Simulacrum – progressiivisuus tarkoittaa kehitystä

Turkulainen progemetalliyhtye Simulacrum on ollut olemassa pitkään, mutta bändin musiikillisesti kunnianhimoinen taival tuntuu olevan vasta alkamassa.

Kosketinsoittaja ja bändin luotsi Christian ”Chrism” Pulkkinen kertoo, että hyviä arvosteluja saaneet The Master And The Simulacrum (2012) ja Sky Divided (2015) saavat vielä seuraajan: Simulacrum on tekemässä kolmatta albumia. Levy tulee olemaan askel eteenpäin, ei vanhan toistamista.

Chrism, sinä tulit progressiivisen metallin pariin klassisen musiikin puolelta. Miten se tapahtui?
– Aloitin klassisen pianon soittamisen vanhempieni toiveesta 7-vuotiaana. Rehellisesti sanottuna olin melko huonolla treenimotivaatiolla varustettu nassikka. Pianoa tuli treenattua lähinnä pari päivää ennen pakollisia pianotunteja. Yläasteella löysin rockmusiikkia, jossa koskettimilla oli suurempi rooli. Silloin tajusin, että koskettimillahan voi tehdä sellaistakin musiikkia.
– Bändit, jotka saivat minussa aikaan tämän ahaa-elämyksen olivat Stratovarius, Yngwie Malmsteen, Dream Theater, Symphony X, Emerson, Lake & Palmer sekä Deep Purple. Näille bändeille olen kiitoksen velkaa siitä, että aloin harjoitella ja pääsin nykyiselle tasolle. Hiukan myöhemmin klassinen musiikki alkoi kiinnostaa uudelleen. Jatkoin klassisen pianon parissa aina 23-vuotiaaksi saakka.

Mitä musiikki sinulle merkitsee?
– Musiikki on minun tapani ilmaista itseäni. Se on minulla sidottuna luihin ja ytimiin eikä sitä voi minusta erottaa. Niinäkin hetkinä, kun en sitä aktiivisesti mieti tai harrasta, päässäni soi melodianpätkiä ja erilaisia rytmejä. Osa katoaa päivän mittaan muistista, osa päätyy nuotteina tietokoneen syövereihin. En ole oikeastaan ikinä halunut tehdä mitään muuta. Olen myös joutunut luopumaan paljosta musiikin takia.

Miten Simulacrum syntyi?
– Kokeilin ensimmäisiä kertoja soittaa rockmusiikkia Puolalan ylä-asteen bändikatselmuksissa. Siitä alkoi Simulacrumin tarina, ja silloisista jäsenistä basisti Olli Hakala sekä kitaristi Nicholas Pulkkinen ovat vieläkin mukana. Bändillä alkaa siis olla ikää jo 20 vuotta, vaikka jäsenet ovatkin vielä kohtuullisen nuoria.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Sinulla on paljon vastuuta Simulacrumin toiminnasta. Onko bändinne demokraattinen?
– Minulla on kieltämättä suurin rooli bändin eteenpäin ajamisessa. Hoidan sävellystyön lisäksi äänittämistä ja äänentuotantoa, aikataulutusta, budjetointia sekä promootiota. Bändi on kuitenkin menossa demokraattisempaan suuntaan. Toinen kitaristimme Petri Mäkilä on vahvasti mukana tulevan levyn biisien tekemisessä. Hänen sävellyksensä tuovat mukavaa tuoreuden tuntua verrattuna siihen, että olisin jälleen säveltänyt koko levyn itsenäisesti. Pidämme myös säännöllisen epäsäännöllisesti palavereita siitä, mihin suuntaan haluamme bänditoimintaa viedä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrum tekee parhaillaan kolmatta albumiaan. Millainen siitä tulee kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna?
– Ensimmäinen levy The Master And The Simulacrum on yllättävän ehyt ottaen huomioon, että siihen kerättiin kappaleet pitkältä aikaväliltä. Ensimmäiset olin säveltänyt 16-vuotiaana. Toinen levy Sky Divided sävellettiin kolmen vuoden aikavälillä. Se on kokonaisuutena jonkin verran tiukempi kuin debyytti. Sillä otettiin askelia pois fuusiovaikutteista ja mentiin enemmän Symphony X:n tyyliseen powermetallistiseen tulkintaan.
– Kolmas levy tuo progressiivisen metalliin Petrin nykyaikaista näkemystä sotkettuna omiin vaikutteisiini. Ilokseni voin todeta, että fuusiovaikutteet ovat tehneet paluun. Levyllä tullaan kuulemaan debyytin mainion Celestial Architectin jatkokappaleita.

Kuva: Otto Markkanen.

Kuva: Otto Markkanen.

Millaisia suunnitelmia tai haaveita sinulla on seuraavan Simulacrum-albumin suhteen?
– Toivon, että saamme aikaiseksi hienon levyn, jota on kiva kuunnella vielä kiikkustuolissa, ja että voimme olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme. Olisi myös kiva viedä bändi ulkomaille. Kun olen kiertänyt muiden bändien kanssa siellä, olen huomannut, että vaikkapa Saksassa fanikulttuuri on positiivisempaa kuin Suomessa. Fanit tulevat katsomaan lämppäreitä keikoille, vaikka soittoajat ovat aikaiset. Aikaisista soittoajoista johtuen ihmiset ovat myös piirun verran enemmän selvänä ja keskittyvät meiningin lisäksi myös musiikilliseen antiin.

Simulacrumissa on kaksi laulajaa. Miten tällaiseen ratkaisuun on päädytty?
– Simulacrum pyrkii kehittymään jokaisella levyllään. Ensimmäisen levyn jälkeen otimme riveihimme toiseksi kitaristiksi Petrin, koska levyn äänimaisemaa oli vaikea luoda livenä yhdellä kitaristilla. Tulevalle kolmannelle levylle halusimme enemmän työkaluja laulun tuotantoon, joten päädyimme ottamaan toiseksi laulajaksi pitkäaikaisen ystävämme, äärimmäisen lahjakkaan Erik Kraemerin. Ajattelimme, että se on uutta ja ennenkuulumatonta. Onhan kahden laulajan kokoonpanoja ollut ennenkin, mutta yleensä toinen laulajista on joko nainen, örisijä tai täysin eri äänialan omaava laulaja. Kuulostaa muuten erityisen hienolta, kun kaksi asiansa osaavaa hevitenoria laulaa stemmoissa livenä!

Kuten mainitsit, sinulla on muitakin bändejä. Miten Simulacrum sijoittuu niiden joukkoon?
– Simulacrum on minulle erityisen tärkeä pitkän yhteisen historian vuoksi sekä kanavana, jonka kautta pystyn julkaisemaan omia sävellyksiäni.
– Soitan Simulacrumin lisäksi yhtyeissä Eden’s Curse, Adamantra sekä Epicrenel. Nekin ovat minulle toki tärkeitä, ja olen saanut niiden kautta paljon näkyvyyttä, uusia muusikkokavereita sekä unohtumattomia kokemuksia. Eden’s Curse on kansainvälinen kokoonpano, joka tekee marraskuussa Ison-Britiannian-kiertueelle Michael Schenker Festin kanssa.

Millaisia musiikillisia visioita sinulla on tällä hetkellä?
– Yksi idea, joka hiukan kutkuttelee takaraivossa, on melko poikkitaiteellinen. Haluaisin, että kirjailija kirjoittaisi novellin, jonka tarinan pohjalta joko tekisimme adaptaation tai sitten säveltäisimme kirjalle musiikillisen parin, eli esimerkiksi saman tarinan eri päähenkilön näkökulmasta. Kirja ja levy voitaisiin julkaista yhtenä komeana pakettina. Melko progea, eikö vain?

Simulacrum
Niklas Broman – laulu
Olli Hakkala – bassokitara
Erik Kraemer – laulu
Petri Mäkilä – kitara
Christian ”Chrism” Pulkkinen – kosketinsoittimet
Nicholas ”Solomon” Pulkkinen – kitara
Tatu Turunen – rummut

Simulacrum ja Fireproven ovat keikalla Turun Saaristobaarin FHMF Clubilla lauantaina 25.5.2018.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Simulacrum kotisivu

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
The Master And The Simulacrum (2012)
Sky Divided (2015)

Lue lisää:
Weigel, David: The Show That Never Ends – The Rise And Fall of Prog Rock, 346 sivua. (W. W. Norton & Company, 2017).

David Bowie: ★ Blackstar – jazzia ja rockia moderneimmillaan

 Blackstar (ISO Records, 2016)

David Bowie: Blackstar (2016).Rockikoni ja laulaja-lauluntekijä David Bowie (s. 1947) palasi 2010-luvulla ilahduttavasti takaisin aktiiviseen musiikintekoon. Kymmenen vuoden tauko albumijulkaisuissa katkesi vuonna 2013 levyyn The Next Day. Maailmaa ravisutti visusti salassa pidetty paluusingle Where Are We Now? Singleä seurannut albumi on kelpo rocklevy, mutta vuonna 2016 Bowie jatkaa astetta komeammin. Yhdessä Tony Viscontin kanssa tuotettu ja Bowien 69-vuotissyntymäpäivänä julkaistu ★ on mestariteos.

Vain seitsemän raitaa sisältävällä levyllä Bowie on aiempaa haavoittuvampi. Keskellä kaikkea korostuu tarve tehdä jotain uutta, olla vapaa kaihtamatta riskejä. Lyhyempi mitta tuntuu oikealta, sillä se korostaa artistin vision yhtenäisyyttä. Se näyttää, mitä on hallita musiikin ja albumimitan muoto aukottomasti. The Next Day osoitti Bowien lauluntekokyvyn säilyneen, mutta Blackstar kulkee eteenpäin kiinnostavammin. Blackstar väräjää erityistä energiaa.

Bowien hallussa on yhtä lailla ilmiömäisen jazzyhtyeen sävyt kuin maailmanlopulta tuntuva eeppinen rock ja mukaan juurtuva fuusiomainen genrehyppely. Ensimmäinen merkki huippuvireestä saatiin liki kymmenminuuttisella singleraidalla Blackstar, jonka alienmaista tunnelmaa kuullaan TV-sarjan The Last Panthers tunnuksena.

Nimikappaleella Bowien jäätävä falsetti liikkuu synteettisessä kuvastossa. Raidan puolivälissä biisi siirtyy rockmuottiin kuin itsestään. Uhkaavuus säilyy läpi kokonaisuuden.

A-puolen päättävä verkkaisen hypnoottinen Lazarus on yhdistelmä Bowien 70-lukulaisempaa otetta ja 2010-luvun indiesoundia. Softisti lätkähtelevä pitkä biisi nojaa Bowien äänen väreihin ja Donny McCaslinin liukuvaan saksofoniin. Lazarus on osa samannimistä näytelmäteosta, jonka Bowie kirjoitti yhdessä Enda Walshin kanssa. New Yorkissa esitettävän Off-Broadway -tuotannon tähtenä on HBO:n TV-sarjassa Dexteriä näytellyt Michael C. Hall. Tarina perustuu romaaniin The Man Who Fell To Earth, jonka elokuvaproduktion pääosan Bowie teki 70-luvun puolivälissä.

Sue (Or In A Season Of Crime), kääntöpuolellaan ’Tis A Pity She Was A Whore, julkaistiin singlenä loppuvuodesta 2014. Suen poikkeuksellisen juhlava jazzilotulitus nousi yhdeksi Bowien 2000-luvun ajan klassikoista, varsinkin pidempänä big band -versiona. Blackstar esittelee raidoista rokkaavammat otot. Suen albumiversiota kantaa jazzintensiteetin rinnalla vaarallisen maukas kitarariffi. Rocksärmä lisää biisin apokalyptista draamaa entisestään. Alun perin Black Tie White Noisen täytebiisiltä tuntunut ’Tis A Pity… nousee akustisena albumiversiona aivan uuteen eloon.

Girl Loves Me tuo lisää painostavaa tunnelmaa, ja The Next Dayn huippukohta If You Can See Me saa moodiinsa sopivan rinnakkaisteoksen. Molempia vie eteenpäin kohtalon koura ja voimakkaasti virtaavavat perkussiot. Rumpalit Zachary Alford ja uudella levyllä soittava Mark Guiliana ovat loistavia. Päätösraita I Can’t Give Everything Away vie elokuvien tunnussävelten kaltaiseen tunnelmaan. Muistuma Bowien singlestä Absolute Beginners mielessä Blackstar päättyy lohdulliseen optimismiin.

David Bowie – laulu, akustinen kitara
Tim Lefebre – bassokitara
Mark Guiliana – rummut
Ben Monder – kitara
Jason Lindner – piano, urut, kosketinsoittimet
Donny McCaslin – saksofoni, huilu, puupuhaltimet
Tuottajat: David Bowie ja Tony Visconti

★ julkaistiin LP- ja CD-painoksina tammikuun 8. päivänä 2016. Albumi nousi listaykköseksi useissa maissa. Blackstar toi Bowien Yhdysvaltojen Billboard-albumilistan ykkössijalle ensimmäistä kertaa. Myös Suomessa ★ nousi listakärkeen (vko 2/2016).

Lue lisää:
MOJO
: Toimitus suosittelee tuottaja Tony Viscontin haastattelua MOJO-lehdessä (tammikuu 2016, issue 266). Visconti kertoo avoimesti ★:n tekemisen vaiheista. Samassa numerossa on myös laaja artikkeli vuoden 1980 Bowie-albumista Scary Monsters (And Super Creeps).

David Bowie kotisivu
New York Theatre Workshop kotisivu

Tuomas Pelttari

Hae Blackstar kirjastosta.

Hae Blackstar kirjastosta.

Hae Blackstar kirjastosta.
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

David Bowie: Blackstar (2016).

David Bowie: Blackstar (2016).

 

Stanley Clarke: Stanley Clarke – omaa fuusiota luomassa

Stanley Clarke: Stanley Clarke (Nemperor, 1974)

Basisti ja säveltäjä Stanley Clarke tuli tutuksi Stanley Clarken toinen sooloalbumi julkaistiin 1974. Levyllä ovat mukana Jan Hammer, Billy Connors, Tony Williams sekä Airto Moreira.1970-luvun alussa Chick Corean johtamassa lengendaarisessa fuusioyhtyeessä Return To Forever. Yhtyeen innovatiiviset levytykset vaikuttivat olennaisesti jazzin ja fuusiomusiikin kehitykseen. Kunnianhimoinen muusikko Clarke (s. 1951) teki varsin nuorena myös soolouraa.

Osin tunnustelunomainen soolodebyytti Children Of Forever sai vuonna 1974 seuraajakseen albumin Stanley Clarke. Bassotaiteilijan toinen soololevy on iskevä kokonaisuus, yksi rockfuusion klassikoista. Dynaamisuus korostuu harkitussa sovitustyössä, jonka Clarke otti debyyttialbumin jälkeen haltuun Chick Corealta. Basistin näkemys syventyi entisestään senkin vuoksi, että kosketinsoittaja Corea sai väistyä myös tuottajan tehtävästä.

Vuonna 1974 Clarken fuusiomusiikki nojasi aiempaa reilummin tulevaisuuteen, sähköisempään sointiin. Bassokitaran selkeän esilläolon lisäksi välittömin jälki tästä lienee kosketinsoittaja Jan Hammerin jännittävä soundi. Moog tuo albumille aivan erityistä ulottuvuutta.

* * *

Avauskappaleen kiihkeä funk tempaa tosissaan mukaansa. Vaskien siivittämä Vulcan Princess on hengästyttävän tiukka aloitus, joka hellittää vasta Clarken lyhyessä laulukappaleessa Yesterday Princess. Power jatkaa intensiivisen bassokitaran juhlaa. Jan Hammer syventää riffiä samalla kun kitaristi Bill Connors liitää sfääreissä. Michael Gibbsin säveltämä Spanish Phases For Strings And Brass tuo esiin Clarken ilmiömäiset kyvyt kontrabasistina.

Suurimmaksi osaksi instrumentaalinen Stanley Clarke päättyy debyyttialbumin lailla pidempään kokonaisuuteen. Life Suite I–IV on yksi Clarken mestariteoksista. Lyömäsoitintaiteilija Airto Moreiran sävyttämä Life Suite huipentuu nelososassa. Armottoman tarttuva riffi polkee kuin futukärpäsen pureman saanut Piirpauke-klassikko Konevitsan kirkonkellot. Aivan lopussa palataan intron maagiseen tunnelmaan. Outro on lähes sinfoniallinen.

Stanley Clarke – bassokitara, kontrabasso, piano, laulu, Fuzz Phaser
Jan Hammer – Moog syntetisaattori, sähköpiano, urut, piano
Tony Williams – rummut
Billy Connors – kitara, akustinen kitara

Airto – lyömäsoittimet
Jousisektio: David Nadien, Charles P. McCracken, Jesse Levy, Carol Buck, Beverly Lauridsen, Harry Cykman, Harold Kohon, Paul Gershman, Harry Lookofsky, Emanuel Green.
Brass section: Peter Gordon, David Taylor, Jon Faddis, James Buffington, Lewis M. Soloff, Garnett Brown.
Apulaistuottaja: Ken Scott
Tuottaja: Stanley Clarke

Stanley Clarken levytysura jatkui levyillä Journey To Love (1975) ja School Days (1976). Kuusi albumia sisältävä boksi The Complete 1970s Epic Albums Collection antaa erinomaisen kuvan soolouran vilkkaista käänteistä. The Stanley Clarke Bandin uusin levytys UP julkaistiin vuonna 2014. Yhtye esiintyy 2015 Pori Jazzin Lokkilavalla torstaina 16. heinäkuuta.

Stanley Clarke kotisivu

Tuomas Pelttari