Morphine: The Night – tie yön syliin

The Night (Dreamworks Records, 2000)

Morphine: The Night (2000).Yleisö varmaan ajatteli sen johtuneen helteestä. Heinäkuun kolmas 1999 oli kuuma päivä Italian Palestrinassa, ja kun Morphinen 46-vuotias basisti-laulaja Mark Sandman tuupertui lavalle kesken keikan, kesti hetken, ennen kuin kukaan ymmärsi, mitä oli tapahtunut.

Sandman oli kuollut. Hän oli saanut massiivisen sydänkohtauksen ja poistunut maailmasta. Loppu oli tullut kuin sormia napsauttamalla, ja se oli vienyt mukanaan myös Morphinen. Muille jäsenille oli selvää, ettei bändin matka voisi jatkua ilman sen sielua.

Basisti-laulaja Mark Sandman, saksofonisti Dana Colley ja rumpali Jerome Deupree perustivat Morphinen vuonna 1989 Cambridgessa. He olivat siinä vaiheessa keikkailleet enimmäkseen Bostonin seudulla ja Uuden-Englannin alueella monissa eri bändeissä – Sandman oli soittanut aiemmin muun muassa Treat Her Rightissa ja Deupreen kanssa Hypnosonicsissa, Colley esimerkiksi Three Coloursissa.

Morphinen toiseksi lyömäsoittajaksi vakiintui heti alkuvuosina Billy Conway, joka tuli alun perin tuuraamaan terveysongelmien vuoksi väliaikaisesti sivuun astunutta Deupreeta. Loppujen lopuksi kumpikin rumpali soitti Morphinessa useita vuosia. Loppuvaiheessa kokoonpano oli nelimiehinen, kun Coway ja Deupree olivat bändissä yhtä aikaa.

Alkuun päästyään Morphine ryhtyi tekemään töitä tasaisen tehokasta tahtia – ja sai myös aikaan tuloksia. Ensimmäinen albumi Good ilmestyi vuonna 1991 bostonilaisen Accurate/Distortion-levymerkin kautta. Vuoden 1993 Cure for Pain laajensi bändin reviirin kauas Uuden-Englannin ulkopuolelle: trio kiersi sen tiimoilta Yhdysvaltoja, Eurooppaa, Japania ja Australiaa. 1990-luvun puolivälissä Yes kasvatti Morphinen näkyvyyttä edelleen. Honey White -singlen video soi Music Televisionilla muun muassa hervottomassa Beavis & Buttheadissa.

Sitten Morphine astui major-yhtiöiden maailmaan. Suurmoguli David Geffenin ja elokuvaohjaaja Steven Spielbergin Dreamworks sainasi sen vuonna 1997 ja julkaisi Like Swimmingin vielä samana vuonna. Neljäs albumi ei muodostunut suureksi läpimurroksi (siihen Morphinen musiikki oli luonnostaan liian marginaalista), mutta maine kasvoi edelleen. Early To Bedin video sai Grammy-ehdokkuuden, ja vuoteen 1999 mennessä Morphinen kaikkia levyjä oli myyty yhteensä yli 800 000 kappaletta.

The Night, Morphinen viides ja viimeinen studioalbumi, valmistui vuoden 1999 alussa. Puoli vuotta ennen Mark Sandmanin kuolemaa viimeistelty levy julkaistiin vasta vuonna 2000, tyylikkäästi soveliaan suruajan jälkeen.

Morphinen ura päättyi musiikilliselle huipulle. Sandmanin tuottama The Night soi täyteläisemmin ja pakottomammin kuin Morphinen edelliset levyt. Se on helpommin lähestyttävä ja musiikillisesti värikkäämpi levy kuin edeltäjänsä, mutta silti tyylikkään kosiskelematon kokonaisuus, jonka tummat värit ovat sävy sävyyn.

Sandmanin kuolema, kannen valkoinen kukka ja musiikin hämärä, paikoin hauras ja surumielinen tunnelma houkuttelevat pitämään The Nightia jonkinlaisena kuolinmessuna, testamenttina tai profetiana ennenaikaisesta poismenosta. Se ei tietenkään ole sellainen. Kun levyn yönkauniit kappaleet äänitettiin, Morphine luultavasti katseli urahorisonttiinsa toiveikkaana. Mutta koska taide on tehty tulkittavaksi, mikään ei estä kuuntelemasta The Nightia Sandmanin kuoleman varjossa. Siinäkin tapauksessa Morphine saa pimeyden tuntumaan lämpimältä ja lohdulliselta.

Morphinen musiikki ei lakannut soimasta lavoillakaan. Vuoden sisällä Sandmanin kuolemasta Colley ja Conway perustivat Orchestra Morphinen, joka esitti enimmäkseen The Nightin materiaalia. Sittemmin he ovat pitäneet Morphinen ja ystävänsä muistoa elossa muun muassa Vapors Of Morphine -kokoonpanossa.

Conway ja Colley ovat myös perustaneet myös Hi-n-Dry-levymerkin, jonka toimitilat rakennettiin Sandmanin entiseen työhuoneeseen. Yhtiö on julkaissut muun muassa Sandboxin, kahden cd:n ja yhden dvd:n laajuisen koosteen Mark Sandmanin elämäntyöstä Morphinen ulkopuolella. Ikävä kyllä hänen tunnetuimman bändinsä tuotanto jouduttiin jättämään julkaisun ulkopuolelle tekijänoikeussyistä.

Jos Sandman olisi saanut elää, The Night kuulostaisi nyt albumilta, jolla Morphinen vähäeleinen ”low rock” (joksi bändi itse tyylinsä nimesi) jalostui valmiiksi. Bändi esiintyy kautta levyn hyvin ilmaisuvoimaisesti. Se huokuu yhtä aikaa vanhan jazzin viileänrentoa svengiä ja rockin särmää, mutta ei ole lähelläkään rasittavanvinkeää jazzrockia. Siellä täällä Morphinen soundia avartavista jousista ja muista lisukesoittimista huolimatta musiikissa on yhtä paljon tilaa kuin säveliä. Minimalistinen tuotanto saa pienet asiat näyttämään kokoaan suuremmilta ja langettamaan pitkiä varjoja.

Tyylikkäässä tyhjyydessä kaikuu salaperäisyys, joka saa palaamaan The Nightin äärelle yhä uudelleen.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Morphine
Mark Sandman – Kaksikielinen slide-basso, laulu, urut, kolmekielinen slide-kitara, piano, kitara
Dana Colley – baritoni-, tenori ja double-saksofoni, triangeli
Jerome Deupree – rummut ja muut lyömäsoittimet
Billy Conway – rummut ja muut lyömäsoittimet

Hae Morphinen The Night kirjastosta!

Hae Morphinen The Night kirjastosta!

Hae The Night kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Morphinen studioalbumit
Good (1992)
Cure For Pain (1993)
Yes (1995)
Like Swimming (1997)
The Night (2000)

Livelevy
Bootleg Detroit (2000)

Kokoelmat
B-Sides And Otherwise (1997)
The Best Of Morphine: 1992–1995 (2003)
Sandbox: The Mark Sandman Box Set (2004)
At Your Service (2009)

Katso lisää:
Cure For Pain – The Mark Sandman Story (dokumentti, 2011)

Morphine: The Night (2000).

Morphine: The Night (2000).

Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen

Radiohead: A Moon Shaped Pool (XL Recordings, 2016)

Pitkiin levytystaukoihin urautunut brittiyhtye Radiohead palasi musiikkibisnekseen vuonna 2016. Alternative rockin suurbändi on edennyt vuosituhannen vaihteen molemmin puolin julkaistuista albumiklassikoista levottomampaan maailmaan. Vuonna 2011 ilmestynyt The King Of Limbs ylsi ytimeen vain hetkittäin. Radiohead on ollut viime vuodet myös itsenäisempi. Yhteistyö levy-yhtiö EMI:n kanssa loppui jo albumiin Hail To The Thief. Tämän jälkeen monet ovat kaivanneet vokalisti Thom Yorkelta ja kumppaneilta uutta klassikkoa. Yhdeksäs albumi A Moon Shaped Pool pääsee lähelle.

Alkuvuodesta 2016 tuli julkisuuteen Bond-elokuvaan tehty ”unohtunut” biisi. Soundtrackille suunnattu Spectre antoi suuntaa poispäin hengästyttävästä konejytyytyksestä. Huhti-toukokuussa alkoi kuulua aivan uutta Radioheadia, ilman yhtyeen jäsenten julkista ulostuloa. Yhtyeen Facebook-tiliä päivitettiin tyhjentämällä sivut informaatiosta. Sitten singlestä Burn The Witch alkoi tihkua lyhyitä teasereita. Jännitys laukesi vasta kun video oli julkaistu.

Uhkaava tunnelma vyöryy eteenpäin jousten ja perkussioiden rytmittämänä. Tuleeko viiltävä jousiklangi viehätyksestä ohjaaja Peter Greenawayn elokuvien musiikkiin? Michael Nymanin säveltämät soundtrackit kuten The Draughtsman’s Contract ja A Zed And Two Noughts sisältävät samaa taikaa kuin Radiohead vuonna 2016. Yhtäläistä henkeä voi löytää myös musiikkivideosta, jonka juoni myötäilee kauhuelokuvaa The Wicker Man. Animaatiovideon tekemisessä keskeisesti mukana ollut Virpi Kettu kertoi työstään Ylen artikkelissa.

Toukokuun alussa julkaistiin singleraita Daydreaming, vain kaksi päivää ennen albumia. Raastavan kauneuden keskeltä nousee ehkä kiinnostavin Radioheadin piirre: yliluonnollinen outous ja sen yhtä aikaa suunnaton viehätys. Thom Yorken ääni hallitsee harvasanaisena, ilman ylimääräisiä tavuja. Toteutus tuo esiin tuttuja elementtejä klassikolta Kid A. Thomas Paul Andersonin ohjaama video tuo viimeisten sekuntien outron äänimaisemaan uutta jännitettä.

Kiireettömyys jatkuu raidalla Decks Dark, joka polkee perinteisempää rockpolkua. Falsettokuoron esiintulo ruosteisen kitarariffin vierelle on levyn upeimpia hetkiä. Hippiviritteinen Desert Island Disk trippaa kuin George Harrisonin 60-luvun tuomiset Kauko-Idästä. Ful Stop jumittelee nätin krautisti, ja pohjan päällä liikkuu monia ulottuvuuksia. Sumutorvimainen taajuus maalaa raidan alkupuolen utuunsa. Puolivälin jälkeen hypähdetään lähelle Hail To The Thiefin tunnelmia.

Tuottaja Nigel Godrich kuorruttaa Radioheadia vain vähän, mutta kerrostaa sitäkin huolellisemmin. Tunnelmaa avataan ja suljetaan musiikin tarpeiden mukaan. Godrich toimii valontuojana läpi albumin toteutuksen, yhtä lailla kokonaisuuden ja yksityiskohtien kautta. Hän ohjaa suvereenisti Radioheadin äänimaisemaa ja sen suuria tunteita.

A Moon Shaped Pool kykenee pysäyttämään kuulijansa samaan tapaan kuin kehutuimmat Radiohead-klassikot OK Computer ja Kid A. Musiikin suuruus välittyy sävellyksistä ja niiden vilpittömyydestä, ei niinkään äänen massasta. Irtonaisuus luo yhtä aikaa keveää ja vakavaa hengenmaisemaa. Tuossa tilassa oleminen ei välttämättä riehaannuta fyysisesti, mutta tilan vaikutus huumaa toista tietä. A Moon Shaped Pool yksinkertaisesti vetää puoleensa. Levyä kaipaa jo kun maaginen päätösraita True Love Waits alkaa.

* * *

A Moon Shaped Pool julkaistiin striiminä 8.5.2016. LP- ja CD-formaatit julkaistaan kesäkuussa. Spotify ei ole saanut albumia striimaukseen (tilanne 18.5.), toisin kuin esimerkiksi Apple Music ja Google Play. AMSP ylsi Suomen virallisen listan sijalle 3 (19/2016). Brittilistalla albumi otti ykkössijan.

Thom Yorke
Jonny Greenwood
Colin Greenwood
Ed O’Brien
Philip Selway
Tuottaja: Nigel Godrich

Lue lisää:
Clarke, Martin: Radiohead – Hysterical And Useless, 160 sivua. (Plexus, 2000).
Malins, Steve: Radiohead – Coming Up For Air, 92 sivua. (Virgin, 1997).
Randall, Mac: Exit Music – The Radiohead Story, 246 sivua. (Omnibus, uusittu painos 2004).
Reynolds, Simon: Bring The Noise – 20 Years Of Writing About Hip Rock And Hip-Hop, 428 sivua. (Faber And Faber, 2007).
Ross, Alex: Listen To This, 364 sivua. (Fourth Estate, 2010).

Radiohead kotisivu

Tuomas Pelttari

Radiohead: A Moon Shaped Pool (2016).

Radiohead: A Moon Shaped Pool (2016).