The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla

The State We’re In (Kumibeat, 1984)

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).Ne, jotka tietävät Dogs D’Amourin, tietävät yleensä sellaisia biisejä kuin How Come It Never Rains ja Satellite Kid, jotka julkaistiin 1980-luvun lopulla bändin menestyneimmillä albumeilla. Bändin tarinan paremmin tuntevat muistavat myös, että rakkauden koirain tassunjäljet kulkivat Suomen kautta.

Ensimmäisen kontaktin maahamme Dogs D’Amour sai vuonna 1982, kun bändin tuleva pomo Tyla näki Hanoi Rocksin keikalla Lontoossa. ”Andy McCoy pummasi multa röökiä koko illan ja sanoi, että mun pitäisi perustaa bändi, koska näytin hyvältä”, Tyla kertoo kirjassani Hanoi Rocks – All Those Wasted Years. ”Olin silloin perustamassa Dogs D’Amouria, laulaja vain puuttui… Ja varmaan tiedätkin, mitä sitten tapahtui.”

Tapahtui niin, että Timothy ”Tyla” Taylor alkoi kasata rock’n’roll-bändiä, joka soittaisi hänen biisejään. Basistiksi hän löysi Karl Watsonin, jonka silloinen lankomies sattui olemaan tunnettu rockaktiivi Kimmo Miettinen. Dogs D’Amourin varhainen kokoonpano teki demoäänityksiä, jotka vuonna 1984 kantautuivat Miettisenkin kuultavaksi. Hilseen ja Rumban perustajanakin tunnettu suomalainen oli hiljattain käynnistänyt Kumibeat-levy-yhtiön ja tarjosi Dogs D’Amourille albumidiiliä.

Kumibeat teki läheistä yhteistyötä Poko Rekordsin kanssa, ja Pokon pomon Epe Heleniuksen mielestä valokuvissaan hyvin hanoimaiselta vaikuttanut Dogs D’Amour pörröpäisine, tiukkapöksyisine ja nokisilmäisine soittajineen vaikutti lupaavalta sijoitukselta suomalaiselle levy-yhtiölle. Dogs D’Amour puolestaan tunsi Suomen Hanoi Rocksin kotimaana, mikä ei ainakaan vähentänyt nuorukaisten innostusta lähteä sinne rokkaamaan.

The Dogs D'Amour.

The Dogs D’Amour.

Lontoolaiset siis suostuivat oikopäätä tekemään Dogs D’Amourin debyyttialbumin Kumibeatille – ja lontoolaisilla tarkoitetaan tässä Tylaa ja Watsonia, sillä muille Dogs D’Amourin demoilla soittaneille muusikoille kuukauden mittainen levytys- ja keikkareissu Suomeen ei sopinut. Lähtöön oli aikaa enää kaksi viikkoa, kun bändi etsi vielä rumpalia ja laulajaa. Gunslingers-yhtyeen keikalla Tyla pyysi sen rumpalia Paul Hornbya liittymään Dogs D’Amouriin ja lähtemään Suomeen, mihin tämä suostuikin. Laulajaksi Tyla päätti ryhtyä itse. Toiseksi kitaristiksi saatiin Dave Kushworth, jota suositteli yhteinen ystävä ja kulttiartisti Nikki Sudden.

”Seuraavalla viikolla me kokoonnuimme pubissa Waterloossa – minä, Karl, Hornby ja Kushworth”, Tyla muisteli nettisivuillaan. ”Otimme valokuvia ja paljon kokaa ja soitimme How Do You Fall In Love (Againin) kerran treeneissä. Se oli siinä. Taksi!”

The State We’re In -albumin äänitti Roger Renwall Karjaalla WestSide Studiossa keväällä 1984. Tuottajana toimi Costello Jones, jonka Popeda-fanit tuntevat Costello Hautamäkenä. Bändi ei ollut soittanut yhdessä oikeastaan lainkaan ennen Suomeen lähtöään, joten ensimmäiset studiopäivät jouduttiin uhraamaan treenaamiseen. Siitä huolimatta tulosta syntyi yllättävänkin nopeasti. Tylan biisit olivat hyviä, ja bändi otti ne haltuun osapuilleen aikataulussa. Pienelle tauolle yhtyeen opasti Suomen poliisi, joka ilmaantui studiolle kyselemään työlupia, joita bändiltä ei lainkaan löytynyt. Dogs D’Amour palasi Lontooseen noutamaan tarvittavat paperit ja palasi saman tien Karjaalle töihin. Sillä välin suomalainen lehdistö piti huolen siitä, että ”Huippubändi Englannista” sai kaipaamaansa julkisuutta.

Dogs D’Amour olisi hyvin voinut menestyä jo The State We’re Inillä – bändin rakastettavimmat piirteet olivat vahvasti läsnä jo sillä. Tyla kirjoitti bluesrockin ja glampunkin hengessä rappioromanttisia ja karun runollisia kappaleita, joissa oli mieleenpainuvia melodioita sekä samaistumisen paikkoja, syvyyttä, herkkyyttä, sielua ja älyäkin. Oma viehätyksensä oli bändin itseironisessa huumorintajussa, joka blandasi kohtalokasta ryyppyrockia sopivalla määrällä huolettomuutta.

Saatuaan levyn valmiiksi Dogs D’Amour teki Suomessa kiertueen. Häthätää kootulla ryhmällä ei ollut kokemusta keikkailusta eikä paljon biisejäkään, mutta kun setissä oli sellaisia unohdettuja klassikkoja kuin Wired And Wide Awake, Heroine, The State I’m In ja Unconscious Boy, laatu korvasi määrän. Haparointi väheni (ainakin tiettyyn rajaan asti) samaa tahtia kuin keikkoja kertyi, ja rundi sujui unohtumattomissa tunnelmissa.
“Tehtiin kaikenlaisia koiruuksia. Se kulminoitui tai pitäisikö sanoa huipentui, kun hukkasin yläproteesini dokauskilpailussa jossakin Pohjoisnavan lähistöllä”, Tyla muisteli Suomen-matkan loppuvaiheita. ”Minä voitin, vaikka Miettinen ei sitä myönnäkään. Suomalainen ylpeys vastaan englantilainen hulluus. Joten kirjattakoon muistiin: julistan sen tasapeliksi”.

Paras raportti Dogs D’Amourin Suomen-vierailusta on Miettisen luultavasti erittäin vahvasti tositapahtumiin perustuva romaani LoveLies, jonka Like Kustannus julkaisi vuonna 2011.

Ikävä kyllä The Dogs D’Amourin ensimmäinen ulkomaanmatka ei päättynyt niin mukavissa merkeissä kuin olisi voinut. Tyla ei ollut tyytyväinen kaikkiin sopimusasioihin eikä siihen, että The State We’re Iniä oli miksattu uudelleen ja sille oli lisätty syntetisaattoreita häneltä kysymättä. Kun suivaantunut Dogs-pomo kieltäytyi luovuttamasta levy-yhtiölle tekemäänsä kansitaidetta, The State We’re In julkaistiin eri kansilla, jotka eivät miellyttäneet Tylaa. Loppukeväällä julkaistu How Do You Fall In Love Again? piipahti rocksinkkujen top tenissä, mutta elokuussa ilmestynyttä The State We’re Iniä ei näkynyt Suomen virallisella albumilistalla eikä sitä koskaan lisensoitu muihin maihin.

The State We’re In muuttui nopeasti eräänlaiseksi kadonneeksi levyksi. Sen alkuperäiset nauhat jyrättiin uusien äänitysten tieltä, eikä sitä siksi voi julkaista uudelleen sen enempää sellaisenaan kuin uudelleen miksattunakaan. Sen saattaa löytää vain Discogsin kaltaisilta levynkeräilijöiden metsästysmailta, jos on valmis pulittamaan parisataa euroa. Tai kirjastosta.

The Dogs D’Amour hajosi pian palattuaan Englantiin. Muutamaa vuotta myöhemmin Tyla palasi parrasvaloihin kokoonpanoltaan täysin uudistuneen bändin kanssa. Sellaiset albumit kuin In the Dynamite Jet Saloon ja Errol Flynn (joka julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä King of the Thieves) kävivät hyvin kaupaksi, ja A Graveyard of Empty Bottles -ep nousi Britannian listalla komeasti kuudenneksitoista. Dogs hajosi 1990-luvun alussa, mutta palasi myöhemmin kuvioihin. Tällä hetkellä se toimii klassisen kokoonpanon muiden jäsenten harmiksi nimellä Tyla’s Dogs D’Amour.

Sekavien aikojenkaan jälkeen Tyla ei koskaan unohtanut, mitä tapahtui Suomessa vuonna 1984. Dogs D’Amour levytti pari debyyttinsä biisiä uudelleen myöhemmille albumeilleen, ja vuonna 2003 The State We’re Inistä ilmestyi alkuperäiselle miksaukselle uskollinen CD-versio. Sen masternauhana oli jouduttu käyttämään toisen tai kolmannen sukupolven C-kasettikopiota ja se kuulostaa aivan hirveältä, mutta ainakin Tyla sai debyyttinsä kauppoihin siedettävillä kansilla. Vuonna 2014 hän julkaisi uuden The State We’re Inin, jolle hän teki sekä sähköiset että akustiset versiot ensialbuminsa biiseistä.

Kuinka heidän kävi? Paul Hornby muutti Yhdysvaltoihin ja kuoli syöpään vuonna 2015. Karl Watson asettui Saksaan ja teki töitä äänittäjänä. Dave Kusworth asuu Englannissa ja keikkailee edelleen. Tyla jatkaa muusikon, lauluntekijän, taidemaalarin, kirjailijan ja runoilijan uraansa… Tai ehkei tuo sanavalinta ole kovin osuva. ”Ei minulla ole uraa”, Tyla itse huomautti kerran. ”Minulla on elämäntapa.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tyla ja Dogs D’Amour netissä

Hae 'The Dogs D'Amouria' kirjastosta!

Hae ’The Dogs D’Amouria’ kirjastosta!

Hae The Dogs D’Amouria kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
Dogs D’Amour: The State We’re In (Kumibeat, 1984)
Dogs D’Amour: The State We’re In (GVR/Rock Treasures 2003)
Tyla J. Pallas: The State We’re In (King Outlaw 2014)

Lue lisää:
Miettinen, Kimmo: LoveLies, 256 sivua. (Like, 2011).

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).

The Dogs d’Amour: The State We’re In (1984).

King Crimson: Three Of A Perfect Pair – 80-luvun trilogia päättyy

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (EG Records, 1984)

King Crimson: Three Of A Perfect Pair julkaistiin vuonna 1984.

Brittimuusikko Robert Frippin johtama King Crimson palasi albumintekoon 1980-luvun alussa. Alun perin nimellä Discipline keikkaillut neljähenkinen bändi oli luonteeltaan kiinni hetkessä. Monelle ajan soundi oli 70-lukuun verrattuna kevyempi, kirkkaampi ja helpommin lähestyttävä. Tämän otti huomioon myös King Crimson. Syntyi trilogia studioalbumeita, joista viimeinen on keltakantinen Three Of A Perfect Pair.

Rumpali Bill Bruford riisui ilmaisuaan entistä primitiivisemmäksi. Normaalia rockpeltien ja hihatin jakoa on läsnä varsin vähän. Esimerkiksi Sleepless etenee komeasti virvelin ja bassorummun tahdissa. Pientä lisäväriä tuodaan erilaisista perkussiosta. Rokkaavuus ei kuitenkaan kärsi, niukkuus vain korostaa toteutusten melodisuutta. Ehkä astetta hauraampi lopputulos heijastuu siitä, että Disciplinen ja Beatin tuottaja Rhett Davies ei ole enää mukana.

* * *

Albumi on jaettu kahteen puoleen: Left Side ja Right Side. A-puolena tunnettu Left aloittaa nimikappaleella. Tyypilliseen tapaan svengi iskee viiveellä, joka purkautuu kertosäkeessä. Verkkainen Model Man kulkee tyylikkäästi vokalisti Adrian Belew’n viipyilevien venytysten voimalla. Albumin ehkä tunnetuin raita Sleepless muistuttaa Talking Headsin ja The Policen kuulautta.

Syntetisaattoripohjainen Nuages sisältää Frippin valittavan kitarasoolon, joka tuntuu Tony Levinin basson rinnalla juuri oikealta. Instrumentaaleja löytyy lisää B-puolelta. Minimalistisesti alkava Industry luo pelottavan ilmapiirin. Keskivaiheilla yllättävä seinäkellomainen nakutus muistuttaa hetkellisesti 80-luvun alun TV-sarjasta Safiiri ja Teräs. Dig Me ja No Warning tuovat esiin Brufordin free-tyylistä improvisaatiota.

Selkeästi 70-lukulaisin fiilis iskee B-puolen lopussa. Instrumentaali Larks’ Tongues In Aspic Part III on kunnianosoitus menneeseen päin, mutta samalla voi aavistaa jotain tulevasta. Larks’ III ei ole valtavan kaukana King Crimsonin tunnelmasta 90-luvulla. Keltakantista levyä seurasi 10 vuoden levytystauko, mutta tie pysyi auki. Paluualbumi THRAK ilmestyi vuonna 1995.

Three Of A Perfect Pair
Adrian Belew – laulu, nauhalliset ja nauhattomat kitarat
Robert Fripp – kitara
Tony Levin – bassokitara, Stick, syntetisaattori, taustalaulu
Bill Bruford – akustiset ja sähköiset rummut
Tuottaja: King Crimson

Three Of A Perfect Pair julkaistiin alun perin maaliskuussa 1984. CD-painoksista suositeltavimmat lienevät 2004 julkaistu remasterointi 30th Anniversary Edition (DGM), laajennettu 40th Anniversary CD/DVD-A sekä 2016 julkaistu laaja boksi On (And Off) The Road. Liki 20 levyn kooste sisältää koko 80-luvun Crimsonin kauden, mukana myös videotaltiointeja.

Hae Three Of A Perfect Pair kirjastosta!

Hae Three Of A Perfect Pair kirjastosta!

Hae Three Of A Perfect Pair kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
King Crimson | studioalbumit
In The Court Of The Crimson King (1969)
In The Wake Of Poseidon (1970)
Lizard (1970)
Islands (1971)
Larks’ Tongues In Aspic (1973)
Starless And Bible Black (1974)
Red (1974)
Discipline (1981)
Beat (1982)
Three Of A Perfect Pair (1984)
THRAK (1995)
The ConstruKction Of Light (2000)
The Power To Believe (2003)

Lue lisää:
King Crimson: Absent Lovers – Live In Montreal 1984. 2CD + 20-sivuinen liitevihko. Oivallinen livetaltiointi 80-luvun kokoonpanon loppusuoralta.
Smith
, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua. (Helter Skelter, 2001).
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua. (Faber & Faber, 1990).

Muista boksit ja kokoelmat:
Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle paria King Crimsonin boksia, joita on saatavana kirjastoissakin.
King Crimson: The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 (DGM, 2004) sisältää 4 CD-levyä. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
King Crimson: On (And Off) The Road (Panegyric, 2016) on laaja, koko 80-luvun Crimson-kauden kattava boksi. Mukana on 11 CD-levyä, 3 Blu-ray-levyä ja 5 DVD-levyä sekä 40-sivuinen liitekirja.
King Crimson: The Essential King Crimson – Frame By Frame (EG, Virgin, 1991) 4CD, mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

King Crimson kotisivu

Tuomas Pelttari

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (1984).

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (1984).

David Sylvian: Brilliant Trees – sielukas vokalisti soolouran alussa

Levyhyllyt avautuvat David Sylvianin soolouran ensiaskeleilla

David Sylvian: Brilliant Trees (1984).Brittiläinen vokalisti ja muusikko David Sylvian (s. 1958) on tehnyt pitkän uran. On vaikea kuvitella brittiläistä populaarimusiikkia ilman popikoniaan. Sylvianin taide – ääni, tekstit, sävelllykset ja toteutus ovat vertaansa vailla.

David Sylvian nousi vokalistin valokeilaan viisihenkisessä brittiyhtyeessä Japan. Ultratyylikäs bändi julkaisi viisi albumia ja livetuplan vuosina 1978–1983. 80-luvun alkupuolella Sylvian siirtyi soolouralle, sillä vanha bändi alkoi tuntua ahtaalta. Sittemmin Sylvian on tehnyt mielensä mukaan popmusiikkia, instrumentaaliteoksia, avantgardea ja lukuisia kollaboraatioita. Hänen kanssaan ovat levyttäneet esimerkiksi Ryuichi Sakamoto, Holger Czukay, Robert Fripp ja Bill Nelson. Yksi Sylvianin suurimmista tukipilaireista on hänen veljensä, muusikko ja säveltäjä Steve Jansen. Hän soittaa suurimmalla osalla Sylvianin levytyksistä.

Sooloura alkaa

Yhdessä Ryuichi Sakamoton kanssa tehty single Bamboo Houses//Bamboo Music (1982) tuntuu jännittävältä jatko-osalta Japan-yhteen viimeiseksi jääneelle studioalbumille Tin Drum. Tuon levyn yllätyshitti Ghosts antoi suuntaa Sylvianin uuteen musiikkiin. Vuonna 1983 elokuvamusiikin yksi suurista tapauksista oli Sylvianin ja Sakamoton single Forbidden Colours. Uskomattoman kaunis sävellys ja toteutus kruunasivat David Bowien tähdittämän elokuvan Merry Christmas Mr. Lawrence.

David Sylvian: Brilliant Trees (Virgin Records, 1984)

Suurempi näytön paikka oli edessä vuonna 1984 kun albumi Brilliant Trees julkaistiin. Levy täytti kovimmatkin odotukset helposti. Brilliant Trees on syvä ja harkittu kokonaisuus, Sylvianin ja Steve Nyen yhdessä tuottama mestariteos. Singlen Red Guitar videon ohjasi Anton Corbijn.

Ero Japan-yhtyeen hieman muottimaiseen ilmaisuun tuntuu selvästi. Vierailevat muusikot tuovat Sylvianin näkemystä esiin aivan erityisellä herkkyydellä. Levyn epätavanomaiset singlebiisit nivotuvat saumattomasti yhteen rytmiin painottuviin ambientviritteisten kokemusten kanssa.

Sylvianin debyytti on yksi jylhimmistä taidepoplevyistä, joilta on irronnut hittejä: vastustamattomasti funkkaava Pulling Punches ja värisyttävä Ink In The Well kestävät aikaa. Pysäyttävä Nostalgia luo Sylvianin taiteen kauneudelle uuden ulottuvuuden.

– The sound of waves in a pool of water,
I’m drowning in my own nostalgia.

Albumin loppuhuipennus kuullaan pitkän nimikappaleen tribaaliseksi yltyvässä sykkeessä. Päätösraita on kuin alleviivaus siitä, että vuonna 1984 Sylvian oli yhä eteerinen poptähti, mutta vihdoin myös täysin vapaa ilmaisussaan. Lopputulos Brilliant Trees on ennenkuulumatonta popmusiikkia.

David Sylvian – laulu, kitara, piano, syntetisaattorit, lyömäsoittimet, nauhaefektit
Holger Czukay – Dictaphone, kitara, käyrätorvi, laulu
Steve Jansen – rummut, lyömäsoittimet,syntetisaattorit
Richard Barbieri –syntetisaattorit
Ryuichi Sakamoto – piano,syntetisaattorit
Steve Nye – piano, syntetisaattorit
Jon Hassell – trumpetti
Kenny Wheeler – flyygelitorvi
Mark Isham – trumpetti
Phil Palmer – kitara
Ronny Drayton – kitara
Wayne Braithwaite – bassokitara
Danny Thompson – kontrabasso
Tuottajat: David Sylvian & Steve Nye

Levyhyllyt:
Japan 
Adolescent Sex (1978)
Obscure Alternatives (1978)
Quiet Life (1979)
Gentlemen Take Polaroids (1980)
Tin Drum (1981)
Oil On Canvas (1983)
Exorcising Ghosts (1984)
sekä Rain Tree Crow -kokoonpanolla Sylvian, Jansen, Barbieri, Karn tehty
Rain Tree Crow
(1991)

David Sylvian
Sylvian | Sakamoto: Bamboo Houses//Bamboo Music (1982)
Sylvian | Sakamoto: Forbidden Colours//The Seed and the Sower (1983)
Brilliant Trees (1984)
Alchemy: An Index Of Possibilities (1985)
Gone To Earth (1986)
Secrets Of The Beehive (1987)
Sylvian | Czukay: Plight & Premonition (1988)
Sylvian | Czukay: Flux + Mutability (1989)
Weatherbox, 5CD (1989)
Sylvian | Mills: Ember Glance: The Permanence Of Memory (1991)
Sylvian | Fripp: The First Day (1993)
Sylvian | Fripp: Darshan (The Road To Graceland) (1993)
Sylvian | Fripp: Damage (1994)
Dead Bees On A Cake (1999)
Approaching Silence (1999)
Everything And Nothing, 2CD ja 3CD (2000)
Camphor, 1CD ja 2CD (2002)
Blemish (2003)
The Good Son vs. The Only Daughter – The Blemish Remixes (2005)
When Loud Weather Buffeted Naoshima (2007)
Manafon (2009)
Sleepwalkers (2010)
Died In The Wool – Manafon Variations (2011)
A Victim Of Stars – 1982–2012, 2CD (2012)
There’s A Light That Enters Houses With No Other House In Sight (2014)
sekä Nine Horses -kokoonpanolla Sylvian, Jansen ja Friedmann julkaistut
Snow Borne Sorrow (2005) ja
Money For All (2007).

Lue lisää:
Power, Martin: David Sylvian – The Last Romantic, 207 sivua. (Omnibus, 1998).
Reynolds, Anthony: Japan – A Foreign Place, The Biography (1974–1984), 209 sivua. (Burning Shed, 2015).
Sylvian, David: Trophies II – The Lyrics Of David Sylvian, 71 sivua. (Opium, 1998).
Young, Rob: Electric Eden – Unearthing Britain’s Vsionary Music, 664 sivua. (Faber and Faber, 2010).

Young kertoo kirjassa Electric Eden antaumuksella Iso-Britanniasta lähtöisin olevista taidemusiikin säveltäjistä, folkmuusikoista ja popartististeista koko 1900-luvun ajalta aina 2000-luvun puolelle asti. Iso-Britannian musiikin kansanperinteen, sen keräämisen ja tallentamisen rinnalla Young liittää David Sylvianin musiikin osaksi brittiläisen musiikin luomistyön inspiroitunutta jatkumoa.

David Sylvian kotisivu.

Tuomas Pelttari

David Sylvian: Brilliant Trees (1984).

David Sylvian: Brilliant Trees (1984).