Zero Nine: Intrigue – suomihevin huipulla

Intrigue (Megafon, 1986)

Zero Nine: Intrigue (1986).Minulla on muisto.

– Katselen luokan ikkunasta, kun keikkabussi pysähtyy koulun viereiselle torille ja bändi tulee ulos. Kiihkeä supina leviää luokassa. Kaikki tuijottavat hotellia kohti astelevia pitkätukkia ja kaljupäätä. Zero Nine! Opettaja vetää verhot kiinni, jotta huomaisimme hänet. Se harmittaa. Hän ja hänen polkuharmoninsa ja murtolukunsa.

Me olimme silloin kuudennella luokalla, ja Zero Ninen jäsenet olivat meille tähtiä. Eivätkä vain meille, hehän soittivat Suomen suosituimmassa hevirokkibändissä, myivät keikkoja loppuun, loistivat Suosikin Rankin Listalla ja olisivat pärjänneet ulkomaillakin, jos ja jos ja jos. Vuonna 1987 Zero Nine oli tiukka livebändi, jolla oli takanaan sopivasti maantietä.

Zero Nine oli yksi suomalaisen hevirockin edelläkävijöistä. Melkein koko 1980-luku oli sille yhtä nousukautta. Kuusamossa vuonna 1978 perustettu bändi julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 1980 ja teki heti pienen läpimurron: Zero Nine voitti television suositun Levyraadin Down the Line -biisillään. Ensialbumi Visions, Scenes And Dreams ennätti levykauppoihin tammikuussa 1982.

Sen jälkeen asioita tapahtui vauhdilla. Saman vuoden elokuussa bändi lähti Lontoon Kingsway Recorders -studioon tekemään levyä, jonka tuottajaksi oli saatu itse Ian Gillan. Deep Purplen laulajan satsaus jäi kuitenkin nimelliseksi, ja odotuksiin nähden vaisu Blank Verse (1982) julkaistiin vain Suomessa.
”Tuotin sen läheisestä pubista käsin. Käytännössä tuottajana toimi levyn äänittäjä [Paul Watkins]”, Gillan tunnusti myöhemmin Rockstop-ohjelman haastattelussa. ”Hyvä bändi se oli, minä vain… tajusin omat rajoitukseni tuottajana heti alussa, ja mieleeni tuli fraasi: ’Ilmoittakaa, kun olette valmiit, pubissa on puhelin.’”

Tähtäin pysyi ulkomailla. Kolmas Zero Nine -albumi Headline (1983) ilmestyi Suomen ohella Ruotsissa Tyfon Grammofon -levy-yhtiön kautta. Tukholmassa tehdyn levyn tuotti Börje ”The Boss” Forsberg, ruotsalainen metallimoguli, jonka poika Thomas Forsberg muistetaan Bathory-yhtyeen Quorthonina. Tyfon Grammofonista kehittyi sittemmin metallimerkki Black Mark.

– Kun tunti lopulta päättyy, me juoksemme keikkabussin luo. Rocktähtiä ei näy mailla halmeilla, mutta pelkkä ajatuskin siitä, että he ovat kaupungissa, on jännä. Ne tyypit Suosikin sivuilta! Bussin seinät on piirrelty täyteen nimiä ja kuvia. Mekin jätämme siihen omat jälkemme. Kaikilla kaksitoistavuotiailla on kultatussi taskussaan.

1980-luvun loppupuolella, liki kymmenen vuoden työnteon jälkeen, Zero Nine nousi suosionsa huipulle. Se johtui siitä, että se keksi etsiä ummehtuneisuuteen asti klassisen soundinsa tilalle jotakin raikkaampaa. Tuottaja T.T. Oksalan suuri signature-soundi sopi hevibändille, ja Zero Nine päivitti kitara- ja kosketinosastonsa ajanmukaisemmaksi. Samaan aikaan muuttui moni muukin asia. Bändi ryhtyi yhteistyöhön monikansallisen Virgin-yhtiön kanssa, ja neljäs albumi White Lines (1986) tuli myyntiin muuallakin Euroopassa. Zero Nine satsasi myös showpuoleen. Esiintymisasuja hankittiin, pöllölasit vaihdettiin tyylikkäämpiin ja hiirenväriset suomitukat värjättiin ja pöyhittiin 80-luvulle.

Sitten tultiin korkeimmalle huipulle. Vuoden 1986 Intrigue tehtiin White Linesin antamalla vauhdilla, ja siitä tuli Zero Ninen paras levy. Bändi soitti itsevarmasti ja innokkaasti, ja materiaali oli bändin uran vahvinta. Broadcast-bändistä ponnistaneiden Esa Kaartamon ja Edu Kettusen kanssa kirjoitetut sanoitukset olivat ilahduttavan kaukana hevikliseistä, ja niin oli myös Kettusen suunnittelema minimalistisen moderni levynkansi. Vuonna 1986 julkaistiin monta hienoa suomalaista rocklevyä, kuten Smackin Live Desire, Melrosen debyytti, The Nights Of Iguanan The Gift ja Peer Güntin Backseat, ja Intrigue oli osa tuota ryhmää.

Zero Nine oli myös rocktoimittajien suosiossa, mikä ei ollut hevibändille aivan itsestään selvää. Se johtui luultavasti siitä, että siitä puuttuivat vieraannuttavimmat hevielementit, kuten synkkä pullistelu. Lajityyppiin kuuluvat suuret tunteet olivat toki läsnä, mutta bondagehenkinen roolileikki ei ollut Zero Ninen juttu – se oli rock and roll -bändi hevikauden asetuksilla. Kepa Salmirinne lauloi käheän kiihkeästi oikeasta elämästä, eikä kukaan bändissä ottanut turhan totista roolia. Tv-dokumentissa bändin näki jopa laskettelemassa Kuusamon kotoisilla rinteillä.

Hetken verran kaikki tuntui olevan mahdollista. Zero Ninen keikkatahti kiihtyi entisestään, ja se teki näyttäviä Suomen-kiertueita Backslidersin ja Peer Güntin kanssa. Intriguen julkaisun aikaan se esiintyi Ruotsissa Råsundan jalkapallostadionilla Monsters of Rock -jättikonsertissa yhdessä Def Leppardin, Ozzy Osbournen ja The Scorpionsin kanssa. Huhuttiin, että kulisseissa neuvoteltiin merkittävistä sopimuksista. Mutta vaikka saumoja oli, ne eivät koskaan auenneet. Teosmainen balladi Intrigue, jota bändi ei koskaan soittanut keikoilla, oli erikoinen valinta videobiisiksi. Eikä se videokaan oikein toiminut.

Sitten ajat muuttuivat, ja momentum oli ohi. Kun Zero Ninen kuudes albumi Voodoo You (1988) ilmestyi, raskaan rockin kenttää hallitsivat jo uudet, nopeat, rankat ja nuoret metallibändit, ja heavy rock alkoi vaikuttaa konseptina vanhanaikaiselta. Pian sen jälkeen grungen ja alternative-kansakunnan nousu heikensi hard rock -bändien asemaa entisestään.

Zero Nine ei puskenut itseään väkisin esille. Keikkatahtiaan leppoistanut yhtye julkaisi seitsemännen pitkäsoittonsa Freakshown vasta vuonna 1996. Levy oli onnistunut, ja Zero Nine kiersi pohjoismaita AC/DC:n kanssa, mutta sitten oli taas hiljaista kuin heviosastolla. Bändi jatkoi toimintaansa siitä numeroa tekemättä, entistä periodimaisemmin. N.E. Files (2004) ja IX (2009) saivat positiivisia arvosteluja ja näkyivät albumilistallakin, mutta siinäpä se.

Zero Nine ei ole koskaan virallisesti lakannut olemasta. Jos on ollut oikein tarkkana, bändin on saattanut nähdä keikalla jossakin pohjoisessa vielä viime vuosinakin, mutta mitään sen suurempaa se ei tunnu tavoittelevan. Siksi Zero Ninestä puhutaan usein menneessä aikamuodossa.

Niin muistoista tavataan puhua.

– Lavalla oli Zero Nine. Se soitti ikärajattoman ilmaiskeikan yläasteella. Se oli ensimmäinen rockkonserttini, enkä minä unohda sitä koskaan. Savua, meteliä, valoja, värejä, musiikkia. Illalla keikkabussi ajoi ulos kaupungista, ja sillä oli meidän nimemme kyljissään.

Ari Väntänen
ww.arivantanen.com

Hae Zero Ninen 'Intrigue' kirjastosta!

Hae Zero Ninen ’Intrigue’ kirjastosta!

Hae Intrigue kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Visions, Scenes And Dreams (1982)
Blank Verse (1982)
Headline (1984)
White Lines (1985)
Intrigue (1986)
Voodoo You (1988)
Freakshow (1996)
N. E. Files (2004)
Eyes On The Rear-View Mirror (2006, kokoelma)
IX (2009)

Lue lisää:
Bukszpan, Daniel & Heikkeri, Lotta & Peltola, Miki (suom & toim.): Heavy Metal – raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset, 336 sivua. Nemo 2010.
Nenonen, Kari: Heavy-rock. Viihdeviikarit 1986.

Zero Nine: Intrigue (1986).

Zero Nine: Intrigue (1986).

Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon

Aivan kuin kaikki muutkin (Levy-yhtiö, 1998)

Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin (1998).Historiikin tai elämäkerran tekeminen on kohteelleen usein itsetutkiskelun paikka. Harvoin kuitenkaan pääsee väittämään, että kirja olisi pelastanut bändin tai artistin. Apulannan kohdalla näin kuitenkin on käynyt – ilman Pasi Kostiaisen kirjaa Maalin alta (1998) Mikhon hyväksymä trio olisi hyvin saattanut hajota.

Myytin mukaan elämä etenee seitsemän vuoden sykleissä ja kriisien kautta. Se saattaa päteä myös rockyhtyeen uraan. Vuonna 1998 Apulanta oli seitsemänvuotias bändi, jolla oli monenlaisia ongelmia. Heinolassa vuonna 1991 perustettu trio oli tehnyt läpimurtonsa 1990-luvun puolivälissä ja julkaissut albumit Attack Of The A.L. People (1995), Ehjä (1996) ja Kolme (1998), joista jokainen oli edeltäjäänsä menestyneempi. Kesäkuussa 1998 julkaistun Teit meistä kauniin -ep:n nimiraita oli suuri hitti, ja viimeistään sen myötä Apulannasta tuli koko nuorison suosikki.

Menestys hämmensi laulut kirjoittanutta Toni Wirtasta, joka oli siihen mennessä kuvitellut tekevänsä musiikkia koulukiusatuille ja ulkopuolisille. ”Ahdisti huomata, että kaikki tykkäävät Apulannasta. Se tuntui minusta oudolta ja väärältä”, laulaja-kitaristi Toni muisteli vuonna 2014 julkaistussa kirjassani Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta.

Apulanta: Sipe Santapukki (vas.), Toni Wirtanen ja Tuukka Temonen. Kuva: Saara Kankaanpää.

Apulanta: Sipe Santapukki (vas.), Toni Wirtanen ja Tuukka Temonen. Kuva: Saara Kankaanpää.

Suosion positiivinen probleema ei ollut Apulannan ainoa ongelma. Tonin ja basisti Tuukka Temosen välit olivat käyneet kireiksi, ja bändissä vallinnut vaikenemisen kulttuuri ei edesauttanut asioiden selvittämistä. Tonin ja Tuukan välillä oli monenlaisia erimielisyyksiä siitä, miten asiat tulisi hoitaa, mikä on tärkeää, ja miten bändin toimintaan ja bändissä olemiseen tulisi suhtautua. Liimana heidän rakoilevissa väleissään toimi rumpali Sipe Santapukki, joka yritti parhaansa mukaan pitää bändin koossa.

Neljännen albuminsa äänityksiä suunnitellut Apulanta oli hajoamispisteessä suosionsa huipulla. Maalin alta -kirjaprojekti tuli siihen tilanteeseen kuin taivaan lahjana, vaikka sitä ei vielä tekovaiheessa tiedettykään. Toimittaja Pasi Kostiainen kirjoitti teokseensa paitsi Apulannan siihenastisen tarinan, myös suorasanaista henkilö- ja ajankuvaa. Käsikirjoituksen lukeminen oli Tonille, Sipelle ja Tuukalle eräänlainen herätys.
”Sitä ennen me ei oltu puhuttu ongelmista tai tunteista”, Sipe muisteli Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta -kirjassa. ”[Maalin alta] auttoi näkemään, mikä itsessä korpeaa toista.”

Kesän 1998 lopulla lukemastaan viisastunut Apulanta lähti Tampereelle tekemään uutta albumia. JJ- ja Headline-studioiden äänityssessioissa vallitsi aivan toisenlainen tunnelma kuin menneen kevään masentavilla keikkamatkoilla.

Myös tekeillä ollut levy oli toisenlainen kuin edeltäjänsä. Kentistä ja Manic Street Preachersista innostunut Toni oli kirjoittanut pitkän parisuhteen päättymisen ja bändinsä surkean tilan inspiroimana melankolisia ja vakavia biisejä. Niistä koottu levy ei ollut mikään sinkkuhittien kuljetuslaatikko vaan kunnianhimoinen, melkeinpä teosmainen kokonaisuus. Bändin sisällä sitä luonnehdittiin ”surulliseksi syksymusiikiksi”.

”Sillä levyllä me löydettiin uusi saundi”, Temonen sanoi Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta -kirjassa. ”Apulanta siirtyi jälkigrungesta omaan uomaansa. Oma ääni löytyi.”

Apulannan neljäs albumi sai nimekseen Aivan kuin kaikki muutkin. Erikoislaatuisinta siinä oli anonyymi toteutus: levyn kannessa ei lue bändin eikä albumin nimeä, eikä levyn biiseillä ole nimiä, vain pelkkä järjestysnumero. Kansitaiteen röntgenkuva tuntuu korostavan sitä, että sisältö on pintaa ja merkitys sanoja tärkeämpää. Aivan kuin kaikki muutkin on yhä yksi Apulannan kiehtovimpia levytyksiä.

Aivan kuin kaikki muutkin julkaistiin lokakuun 30. päivänä 1998. Apulanta saatteli sen maailmalle Jyrki Hit Challenge -biisikilpailussa järjestämällään kinkyllä performanssilla, joka vei yhtyeen iltapäivälehtien lööppeihin ja albumilistan ykköspaikalle asti. Bändi lähti kiertueelle keikkakitaristi Sami Yli-Pihlajalla vahvistettuna, ja hetken aikaa kaikki oli yhtä juhlaa.
Aivan kuin kaikki muutkin -kiertue on yksi parhaista, jonka Apulanta on ikinä tehnyt”, Wirtanen kertoi Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta -kirjassa. ”Levy lähti myymään tosi hyvin, ja joka keikalla oli aivan perkeleesti jengiä.”

Kovia aikoja ja suosion huippuja oli vielä ylitettävänä, mutta syksyllä 1998 Apulanta oli taas iskussa. Se oli luotsannut itsensä uransa siihen mennessä pahimman karikon läpi. Ehjänä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Apulanta kotisivu ja Facebook

Hae AKKM kirjastosta!

Hae AKKM kirjastosta!

Hae AKKM kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Attack Of The A.L. People (1995)
Ehjä (1996)
Kolme (1997)
Aivan kuin kaikki muutkin (1998)
Plastik (2000)
Heinola 10 (2001)
Hiekka (2002)
Kiila (2005)
Eikä vielä ole edes ilta (2007)
Kuutio (kuinka aurinko voitettiin) (2008)
Kaikki kolmesta pahasta (2012)
Kunnes siitä tuli totta (2015)

Muista boksi!
Apulanta: Syytteitä ja selityksiä – 52 parasta. 4CD + tekstiliite (Apulanta Oy, 2014).

Lue lisää:
Apulanta: Älä usko lauluihin – 40 suurinta hittiä, nuottikirja, 144 sivua. (Otava, 2018)
Kostianen, Pasi: Apulanta – Maalin alta, 126 sivua. (WSOY 1998)
Temonen, Tuukka & Temonen, Olga & Johnson, Lars: Teit meistä kauniin – Apulanta, 161 sivua. (WSOY 2016)
Väntänen, Ari: Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta, 432 sivua. (Like 2014, päivitetty pokkaripainos 2016).

Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin (1998).

Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin (1998).