22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka

Lime Green DeLorean (Bone Voyage, 2011)

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).Tuntui melkein siltä kuin joku olisi kuollut. Kolme vuotta sitten, kun 22-Pistepirkko ilmoitti jäävänsä ”tauolle”, koin aitoa menetyksestä nousevaa surua. Elämästäni oli yhtäkkiä viety jotakin sellaista, joka oli ollut siinä mukana niin pitkään, etten enää edes muistanut, miten paljon se minulle merkitsi.

Syy oli ikävä. Bändi kertoi nettisivuillaan, että Keräsen veljekset, siis kitaristi-laulaja P-K ja basisti-kosketinsoittaja Asko, olivat riitaantuneet keskenään niin tulisesti, että levyn tekeminen oli jäänyt kesken.

22-Pistepirkko vuonna 2011. Asko Keränen (vas.), P-K Keränen ja Espe Haverinen. Kuva: Nalle Westman.

22-Pistepirkko vuonna 2011. Asko Keränen (vas.), P-K Keränen ja Espe Haverinen. Kuva: Nalle Westman.

Se tuntui yhtä aikaa ärsyttävältä ja arvostettavalta. Kuinka ihmeessä 35 vuotta samassa bändissä soittaneet aikuiset miehet voivat alkaa riidellä niin rumasti? Ja toisaalta: miten kunnioitettavaa onkaan se, ettei 22-Pistepirkossa edelleenkään pysytelty tavan ja turvallisuuden vuoksi?

Suuri voima meitä siltä varjelkoon, mutta jos bändin tauko sattuisi muuttumaan pysyväksi olemattomuuden tilaksi, loppu ei olisi onneton. Vuonna 2011 julkaistu Lime Green DeLorean olisi tunnelmaltaan hyvinkin sopivaa musiikkia Pirkkojen tarinan lopputekstien taustalle.

DeLorean valmisti vain yhtä ainoaa mallia, sellaista DMC-12 -urheiluautoa, jollaiseen tohtori Emmett Brown rakensi aikakoneen Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa. Jos joku tahtoisi itselleen limenvihreän DeLoreanin, hänen täytyisi maalauttaa auto itse, sillä DeLoreanit paneloitiin tehtaalla maalaamattomalla ja lakkaamattomalla ruostumattomalla teräksellä. Oma vaivansa olisi DeLoreanin hankkimisessakin, sillä tuota vuosina 1981–1983 valmistettua autoa on olemassa vain muutamia tuhansia.

Siinä on symboliikkaa. Limenvihreä DeLorean olisi eräänlainen autojen 22-Pistepirkko – outo ja tyylikäs klassikko, joka jatkaa pitkää perinnettä omalla jäljittelemättömällä tavallaan.

22-Pistepirkko teki Lime Green DeLoreanillaan haikean ja lämminhenkisen matkan. Lights By The Highway aloitti sen hauraasti ja viipyillen, kappale oli kevyt ja hahmoton kuin pakkashuuru tyhjän tien päällä. Kauniin alun jälkeen rumpali Espe Haverisen eksentrinen Dream 1987 käänsi kulkuneuvon yllättäen muhkuraiselle sivutielle, jollaisilla The Velvet Undergroundin perilliset tapaavat kulkea. Pophelmi UFO Girl ja tarttuva garage-renkutus Stupid veivät bändin tasaiselle ja suoralle valtatielle, jolla oli muutakin liikennettä. Niiden jälkeen koitti hupaisin osuus: So Much Snow kuulosti siltä kuin Canned Heat olisi pestannut uudeksi vokalistikseen The Muppet Shown ruotsalaisen kokin.

Aurinkoisin etappi alkoi, kun matka kääntyi loppupuolelleen. Sykähdyttävän valoisa Sunny Days, leikkisä Broken Toys ja huoleton So Happy Day eivät itsessään tarjonneet kovin unohtumattomia äänimaisemia, mutta pohjustivat hienosti kaikkein pysäyttävintä paikkaa: Sweet Rodeo Heart oli pakahduttavan suloinen rakkauslaulu, joka ilmeisestä hittipotentiaalistaan huolimatta oli sovitettu lumoavan vähäeleiseksi. Find Me jatkoi samoissa melankolisissa tunnelmissa, mutta ei aivan yhtä koskettavasti.

Simppeli mutta scifistinen nimikappale Lime Green DeLorean päätti matkan euforisen indierockin tähtisumuun. Pitkä ja hidas loppuosa hajotti musiikin eteeriseksi sävelpilveksi, joka haihtui hiljalleen ilmaan, eetteriin tai avaruuksiin. Bändin telakoituessa se toi mieleen lohduttavan ajatuksen siitä, ettei mikään koskaan lopu vaan vain muuttaa muotoaan.

Jos 22-Pistepirkko ajoi limenvihreällä DeLoreanilla viimeisen matkansa, loppu oli kiehtova ja kaunis. Mutta toivokaamme parasta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

22-Pistepirkko kotisivu

Lime Green DeLorean
P-K Keränen – laulu, kitara
Asko Keränen – bassokitara, kosketinsoittimet, laulu
Espe Haverinen – rummut, laulu

Hae 22-Pistepirkon 'Lime Green DeLorean' kirjastosta!

Hae 22-Pistepirkon ’Lime Green DeLorean’ kirjastosta!

Hae Lime Green DeLorean kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
22-Pistepirkon studioalbumit
Piano, rumpu ja kukka (1984)
The Kings Of Hong Kong (1987)
Bare Bone Nest (1989)
Big Lupu (1992)
Rumble City, LaLa Land (1994)
Eleven (1998)
Rally Of Love (2001)
Drops & Kicks (2005)
(Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! (2008)
Lime Green DeLorean (2011)

Muita levytyksiä
Zipcode (1996)
Downhill City (1999)
The Nature Of 22 Pistepirkko (2002)
The Others aka 22PP: Monochromeset (2006)
The Singles (2011)

Lue lisää
Puustinen, Viljami & 22-Pistepirkko: 22-Pistepirkko. (Like, 2005).

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).

Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta

The Evil One (415 Records, 1981)

Roky Erickson And The Aliens: The Evil One (1981).Sopeutumattomuus ja erilaisuus ovat olleet hyviä rockmusiikin myymisen välineitä. Niiden kapinahenki vetoaa nuoriin, jotka etsivät itseään ja paikkaansa maailmassa. Ironista on, että ne, joiden friikkiys on ollut sisäsyntyistä ja aitoa eikä julkisuutta varten luotua, ovat usein menestyneet kaikkein kehnoimmin. Hyvä esimerkki tästä on Roky Erickson, kulttisankari mielensä armosta.

Roky Erickson. Kuva: www.rokyerickson.com.

Roky Erickson. Kuva: www.rokyerickson.com.

Vuonna 1947 syntyneen Roger Kynar Ericksonin asiat menivät ristiin 1960-luvun lopulla. The 13th Floor Elevators -yhtyeessä uransa aloittanut kitaristi-laulaja alkoi kärsiä mielenterveysongelmista, jotka ilmeisesti toi pintaan rankka LSD-kuuri. Hallusinogeenit ja psykedeelit kuuluivat ajan henkeen, mutta kuten Pink Floydin Syd Barrettin kaltaiset kohtalot todistavat, kaikille ne eivät sopineet.

Vaihtoehtoinen elämäntyyli johti myös kahnauksiin lain kanssa. Ericksonin konservatiivisessa kotiosavaltiossa Teksasissa The 13th Floor Elevatorsin jäsenten kaltaisia huumehippejä ei lainkaan arvostettu, ja vuonna 1969 Erickson joutui oikeuteen marijuanan hallussapidosta ja lain pakoilusta. Puolustus vetosi mielenterveysongelmiin sillä tuloksella, että Erckson määrättiin tahdonvastaiseen hoitoon. Seuraavien kolmen koppivuoden aikana hänelle tulivat tutuksi mielisairaalan arki, sähkösokkihoidot ja ankara lääkitys.

Siviiliin päästyään Erickson teki sen, mistä oli kaiken aikaa haaveillut: palasi musiikin pariin ja perusti bändin. Hänen uusi yhtyeensä Bleib Alien levytti Sir Douglas Quintetin Doug Sahm tuottajanaan singlen Two Headed Dog (Red Temple Prayer)//Starry Eyes (1975). Raaka sinkku esitteli Ericksonin uuden soundin. The 13th Floor Elevatorsin garagepsykedelia jäi 1960-luvulle, ja Erickson alkoi soittaa konstailematonta, synkeää, melodista ja kovaa rockia, joka oli yhdeltä laidalta kiinni punkin hengessä ja jossa pyöriteltiin b-luokan scifi- ja kauhuelokuvien kuvastoa.

Singlen tehtyään Erickson lähti Teksasista Kaliforniaan ja perusti siellä uuden yhtyeen. Studiossa soittaneesta kokoonpanosta mukana oli enää autoharpisti Billy Miller, joka keksi uudelle ryhmälle nimeksi Roky Erickson And The Aliens. Tehtyään pari pienempää levytystä bändi ryhtyi valmistelemaan albumia Creedence Clearwater Revivalin basistin Stu Cookin valvonnassa. Ericksonin bändi treenasi uutta materiaalia klassikkorockyhtyeen päämajassa Cosmo’s Factoryssa.

Roky Ericksonin tärkeimmät ja maineikkaimmat levytykset, jotka tunnetaan parhaiten nimellä The Evil One, olivat ensimmäinen Cookin tuottama kokonainen albumi. Creedence-basistin rooli noissa sessioissa oli merkittävä ja kasvoi loppua kohden. Studioon lähtiessään Erickson oli päättänyt lopettaa väsyttävien psyykenlääkkeiden syönnin, mikä piristikin häntä mutta samalla heikensi hänen henkistä tilaansa monin muin tavoin. Cookin tehtäväksi jäi jäsennellä Ericksonin sekavimmatkin ideat ehyiksi biiseiksi, joissa osat olivat oikeilla paikoillaan ja sanoituksissa tolkkua. Tuottajalla oli tapana pitää äänitys käynnissä jatkuvasti, koska milloinkaan ei voinut tietää, koska laulaja-kitaristi ja biisintekijä olisi parhaimmillaan. Ennen kuin studiotyöt oli tehty loppuun, Roky oli viety suljetulle jo kertaalleen. Osa lauluosuuksista taltioitiin mielisairaalan myöntämillä lyhyillä lomilla.

The Evil Onen kappaleissa seikkailevat zombit, vampyyrit, demonit ja aaveet. Nuo viihteellisen pelottavat teemat vaikuttavat halvalla tavalla hauskoilta, mutta vähänkin tarkemmin kuunnellessaan huomaa, että Erickson oli niiden suhteen tietyllä tasolla tosissaan. Huumehuuruisen 13th Floor Elevators -ajan ja kolmen mielisairaalassa lusitun vuoden jälkeen hän oli ihastunut kauhu- ja scifielokuviin, ja ne olivat polkaisseet hänen mielessään käyntiin todentuntuiset halloween-hipat. Sanoitusten olennot olivat Ericksonille toisaalta humoristisia ja kuvitteellisia hahmoja, mutta toisaalta ne symboloivat hänen sairauttaan, outoja ajatuksiaan ja psykoosien todellisuutta, jossa hän vietti yhä pidempiä aikoja kerrallaan.

Jos Ericksonin tavoitti täsmälleen oikealla hetkellä – kuten Cookin johtamissa sessioissa usein tapahtui – nauhalle tallentui primitiivistä priimaluokan rockia, jonka vaaran tuntu muuttui todeksi siinä missä biisien toismaailmalliset olennotkin. Sellaisella hetkellä mielisairaus antoi enemmän kuin otti. “If you have ghosts, then you have everything”, hän lauloi vilpittömällä äänellään kuin ilmoittaen löytäneensä mielensä syövereistä jotakin upeaa ja kertoakseen myös sen, että vaikka siltä ei ehkä vaikuta, ei häneltä mitään puutu.

Ericksonin hyväntuulisimpienkin rallien pohjavireenä on suru. Niistä aistii sellaista menetyksestä nousevaa kohtaloon alistumisen melankoliaa, jota tuntee silloin, kun ei usko enää voivansa palata takaisin sinne, missä kaikki oli paremmin. Ericksonin taudinkuva ja tyyli olivat hyvin toisenlaiset kuin Johnny Thundersilla, mutta kulttisankarien levyillä kaikui samankaltainen eksyneiden sielujen pelastuksenkaipuu. Thundersin So Alone ja The Evil One kuulostavat sukulaissielujen tekemiltä.

Roky Erickson And The Aliensin nimetön albumi julkaistiin ensin Englannissa kymmenen biisin mittaisena vuonna 1980. Seuraavana vuonna levystä ilmestyi Yhdysvalloissa toisenlainen versio nimellä The Evil One. Myöhempiin versioihin on koottu kaikki tuon aikakauden äänitykset.

Seuraavat kaksikymmentä vuotta Roky Erickson oli sairautensa vuoksi poissa pelistä. Vasta 2000-luvun alussa, kun hänen veljensä otti hoitaakseen lääkitykseen ja sopimuksiin liittyvät asiat, artisti alkoi toipua. Se kävi yllättävän nopeasti: jo vuosikymmenen puolivälissä Roky Erickson nousi lavalle kohtalaisen hyvässä kunnossa. Ohjaaja Kevin McAllister dokumentoi hänen paluunsa elokuvaksi You’re Gonna Miss Me, joka sai ensi-iltansa vuonna 2005.

Ruisrockissa vuonna 2007 esiintyneen Roky Ericksonin voiton sinetöi vuonna 2010 ilmestynyt True Love Cast Out All Evil, hänen ensimmäinen uutta materiaalia sisältänyt albuminsa neljääntoista vuoteen. Ericksonin tuotannon kulmakivet löytyvät silti edelleen The Evil Onelta. Sitä kuunnellessa tulee aina mieleen, että hulluus on pahasti aliarvostettua.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Roky Erickson kotisivu

Hae Roky Ericksonia kirjastosta!

Hae Roky Ericksonia kirjastosta!

Hae Roky Ericksonia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
Roky Erickson And The Aliens: Roky Erickson And The Aliens [aka Five Symbols] (CBS Records, 1980)
The Evil One (415 Records, 1981)
Don’t Slander Me (Pink Dust, 1986 | laajennettu CD-painos: Restless Records, 2005)
Gremlins Have Pictures (Demon Records, 1986)
I Think Of Demons (Edsel Records, 1987)
All That May Do My Rhyme (Trance Syndicate Records, 1993)
Don’t Knock The Rok! (Norton Records, 2004)
Roky Erickson with Okkervil River: True Love Cast Out All Evil (Chemical Underground, 2010)

The 13th Floor Elevators
The Psychedelic Sounds Of The 13th Floor Elevators (International Artists, 1966)
Easter Everywhere (1967)
Live (1967)
Bull Of The Woods (1969)

Toimitus suosittelee lämpimästi myös 2CD-kokoelmaa I Have Always Been Here Before – The Roky Erickson Anthology. Se esittelee Rokyn monivaiheista uraa, ja sisältää 32-sivuisen tekstiliitteen.

Lue lisää:
DeRogatis, Jim: Turn On Your Mind – Four Decades Of Great Psychedelic Rock, 638 sivua. Hal Leonard 2003.
Drummond, Paul: Eye Mind – The Saga Of Roky Erickson And The 13th Floor Elevators, The Pioneers Of Psychedelic Sound, 423 sivua. Los Angeles 2007.
Erickson, Roky & Thirteenth Floor Elevators & Casey Monahan (toim.): Openers II – The Lyrics of Roky Erickson, Los Angeles 1995.
Erickson, Roky: I Have Always Been Here Before – The Roky Erickson Anthology (Shout! Factory, 2010), 2CD + 32-sivuinen tekstiliite.
Kent, Nick: The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music 1972–1995, 343 sivua. Da Capo Press 1995.

Roky Erickson And The Aliens: s/t (1980).

Roky Erickson And The Aliens: s/t (1980).

Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnosta!”

Toisinaan rockbändi suorastaan räjäyttää hymyn kuulijan kasvoille. Ursus Factorylta se käy helposti. Allu Ripatti ja Jussi Pelkonen soittavat silti mieluummin nallediscoa kuin tyydyttävät rokkisetien nostalgiannälkää.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory julkaisi levytysuransa aluksi ep:t Virhe (2015) ja Juhlat (2016), joita seurasi kesällä 2017 kiitelty debyyttialbumi Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby. Juuri nyt duo kerää voimia uusia, yllättäviä käänteitä varten.

Sana ”ursus” voi viitata vaikka mihin, kuten karhuihin tai katolisiin pyhimyksiin. Miten asia on teidän tapauksessanne?
– ”Ursus Factory” osui silmään katusoittoreissulla Varsovan kartasta. Siellä on sen niminen hylätty traktoritehdas. Ei me siellä käydä jaksettu, mutta se kuulosti mageelta. Nimeä maisteltiin jonkin aikaa, mutta kyllä sen tiesi heti oikeaksi. Karhuhan on ihmisen sukulainen, mysteeriotus ja jumala jo muinaisista pakana-ajoista lähtien.

Kun bändillä on englanninkielinen nimi, sen olettaisi myös laulavan englanniksi.
– Suomi on ollut meillä aina läsnä. En osaa kirjottaa enkuksi mitään yhtä vivahteikasta, Jussi sanoo. – Suomi tuntui luonnolliselta, ja tuntui myös ursusmaisen randomilta laulaa suomeksi englanninkielisen nimen alla. Markkinoinnin puolesta englanninkielinen nimi ei ole paras ratkaisu suomenkieliselle bändille. Mutta jos Suomen keikkalavat ja taskurahat alkavat vituttaa, nimen puolesta voisi kokeilla tehdä biisejä englanniksi. Se ei kuitenkaan kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiin.

Ulkomaat ovat jo olleet tärkeässä roolissa Ursus Factoryn tarinassa: bändi sai alkunsa katusoittomatkalla Eurooppaan. Reissulla oli merkitystä sille, miltä Ursus Factory kuulostaa.
– Katusoittajan pitää olla kiinnostava, jotta saa kolikoita. Yleisön reaktioita pitää tarkkailla ja olla koko ajan sirkusapinana. Sieltä meidän livemeininki sai kipinän. Viba oli yhteisöllinen, ja me tajuttiin, että pitää vetää täysillä koko ajan. Varsinkin puolalaisia oli vaikea lämmittää, koska ne ovat ihan kuin suomalaisia. Me ollaan kuitenkin saatu molemmat hienot kansakunnat hytkymään.

Mikä oli Ursus Factoryn alkuperäinen musiikillinen idea?
– Me haluttiin soittaa groovaavaa garagerokkia, jossa on paljon sanoja ja jossa saa tehdä mitä vain ilman paineita. Myös yksinkertaisuus oli ohjenuorana, vaikka onhan tässä aika outoakin kamaa tehty. Ja poppia. Eli kuten Iggy Pop sanoi: ”I wanted to make music that would explode me like rocket”, vaikka äijä on vanha kuin Suomen valtio.
– Musiikillisista esikuvista tulee mieleen Prince, White Stripes, Pää Kii ja Gangnam Style. Ohjenuorana on, että kaikkea voi tehdä. Siksi tuotannosta löytyykin esimerkiksi räppiä, bluesballadi ja juustoisia kitarasooloja. Välillä sitä miettii, että mitä onkaan tullut tehtyä.

Ursus Factorysta ei ole vielä kirjoitettu laajalti, mutta sitäkin innokkaammin. Esimerkiksi Nälkä ja Soundi ovat hehkuttaneet sen hienoutta, ja yhtyeen harteille on soviteltu suomenkielisen rockin pelastajan viittaa.
– Kehut tuntuvat aina kivalta. Me kuitenkin kuoriudumme sen viitan alta pikaisesti kuin itsensäpaljastaja konsanaan. Pelastajanhommat eivät kiinnosta. ”Suomirockin pelastaminen” kuulostaa todella konservatiiviselta, ja konservointia se onkin, jos pitäisi kuulostaa samalta kuin musa on vuosikymmenet kuulostanut. Puristipappojen puhetta kuunnellessa tekee lähinnä mieli lopettaa rokin soittaminen ja alkaa tehdä nallediscoa.
– Missä on se nuorisomusiikin vaara, jota tässä luultavasti haetaan, jos jokaisen sukupolven pitäisi kuulostaa samalta ja edustaa samaa? Kyse ei ole siitä, ettei me soitettaisi suomenkielistä rokkia tai fanitettaisi suomalaista uutta ja vanhaa rokkia ja otettaisi sieltä helvetisti vaikutteita. ”Suomalaisen rockin pelastaminen” kuulostaa siltä, että ajat ja musa muuttuvat, kun taas me edustetaan vanhaa hyvää aikaa, joka on kuolemassa. Se on raskas rooli ja leima, jota emme otsaamme halua. Ja sitä paitsi suomenkielinen rock on elossa muutenkin. Maa on täynnä hiton hyviä bändejä.

Miksi juuri teissä nähdään pelastajapotentiaalia?
– Ehkä meihin liitetään ”räjähtävyyttä”, ”aitoutta” tai jotain muuta sellaista, joka on lähellä suomirockin ydintä. Viime vuosina tai vuosikymmeninä kaikki ovat halunneet olla viileitä ja cooleja. Me taas tehdään itsestämme välillä pellejä. Se tuntuu tänä päivänä erikoiselta ja uudelta.
– Ja onhan Ursus Factory livenä aikamoista rockkliseiden juhlaa. Ehkä jengi on innostunut tällaisesta kaiken tennareihintuijottelun, synamattojen ja tanssimusan jälkeen. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta tämä on erilaista ja samalla kuitenkin jollain tavalla perinteistä kitarasooloineen ja rokkikukkoiluineen.

Levyhyllyt-blogin toimituksessa Ursus Factorya kuvailtiin ”päivitetyksi Sielun Veljiksi”. Miltä se kuulostaa?
– Me emme ole Siekkareita livenä nähneet, mutta kuvaukset heidän sekoiluistaan ja outoiluistaan kuulostavat vähän samalta kuin meidän keikat, mikä kuulostaa vähän brassailuita, koska Sielun Veljet on se kaikkein kulttimaineikkain livebändi.
– Jos lähtökohtana on yrittää yllättää, provosoida ja perseillä, ja toisaalta velloa useita minuutteja kerrallaan jossain kitarapilviujelluksessa, niin jotain samaa meissä saattaa olla. Olisi kiva kuulla jonkun molempien keikat nähneen mielipide.
– Jos asenne musaan on sama, ehkä musiikissakin on jotakin samaa. Tämä on löyhissä punkraameissa tehtyä outoa, mutta usein hitikästä höpömusaa, jota käyvät katsomassa entiset taidelukiolaiset.

Kahden hengen kokoonpano ei ole lainkaan ennenkuulumaton, mutta aika epätavallinen kuitenkin.
– Siitä katusoittoressusta jäi käteen myös se, että meitä on vain kaksi. Ei me muuten oltaisi keksitty soittaa kahdestaan, tuskin oltaisiin edes perustettu mitään bändiä yhdessä. Reissun jälkeen kokeiltiin kyllä paria basistia, mutta meidän välillemme oli reissun aikana kehittynyt meininki, johon ei oikein mahtunut kolmatta. Me ollaan onnellisia kahdestaan.

Mten koette rajoitukset, joita duokokoonpano asettaa?
– Kyllähän pieni soitin-laulu-soundiarsenaali rajoittaa. On pakko pitää jutut yksinkertaisina. Levylläkin pitää pysyä tuotannollisesti housuissaan, jotta saman meiningin saa päälle myös livenä. Toisaalta rajoitettu soundi tekee sen, että tosi erilaisetkin biisit kuulostaa aina Ursukselta. Simppeli kokoonpano helpottaa erilaisten feattien ja erikoissettien toteuttamista. Keikoilla on vieraillut kaikenlaisia ihania muusikoita saksofoniyhtyeestä räppäreihin ja Pekko Käppiin.

Mitä osaatte kertoa tulevista julkaisuistanne?
– Me ollaan levätty levyn tekemisen jälkeen. Se oli puolen vuoden puristus, vaikka kivaa olikin. Seuraava levy lähtee uuteen, yllättävämpään, pumppaavampaan ja mielenkiintoisempaan suuntaan. Siihen tulee vitunmoista bängeriä. Tulossa on epäkypsä toinen levy – mitä vanhemmaksi tulee, sitä epäkypsempiä biisejä puskee esiin. Mutta kaikki se on vielä alkutekijöissään. Uusien biisien tekeminen on aina vääntöä.

Ursus Factoryn matka on vasta alussa. Mitä luulette, millainen historiikki vielä joskus kirjoitetaan?
– Vanhoina fantasiadiggareina toivoisimme siitä tulevan tuhatsivuisen saagan, jossa on karhujumalia, miekkoja, magiaa ja seksiä. Hyvää proosaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ursus Factory Facebook ja Instagram
Soit se silti kotisivu

Ursus Factory
Jussi Pelkonen – kitara, laulu, Wurlitzer, syntetisaattorit
Aleksi Ripatti – rummut, laulu, kazoo, perkussiot

Levyhyllyt:
Virhe, EP. (Omakustanne, 2015)
Juhlat, EP. (Omakustanne, 2016)
Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby, LP. (Soit se silti, 2017)

Hae Ursus Factoryn musiikkia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).