Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle

Nostalgia (Top Voice, 1972)

Hector: Nostalgia (1972).Heikki Harmalla eli Hectorilla on meneillään merkkivuosi. Huhtikuussa 2017 seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt laulaja-lauluntekijä juhlistaa tasalukua kiertueella, ja samaan aikaan saataville on tullut Tuula Kousan kanssa kirjoitettu elämäkerta Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille. Siinä onkin stooria kerrakseen, ilmestyihän Hectorin ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia jo 45 vuotta sitten.

Eikä ura siitä alkanut: Hector oli tehnyt kaikenlaista jo ennen Nostalgiaa. 14-vuotiaana hän toimi The Sharks -yhtyeen kitaristina, ja vähän myöhemmin hänen Les Mirages -bändinsä levytti singlen Polydorille. Joulukuussa 1965 Hector teki ensimmäisen soolosinglensä, sodanvastaisen käännöskappaleen Palkkasoturin, joka on alun perin Donovaninkin esittämä Buffy Sainte-Marien kappale Universal Soldier.

Hector. Kuva: Sony Music.

Hector. Kuva: Sony Music.

Vaikka Palkkasoturi nousi listoille, uran urkenemista hidastivat hankaluudet yhteistyössä. Levy-yhtiö ja artisti eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, millaista musiikkia Hectorin kannattaisi esittää. Laulaja itse halusi levyttää kantaaottavaa ja merkityksellistä folkia, kun taas hänen julkaisijansa olisi kuullut Hectorilta mieluummin humoristista, kansaanmenevää kupletticountrya. Tehtyään muutaman sinkun Hector puhalsi takkuisesti kulkeneen pelin poikki ja liittyi Cumulus-yhtyeeseen. Vuodet genrevapaassa yhtyeessä hioivat hänen lauluntekotaitojaan, mikä ei jäänyt alan pampuilta huomaamatta. Vuonna 1972 Hectorille ehdotettiin soololevyn tekemistä.

Syntyi Nostalgia, (yhtä lainabiisiä lukuun ottamatta) kokonainen albumillinen Hectorin kirjoittamia ja Matti ja Pirjo Bergströmin sovittamia lauluja. Nostalgia oli erikoinen avaus soolouralle: siinä missä moni omilleen lähtenyt debytantti tahtoi napata kiinni ajan hengestä tai panna palikat uuteen järjestykseen, Hector katseli Nostalgialla kaihoisasti kauniisti vääristävään taustapeiliin. Musiikista kajasti jo menneen 1960-luvun folk, ja ajan ilmiöihin kohdistuva kritiikki ilmeni vaivihkaisena kaipuuna johonkin selkeämpään, luonnollisempaan ja epätodellisempaan aikaan ja paikkaan. ”Tekniikan sukupolvi tarvitsee romantiikkaa”, Hector perusteli taiteellista tulokulmaansa Nostalgian ilmestymisen aikaan.

Nostalgia on laulelmallinen folklevy. Sen tunnelma on aina melankolinen ja romanttinen, ajoittain huoleton, ajoittain pateettinen ja naiivi. Avauskappaleessa (Yksinäinen tinasotamies) Hector murehtii kammarin nurkkaan hylättyjä leluja, joista väritelkkarin lumoamat lapset eivät enää piittaa. Kepeästi liitävässä Nostalgia 1:ssa ennen kaikki oli paremmin ja naapurille saattoi viedä mustikkapiirakkaa, mutta enää ikkunasta näkyy vain kylmä ja kova Maksi-Market. Leikkisimmillään ja positiivisimmillaan Nostalgia on kappaleessa Heinäpellolla, jossa rakkauden taika tavoittaa ihmiset kesken heinänteon. Ruotsalaisen Bernt Stafin Familjelyckasta suomennetusta Sadepäivälaulusta olisi voinut menevämmällä ja kaupallisemmalla sovituksella tulla finnhitti, mutta se tuskin oli Hectorin tavoitteissa. Synkeintä ääripäätä edustaa surullinen ja surrealistinen Karnevaalit, joka ottaa kantaa yhä raadollisemmaksi käyvään viihteeseen karnevalistisen dystopian kautta.

Neljäkymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Nostalgia herättää ristiriitaisia tunteita. Tässä ajassa kuunneltuna sen haikailevimmat kappaleet vaikuttavat suorastaan parodisilta. Samaan aikaan tulee huomanneeksi, miten vähän ihminen muuttuu. Samankaltaista kaipuuta johonkin ymmärrettävämpään ja turvallisempaan esiintyy edelleen ja on esiintynyt aina. Nostalgia on pateettisessa turvallisuushakuisuudessaan ja perspektiiviharhaisuudessaan hyvin inhimillinen tunne. Hectorin debyytin viehättävin piirre on juuri sen vilpittömyys.

Hector: laulu, kitara, lyömäsoittimet
Matti Bergström: bassokitara, huilu
Pirjo Bergström: piano, urut, klavinetti
Aimo Hakala, Esko Rosnell: rummut
Antero Jakoila: kitara
Sakari Lehtinen: buzuki

Nostalgialla Hector ei ole vielä musiikillisella huipullaan, mutta myöhemmiltä vuosilta tuttu käsiala on jo tunnistettavissa. Merkittävimmillään Hectorin soolodebyytti on sanoituksissaan. Ne olivat aikoinaan uraauurtavia ja niistä löytää edelleen kiinnostavia viittauksia – muun muassa Peyton Place -sarja ja C.S. Lewisin Narnia on mainittu.

Läpimurtonsa Hector teki vuoden 1973 Herra Mirandos -albumilla, jolla hän kehitti nostalgiasta jännittävämpää mystalgiaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hector kotisivu

Levyhyllyt
Nostalgia (1972)
Herra Mirandos (1973)
Hectorock I (1974)
Liisa pien (1975)
Hotelli Hannikainen (1976)
H.E.C. (1977)
Kadonneet lapset (1978)
Ruusuportti (1979)
Linnut, linnut (1980)
Eurooppa (1981)
Hyvää yötä Bambi (1982)
Hectorock II (1985)
Nuku idiootti (1987)
Varjot ja lakanat (1988)
Yhtenä iltana (1990)
In concert 1966–1991 (1992)
Ensilumi tulee kuudelta (1992)
Salaisuuksien talo (1994)
Kultaiset lehdet (1995)
Hidas (1999)
Helismaan pikajuna (2001)
Total Live 1991–2003 (2003)
Ei selityksiä (2004)
Hauras (2014)

Muista boksit ja kokoelmalevyt
Hector: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD.Anna mulle Lovee – Love Records – 79 rockia vuosilta 1967–79, 4CD. Sisältää 48-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 1994. Uusintapainokset 2005, 2010).
Hector: Asfalttiprinssi (Fazer Finnlevy, 1993).
Hector: Parhaat, 2CD (Warner Music Finland, 1999).
Hector
: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD. Sisältää 32-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 2005).
Hector: Tuulisina öinä 1975–1985, 2CD (Love Records, 2010).

Lue lisää
Harma, Heikki & Kousa, Tuula: Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille, 285 sivua. (Otava, 2017).

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Nostalgiaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

 

 

Konsertit
Hector & His Power Band
09.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
10.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
12.11.2017 Tampere, Tampere-talo
13.11.2017 Turku, Logomo

Hector: Nostalgia (1972).

Hector: Nostalgia (1972).

Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy

Joni Mitchell: Song To A Seagull (Reprise, 1968)

Joni Mitchellin debyyttialbumi Song To A Seagull julkaistiin vuonna 1968.Debyyttialbumi voi olla nuorelle laulaja-lauluntekijälle vaikea paikka. Oman musiikin ääni tulisi saada kerralla esiin, jotta erottuisi artistimarkkinoilla edukseen. Voi myös käydä niin, että artisti on ensilevyn aikaan jo ikään kuin valmis. Yksi tällainen esimerkki on kanadalaissyntyinen Joni Mitchell.

Mitchellin ura eteni mielenkiintoisin harppauksin jo ennen soolodebyytin julkaisua. Asialleen omistautunut muusikko herätti huomiota yhdysvaltalaisessa folk-skenessä. Niinpä puoleensavetävät sävellykset kulkeutuivat myös toisille artisteille. Tom Rush levytti vuoden 1968 albumilleen The Circle Game peräti kolme kappaletta, joita Mitchell ei ollut vielä saanut levylle asti itsekään.

Mitchell (s. 1943) pystyi henkeäsalpaavan vaivattomaan ilmaisuun livenä. Samaa aitoutta haettiin albumille Song To A Seagull, joka on kaikessa viattomuudessaan hämmästyttävän valmis kokonaisuus. Tällaisen taidokkuuden lumovoimaa on lähes mahdotonta välittää ilman musiikkinäytettä. Night In The City, -67.

Kymmenen raidan jatkumo on tiivis. Niin tiivis, ettei levyn jakoa kahteen ole havaita. A-puoli (I Came To The City) alkaa maagisesti raidalla I Had A King. Mitchell pystyy luomaan pohjan alati kehittyvälle artistisuudelleen välittömästi, vain parilla tahdilla. Ääni, kitaran avoin viritys, kerronta, soundi ja tuotanto – kaikki kohdallaan.

Albumin kääntöpuoli (Out Of The City And Down To The Seaside) jatkaa unenomaista tunnelmaa. Levyn kymmenestä raidasta vain The Pirate Of Penance ontuu hieman. Mitchellin debyytiltä ei irronnut varsinaisia hittejä, mutta loistomateriaalista ei ollut pulaa. The Dawntreader tai päätösraita Cactus Tree enteilevät nuoren lauluntekijän suurta tulevaisuutta.

Joni Mitchell – laulu, kitara, piano, banshee
Stephen Stills – bassokitara
Lee Keefer – banshee
Tuottaja: David Crosby

* * *

Song To A Seagull tunnetaan myös nimellä Joni Mitchell. Jatkoa seurasi ura levyllä Clouds (1969), jonka musiikillinen tatsi oli entistä syvempi. Lauluntekijän ura vakiintui 70-luvun alkupuolella albumien Ladies Of The Canyon ja Blue myötä.

Lue lisää:
Echols, Alice (Liisa Laaksonen, Petri Stenman, kääntäjät): Uhoa ja unelmia – 60-luvun jälkijäristyksiä, 360 sivua. (Like, 2006).
Flanagan, Bill (Jussi Niemi, kääntäjä): Rockia sydämestä, 576 sivua. (Otava, 1988).
Hinton, Brian: Joni Mitchell – Both Sides Now, 304 sivua. (Sanctuary, 1996).
Kubernik, Harvey: Canyon Of Dreams – The Magic And The Music Of Laurel Canyon, 368 sivua. (Sterling, 2009).
Luftig, Stacey: The Joni Mitchell Companion – Four Decades Of Commentary, 286 sivua. (Schirmer Books, 2000).
Marom, Malka (Sini Linteri, kääntäjä): Joni Mitchell omin sanoin, 280 sivua. (Nemo, 2015).
Mitchell, Joni: The Complete Poems And Lyrics, 321 sivua. (Chatto & Windus, 1997).
O’Brien, Karen: Joni Mitchell – Shadows And Light, 344 sivua. (Virgin Books, 2001).
Weller, Sheila: Girls Like Us – Carole King, Joni Mitchell, Carly Simon – And The Journey Of A Generation, 584 sivua. (Atria Books, 2008).
Whitesell, Lloyd: The Music Of Joni Mitchell, 276 sivua. (Oxford University Press, 2008).

Katso DVD:
Joni Mitchell – A Life Story – Woman Of Heart And Mind, 2 h. (Eagle Rock Entertainment, 2009).

Joni Mitchell kotisivu.

Tuomas Pelttari

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).