kun seuraava albumi Wind & Wuthering ilmestyi.

A Trick Of The Tail julkaistiin alun perin gatefold-kantisena LP-levynä alkuvuodesta 1976. Kannen tarinantäyteisen graafisen ilmeen toteuttivat Colin Elgie ja Hipgnosis. Remasteroitu CD-painos ilmestyi 1994. Kenties herkullisin editio on CD/SACD + DVD vuodelta 2007. Se tarjoaa komeat monikanavamiksaukset myös 5.1 -versiona. Kysy Genesis-kirjallisuutta ja levyjä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Genesis | studioalbumit 1969–1997
From Genesis To Revelation (1969)
Trespass (1970)
Nursery Cryme (1971)
Foxtrot (1972)
Selling England By The Pound (1973)
The Lamb Lies Down On Broadway (1974)
A Trick Of The Tail (1976)
Wind & Wuthering (1976)
…And Then There Were Three… (1978)
Duke (1980)
Abacab (1981)
Genesis (1983)
Invisible Touch (1986)
We Can’t Dance (1991)
…Calling All Stations… (1997)

Lue lisää:
Banks, Tony | Collins, Phil, | Gabriel, Peter | Hackett, Steve | Rutherford, Mike & Dodd, Philip (toim.): Genesis – Chapter And Verse, 359 sivua. (Thomas Dunne Books, 2007).
Bowler, Dave: Genesis – A Biography, 294 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1992).
Collins, Phil: Not Dead Yet – The Autobiography, 447 sivua. (Century, 2016)
Drewett, Michael & Hill, Sarah & Kärki, Kimi (toim.): Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up, 267 sivua. (Ashgate, 2010).
Genesis: 1970–1975, 7CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja. (Virgin, 2008).
Genesis: Archive 1967–75. 4CD ja 80-sivuinen liitekirja. (Virgin Records, 1998).
Holm-Hudson, Kevin: Genesis And The Lamb Lies Down On Broadway, 172 sivua. (Ashgate, 2008. Uusintapainos 2012).
Hewitt, Alan: Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle, 256 sivua. (Firefly, 2000).
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Rutherford, Mike: The Living Years – The First Genesis Memoir, 241 sivua. (Thomas Dunne Books, 2014).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Spencer, Bright: Peter Gabriel – An Authorized Biography, 524 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1999).

Katso DVD/Blu-ray:
Genesis: A Trick Of The Tail CD/SACD + DVD sisältää vajaan vartin mittaisen haastattelukoosteen. Musiikin rinnalla bändin jäsenet kertovat albumista ja sen tekemisestä. DVD-levyn videoraidoista löytyy myös Ripples, jota ei löydy verkosta tämän artikkelin julkaisuhetkellä (4/2017). Kenties suurin lisäarvo on Tony Maylamin ohjaama livetaltionti Genesis: In Concert vuodelta 1976. Liki kolmen vartin taltiointi on huikea. Collinsin välitön karisma tarttuu kaikkiin, ja yhdessä Bill Brufordin kanssa soitetut rumpuosiot ovat mannaa. Konsertti ei ole kokonainen, mutta yhtä kaikki historiallista rockdokumentointia. Ja vanhat klassikot, kuten Supper’s Ready, toimivat hienosti Collinsin laulamana.

Genesis: The Video Show, 156 min. (Virgin Records, 2004). Laaja promovideoiden kokoelma vuosilta 1976–1997.

Genesis & Edginton, John: Sum Of The Parts, 118 min. (Eagle Rock, 2014). Dokumentti tuo samaan huoneeseen klassisen kokoonpanon Hackett, Gabriel, Banks, Rutherford & Collins – lähes 40 vuotta A Trick Of The Tailin julkaisun jälkeen. Sanailu on brittiläisen välitöntä: huumoria, kritiikkiä, jopa tilannetajun puutetta. John Edgintonin ohjaama kaksituntinen dokumentti on arvokas lisä Genesis-saagaan.

Genesis: A Trick Of The Tail (1976).

Genesis: A Trick Of The Tail (1976).

The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan

The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth (Inside Out Music, 2017)

The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth (2017).Brittiläisen bassokitarataiteilija Nick Beggsin projektibändi The Mute Gods jatkaa komeaa rockmissiotaan. Trion toinen albumi riemastuttavampi kokonaisuus kuin vuotta aiemmin julkaistu debyytti Do Nothing Till You Hear From Me. Helmikuussa 2017 julkaistu Tardigrades Will Inherit The Earth on verevä, jarruttelematon rockalbumi täynnä fiilistä ja sanomaa. The Mute Gods on löytänyt aiempaa sielukkaamman poljennon.

The Mute Gods: Roger King (vas.), Nick Beggs ja Marco Minnemann.

The Mute Gods: Roger King (vas.), Nick Beggs ja Marco Minnemann.

Nick Beggs (s. 1961) on vuosikymmenten varrella toteuttanut musiikillisia visioitaan hyvin erilaisissa kokoonpanoissa. Beggsin kenties kuumottavin historiankirjan lehti lienee popbändi Kajagoogoo, vuosina 1983–84 myös Suomen poplistojen kärkisijoille yltänyt ilmiö. Kunnianhimoista listapoppia seurasi kokoonpanot Ellis, Beggs & Howard ja Iona, myöhemmin myös ambientmaiset soololevytykset. The Mute Godsin kosketinsoittaja Roger King ja rumpali Marco Minnemann ovat soittaneet Beggsin kanssa yhdessä jo ennen trioprojektia. 2010-luvulta Beggs ja Minnemann muistetaan Steven Wilsonin albumeilta ja kiertuebändistä.

The Mute Gods taisi lopulta lähteä käyntiin Beggsin ystävän yllytyksestä. Bändin kotisivulla avataan Inside Outin pomon Thomas Waberin vaikutusta: “You’re doing all this work for all these great solo artists, but nothing of your own. You should be doing more.” Beggs uskoi Waberia ja ryhtyi vetämään omaa rockbändiä. Varsin humoristisessa haastattelussa kerrotaan taustoista lisää.

Vokalisti Beggs tilittää teksteissään maailman tilasta suoraan. Maapallo voi huonosti, poliitikot tekevät huonoja päätöksiä, jotka vievät kohti ymmärtämättömän ihmiskunnan tuhoa. We Can’t Carry On:

Toisella albumilla The Mute Godsin kokonaissoundi nousee aiempaa kantavammaksi. Beggsin kirkas lauluatakki on yhä kihelmöivä yhdistelmä kohtalokkuutta ja pystypäistä enkelikuoroa. Tardigradesille on loihdittu useita yleviä rockbiisejä, toinen toistaa vastustamattomampia. On pieni yllätys, miten bändi iskee nyt riffeillä. Window Onto The Sun toimii kuin parhailta Mission-albumeilta varkain viety klassikko. Loppupuolen kitaraviivyttely on vertaansa vailla. Imu ja tyyli värisyttävät.

Bassonuottien varassa leijuva Lament johdattaa kenties progeimpaan Mute Gods-fuusioon: itäisen Sri Lankan laulavista kaloista ammentava The Singing Fish Of Batticaloa on kuin musiikillista jatkoa Genesis-klassikoille. Vaikutuksen tekee kaiken suvereeni hallinta: myös akustisen kitaran, itkevien jousien ja mellotronin siivittämä väliosa on yhtä juhlaa. Toimituksen lämmin suositus, varsinkin jos kausi A Trick Of The Tail -> Duke on lähellä sydäntäsi.

– Can you hear the singing
It seems to be quite near
Can’t really tell where its coming from
But I know that’s what I hear…

Instrumentaali The Andromeda Strain vie päätösraitaan Stranger Than Fiction. Melodian musikaaliklangi nostaa tunnelmaa kulttiklassikkon Rocky Horror Picture Show suuntaan, kohti musikaalin herkimpiä lauluja, ilman minkään sortin irvailua. Levy päättyy – kasvoilla onnellinen hymy.

Nick Beggs – laulu, bassokitara
Roger King – kosketinsoittimet
Marco Minnemann – rummut
Tuottaja: Roger King

The Mute Gods palkittiin jo 2016 Progressive Music Awardseissa debyytistään. Puuttuu vain tilaisuus nähdä bändi livenä – fanit odottavat keikkoja, jotka saattavat olla vuorossa kolmoslevyn jälkeen. Ehkä vuonna 2018?

Tardigrades Will Inherit The Earth julkaistiin helmikuussa 2017 CD- ja 2LP-painoksina sekä striiminä.

Lue lisää:
The Mute Gods kotisivu

Haken: Affinity – juhlavan progressiivista 80-lukulaisuutta

Haken: Affinity (InsideOut Music, Century Music Media, 2016)

Haken: Affinity (2016).Brittiläinen Haken kulkee progetietään rohkeasti eteenpäin. Yhtyeen nelosalbumi Affinity on suorempi kokonaisuus kuin vuonna 2013 julkaistu edeltäjä, 70-lukulaiselta tuntuva The Mountain. Affinity on selkeästi 80-luvun estetiikkaa juhlistava kokonaisuus – runsaat koskettimet, läiskähtelevät rumpusoundit ja tietysti elämää suurempi tunne. Affinity onnistuu suoruudellaan valloittamaan itselleen uutta yleisöä.

Yhtyeen kitaristi Charles Griffiths kertoo levyn taustoista verkkofoorumilla Burning Shed:

–The 1970s was a golden age for prog music. In the past we’ve taken a lot from bands of that era, especially Gentle Giant, but this time, we’ve gone more towards the next decade for our inspiration. It means albums like 90125 from Yes, Toto IV and King Crimson’s Three of a Perfect Pair. We all love the sounds they used and we’ve incorporated some of that approach on Affinity.

Lontoolaisbändi on loihtinut taidokasta progea vuodesta 2007 lähtien. Jo ensialbumi Aquarius (2010) sai innokkaan vastaanoton. Promokuvien ja videoiden perusteella Haken-kuusikko vaikuttaa leppoisalta ryhmältä, joka ei ota itseään liian tosissaan. Totisuuden sijaan Hakenin jäsenet ovat innoissaan progemetallista. Nelosalbumi, myös nimellä HKN4 tunnettu kokonaisuus, jättää metallipainotukset hieman aiempaa vähemmälle. Affinityn ensimmäinen single Initiate julkaistiin maaliskuussa 2016.

Reiluun neljään minuuttiin tiivistetty alkusoittomainen biisi vaihtuu hyvin erilaiseen äänimaisemaan. Kolmosraita 1985 sukeltaa ehkä hieman kieli poskessa menneiden vuosikymmenten soundeihin. Kultainen 80-luku on isompi kehys, josta hypähdetään täysin huomaamatta hetkeksi vuosituhannen vaihteen pomppuhevin kitaramaneereihin. Korn ja Tool ovat yhtä lailla Hakenin lähteitä kuin progen kanadalainen sielunvelikokoonpano Saga. Kaikkine virikkeineen yhdeksänminuuttinen 1985 tuntuu puolta lyhyemmältä.

Yllätyksiä tarjoaa lisää nelosraita Lapse. Säkeistöjen välejä komistaa hämmästyttävän kuulaat sointukuviot – kuin suoraan Prefab Sproutin säveltäjän Paddy McAloonin mielenmaisemasta. Miten tähän yhdistyy esimerkiksi fuusiomainen kitarasooloilu? Kaikki toimii hienosti yhdessä Ross Jenningsin konstailemattoman kauniin laulun kanssa.

The Architect kumartaa Dream Theateriin päin. Haken tuo luotevasti rinnan esimerkiksi harpun ja pikametallisävyjä. Albumin pääteokseksi ponnisteleva kunnianhimoinen eepos jää Affinityn mitassa hivenen kulkevampien biisien jalkoihin. Single Earthrise valloittaa tilan niin kuin progebändin juhlavuus vain voi.

HKN4:n maisemia laventaa edelleen Red Giant. Alkuun lähes väliraidalta tuntuvan teoksen äänimaailma on taidokas. Toimii hienosti myös kuulokkeilla. Metallisävyisempi The Endless Knot on superkulkevaa virtuositeettia – ilman liikaa kikkailua tai sormiharjoitusta. Bound By Gravityn rauhallisuus korostaa Hakenin kykyä luoda varsin perinteisistä aineksista uskottava rock-anthem. Loppupuolella soitetaan tunnelmat kerrostuvat. Kuulaan haikeita kelloja, outron progetatsia. Herkistytään. Sitten kaikki on ohi.

* * *

Haken kulkee yhä odottamattomia musiikillisia polkuja ja kiertoteitä pitkin. Musiikin painotuksen siirtymää tekee mieli verrata Rushin kehitykseen 1980-luvulla. Synat laajensivat myös kanadalaistrion levytysten sfäärejä yllättävän paljon. Hakenin avaus 80-luvun progen suuntaan onnistuu hienosti. Edellä mainittujen esikuvien lisäksi Affinity voi iskeä esimerkiksi tanskalaisbändi Mew’n tai suomalaisen The Postin faneille.

Ross Jennings – laulu
Diego Tejeida – kosketinsoittimet, sound design
Richard Henshall – kitara
Charlie Griffiths – kitara
Conner Green – bassokitara
Ray Hearne – rummut

Einar Solberg – laulu ‘The Architect’
Pete Rinaldi – akustinen kitara ‘Bound By Gravity’

Affinity julkaistiin CD- ja 2LP-painoksina sekä striiminä. Laajennettu 2CD sisältää albumin raidat instrumentaaliversioina. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 23, Vko 18/2016. Alkuvuodesta 2017 julkaistiin Hakenin kahden ensimmäisen albumin laajennetut uusintapainokset. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Levyhyllyt:
Aquarius (2010, 2CD uusintapainos 2017)
Visions (2011, 2CD uusintapainos 2017)
The Mountain (2013)
Affinity (2016)

Lue lisää:
Haken kotisivu
I
nsideOut Music kotisivu

Haken: Affinity (2016).

Haken: Affinity (2016).

Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla

Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway (Charisma, 1974)

genesis_thelambliesYksi brittiläisen progressiivisen rockin kiehtovimmista bändeistä henkilöityi 70-luvun puoliväliin asti laulaja Peter Gabrieliin. Genesis-vokalistin äänen voima ja kohtalokkuus tulivat koskettavasti esiin näyttelijänkykyjen avulla. Poikkeuksellisen korkean draamantajun kanavoimiseksi Gabriel kehitteli erilaisia hahmoja, jotka pääsivät esiin viisihenkisen bändin kiertuieilla. Mielikuvituksellisia rooleja nähtiin ja kuultiin livenä jo vuonna -72.

Gabrielin (s. 1950) heittäytyvän persoonan välityksellä laulutekstien tarkkanäköiset ja surrealistiset tarinat olivat kaikkea muuta kuin puisevaa seurattavaa: suvereeni artisti ruumiillisti osin hankalaksi koetun progen sisintä. Kuudes Genesis-albumi The Lamb Lies Down On Broadway julkaistiin marraskuussa -74. Konsepti ja tarina olivat Gabrielin kunnianhimoisinta kirjoitustyötä.

Puertoricolaisen Raelin kertomus olisi jäänyt vaille runkoa ilman erinomaista säveltämistä, josta vastasivat Gabrielin kanssa Tony Banks, Steve Hackett, Mike Rutherford ja Phil Collins. Yhdessä tuottaja John Burnsin kanssa albumista kehkeytyi ainutlaatuinen kokonaisuus myös musiikillisesti. Äänimaisema oli uusi harppaus eteenpäin, soonisesti rohkeampi kuin vuotta aiemmin julkaistu Selling England By The Pound. TLLDOB-kiertueella albumi soitettiin kokonaan.

Puolitoistatuntinen kokonaisuus kertoo Raelin surrealistisesta seikkailusta New Yorkin Manhattanilla. Kehystarina on painettu levyn gatefold-kannen sisäsivuille, lyriikat sisäpusseihin. Peter Gabriel sai tarinaan vaikutteita erityisesti ohjaaja Alejandro Jodorowskyn elokuvasta El Topo. Tätä viitettä heijastanee myös Storm Thorgersonin (Hipgnosis) kansitaide. Konserteissa laulaja esitteli The Lambin tähän tapaan:

– It tells how a large black cloud descends into Times Square, travels out in 42nd Street, turns into wall and sucks in Manhattan Island. Our hero, named Rael, crawls out of the subways of New York and is sucked into the wall – to regains consciousness underground. This is the story of Rael.

Hektinen kosketinsoitinkuvio aloittaa nimikappaleen. Suurieleinen The Lamb Lies Down On Broadway lähtee aamutunnelman kuvauksesta. Itseriittoinen Rael rohkaistuu musiikin voimasta. Fly On A Windshield sisältää albumin komeimpia instrumentaalijaksoja. Kitara ja mellotroni luovat hienon tunnelman.

Krautrockiisti junnaava Back in N.Y.C. on yksi bravuuri lisää bändille. Genesis loi elintärkeän svengin kautta jäntevää rokkaavutta. Välillä kuullaan englantilaista leikkisyyttä, josta palataan takaisin eeppisyyteen. Instrumentaali Hairless Heart johdattaa singleraitaan Counting Out Time, levyn “rakkauslauluun”.

Kakkoslevyn avaava Lilywhite Lilith vaihtuu odotushuoneen (The Waiting Room) kokeellisuuteen. Trippi on pyörteisyydessään jännittävä. Lopulta siirrytään jälleen jazzrock-muottiin kiehtovine temponvaihdoksineen. Pianovetoinen Anyway sisältää perinteisempää Genesis-progea, samoin Hackettin kitaroinnin kulmikkuutta tarjoileva Here Comes The Supernatural Anaesthetist. Seitsenminuuttinen The Lamia on yksi vaikuttavimmista Genesis-raidoista.

Veden lailla liikkuva Silent Sorrow In Empty Boats vie kohti lyhyttä kokeellista osiota. The Colony Of Slippermenin intro vaikuttaa yhä liian eksentriseltä. Ehkä tämän vuoksi Gabriel vangitsi yleisön huomion Slippermanin epämuodostuneella lavahahmolla. Hätkähdyttävä liikehdintä toimi hyvin, mutta myös korosti laulajan erottumista bändistä. Kuilu tuntui kasvavan jo levytyksen aikana koetuista jännitteistä.

* * *

The Lamb elää konseptialbumien kirkkaimmassa kärjessä, progressiviisen rockin huipulla. Tupla-albumi on pienine heikkouksine mahtava musiikillinen vyörytys. Ilmaisu on tummaa, mutta silti kiehtovan valovoimaista. Tunnelin päässä oleva valo ei sammu koskaan.

Peter Gabriel – laulu, huilu
Tony Banks – kosketinsoittimet
Steve Hackett – kitara
Mike Rutherford – bassokitara, 12-kielinen kitara
Phil Collins – rummut

Brian Eno – Enossification
Tuottajat: John Burns & Genesis

Genesis oli lopulta hankalassa tilanteessa toukokuussa 1975 kun The Lamb -kiertue oli ohi. Aivan kuin albumin lopun eloonjäämiskamppailu olisi heijastanut tulevaa jo ennakkoon: levyllä Raelin veli Johnia uhkaa ikuinen limbo. Tyytymättömyyden ja ponnistelujen vuoksi Peter Gabriel erosi bändistä. Ensimmäinen sooloalbumi julkaistiin helmikuussa -77. Genesis jatkoi nelikkona vielä ripeämmin. The Lambin seuraaja A Trick Of The Tail ilmestyi jo vuotta aiemmin.

Genesis-julkaisuja voi lainata kirjastosta eri versioina. The Lamb Lies Down On Broadway on mukana 4CD-liveboksissa Archive 1967–75 sekä huippuluokan remaster-boksissa Genesis 1970–1975. Vihreäkantinen kooste sisältää monikanavataltiointien lisäksi yhtyeen jäsenten haastatteluja vuodelta 2007.

Genesis-julkaisuja voi lainata kirjastosta eri versioina. The Lamb Lies Down On Broadway on mukana 4CD-liveboksissa Archive 1967–75 sekä huippuluokan remaster-boksissa Genesis 1970–1975. Vihreäkantinen kooste sisältää monikanavataltiointien lisäksi yhtyeen jäsenten haastatteluja vuodelta 2007.

The Lambin CD/SACD-painos löytyy vuonna 2008 julkaistusta Genesis-boksista 1970–1975. Vihreäkantinen kuutio sisältää laajennetut versiot myös albumeista Trespass, Nursery Cryme, Foxtrot, Selling England By The Pound sekä koosteen Extra Tracks. Vuonna 2016 julkaistu laadukas uusintajulkaisusarja Genesis-vinyyleistä sisälsi myös 2LP:n TLLDOW. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Levyhyllyt:
Genesis | studioalbumit 1969–1997
From Genesis To Revelation (1969)
Trespass (1970)
Nursery Cryme (1971)
Foxtrot (1972)
Selling England By The Pound (1973)
The Lamb Lies Down On Broadway (1974)
A Trick Of The Tail (1976)
Wind & Wuthering (1976)
…And Then There Were Three… (1978)
Duke (1980)
Abacab (1981)
Genesis (1983)
Invisible Touch (1986)
We Can’t Dance (1991)
…Calling All Stations… (1997)

Lue lisää:
Banks, Tony | Collins, Phil, | Gabriel, Peter | Hackett, Steve | Rutherford, Mike & Dodd, Philip (toim.): Genesis – Chapter And Verse, 359 sivua. (Thomas Dunne Books, 2007).
Bowler, Dave: Genesis – A Biography, 294 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1992).
Collins, Phil: Not Dead Yet – The Autobiography, 447 sivua. (Century, 2016).
Drewett, Michael & Hill, Sarah & Kärki, Kimi (toim.): Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up, 267 sivua. (Ashgate, 2010).
Genesis: 1970–1975, 7CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja. (Virgin, 2008).
Genesis: Archive 1967–75. 4CD ja 80-sivuinen liitekirja. (Virgin Records, 1998).
Holm-Hudson, Kevin: Genesis And The Lamb Lies Down On Broadway, 172 sivua. (Ashgate, 2008. Uusintapainos 2012).
Hewitt, Alan: Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle, 256 sivua. (Firefly, 2000).
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Rutherford, Mike: The Living Years – The First Genesis Memoir, 241 sivua. (Thomas Dunne Books, 2014).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Spencer, Bright: Peter Gabriel – An Authorized Biography, 524 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1999).

Katso DVD/Blu-ray:
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway CD/SACD + DVD sisältää kolmen vartin mittaisen haastattelukoosteen. Musiikin rinnalla bändin jäsenet kertovat albumista ja sen tekemisestä. Toimitus suosittelee lämpimästi monikanavamiksauksen lisäksi The Lambin ällistyttävää DVD-versiota (stereo ja 5.1). Se tarjoilee restauroituna albumin koko livekuvitukseen. Unohtumatonta.

Genesis & Edginton, John: Sum Of The Parts, 118 min. (Eagle Rock, 2014). Dokumentti tuo samaan huoneeseen klassisen kokoonpanon Hackett, Gabriel, Banks, Rutherford & Collins. Tapaaminen ajoittuu 40 vuoden päähän TLLDOB:n julkaisusta. Sanailu on brittiläisen välitöntä: huumoria, kritiikkiä, jopa tilannetajun puutetta. John Edgintonin ohjaama kaksituntinen dokumentti on arvokas lisä Genesis-saagaan.

YouTube:
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway
Nettifoorumilta löytyy poikkeuksellisen kiinnostava livetaltiointi. Joulukuussa -74 kuultiin TLLDOB alusta loppuun myös Torontossa. On kiinnostavaa nähdä bändin intensiteetti ja livenä tehdyn kuvaprojisoinnin tehokkuus. Kuvauksen rososta huolimatta tunnelma on maaginen. Gabrielin elekieli antaa jo viitteitä pari vuotta myöhemmin käynnistyvästä soolourasta.

Tuomas Pelttari

Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway (1974).

Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway (1974).