Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn

Celebrity Skin (DGC/Geffen, 1998)

Hole: Celebrity Skin (1998).Holen toinen albumi Live Through This (1994) julkaistiin kuoleman varjossa. Se ilmestyi viikkoa Courtney Loven puolison Kurt Cobainin itsemurhan jälkeen, ja Holen basisti Kristen Pfaff menehtyi vain kaksi kuukautta myöhemmin. Tapahtumien yli pääseminen otti aikansa.

Kolme vuotta myöhemmin Hole oli valmis siirtymään seuraavalle tasolle. Kolmas albumi Celebrity Skin oli varma askel kohti uutta, kaupallisempaa soundia. Samaan aikaan se oli ristiriitaisempi ja moniulotteisempi levy kuin yksikään Holen aiemmista.

Laulaja-kitaristi Love, kitaristi Eric Erlandson, rumpali Patty Schemel ja basisti Melissa auf der Maur ompelivat Celebrity Skinin punaisen langan Kalifornian osavaltion muotoon. Loven korkealentoisena ideana oli ”dekonstruoida” Kalifornian lempeänlämpöinen sielukkuus, joka oli soinut esimerkiksi The Byrdsin ja Beach Boysin levyillä. Se kuulostaa hiukan sanahelinältä, jonka tarkoituksena oli saada poplevy vaikuttamaan sisältöään merkittävämmältä, mutta oli se muutakin. Celebrity Skin todella on kevyesti dekonstruktivistinen luenta länsirannikon meiningistä, hymyn ja irvistyksen kaltaisista pysyvästi yhteen kietoutuneista vastakkaisuuksista. Kalifornia on levyllä muutakin kuin miljöö. Se on amerikkalaisen unelman metafora.

Jos dekonstruktion käsite ymmärretään tässä niin kuin filosofi Jacques Derrida tarkoitti, Celebrity Skinillä pyrittiin nostamaan esiin konflikteja ja ristiriitaisuuksia totuuksina pidettyjen kliseiden alta. Holen uusissa lauluissa paistoi sama aurinko kuin Brian Wilsonin klassikkokappaleissa, mutta Celebrity Skiniltä puuttuu niiden sinisilmäinen viattomuus. Sen sijaan leppoisa paiste paljastaa Kaliforniasta härskiyttä, dekadenssia, raadollisuutta ja toivottomuutta kuitenkaan sulkematta pois hyväntuulisuuden, vaurauden ja kimalluksen kaltaisia Hollywood-ideaaleja. Yhtä totuutta, näkökulmaa tai lopullista merkitystä ei ole olemassa.

Ristiriitaiselle Courtney Lovelle tällainen kontrastinen lähestymistapa Kaliforniaan ja Hollywoodiin oli tuohon aikaan täysin luonteva. Celebrity Skiniä tehdessään hän oli maailmankuulu miljonääri ja A-listan julkkis, jolla oli monenlaisia henkilökohtaisia ongelmia ja hyvin kehittynyt pimeä puoli. Vaihtoehtomuusikkona maineeseen noussut nainen oli vieläpä ajatellut laajentaa asemaansa rocktähdestä Hollywood-tähdeksi. Elokuvissa vuodesta 1984 lähtien esiintynyt Love oli saanut näyttävän osan Miloš Formanin vuoden 1996 elokuvasta Larry Flynt – Minulla on oikeus (The People vs. Larry Flynt), ja etsi aktiivisesti uusia rooleja.

Celebrity Skin ei kuitenkaan ollut mikään filosofinen teos vaan powerpoppaava rocklevy, joka haluttiin käyvän kaupaksi. Hole tahtoi tulla entistä suositummaksi musiikilla, jonka terävimpiä kulmia olisi hiottu sen verran, että uudet fanit ja radiotoimittajat pystyisivät helpommin tarttumaan siihen. Bändi ei enää edes väittänyt edustavansa vaihtoehtoa valtavirralle, ja Celebrity Skin on sinkkubiiseissään häpeilemättömän hittihakuinen ja massasuosiota jahtaava albumi. Tuotannollisen maskeerauksen alta kuitenkin kuultaa vanhan Holen angstinen räjähdysherkkyys ja rumuus. Toteutustapa palveli erinomaisesti myös levyn ristiriitaisuuksiin nojaavaa teemaa.

Celebrity Skinin teeman valinta oli alun perin ollut hätäratkaisu. Lovella ja Erlandsonilla oli ollut vaikeuksia saada kappaleita kirjoitettua, koska he olivat yhä niin pyörällä päästään kaikesta tapahtuneesta, ettei heillä ollut selvää näkemystä siitä, mitä halusivat tehdä. Luovaan jumiin jäänyt Love tunsi tarvitsevansa bändin ulkopuolista apua päästäkseen asioissa eteenpäin. Hän pyysi sitä Billy Corganilta, ja The Smashing Pumpkins -pomo olikin mukana tekemässä viittä Celebrity Skinin biiseistä. Niin projekti alkoi edetä. Hole äänitti levyn tuottaja Michael Beinhornin kanssa enimmäkseen Los Angelesin Conway Recording Studiosissa.

Loven Hollywood-kiireiden sekaan siroteltujen sessioiden suurinta draamaa oli rumpali Patty Schemelin ajaminen ulos bändistä. Vaikka Schemel on mukana albumin kansikuvassa, Beinhorn pestasi hänen tilalleen sessiorumpali Deen Castronovon, joka soittaa kaikki Celebrity Skinin rumpuosuudet.

Rumpalin lähtöön johtanut tapahtumasarja oli epäselvä. Schemelin mukaan tuottaja ”psyykkasi hänet ulos studiosta”, kun taas Beinhornin mukaan ongelmana olivat huumeet ja huono soittotaito. Courtney Loven ja kitaristi Eric Erlandsonin mukaan tuottaja harhautti bändin erottamaan Schemelin kuunteluttamalla heille äänitystä, johon oli tarkoitushakuisesti koonnut pelkästään Schemelin soittovirheitä. Tympeä tapaus teki selvää jälkeä bändikemian puolella ja kertoi paljon Holen yhteishengen hataruudesta, mutta kantoi samalla oman empiirisen kortensa kalifornialaisen yhtä hymyä -mentaliteetin purkamisen kekoon.

Celebrity Skin ilmestyi syyskuun 8. päivänä 1998. Sen hittikärki edellä hahmoteltu biisijärjestys ei ollut fiksuin mahdollinen ratkaisu, koska se teki albumikokonaisuudesta etupainotteisen. Celebrity Skinin, Malibun ja Awfulin valitseminen sinkuiksi oli ymmärrettävää, mutta ne oli kuultu jo ennen levyn puoliväliä, eikä loppulevy noussut kertaakaan niiden tasolle. Oli Reasons to Be Beautifulin, Playing Your Songin ja Petalsin tasapaksuhkoa vaihtoehtorockia ja Boys On The Radion ja Heaven Tonightin poppia, mutta ei mitään erityisen mainittavaa. Northern Star ja Dying sentään erottuivat hiljaisen melankolisella tunnelmallaan.

Holen kolmas albumi oli kuitenkin arvostelu- ja myyntimenestys. Sitä on myyty melkein kaksi miljoonaa kappaletta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hole Facebook ja Twitter

Hae Holea kirjastosta!

Hae Holea kirjastosta!

Hae Holea kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Holen albumit
Pretty On The Inside (1991)
Live Through This (1994)
Celebrity Skin (1998)
Nobody’s Daughter (2010)

Courtney Love
America’s Sweetheart (2004)

Lue lisää
Brite, Poppy Z: Courtney Love – The Real Story, 256 sivua. Orion 1997.
Wise, Nick: Kurt & Courtney ”talking” – Kurt Cobain & Courtney Love In Their Own Words, 126 sivua. Omnibus Press 2004.

Hole: Celebrity Skin (1998).

Hole: Celebrity Skin (1998).