Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia

Aika tihentyy | m.dulor 2015

Pimeys: Aika tihentyy (2015).

Suomalaisen Pimeys-yhtyeen toissavuotisen debyyttialbumin Muut on jo menneet seuraaja Aika tihentyy raikaa vastustamatonta popkuplintaa. Tammikuussa 2015 julkaistu toinen albumi on riemastuttava sekoitus uutta ja vanhaa. Se operoi lyyrisen popin ja suomirockin perinteiden lähteillä. Mieleen voi tulla Samae Koskinen, Yari, Kaseva tai vaikkapa 90-luvun brittipop. Joel Mäkisen kitara-ilmaisu on toisinaan kuin Blur-yhtyeen Graham Coxonin, joka on käynyt jonkin aikaa Dave Lindholmin opissa.

Pimeys ottaa vaikutteet haltuun ällistyttävällä kepeydellä. ’Hetki vielä’ helkkyy etunojassa kuin yhdysvaltalainen The Bangles. Kun rakkaus musiikkiin tuntuu näin selvästi, vaikutteet sulavat sisään omaan soundiin.

Hetki vielä. Ohjaaja: Juha Fiilin

Debyytin tapaan kappaleiden sovituksissa on jälleen ilmaa ja jännittäviä ideoita. Ajatuksella toteutetut syvät bassolinjat ja poppaava rumpusoundi ovat ilahduttava verkosto, jonka päälle kitara ja koskettimet asettuvat vaivatta. Biisintekijä-vokalistit Joel Mäkinen ja Pekka Nisu ovat ilmiömäisiä. He heittäytyvät teksteihin tosissaan.

– Hei, hei, miks tää on vakavaa?
Miksei me osata nauttia?
Hei, hei, miten näin tapahtui?
Miks kaikki värit harmaaksi muuttui?

Nuoruuden kaupunki. Ohjaaja: Oskari Sipola

Ultradramaattinen ’Nostokurjet’ kruunaa levyn A-puolen. Kertomuksen salattu rakkaus jännittää  ja bändi ja tuottaja Tuomas Ilmavirta pystyvät välittämään tunteen leikiten. Yhtä aikaa viaton ja mahtipontinen kappale on hieno pala suomalaista rockperinnettä.

Nostokurjet

Aika tihentyy ei pelkää olla haikea, kohtalokas tai optimistinen. Päinvastoin. Se elää täysillä.

Tuomas Pelttari

Aika tihentyy
A-puoli
1 Muistin sen toisin
2 Hetki vielä
3 Nuoruuden kaupunki
4 Meeri
5 Nostokurjet
B-puoli
1 Lähdetään
2 Ei saa luovuttaa
3 Aivan erilainen
4 Salaisuus
5 Joku syntyy, joku kuolee

Tuomo Laakso – rummut, lyömäsoittimet
Joel Mäkinen – laulu, kosketinsoittimet
Pekka Nisu – laulu, kitara, huuliharppu
Jukkis Virtanen – bassokitara
Tuottaja: Tuomas Ilmavirta

Pimeys | kotisivu
Pimeys
| Facebook
m.dulor | kotisivu

Joel Herttua | Facebook
Pekka Nisu | Facebook
Pekka Nisu | Bandcamp

Albumi Aika tihentyy julkaistiin LP- ja CD-painoksena. Se nousi Suomen virallisella listalla sijalle 12 (4/2015).

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Antti Autio: Kaikki talot huojuu – tanssia onnellisuusmuurin raunioilla
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Jaakonaho: Ghost Rider – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kolmas Nainen [1] 1982–1991 • Lakeuksilta Helsinkiin
Kolmas Nainen [2] 1992–2022 • Laman kourista linjakkaaseen melankoliaan
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Lyyti: Toiveet ja helyt – sanat soivat kuin sävelet

Markus Krunegårdin suomalainen puoli • MämmilärockNokia & Ericsson
Miljoonasade [1] 1986–1992 • Innovaation ja populismin rajapinnalla
Miljoonasade [2] 1993–2023 • Suomirockin huipulta faniyhteisön suosikiksi
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Sir Elwoodin hiljaiset värit [1] 1988–1998 • Keskiolutjazzista keski-ikäiseen kiukkuun
Sir Elwoodin hiljaiset värit [2] 1999–2023 • Rujoa runoutta Linjoilta Lohjalle
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
The Bangles: Different Light – pophelmiä ja radiotapettia
Tiisu: III – elämää, ei sen vähempää
Tilhet, pajut ja muut – syvän pään romantikot
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnosta!”
Viitasen Piian Ihmisen aika [2024] onnistuu monella tasolla

Pimeys
Finna.fi

Muut on jo menneet | m.dulor 2013
Aika tihentyy | m.dulor 2015
Silkkitie | m.dulor 2017
Delta | m.dulor 2019

Pekka Nisu
Finna.fi

Papillon | Kronik 2021
Kaiken täytyy mennä | Kronik 2022
Lauhanmaa | KHY Suomen Musiikki 2024

Lue lisää Pimeydestä
Finna.fi

Artikkelihaku Pimeys

Aika tihentyy • 2015
Spotify

Pimeys: Aika tihentyy • 2015

Pimeys: Aika tihentyy (2015).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.