Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazzlastuja Liisankadulta

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazz Liisa 03/04 (Svart Records, Yle, 2016)

JazzLiisa0304Heikki Poroilan kirjoitussarja Jazzlastuja Liisankadulta jatkuu Jukka Tolosen ja KOM Quartetin taltionneilla. Teksti on jatkoa Jazzlastujen ensimmäiseen osaan Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Poplastuista Poroila veistelee artikkeleissa Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973 ja Wigwam ja Taivaanvuohi 1973.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

JazzLiisa0304

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band – Live In Studio 1973

Huhtikuun 4. päivänä 1973 Liisankadulla esiintyi poikkeuksellisen kiinnostava tilapäinen kokoonpano eli Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band, jonka kokoonpano kertoo mainiosti siitä, miten näkymätön jazz- ja progemuusikoiden raja tuohon aikaan oli, jos nyt rajasta edes voidaan puhua. Tolosen kanssa soittavat Wigwamin komppiryhmä PohjolaÖsterberg (Pekka Pohjola soittaa myös viulua!) ja Pekka Pöyryn lisäksi sooloilemassa on myös trumpetisti Mike Pohjola.

Komppia tuplaamassa ovat Heikki Virtanen ja Reiska Laine kuten jo albumilla Tolonen! Tolosen tutut sävellykset Ramblin’ ja A Warm Trip With Taija saavat hyvin jazzillista kyytiä, eikä varsinkaan jälkimmäisen alkuperäisestä ilmavasta lattaritunnelmasta ole jätetty paljon jäljelle. Sooloimprovisaatioita riittää, joten tarjolla ollut rajallinen aika saadaan kulumaan kahden sävellyksen puitteissa.

Mike Koskinen – trumpetti
Pekka Pöyry – huilu, altto- ja sopraanosaksofoni
Jukka Tolonen – akustinen kitara, sähkökitara
Pekka Pohjola – viulu, bassokitara
Heikki “Häkä” Virtanen – bassokitara
Reino “Reiska” Laine – rummut, lyömäsoittimet
Ronnie Österberg – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

KOM Quartet – Live In Studio 1975

Jazz Liisojen ehkä erikoisimman kokoonpanon tarjoaa 23.4.1975 esiintynyt KOM-kvartetti. Pianisti-säveltäjä Eero Ojasen johtaman yhtyeen kitaristina toimi Tasavallan Presidentistä loikannut Jukka Hauru, bassossa oli Tapani Tamminen ja rummuissa Ari Valtonen. Liisankadulla mukana olivat myös Teatterikorkean laulunopettajana myöhemmin pitkään toiminut Eija Orpana ja näyttelijä Pertti Melasniemi, joka lähinnä kyllä vain ”laulaa”. Sävellykset ovat Ojasen ja Haurun käsialaa, eikä tässä nyt soiteta ajan poliittisen laulun nuottien mukaan, vaikka laulutapa ja Claes Anderssonin tekstit (Anderssonin ja Tommy Tabermanin suomennoksina) siihen suuntaan saattavat ajatuksia viedäkin.

Pääosa musiikista on soittajien energistä irrottelua lyhyiden puhe- ja laulujaksojen välissä. Ojasen sujuvaa ja oivaltavaa pianismia on erityisen miellyttävää kuulla näin keskeisessä roolissa, kun hän poliittisen laulun kuvioissa niin usein joutui tyytymään yksinkertaiseen säestäjän rooliin. Oivaa ajankuvaa tarjoaa KOM-kvartetin esityksen avaava Matti Konttisen lakoninen juonto. Tästä ei kuivakan asiallista perisuomalaista sisäänhuutoa enää paremmaksi saa!

Eija Orpana – laulu, viulu
Pertti Melasniemi – laulu, lyömäsoittimet
Eero Ojanen – piano, sähköpiano
Jukka Hauru – kitara
Tapani Tamminen – bassokitara
Ari Valtonen – rummut
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Konttinen

Heikki Poroila

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Jazz Liisan osat 03/04 julkaistiin myös CD-levynä Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973/KOM Quartet 1975.

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02
Wigwam & Taivaanvuohi 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 03/04

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

 

Unisono Quartet & Taivaantemppeli – Jazzlastuja Liisankadulta 1973

Unisono Quartet & Taivaantemppeli 1973 – Jazz Liisa 01/02 (Svart Records, Yle, 2016)

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

Unisono Quartet & Taivaantemppeli – Jazzlastuja Liisankadulta 1973.

Unisono Quartet – Live In Studio 1973

Levysarjan aloittava Unisono Quartet esiintyi Liisankadulla 26.9.1973. Vaikka kokoonpanossa on kolme samaa muusikkoa kuin vuonna 1975 julkaistulla albumilla Unisono, musiikki kuulostaa aluksi vähemmän omaperäiseltä, Paroni Paakkunaisen sopraano epävireiseltä ja Olli Ahvenlahden sävelsuoni löysemmin sykkivältä.

Vähän tylsän aloituksen (Long tandem) jälkeen taso kuitenkin nousee ja pelkästään omaa musiikkiaan esittävä kokoonpano alkaa lunastaa julkaistun albumin synnyttämiä odotuksia ja kuullaan jopa Reiska Laineen rumpusoolo (Paakkunaisen sävellyksessä Totuuden aarreaitta). Setin viimeisenä kuultava Make Lievosen sävellys Incarnation on vahva kokonaisuus ja johdattelee kuin itsestään sarjan kakkoskonserttiin.

Paroni Paakkunainen – sopraano-, altto- ja baritonisaksofoni, huilu
Olli Ahvenlahti – piano, Fender Rhodes sähköpiano
Make Lievonen – bassokitara
Reino “Reiska” Laine – rummut
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

Taivaantemppeli – Live In Studio 1973

Lievosen johtama Taivaantemppeli on niitä kokoonpanoja, jotka eivät koskaan levyttäneet mitään virallisesti, joten 21.1.1973 taltioitu konserttiesiintyminen on sitäkin arvokkaampi. Osa Liisankadulla soittaneista muusikoista oli kokeneita, tunnettuja ja arvostettuja ammattilaisia. Eivät kuitenkaan kaikki, ja tämä tekee näistä kuuntelukokemuksista erityisen kiinnostavia. Esimerkiksi Pekka Rechardt liittyi vasta seuraavana vuonna Wigwamin riveihin ja tuli sitä kautta tutuksi laajemmalle yleisölle. Soitto kuitenkin on jo kypsää tavaraa ja voi arvata, että se kelpasi työnäytteenä myös Wigwamin kitaristinpaikkaa täytettäessä.

Toinen huonommin tunnettu nimi on huilisti Matti Jakola, joka on yhtyeen ainoa puhallinsoittaja. Ahvenlahti on mukana nytkin ja vahvaa lyömäsoitinosastoa edustavat Upi Sorvali ja Tapani ”Nappi” Ikonen. Setin kaksi ensimmäistä jaksoa antavat lähinnä kaikille mahdollisuuden näyttää soittajankykynsä, mutta setin päättävä Lisa on sävellyksenäkin vaikuttava saavutus, ehkä jopa lähempänä mietiskelevää progea kuin fuusiojazzia.

Matti Jakola – huilu
Olli Ahvenlahti – piano, Fender Rhodes sähköpiano
Pekka Rechardt – sähköpiano
Make Lievonen – bassokitara
Upi Sorvali – rummut
Tapani “Nappi” Ikonen – kongat, lyömäsoittimet
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

Heikki Poroila

Unisono Quartet 1973 ja Taivaantemppeli 1973 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Jazz Liisan osat 01/02 julkaistiin myös CD-levynä Unisono Quartet/Taivaantemppeli 1973.

Lue lisää:
Poroila
kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975: Jazzlastuja Liisankadulta – Jazz Liisa 03/04
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02
Wigwam & Taivaanvuohi 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 03/04

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner
, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio
, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2
. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimsonia geeneissä?

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles (Discipline Global Mobile, 2011)

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct.Mitä tehdä jos ikävöi uutta musiikkia King Crimsonilta? Studioalbumia onkin odoteltu pitkään: toistaiseksi uusin levy The Power To Believe ilmestyi jo 2003. Onneksemme tarjolla on ollut myös King Crimsonin sivuprojekteja. Moninaiset rinnakkaiselossa toimivat kokoonpanot – eräänlaiset geenisekoitukset – yltävät moniulotteiseen improvisaatioon.

“Emoyhtyeen” kuusihenkisen 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen inkarnaatioiden vierellä on siis tapahtunut paljon. Levytyssarja ProjeKcts kehkeytyy monista eri keikkakokoonpanoista, joista osa on myös levyttänyt. Ensimmäiset ProjeKct-albumit ilmestyivät jo 90-luvun lopulla. Yksi sarjan popmaisimmista oksista on vuonna 2011 julkaistu A Scarcity Of Miracles. Levytyksen isinä ovat toimineet Jakko Jakszyk, Robert Fripp ja Mel Collins. Levyn alanimekkeenä lukee asiaan kuuluvasti A King Crimson ProjeKct.

* * *

JFC:n biisien atakissa voi tuntea vienon 80-lukulaisia sävyjä. Haikeiden syntikkamaisten aaltojen keskeltä ponnistaa sekä lauluntekijyyttä, fuusiota että popmusiikkia, hieman The Police-vokalisti Stingin soolouran tyyliin. Aloitusraita tuo mieleen Gordon Sumnerin debyyttialbumin The Dream Of The Blue Turtles. Jakko Jakszykin äänestä löytyy sekä perinnettä että popsensibiliteettia. Mielessä käyvät myös Jackson Browne, Peter Cetera, Steven Wilson ja Peter Gabriel.

Nimikappale luo pohjan koko albumille. Jakko Jakszykin rauhallinen ääni luo kiehtovan ongelmattoman tilan. Unenomainen svengi projektin hallitsee koko albumia. Sen keskiössä on Jakszyk. Hän vetää Crimson-ProjeKctia todella antaumuksella. Albumin tekstivihkon ja Wikipedian mukaan Jakszyk työsti albumia Frippin kanssa tehtyjen kitaraimprovisaatioiden pohjalta. Biisit hahmottuivat, ja fonisti Collins täydensi lopputulosta. Prosessimaisuus toimii täydellisesti. Lauluntekijyys on ilmiömäistä.

Aina välillä keskeltä yleistä auvoa puhkeaa esiin kitara. Revittelyn sijaan Fripp täydentää kokonaisuutta. Secrets tuntuu ammentavan aavistuksen verran Jeff Beckin modernimmasta kitarasoundista. Gavin Harrisonin viipyilevän letkeä rumputatsi muistuttaa Vinnie Colaiutan hienostunutta klangia. Fonisti Mel Collins liukuu hämmästyttävän lähelle Sakari Kukon soundia. Piirpauke liippaa liki joitain Collinsin jazzrockelementtejä, samoin Theo Travis.

Ultrajännittävä The Other Man suorastaan kiitää tunnelmasta toiseen. Jälkipuoliskon rytmillisyyttä on lähes mahdotonta mieltää saumattomasti biisin alussa kuultavaan rauhaan. Yllätyksenomaisuudesta kehkeytyy jännittävä kokonaisuus. Biisin innovatiivinen eteneminen on todellista juhlaa.

Viimeisenä raitana kuultava The Light Of Day on jäädä hieman irralliseksi, kunnes Fripp ja Collins pääsevät mukaan synapohjaiseen äänimaisemaan. A Scarcity Of Miracles saa kohtalokkaan loppuilmeen.

Jakko M. Jakszyk – kitara, laulu, cheng, kosketinsoittimet
Robert Fripp – kitara, äänimaisemat
Mel Collins – alttosaksofoni, sopraanosaksofoni, huilu

Tony Levin – bassokitara
Gavin Harrison – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Robert Fripp & Jakko Jakszyk

Albumista A Scarcity Of Miracles julkaistiin kaksi CD-painosta. Laajempi CD/DVD-A sisältää 5.1-monikanavaversioita ja muuta lisämateriaalia. Albumin nimikappaleen videoraita ei ole nettijakelussa, mutta sisältyy CD/DVD-painokseen. Kysy levyä kirjastostasi.

Lue lisää:
King Crimson: The ProjeKcts, 4 CD-levyä ja liitevihko, (DGM, 1999). Tien eri ProjeKctien moninaisiin ulottuvuuksiin voi aloittaa myös boksista, johon on kerätty neljän kokoonpanon musiikkia. Mukana on myös informatiivinen tekstivihko.

King Crimson kotisivu

Tuomas Pelttari

Stanley Clarke: Stanley Clarke – omaa fuusiota luomassa

Stanley Clarke: Stanley Clarke (Nemperor, 1974)

Basisti ja säveltäjä Stanley Clarke tuli tutuksi Stanley Clarken toinen sooloalbumi julkaistiin 1974. Levyllä ovat mukana Jan Hammer, Billy Connors, Tony Williams sekä Airto Moreira.1970-luvun alussa Chick Corean johtamassa lengendaarisessa fuusioyhtyeessä Return To Forever. Yhtyeen innovatiiviset levytykset vaikuttivat olennaisesti jazzin ja fuusiomusiikin kehitykseen. Kunnianhimoinen muusikko Clarke (s. 1951) teki varsin nuorena myös soolouraa.

Osin tunnustelunomainen soolodebyytti Children Of Forever sai vuonna 1974 seuraajakseen albumin Stanley Clarke. Bassotaiteilijan toinen soololevy on iskevä kokonaisuus, yksi rockfuusion klassikoista. Dynaamisuus korostuu harkitussa sovitustyössä, jonka Clarke otti debyyttialbumin jälkeen haltuun Chick Corealta. Basistin näkemys syventyi entisestään senkin vuoksi, että kosketinsoittaja Corea sai väistyä myös tuottajan tehtävästä.

Vuonna 1974 Clarken fuusiomusiikki nojasi aiempaa reilummin tulevaisuuteen, sähköisempään sointiin. Bassokitaran selkeän esilläolon lisäksi välittömin jälki tästä lienee kosketinsoittaja Jan Hammerin jännittävä soundi. Moog tuo albumille aivan erityistä ulottuvuutta.

* * *

Avauskappaleen kiihkeä funk tempaa tosissaan mukaansa. Vaskien siivittämä Vulcan Princess on hengästyttävän tiukka aloitus, joka hellittää vasta Clarken lyhyessä laulukappaleessa Yesterday Princess. Power jatkaa intensiivisen bassokitaran juhlaa. Jan Hammer syventää riffiä samalla kun kitaristi Bill Connors liitää sfääreissä. Michael Gibbsin säveltämä Spanish Phases For Strings And Brass tuo esiin Clarken ilmiömäiset kyvyt kontrabasistina.

Suurimmaksi osaksi instrumentaalinen Stanley Clarke päättyy debyyttialbumin lailla pidempään kokonaisuuteen. Life Suite I–IV on yksi Clarken mestariteoksista. Lyömäsoitintaiteilija Airto Moreiran sävyttämä Life Suite huipentuu nelososassa. Armottoman tarttuva riffi polkee kuin futukärpäsen pureman saanut Piirpauke-klassikko Konevitsan kirkonkellot. Aivan lopussa palataan intron maagiseen tunnelmaan. Outro on lähes sinfoniallinen.

Stanley Clarke – bassokitara, kontrabasso, piano, laulu, Fuzz Phaser
Jan Hammer – Moog syntetisaattori, sähköpiano, urut, piano
Tony Williams – rummut
Billy Connors – kitara, akustinen kitara

Airto – lyömäsoittimet
Jousisektio: David Nadien, Charles P. McCracken, Jesse Levy, Carol Buck, Beverly Lauridsen, Harry Cykman, Harold Kohon, Paul Gershman, Harry Lookofsky, Emanuel Green.
Brass section: Peter Gordon, David Taylor, Jon Faddis, James Buffington, Lewis M. Soloff, Garnett Brown.
Apulaistuottaja: Ken Scott
Tuottaja: Stanley Clarke

Stanley Clarken levytysura jatkui levyillä Journey To Love (1975) ja School Days (1976). Kuusi albumia sisältävä boksi The Complete 1970s Epic Albums Collection antaa erinomaisen kuvan soolouran vilkkaista käänteistä. The Stanley Clarke Bandin uusin levytys UP julkaistiin vuonna 2014. Yhtye esiintyy 2015 Pori Jazzin Lokkilavalla torstaina 16. heinäkuuta.

Stanley Clarke kotisivu

Tuomas Pelttari

Pekka Pohjola: Pewit – massiivisen suuri seikkailu

Pekka Pohjola: Pewit (Pohjola Records, 1997)

Pekka Pohjola: Pewit (1997).Bassokitarataiteilija ja säveltäjä Pekka Pohjola (1952–2008) lähti soolouralle vielä Wigwam-vuosien jatkuessa. Ensimmäinen oma albumi Pihkasilmä kaarnakorva julkaistiin 1972. Levytysten taso säilyi korkeana läpi vuosikymmenten: myös Pohjolan kaksi viimeistä albumia ovat suuria merkkiteoksia. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin julkaistut Pewit ja Views antavat voimakkaan ja tasapainoisen kuvan basistivirtuoosin hioutuneesta muusikkoudesta ja sävellystaiteesta. Myös visuaalisuus on hallussa. Molempien levyjen kansitaiteesta vastaisi Rita Hartwig.

Pewit toi Pohjolan musiikin esiin poikkeuksellisen voimaantuneesti. Albumi koostui ennemmin sävellyksistä kuin soitinmusiikista, progesta tai fuusiosta. Tuottajana Pohjola halusi säilyttää Pewitin lopullisen toteutuksen mahdollisimman dynaamisena ja kompressoimattomana. Tämän kuulee lyömäsoittimien valtavana voimana, toisaalta myös herkkyytenä. Dynamiikka ei tullut tyhjästä. Pohjola, Seppo Kantonen, Markku Kanerva ja Anssi Nykänen soittivat jo viisi vuotta aiemmin julkaistulla levyllä Changing Waters. Sähkökvartetista oli tullut vakibändi.

Maanisen hypnoottinen aloitusraita Rita lähtee hiljalleen mahtipontiseen vyörytykseen. Iskevä soundi rakentuu tutulle pohjolamaisen polveilevalle kehittelylle. Bassokitaraa odotellaan mukaan kaikessa rauhassa. Anssi Nykäsen tunnustelut käyvät sydänalaan. Rita kasvaa kitaristi Markku Kanervan liidaamana korkeuksiin. Yhdeksän minuutin jälkeen massiivisuus vaihtuu kuitenkin runolliseen kepeyteen, ja outro nivoutuu vaivatta seuraavaan raitaan Melkein. Leikillinen tunnelma, melkein lapsekas, melkein totinen.

Nimikappale Pewit toimii albumin alkuvoimana, pohjavetenä. Suuri kallion ritari lähtee toisessa osassa tivolimaiseen liitoon. Vapautunut Toy Rock introineen svengaavat kuin ylikierroksilla käyvä Steely Dan. Fonistit Pepa Päivinen, Heikki Keskinen ja Seppo Paakkunainen ohjaavat kun rockbändiä tyylikkäästi.

Arvoituksellinen päätösraita Ordinary Music viettelee mukaan matkaan. Jännitettä haetaan pitkällä perkussiojaksolla, jota värittää jopa hälymäiset elementit. Primitiivinen ote kasvaa erityisesti Nykäsen ja Kanervan ansiosta. Teoksen puolivälissä nivahdetaan jälleen kohti uutta. Koskettimien sävel kuin elää kuin toista elämää. Lopulta rytmi kiihtyy puolta kiihkeämmäksi juoksuksi. Hetken päästä pelkkien jousien varaan annettu teema huipentaa Ordinary Musicin. Lopulta tuttu vyörytys saa bändin taakseen. Aloitusraidalta tuttu nerokkaan yksinkertainen bassokuvio tuntuu kovemmin kuin koskaan.

Pekka Pohjola – bassokitara, kosketinsoittimet
Seppo Kantonen – piano, kosketinsoittimet
Markku Kanerva – kitara
Anssi Nykänen – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Pekka Pohjola

Mongo Aaltonen – lyömäsoittimet
Pepa Päivinen – tenorisaksofoni, alttosaksofoni, baritonisaksofoni
Heikki Keskinen – tenorisaksofoni
Seppo Paakkunainen – tenorisaksofoni
Jari Valo – viulu
Jukka Pohjola – viulu
Teemu Kupiainen – alttoviulul
Olli Kilpiö – alttoviulu
Timo Alanen – sello
Matti Pohjola – sello

Pewit julkaistiin alun perin CD-levynä vuonna 1997. Remasteroitu painos ilmestyi 2011. Striimauspalvelut Spotify ja Deezer tarjoavat Pohjolan musiikkia rajatusti: myös Pewit puuttuu molemmista (5/2015).

Pewitin jälkeen ilmestynyt Views (2001) jäi Pohjolan viimeiseksi studioalbumiksi. Säveltäjä ja bassovirtuoosi kuoli 56-vuotiaana vuonna 2008.

Lue lisää:
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Nevalainen, Petri: Pekka Pohjola – Bassokenraali, 202 sivua. (Jalava, 2003).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, 2005, tarkistettu laitos 2014).

Tuomas Pelttari

Pekka Pohjola: Pewit (1997).

Pekka Pohjola: Pewit (1997).