Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle

Stone: Free (Megamania, 1992)

Stone: Free (1992).Kymmenen vuoden välein on hyvä palata olennaiseen, panna palikat parempaan järjestykseen. 1980-luvun lopun speed/thrash -aalto mullisti metallin samalla tavalla kuin punk oli höyhentänyt rockin kymmenen vuotta aiemmin. Uudet, nopeat, rankat ja taitavat metallibändit tuikkasivat adrenaliinipiikin hevin uupuneeseen sydämeen kaikkialla, missä sellaista musiikkia ylipäänsä soitettiin. Suomessa homman hoiti vakuuttavimmin Stone. Keravalais-espoolaisen bändin keväällä 1988 ilmestynyt nimetön debyyttialbumi oli kansainvälistä tasoa. Kakkosalbumi No Anaesthesian ilmestyessä 1989 Stone oli käynyt Amerikassa asti, ja Suomessa se oli pienen vallankumouksen ehdoton etujoukko.

Jälkeenpäin katsoen Stone kulki urallaan musiikillisen matkan, joka oli kiihkeä, monimuotoinen ja nopeasti ohi. Se teki neljässä vuodessa neljä erilaista albumia ja satoja keikkoja. Uransa päätteeksi Stone julkaisi livealbumin, mikä olikin erittäin osuva ratkaisu koleiden työväentalojen, kuumien klubien ja hulppeiden festivaalien lavoilla soittonsa tiukaksi kirineeltä bändiltä. Free oli loistava kiteytys Stonesta ja sen edustamasta genrestä: punkin roso ja uhma kohtasivat sillä klassiseen vivahtavan virtuositeetin ja rockin rempseyden, ja moshaava yleisö daivaili lavalta.

Stone. Kitaristi Roope Latvala (vas.), rumpali Pekka Kasari, basisti-laulaja Janne Joutsenniemi ja kitaristi Markku ”Nirri” Niiranen. Stonen debyytillä ja No Anaesthesialla toista kitaraa soitti Jiri Jalkanen, Niiranen liittyi bändiin vuonna 1990.

Stone. Kitaristi Roope Latvala (vas.), rumpali Pekka Kasari, basisti-laulaja Janne Joutsenniemi ja kitaristi Markku ”Nirri” Niiranen. Stonen debyytillä ja No Anaesthesialla toista kitaraa soitti Jiri Jalkanen, Niiranen liittyi bändiin vuonna 1990.

Freellä on biisejä Stonen kaikilta albumeilta, mutta parhaiten edustettuina ovat levytysuran alku ja loppu eli railakas debyyttialbumi ja palettia laajentanut neljäs levy Emotional Playground. Vaikka No Anaesthesialta on mukana vain kaksi biisiä ja kolmoslevy Coloursilta yksi ainoa, on Free silti hyvä yhteenveto bändin urasta. Kun kuuntelee peräkkäin No Anaesthesian konstailemattoman avausraidan Sweet Dreamsin ja synkeän Coloursin kipeimmän kohdan White Wormsin, tai debyytin iskusävelmän No Commandsin ja Emotional Playgroundin psykedeelisen nimiraidan, on saanut näytteitä Stonen musikaalisuudesta ja monipuolisuudesta.

Freen äänitti ja miksasi Mikko Karmila, Stonen epävirallinen viides jäsen ja yksi maamme nimekkäimmistä studiomiehistä. Karmila oli mukana lähes kaikkien Stonen albumien teossa, vain Emotional Playground tehtiin ilman häntä. Siitä, että äänittäjä ja miksaaja tunsi bändin hyvin, oli etua livelevyn teossa. Freen soundit ovat jykevät ja selkeät, eivätkä biisien nyanssit huku keikkojen tiimellykseen. Toisin kuin monet tunnetut livelevyt, Free sisältää puhdasta livesoittoa, jota ei ole paikkailtu jälkikäteen studiossa. Siltä pohjalta on hyvä kehua, että Stone oli hurjassa vedossa vielä omissa peijaisissaankin.

Stonen jälkeen sen jäseniä ovat soittanut muun muassa Amorphiksessa, Children Of Bodomissa, Suburban Tribessä ja Corporal Punishmentissa. Myös Stone on aika ajoin aktivoitunut keikoille.

Stonen jälkeen sen jäseniä ovat soittanut muun muassa Amorphiksessa, Children Of Bodomissa, Suburban Tribessä ja Corporal Punishmentissa. Myös Stone on aika ajoin aktivoitunut keikoille.

Helsingissä ja Keravalla äänitetty Free on yksi suomalaisen rockhistorian onnistuneimpia livealbumeja. Samalla se on suomimetallin pioneeribändin uljas jäähyväislevy ja kotimaisen speed/thrash-vallankumouksen riehakas finaali. Se pieni kotimaisten metallibändien joukko, jonka ykkösnyrkiksi Stone nousi, toi suomalaiseen hevimusiikkiin kaivattua kapinaa, karuutta ja potkua. Speedin ja thrashin suosion vuodet vilahtivat ohi äkkiä kuin salamasormisen Roope Latvalan lickit, mutta niiden jälkeen suomalaisen metallin kulta-aika vasta alkoi. Stonen vaikutus siihen on mittaamaton.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Stonen studioalbumit
Stone (1988)
No Anaesthesia! (1989)
Colours (1990)
Emotional Playground (1991)
Livealbumi
Free (1992)
Kokoelmat
Stone Age (1998)
Stone Age 2.0 (2008).
Complete (2013). 9CD + DVD sekä 36-sivuinen kirja.

Muista remasterit ja boksi:
Stonen livelevy Free julkaistiin vuonna 1992 (2LP ja CD). Remasteroitu editio ilmestyi yhdessä studiolevyjen uusittujen painosten kanssa 2003. Free löytyy myös Stonen boksilta Complete (9CD + DVD), jossa on mukana 36-sivuinen kirja. Free ja suurin osa Stonen studiolevyistä puuttuu Spotifysta (tilanne 6/2017). Kysy levyjä lainaan kotikirjastostasi.

Lue lisää:
Nikula, Jone: Rauta-aika – Suomimetallin historia 1988–2002, 288 sivua. (Johnny Kniga, 2002).
Stone Facebook

Stone: Free (1992).

Stone: Free (1992).

Tori Amos: Little Earthquakes – rehellistä lauluntekijyyttä

Tori Amos: Little Earthquakes (EastWest, Wea, 1992)

Tori Amos: Little Earthquakes.Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Tori Amos (Myra Ellen Amos, s. 1963) esiintyi klubeilla jo teini-ikäisenä. Nuorena kouliintunut artisti äänitti ensimmäisen singlelevynsä vuonna 1980. Vuosikymmenen lopulla Amosin muodikas yhtye teki albumin, mutta Y Kant Tori Read jäi kuitenkin vaille suurta huomiota, kelvollisista kappaleista huolimatta. Tori Amosin tie kuuluisuuteen alkoi toden teolla soolodebyytistä Little Earthquakes.

Kun avoimella ja rehellisellä artistilla on paljon sydämellään, vastaanotto voi vaihdella paljonkin. Melko suoraa tekstiä sisältävät singlet Silent All These Years, China ja Winter kiinnostivat enemmän eurooppalaisia kuin amerikkalaisia. Myös Little Earthquakes otettiin paremmin vastaan täällä päin maailmaa. Uskonnon kahleisiin viittaava Crucify nousi brittilistalla peräti sijalle 15.

– Why do we crucify ourselves
Every day I crucify myself
Nothing I do is good enough for you
Crucify myself every day I crucify myself
And my heart is sick of being in chains.

Artistin hyppy dancerock-keulakuvasta merkittäväksi laulaja-lauluntekijäksi on ilmiömäinen. Amos nousi esiin antaumuksellisena vokalistina, jolla oli valtavasti sanottavaa. Sielukkaana tulkitsijana erottuva musiikintekijä sai ansaitusti tilaa mediassa. Vuonna 1992 Tori Amos oli kertakaikkisen tervetullut, kuin pulppuava lähde keskellä grungea. Uusi tähti oli myös riittävän mainstream popmaailmaan.

Amosilla oli ilmeisiä kykyjä. 29-vuotiaana Amos pystyi jo varioimaan ääntään erilaisiin tarpeisiin. Hän onnistui kanavoimaan musiikkiinsa yhtä lailla kaipuun, uskon, häpeän kuin emansipaation. Amos laulaa hyvin henkilökohtaisista kokemuksista. Vaikeimmatkin aiheet tulevat esiin saarnaamatta, joten kuulija voi keskittyä teksteihin ja samastumiseen. Vapaus ja siitä voimaantuminen vievät eteenpäin. Little Earthquakes antaa aina turvallisen tilan itsetutkiskeluun.

Tori Amos – laulu, pinao, samplatut jouset
Jef Scott – bassokitara, kitara
Carlo Nuccio – rummut
Ed Green – rummut
Steve Caton – kitara, bassokitara
Will McGregor – bassokitara
Matthew Seligman – bassokitara
Chris Hughes – rummut
David Rhodes – kitara
Eric Rosse – ohjelmointi, lyömäsoittimet
Phil Shenale – ohjelmointi
Paulinho Dacosta – lyömäsoittimet
John Chamberlin – mandoliini
Eric Williams – ukulele, dulcimer
Orkesterisovitukset: Nick DeCaro, David Lord
Tuottajat: Davitt Sigerson, Tori Amos, Eric Rosse, Ian Stanley

Little Earthquakes julkaistiin alun perin tammi-helmikuussa 1992 (CD, LP, MiniDisc, kasetti). Uusi 2CD ilmestyi keväällä 2015, samoin remasteroitu LP-painos. Tori Amos jatkoi voittokulkuaan albumilla Under The Pink (1994).

* * *

Amos konsertoi Suomessa jälleen kesällä. Vuonna 2014 ilmestynyttä albumia Unrepentant Geraldines kuullaan Finlandia-talossa 8. ja 9. kesäkuuta 2015.

Lue lisää:
Amos
, Tori: A Piano – The Collection, 5CD + 60-sivuinen liitekirja. (Rhino/Warner, 2006).
Amos, Tori & Powers, Ann: Piece By Piece – A Portrait Of The Artist, Her Thoughts, Her Conversations, 348 sivua. (Plexus, 2005).
Brown, Jake: Tori Amos In The Studio, 198 sivua. (ECW Press, 2011).
Campbell, Paul: Tori Amos – Collectibles, 216 sivua. (Omnibus, 1997).
Kovala, Urpo & Saresma, Tuija & Heinonen, Harri: Kulttikirja – tutkimuksia nykyajan kultti-ilmiöistä, 208 sivua. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003).
Lahtinen, Toni & Lehtimäki, Markku (toim.): Ääniä äänien takaa – tulkintoja rock-lyriikasta, 309 sivua. (Tampere University Press, 2006).
Rogers, Kalen: Tori Amos – All These Years: The Authorized Illustrated Biography, 116 sivua. (Omnibus, 1994).

Tori Amos kotisivu

Tuomas Pelttari

Tori Amos: Little Earthquakes (1992).

Tori Amos: Little Earthquakes (1992).

The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä

The Cure: Wish (Fiction, 1992)

The Cure: Wish (1992).Vuonna 1976 perustettu The Cure on brittirockin valovoimaisimpia yhtyeitä. Vaihtoehtorockin kenties epätodennäköisin superbändi ylsi pitkälle jo 80-luvulla. Värikäs vuosikymmen kohteli Robert Smithin johtamaa mustanpuhuvaa kokoonpanoa kunnioituksella. The Curen nerokkaat singlet nousivat listoille, tyylikkäät albumikokonaisuudet keräsivät huomiota aina vain enemmän.

Laulaja-kitaristi Smithin karisma ja lauluntekotaito veivät yhtyettä vastustamattomasti kohti kansainvälistä suosiota. Huipputasokkaat levyt The Head On The Door (1985), Kiss Me Kiss Me Kiss Me (1987) ja Disintegration (1989) nostivat The Curen lopulta maailmanluokkaan myös myyntiluvuissa. Disintegrationia seurannut stadionkiertue Yhdysvalloissa oli ilmiömäinen menestys.

Kolme vuotta myöhemmin Disintegrationin majesteetillinen tummuus oli vaihtunut kirkastuneempaan ilmeeseen, ainakin osittain. Keväällä 1992 julkaistu Wish vaalii goottirockille ominaista verkkaisesti etenevää ja seittimäistä biisinrakennetta, mutta musiikin keskeltä loistaa jälleen myös suoraa auringonvaloa. Singlet Friday I’m In Love, High ja Doing The Unstuck ovat bändin komeimpia hittejä. Ehkä kepeys ja optimismi olivat vastareaktio synkälle kiertue-elämälle.

The Curen draamajalokivi From The Edge Of The Deep Green Sea on yhä Robert Smithin kovimpia laulusuorituksia. Yksi yhtyeen hiljaisista helmistä löytyy toiseksi viimeisenä: To Wish Impossible Things sekoittaa poikkeuksellisella tavalla toivon ja lohduttomuuden. Eikä Smith ollut mitenkään unohtanut elämän raskautta. Jos levyn aloitusraita Open on jäätävä jumitus, niin myös Wishin päättävä End tuntuu luissa asti. Painostava vyörytys etenee vääjäämättömästi kohti loppua.

– Please stop loving me,
please stop loving me.

I am none of these things.

The Curen ilmaisu kääntyi Wishin jälkeen hieman yksiulotteisemmaksi. Tähän saattoi vaikuttaa innovatiivisen Boris Williamsin ero yhtyeestä. Wish-albumista lähtien yhtye on julkaissut albumeita joka neljäs vuosi. Uusin levy 4:13 Dream ilmestyi 2008.

* * *

Wish julkaistiin 2LP- ja CD-painoksina. Albumit Disintegrationiin asti ovat saaneet laajennetut uusintajulkaisut, mutta Wishin Deluxe edition on vielä julkaisematta. Wish nousi Britannian albumilistan ykköseksi, Yhdysvalloissa sijalle 2.

The Cure nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa 1986 Ruisrockissa. Wish-kiertue toi bändin Helsingin jäähalliin syyskuussa 1992. Albumia Wild Mood Swings kuultiin Seinäjoen Provinssirockin päälavalta kesällä 1996.

Robert Smith – laulu, kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Simon Gallup – bassokitara, kosketinsoittimet
Porl Thompson – kitara
Boris Williams – rummut, lyömäsoittimet
Perry Bamonte – kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Tuottajat: The Cure & David M. Allen

Lue lisää:
Apter, Jeff: Never Enough – The Story Of The Cure, 338 sivua. (Omnibus, 2005. Uusi painos: Omnibus, 2009).
Barbarian, Lydie: The Cure – Ten Imaginary Years, 128 sivua. (Omnibus, 1988. Uusi painos: Omnibus, 1998).
Bowler, Dave & Dray, Bryan: The Cure – Faith, 198 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1995).
Butler, Daren: The Cure On Record, 128 sivua. (Omnibus, 1995).
Thompson, Dave & Greene, Jo-Ann & Charlesworth, Chris: The Cure – A Visual Documentary, 110 sivua. (Omnibus, 1988. Uusi painos: Omnibus, 1993).

Katso DVD/Blu-ray:
The Cure: Trilogy – Pornography, Disintegration & Bloodflowers – Live In Berlin (Eagle Rock, 2003).

The Cure kotisivu.

Tuomas Pelttari

The Cure: Wish (1992).

The Cure: Wish (1992).