Haken: Affinity – juhlavan progressiivista 80-lukulaisuutta

Haken: Affinity (InsideOut Music, Century Music Media, 2016)

Haken: Affinity (2016).Brittiläinen Haken kulkee progetietään rohkeasti eteenpäin. Yhtyeen nelosalbumi Affinity on suorempi kokonaisuus kuin vuonna 2013 julkaistu edeltäjä, 70-lukulaiselta tuntuva The Mountain. Affinity on selkeästi 80-luvun estetiikkaa juhlistava kokonaisuus – runsaat koskettimet, läiskähtelevät rumpusoundit ja tietysti elämää suurempi tunne. Affinity onnistuu suoruudellaan valloittamaan itselleen uutta yleisöä.

Yhtyeen kitaristi Charles Griffiths kertoo levyn taustoista verkkofoorumilla Burning Shed:

–The 1970s was a golden age for prog music. In the past we’ve taken a lot from bands of that era, especially Gentle Giant, but this time, we’ve gone more towards the next decade for our inspiration. It means albums like 90125 from Yes, Toto IV and King Crimson’s Three of a Perfect Pair. We all love the sounds they used and we’ve incorporated some of that approach on Affinity.

Lontoolaisbändi on loihtinut taidokasta progea vuodesta 2007 lähtien. Jo ensialbumi Aquarius (2010) sai innokkaan vastaanoton. Promokuvien ja videoiden perusteella Haken-kuusikko vaikuttaa leppoisalta ryhmältä, joka ei ota itseään liian tosissaan. Totisuuden sijaan Hakenin jäsenet ovat innoissaan progemetallista. Nelosalbumi, myös nimellä HKN4 tunnettu kokonaisuus, jättää metallipainotukset hieman aiempaa vähemmälle. Affinityn ensimmäinen single Initiate julkaistiin maaliskuussa 2016.

Reiluun neljään minuuttiin tiivistetty alkusoittomainen biisi vaihtuu hyvin erilaiseen äänimaisemaan. Kolmosraita 1985 sukeltaa ehkä hieman kieli poskessa menneiden vuosikymmenten soundeihin. Kultainen 80-luku on isompi kehys, josta hypähdetään täysin huomaamatta hetkeksi vuosituhannen vaihteen pomppuhevin kitaramaneereihin. Korn ja Tool ovat yhtä lailla Hakenin lähteitä kuin progen kanadalainen sielunvelikokoonpano Saga. Kaikkine virikkeineen yhdeksänminuuttinen 1985 tuntuu puolta lyhyemmältä.

Yllätyksiä tarjoaa lisää nelosraita Lapse. Säkeistöjen välejä komistaa hämmästyttävän kuulaat sointukuviot – kuin suoraan Prefab Sproutin säveltäjän Paddy McAloonin mielenmaisemasta. Miten tähän yhdistyy esimerkiksi fuusiomainen kitarasooloilu? Kaikki toimii hienosti yhdessä Ross Jenningsin konstailemattoman kauniin laulun kanssa.

The Architect kumartaa Dream Theateriin päin. Haken tuo luotevasti rinnan esimerkiksi harpun ja pikametallisävyjä. Albumin pääteokseksi ponnisteleva kunnianhimoinen eepos jää Affinityn mitassa hivenen kulkevampien biisien jalkoihin. Single Earthrise valloittaa tilan niin kuin progebändin juhlavuus vain voi.

HKN4:n maisemia laventaa edelleen Red Giant. Alkuun lähes väliraidalta tuntuvan teoksen äänimaailma on taidokas. Toimii hienosti myös kuulokkeilla. Metallisävyisempi The Endless Knot on superkulkevaa virtuositeettia – ilman liikaa kikkailua tai sormiharjoitusta. Bound By Gravityn rauhallisuus korostaa Hakenin kykyä luoda varsin perinteisistä aineksista uskottava rock-anthem. Loppupuolella soitetaan tunnelmat kerrostuvat. Kuulaan haikeita kelloja, outron progetatsia. Herkistytään. Sitten kaikki on ohi.

* * *

Haken kulkee yhä odottamattomia musiikillisia polkuja ja kiertoteitä pitkin. Musiikin painotuksen siirtymää tekee mieli verrata Rushin kehitykseen 1980-luvulla. Synat laajensivat myös kanadalaistrion levytysten sfäärejä yllättävän paljon. Hakenin avaus 80-luvun progen suuntaan onnistuu hienosti. Edellä mainittujen esikuvien lisäksi Affinity voi iskeä esimerkiksi tanskalaisbändi Mew’n tai suomalaisen The Postin faneille.

Ross Jennings – laulu
Diego Tejeida – kosketinsoittimet, sound design
Richard Henshall – kitara
Charlie Griffiths – kitara
Conner Green – bassokitara
Ray Hearne – rummut

Einar Solberg – laulu ‘The Architect’
Pete Rinaldi – akustinen kitara ‘Bound By Gravity’

Affinity julkaistiin CD- ja 2LP-painoksina sekä striiminä. Laajennettu 2CD sisältää albumin raidat instrumentaaliversioina. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 23, Vko 18/2016. Alkuvuodesta 2017 julkaistiin Hakenin kahden ensimmäisen albumin laajennetut uusintapainokset. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Levyhyllyt:
Aquarius (2010, 2CD uusintapainos 2017)
Visions (2011, 2CD uusintapainos 2017)
The Mountain (2013)
Affinity (2016)

Lue lisää:
Haken kotisivu
I
nsideOut Music kotisivu

Haken: Affinity (2016).

Haken: Affinity (2016).

Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä

Leonard Cohen: You Want It Darker (Columbia, 2016)

Leonard Cohen: You Want It Darker (2016).”Marianne, nyt on se aika, kun me olemme jo hyvin vanhoja ja kehomme rapistuvat. Minä luulen, että seuraan sinua hyvin pian. Tiedä, että tulen niin lähellä perässäsi, että jos ojennat kätesi, saatat ylettyä omaani”, Leonard Cohen kirjoitti muusalleen Marianne Ihlenille heinäkuussa 2016. So Long, Marianne -kappaleen (1967) inspiroinut ystävä ja entinen rakastettu lepäsi kirjeen saadessaan kuolinvuoteellaan.

Cohen (s. 1934) itse jätti jäähyväiset maailmalle lokakuussa julkaistulla You Want It Darker -albumilla. Se ilmestyi kolme viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Tapahtuneen valossa levyllä tietenkin kuulee lopun enteitä, ja todennäköisesti taiteilija itsekin piti osaa niistä sellaisina. Cohenin tiedetään suunnitelleen You Want It Darkerille seuraajaa, mutta 82-vuotiaalle kuolema ei ole enää etäinen asia vaan velvollisuus, jota odotellaan vuoronumero kädessä. You Want It Darkerin kansikuvassa Cohen katselee pimeyttä rennosti tupakoiden, ja levyn ensimmäisessä biisissä hän laulaa “Hineni, hineni, I’m ready, my lord”. Säe mukailee Aabrahamin sanoja Jumalalle: “Tässä olen, olen valmis, Herrani.”

Raamatulliset viittaukset eivät sinänsä kerro paljoakaan Cohenin lopunajan ajatuksista. Ne olivat aina osa hänen taidettaan, joka kasvoi tekijänsä mukana juutalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Cohenille ihmiselämä tapahtui lihallisuuden ja henkisyyden – kiusausten ja puhtauden – kohtaamisessa, ja hän kirjoitti siitä useimmiten ihmissuhteiden kontekstissa. You Want It Darkerilla seesteinen Leaving The Table kertoo, että intohimo on enää muistoina vanhan miehen menneisyydessä. Terävä mieli ja taitavat sanat kuitenkin herättävät sen eloon: ”I was fighting with temptation but I didn’t want to win / A man like me don’t like to see temptation caving in”, Cohen summaa nostalgisessa On The Levelissä.

Vaikka Cohenin musiikki oli täynnä draamaa, se ei ollut koskaan paatoksellista ja räiskyvää vaan hillittyä ja tyylikästä. You Want It Darker on vähäeleinen ja haikean lämminhenkinen albumi. Lauluntekijän poika Adam Cohen on tuottanut sen niin vivahteikkaaksi, että jokaisella elementillä sähkökitaroista synagogan kuoroon tuntuu olevan yhtä tärkeää asiaa kuin matala-äänisellä maestrolla. Hienoimpiin hetkiin kuuluu Traveling Light, jossa juutalainen musiikki uppoaa bluesiin niin puhtaan sulavasti, että pinta tuskin väreilee. Yhdistämällä klassisen musiikin soittimia ja rockin ratkaisuja musiikkiin on luotu samanlaista pyhän ja maallisen rajapintaa kuin Cohenin sanoituksissa on. Se tekee You Want It Darkerista vahvan kokonaisuuden.

Cohenin levytysura alkoi jo vuonna 1967, mutta hän teki vain neljätoista studioalbumia. Se ei ole paljon melkein viidessäkymmenessä vuodessa (joista osan hän tosin vietti buddhalaisessa luostarissa). Leonard Cohen kirjoitti vain, kun kirjoitettavaa oli. Sillä keinoin hän säilytti arvokkuutensa ja arvostuksensa loppuun saakka.

Leonard Cohen seurasi Mariannea ikuisuuteen marraskuun 7. päivänä 2016. Hän kuoli kotona sattuneen tapaturman seurauksena. Hänet haudattiin toiveidensa mukaisesti koristelemattomassa mäntyarkussa vanhempiensa viereen. Jättäessään tämän maailman Cohen muutti viimeisen levynsä nimikappaleen esittämän kysymyksen retoriseksi. Halusi sitä tai ei, ilman Leonard Cohenia maailma on pimeämpi paikka. Mutta vaikka hän You Want It Darkerilla niin uhkaa, hänen liekkinsä ei sammu.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Leonard Cohen kotisivu

Levyhyllyt:
Leonard Cohen: You Want It Darker (Columbia)

Lue lisää:
Cohen, Leonard: The Lyrics Of Leonard Cohen, 176 sivua. (Omnibus, 2009).
Cohen, Leonard: Poems And Songs, 245 sivua. (Alfred A. Knopf, 2011).
Cohen, Leonard & Burger, Jeff: Leonard Cohen On Leonard Cohen, 604 sivua. (Omnibus Press, 2014).
Devlin, Jim: In Every Style of Passion – The Works Of Leonard Cohen, 223 sivua. (Omnibus Press, 1996).
Dorman, Loranne S. & Rawlins, Clive L.: Leonard Cohen – Prophet Of The Heart, 383 sivua. (Omnibus Press, 1990).
Footman, Tim: Leonard Cohen: Hallelujah – A New Biography, 272 sivua. (Chrome Dreams, 2009).
Nadel, Ira B.: Leonard Cohen – elämäkerta, 417 sivua. (Johnny Kniga, 2010).
Simmons, Sylvie: I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä, 541 sivua. (Sammakko, 2014).

Silvana Imam: Naturkraft – ulkopuolisten ääni

Silvana Imam: Naturkraft (Refune Music, Woah Dad!, 2016)

Silvana Imam: Naturkraft (2016).Ruotsalainen rap-artisti Silvana Imam kutsui itseään luonnonvoimaksi jo 2015 ilmestyneen Jag dör för dig -ep:nsä nimiraidalla. Vuonna 2016 hän nimesi albuminsa Naturkraftiksi. Vertaus kuulostaa hippasen pöyhkeältä, mutta mahtailevalla väitteellä on totuuspohjaa. Se, mikä ajaa Imamia eteenpäin artistina ja ihmisenä, on sisäsyntyistä, hänessä luonnostaan.

Silvana Imam. Kuva: Elisabeth Ohlson Wallin.

Silvana Imam. Kuva: Elisabeth Ohlson Wallin.

Imamin (s. 1986) toinen albumi Naturkraft selittää nuo voimat taustan ja identiteetin kautta. Hon va -biisissä liettualaisen äidin ja syyrialaisen isän neljävuotias pikkutyttö saapuu perheensä mukana Ruotsiin. Pian käy ilmi, että pohjoismainen kansankoti ei ole kaikille kansallisuuksille aivan yhtä kotoisa paikka. Ulkopuolisuuden kokemus määrittää Silvanaa edelleen.

Hon va livenä televisiossa:

Imam innostui hip-hopkulttuurista jo lapsena mutta huomasi, ettei pystynyt samaistumaan mihin tahansa pröystäilevään höpinään. Rap oli hänelle ihanteellinen kokemusten jakamisen väline, mutta kukaan ei kirjoittanut asioista, johon hän itse olisi seksuaalisuuttaan ja omaa paikkaansa etsivänä nuorena maahanmuuttajanaisena voinut samaistua. Macho ja materialistinen valtavirtaräppi ei kerta kaikkiaan puhunut hänenkaltaistensa kieltä. 22-vuotiaana Imam päätti ryhtyä itse tekemään musiikkia, jollaista olisi itse halunnut kuunnella. Hänen ensimmäinen albuminsa Rekviem ilmestyi vuonna 2013.

Silvana Imam Gröna Lundissa toukokuussa 2016.

Silvana Imam on nyt 30-vuotias ja yksi Ruotsin tunnetuimpia rap-artisteja, mutta hän määrittelee itsensä edelleen ulkopuolisuuden kautta. Hän kirjoittaa lyriikkansa maahanmuuttajan, lesbon, naisen ja feministin näkökulmasta. Imam on ihmishahmoinen julkilausuma, joka julistaa rasismin, fasismin ja seksismin vastaista sanomaa ja kyseenalaistaa valkoisen heteroseksuaalisen patriarkaatin normit. Hänestä on tullut sen sukupolven tai kansanosan ääni, jota yhdistää poikkeavuus.

Naturkraftilla Imamin paikan kulttuurien välissä osoittavat hänen äitinsä puhuma balttilainen Lietuva -introlla ja Lähi-idästä inspiroitunut Talal, jossa on äänessä Silvanan isä. Seksuaaliseen suuntautumiseen ja tasa-arvoon liittyvät näkemyksensä Imam ilmoittaa hyvin suorin sanoin.

Imam edustaa useita eri vähemmistöjä, ja kirjoittamalla omasta elämästään hän nostaa ”henkilökohtainen on poliittista” -hokeman aivan uudelle tasolle. Vaikka hän ei halua leimautua niinkään poliittiseksi kuin tiedostavaksi artistiksi, päämääränä tuntuu olevan yhteiskunta, jossa on tilaa myös hänenlaisilleen. Samalla hänestä on tullut feministisen ja antirasistisen taistelun äänitorvi.

Liveversio I·M·A·M pt. 2 -kappaleesta, jossa julistus on jyrkimmillään.

Silvana Imamin hiphop-kollektiivi RMH:n kanssa työstämä musiikki ei ole kovin pop. Se on hengeltään varsin progressiivista, taiteellista ja paikoin vaikeasti lähestyttävääkin. Niin marginaalista se ei kuitenkaan ole, etteikö sille löytyisi ostajia. Kun musiikkibisnes jakaa palkintoja, perusteena on kaupallinen menestys, ja Imam sai viime vuonna vuoden artistin Grammis-palkinnon.

Silvana Imamilla ei varmastikaan ole mitään sellaisia palkintoja vastaan. Nehän osoittavat, että sanoma löytää kuulijansa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Silvana Imam kotisivu

Levyhyllyt:
Rekviem (2013)
Naturkraft (2016)

Silvana Imam Suomessa 2016:
Ke 26.10. Turku, Gong,
To 27.10. Tampere, Klubi,
Pe 28.10. Helsinki, Tavastia
La 29.10. Oulu, 45 Special

Silvana Imam: Naturkraft (2016).

Silvana Imam: Naturkraft (2016).

Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut

Kent: Då som nu för alltid (Sony Music Sweden, RCA, 2016)

Kent: Så som nu för alltid (2016).– Kent går i graven – startar sista färden med Egoist.

Det här meddelade det svenska rockbandet Kent på sin hemsida i mitten av mars 2016. Singeln Egoist var startskottet för bandets avskedsår med en avskedsturné och det sista albumet Då som nu för alltid. Beskedet om att bandet ska läggas ner gjorde många sorgsna. Kent har redan under tre decennier lyckats skapa hittar och album som hör till den svenska rockens mest älskade. Albumen från 2010-talet: En plats i solenJag är inte rädd för mörkret och Tigerdrottningen hör till de bästa.

Slutet närmar sig ändå. Tydligen kommer Kent verkligen att sluta, så mycket arbete har redan lagts ner på stämningen i vårens videomeddelande. Det innehåller minnen från bandets långa karriär, bilderna på bandets skivomslag har fått liv och rör på sig. De lever, som de vackraste minnena.

Kents sångare och låtskrivare Joakim Berg lyckas fortfarande att med små konster skapa själ i sin rockkonst. Sångerna är i grunden enkla verk i moll, som attraherar den skandinaviska mentaliteten. Något slag av magi erövrar människans sinnen. Bandets utstrålning räckte inte till för att erövra U.S.A. eller andra fjärran kontinenter. I Norden har bandets popularitet ändå bestått och ingen vill längre minnas den engelska versionen av Kent. Det behövs inte.

Singeln Egoist är en utmärkt introduktion till albumet. Kent rör sig på ett litet, men uttrycksfullt område. Liksom i de flesta av Kents hittar, finns också i Egoist en för rocken typisk gnutta av självtillräcklighet. Den nästintill banalt enkla melodin passar som hand i handske med det internationella soundet. Av någon orsak har det här medryckande spåret lämnats bort från albumet.

Andromeda, det första spåret på det sista albumet inleds vackert med en maklig, nästan psalmlik sång. Joakim Berg trollbinder redan i den frapperande versmelodin. Barnkörens utrop, det starka riffet och det elegant utvecklade sångarrangemanget fulländar den avskalade refrängen. Den lämpligt råa gitarren i slutet ökar trallvänligheten.

Den till en början med ett rent av lustigt lätt touch framvällande Tennsoldater känns nästan för snabb på grund av den riviga refrängen. Spåret Den vänstra stranden släpar sig fram, men också det här vänder Kent till sin fördel. Styrkan ligger i de stora ackorden som kombineras med en bra sångmelodi. Vi är för alltid leker med det inre bekräftelsebehovet. Funderingar kring odödlighet finns fortfarande hos Kent. Är vår historia någonsin i goda händer?

– Dom kommer sjunga sånger om oss
Vi är för alltid
Dom kommer göra filmer om oss
Vi är för alltid
Dom kommer skriva böcker om oss
Du och jag för alltid.

I slutet av albumet tätnar den andäktiga stämningen ytterligare. Vi är inte längre där med bekanta U2-anklanger ljuder i slutändan episkt, likaså Förlåtelsen. En av de odödligaste Kent låtarna, den långa nästsista låten Falska profeter har ett elegant galoppkomp. Man väntar gärna på refrängen som förklarar allt.

– Jag ska vara ditt land

Du ska va min armé

Det här är min propaganda

Mina flaggor du ser

Åh Vi har bara varandra

Det är det enda jag vet

Så låt Mig vara ditt krig

Du kan vara min fred.

Kent har meddelat att bandet läggs ner, släppt sitt sista album och publicerat datumen för sin avskedsturné. Jag koncentrerar mig igen på skivan. Albumets sista spår den släpiga Den sista sången verkar inspirerad av The Cure. Den sorgliga stämningen förhöjs av barnröster. På skivomslaget tillbringar bandets fyra medlemmar kvalitetstid som välklädda skelett med drinkar, spelkort och cigaretter. Först nu ser jag med nya ögon på Kents logo. Istället för med bokstaven t slutar det med ett kors.

Joakim Berg – sång, keys/pianon
Sami Sirviö – gitarr, keys, programmering
Markus Mustonen – trummor, percussion, körer, keys/pianon
Martin Sköld – bas, keys/pianon, programmering
Producent: Kent

Läs mera:
KentBox 1991–2008 (10 CD), med ett nästan 100-sidigt texthäfte.
KentTigerdrottningen (på finska)

Skivhyllor:
Studioalbum och samlingsalbum
Kent (1995)
Verkiligen (1996)
Isola (1997, på engelska 1998)
Hagnesta Hill (1999, på engelska 2000)
B-Sidor 95–00 (2000)
Vapen & ammunition (2002)
Du & jag döden (2005)
Tillbaka till samtiden (2007)
Box 1991–2008 (2008)
Röd (2009)
En plats i solen (2010)
Jag är inte rädd för mörkret (2012)
Tigerdrottningen (2014)
Då som nu för alltid (2016)
Best of (2016)

Kent hemsida
Kent Facebook
Kent Twitter

Tuomas Pelttari
Anna-Maria Malm, översättare

Kent: Då som nu för alltid (2016).

Kent: Då som nu för alltid (2016).

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (Sakara, 2016)

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (2016).Jarkko Martikaisen vuonna 2004 ilmestynyt soolodebyytti Mierolainen oli vielä äänenavaus, alaviite YUP:n laulaja-kitaristin tarinassa. Vasta tärkeiden asioiden trilogian ensimmäinen osa, Martikaisen toinen sooloalbumi Rakkaus (2006) esitteli hänet omaäänisenä laulaja-lauluntekijänä. Kun Toivo (2009) ja Usko (2011) täydensivät kolminaisuuden, oli YUP jo lopettanut toimintansa, ja sooloartisti seisoi jämerästi omilla jaloillaan.

Raamatun korinttilaiskirjeestä löytyvän litanian mukaan nimetyllä trilogialla Martikainen hiljentyi elämisen arvoituksen äärelle. Ei kuitenkaan pohdiskellakseen kuoleman jälkeen tapahtuvia asioita eli maatumisen eri muotoja vaan ihmisenä olemista ja sitä, miten olisi hyvä elää, olla ja muita kohdella. Sama tematiikka kehystää hänen musiikkiaan edelleen.

Folkhenkisen levysarjan päätösosa, Äänioikeus-yhtyeen voimin tehty Usko kertoi myös Martikaisen halusta palata yhtyeympäristöön. Soolouran toiselle kierrokselle pyöräyttäneellä Koirien taivas -albumilla (2014) suunta oli edelleen sama. Sen suoraviivainen ja maanläheinen sointi oli kaukana niin YUP:n kommervenkeistä kuin soolotrilogian hienostuneisuudesta. Se viitoitti tietä Ruosterastaille, joka on selkeästi rockbändin levy. Se bändi on Jarkko Martikainen & Luotetut miehet, joka koottiin vuonna 2013 Koirien taivas -levyn kiertuetta varten.

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet. Kuva: Tomi Palsa.

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet. Kuva: Tomi Palsa.

Jarkko Martikainen – laulu, kitara
Ema Hurskainen – rummut, laulu, bassokitara
Anssi Salminen – kitara, mandoliini, viulu, laulu
Luis Herrero – bassokitara, harmonikka, laulu

Martikainen on taitava lyyrikko. Hän kirjoittaa viisaita ja tarinallisia sanoituksia, jotka eivät paasaa eivätkä maistu paperilta. Laulujen hahmot ovat uskottavia ja ennen kaikkea kaikenlaisia: lauluntekijän kyky astua hyvin erilaisten ihmisten saappaisiin on vaikuttava. Hän laulaa Ruosterastailla yhtä vaivattomasti niin laitapuolen kulkijan, tavallisen virtasen, elämää päin juoksevan nuoren, sairauden erottaman pariskunnan toisen puoliskon kuin kuolemansa jälkeen ratkaisujaan kyseenalaistavan sotilasvainaan suulla. Kenties tämä perustuu siihen, että ihmisten välillä on sittenkin enemmän yhdistäviä kuin erottavia asioita. Ilon ja surun aiheet ovat lopulta yhteiset.

Ruosterastailla ei ainoastaan kuvailla tapahtumia vaan otetaan niistä opiksi. Niinkin yksinkertainen ja usein toisteltu ajatus kuin se, ettei pahoista puheista pidä piitata, kasvaa Ihmiset puhuvat -biisissä tarpeelliseksi elämänviisaudeksi. Ja koska ”maailma on roistojen luola”, siitä on otettava ilo irti, koska se on keino selviytyä. Opettavaisista sävyistä huolimatta Martikainen ei leiju elämäntaito-oppaana muiden yläpuolella. Jotkut kappaleista vaikuttavat hyvinkin omakohtaisilta, eritoten Raato raahautuu, tuo balladi elämisen sietämättömästä raskaudesta.

Vaikka sanoitukset ovat isossa roolissa Martikaisen musiikissa, hän ei ole runoilija vaan lauluntekijä, joka puhuu myös sävelten kielellä. On vaikea sanoa, onko hän tehnyt Ruosterastaista tarkoituksella duurivoittoisen levyn, mutta musiikin positiiviset sävyt reunustavat synkimmätkin tarinat toivolla ja lempeydellä. Synkemmillä sävellyksillä niistä välittyvä viesti olisi kokonaan toinen. Ruosterastailla sulkeutuu myös ympyrä: YUP:n levyiltä tutut leikittelevät melodiat värittävät tunnelman ilkikuriseksi ja iloiseksi. Hyvä esimerkki kaikesta tästä on ensimmäinen single Keväinen jää:

Martikainen kertoo nuoteilla sen minkä sanoillakin: elämältä voi kyllä pudota pohja milloin tahansa, mutta ei se ole mikään syy käpertyä sikiöasentoon nyyhkimään. ”Kaikesta kyllä selviää”, kuten viimeisessä kappaleessa kerrotaan. Kunnes ei enää selviä, mutta siihen pisteeseen on turha jättää jossiteltavaa.

Elämisen melskeessä tällainen musiikki tuntuu hyvin tarpeelliselta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jarkko Martikainen kotisivu

Levyhyllyt:
Jarkko Martikaisen sooloalbumit
Mierolainen (2004)
Rakkaus (2006)
Hyvää yötä, hyvät ihmiset (live, 2007)
Toivo (2009)
Usko (2011)
Koirien taivas (2014)
Ruosterastaat (2016)

Lue lisää:
Hämäläinen
, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. (Idiootti, 2011).
Martikainen, Jarkko: Pitkät piikit ja muita kertomuksia, 155 sivua. (Like, 2005).
Martikainen, Jarkko: Yhdeksän teesiä – säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille, 159 sivua. (Like, 2008).

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (2016).

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (2016).