The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla

The State We’re In (Kumibeat, 1984)

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).Ne, jotka tietävät Dogs D’Amourin, tietävät yleensä sellaisia biisejä kuin How Come It Never Rains ja Satellite Kid, jotka julkaistiin 1980-luvun lopulla bändin menestyneimmillä albumeilla. Bändin tarinan paremmin tuntevat muistavat myös, että rakkauden koirain tassunjäljet kulkivat Suomen kautta.

Ensimmäisen kontaktin maahamme Dogs D’Amour sai vuonna 1982, kun bändin tuleva pomo Tyla näki Hanoi Rocksin keikalla Lontoossa. ”Andy McCoy pummasi multa röökiä koko illan ja sanoi, että mun pitäisi perustaa bändi, koska näytin hyvältä”, Tyla kertoo kirjassani Hanoi Rocks – All Those Wasted Years. ”Olin silloin perustamassa Dogs D’Amouria, laulaja vain puuttui… Ja varmaan tiedätkin, mitä sitten tapahtui.”

Tapahtui niin, että Timothy ”Tyla” Taylor alkoi kasata rock’n’roll-bändiä, joka soittaisi hänen biisejään. Basistiksi hän löysi Karl Watsonin, jonka silloinen lankomies sattui olemaan tunnettu rockaktiivi Kimmo Miettinen. Dogs D’Amourin varhainen kokoonpano teki demoäänityksiä, jotka vuonna 1984 kantautuivat Miettisenkin kuultavaksi. Hilseen ja Rumban perustajanakin tunnettu suomalainen oli hiljattain käynnistänyt Kumibeat-levy-yhtiön ja tarjosi Dogs D’Amourille albumidiiliä.

Kumibeat teki läheistä yhteistyötä Poko Rekordsin kanssa, ja Pokon pomon Epe Heleniuksen mielestä valokuvissaan hyvin hanoimaiselta vaikuttanut Dogs D’Amour pörröpäisine, tiukkapöksyisine ja nokisilmäisine soittajineen vaikutti lupaavalta sijoitukselta suomalaiselle levy-yhtiölle. Dogs D’Amour puolestaan tunsi Suomen Hanoi Rocksin kotimaana, mikä ei ainakaan vähentänyt nuorukaisten innostusta lähteä sinne rokkaamaan.

The Dogs D'Amour.

The Dogs D’Amour.

Lontoolaiset siis suostuivat oikopäätä tekemään Dogs D’Amourin debyyttialbumin Kumibeatille – ja lontoolaisilla tarkoitetaan tässä Tylaa ja Watsonia, sillä muille Dogs D’Amourin demoilla soittaneille muusikoille kuukauden mittainen levytys- ja keikkareissu Suomeen ei sopinut. Lähtöön oli aikaa enää kaksi viikkoa, kun bändi etsi vielä rumpalia ja laulajaa. Gunslingers-yhtyeen keikalla Tyla pyysi sen rumpalia Paul Hornbya liittymään Dogs D’Amouriin ja lähtemään Suomeen, mihin tämä suostuikin. Laulajaksi Tyla päätti ryhtyä itse. Toiseksi kitaristiksi saatiin Dave Kushworth, jota suositteli yhteinen ystävä ja kulttiartisti Nikki Sudden.

”Seuraavalla viikolla me kokoonnuimme pubissa Waterloossa – minä, Karl, Hornby ja Kushworth”, Tyla muisteli nettisivuillaan. ”Otimme valokuvia ja paljon kokaa ja soitimme How Do You Fall In Love (Againin) kerran treeneissä. Se oli siinä. Taksi!”

The State We’re In -albumin äänitti Roger Renwall Karjaalla WestSide Studiossa keväällä 1984. Tuottajana toimi Costello Jones, jonka Popeda-fanit tuntevat Costello Hautamäkenä. Bändi ei ollut soittanut yhdessä oikeastaan lainkaan ennen Suomeen lähtöään, joten ensimmäiset studiopäivät jouduttiin uhraamaan treenaamiseen. Siitä huolimatta tulosta syntyi yllättävänkin nopeasti. Tylan biisit olivat hyviä, ja bändi otti ne haltuun osapuilleen aikataulussa. Pienelle tauolle yhtyeen opasti Suomen poliisi, joka ilmaantui studiolle kyselemään työlupia, joita bändiltä ei lainkaan löytynyt. Dogs D’Amour palasi Lontooseen noutamaan tarvittavat paperit ja palasi saman tien Karjaalle töihin. Sillä välin suomalainen lehdistö piti huolen siitä, että ”Huippubändi Englannista” sai kaipaamaansa julkisuutta.

Dogs D’Amour olisi hyvin voinut menestyä jo The State We’re Inillä – bändin rakastettavimmat piirteet olivat vahvasti läsnä jo sillä. Tyla kirjoitti bluesrockin ja glampunkin hengessä rappioromanttisia ja karun runollisia kappaleita, joissa oli mieleenpainuvia melodioita sekä samaistumisen paikkoja, syvyyttä, herkkyyttä, sielua ja älyäkin. Oma viehätyksensä oli bändin itseironisessa huumorintajussa, joka blandasi kohtalokasta ryyppyrockia sopivalla määrällä huolettomuutta.

Saatuaan levyn valmiiksi Dogs D’Amour teki Suomessa kiertueen. Häthätää kootulla ryhmällä ei ollut kokemusta keikkailusta eikä paljon biisejäkään, mutta kun setissä oli sellaisia unohdettuja klassikkoja kuin Wired And Wide Awake, Heroine, The State I’m In ja Unconscious Boy, laatu korvasi määrän. Haparointi väheni (ainakin tiettyyn rajaan asti) samaa tahtia kuin keikkoja kertyi, ja rundi sujui unohtumattomissa tunnelmissa.
“Tehtiin kaikenlaisia koiruuksia. Se kulminoitui tai pitäisikö sanoa huipentui, kun hukkasin yläproteesini dokauskilpailussa jossakin Pohjoisnavan lähistöllä”, Tyla muisteli Suomen-matkan loppuvaiheita. ”Minä voitin, vaikka Miettinen ei sitä myönnäkään. Suomalainen ylpeys vastaan englantilainen hulluus. Joten kirjattakoon muistiin: julistan sen tasapeliksi”.

Paras raportti Dogs D’Amourin Suomen-vierailusta on Miettisen luultavasti erittäin vahvasti tositapahtumiin perustuva romaani LoveLies, jonka Like Kustannus julkaisi vuonna 2011.

Ikävä kyllä The Dogs D’Amourin ensimmäinen ulkomaanmatka ei päättynyt niin mukavissa merkeissä kuin olisi voinut. Tyla ei ollut tyytyväinen kaikkiin sopimusasioihin eikä siihen, että The State We’re Iniä oli miksattu uudelleen ja sille oli lisätty syntetisaattoreita häneltä kysymättä. Kun suivaantunut Dogs-pomo kieltäytyi luovuttamasta levy-yhtiölle tekemäänsä kansitaidetta, The State We’re In julkaistiin eri kansilla, jotka eivät miellyttäneet Tylaa. Loppukeväällä julkaistu How Do You Fall In Love Again? piipahti rocksinkkujen top tenissä, mutta elokuussa ilmestynyttä The State We’re Iniä ei näkynyt Suomen virallisella albumilistalla eikä sitä koskaan lisensoitu muihin maihin.

The State We’re In muuttui nopeasti eräänlaiseksi kadonneeksi levyksi. Sen alkuperäiset nauhat jyrättiin uusien äänitysten tieltä, eikä sitä siksi voi julkaista uudelleen sen enempää sellaisenaan kuin uudelleen miksattunakaan. Sen saattaa löytää vain Discogsin kaltaisilta levynkeräilijöiden metsästysmailta, jos on valmis pulittamaan parisataa euroa. Tai kirjastosta.

The Dogs D’Amour hajosi pian palattuaan Englantiin. Muutamaa vuotta myöhemmin Tyla palasi parrasvaloihin kokoonpanoltaan täysin uudistuneen bändin kanssa. Sellaiset albumit kuin In the Dynamite Jet Saloon ja Errol Flynn (joka julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä King of the Thieves) kävivät hyvin kaupaksi, ja A Graveyard of Empty Bottles -ep nousi Britannian listalla komeasti kuudenneksitoista. Dogs hajosi 1990-luvun alussa, mutta palasi myöhemmin kuvioihin. Tällä hetkellä se toimii klassisen kokoonpanon muiden jäsenten harmiksi nimellä Tyla’s Dogs D’Amour.

Sekavien aikojenkaan jälkeen Tyla ei koskaan unohtanut, mitä tapahtui Suomessa vuonna 1984. Dogs D’Amour levytti pari debyyttinsä biisiä uudelleen myöhemmille albumeilleen, ja vuonna 2003 The State We’re Inistä ilmestyi alkuperäiselle miksaukselle uskollinen CD-versio. Sen masternauhana oli jouduttu käyttämään toisen tai kolmannen sukupolven C-kasettikopiota ja se kuulostaa aivan hirveältä, mutta ainakin Tyla sai debyyttinsä kauppoihin siedettävillä kansilla. Vuonna 2014 hän julkaisi uuden The State We’re Inin, jolle hän teki sekä sähköiset että akustiset versiot ensialbuminsa biiseistä.

Kuinka heidän kävi? Paul Hornby muutti Yhdysvaltoihin ja kuoli syöpään vuonna 2015. Karl Watson asettui Saksaan ja teki töitä äänittäjänä. Dave Kusworth asuu Englannissa ja keikkailee edelleen. Tyla jatkaa muusikon, lauluntekijän, taidemaalarin, kirjailijan ja runoilijan uraansa… Tai ehkei tuo sanavalinta ole kovin osuva. ”Ei minulla ole uraa”, Tyla itse huomautti kerran. ”Minulla on elämäntapa.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tyla ja Dogs D’Amour netissä

Hae 'The Dogs D'Amouria' kirjastosta!

Hae ’The Dogs D’Amouria’ kirjastosta!

Hae The Dogs D’Amouria kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
Dogs D’Amour: The State We’re In (Kumibeat, 1984)
Dogs D’Amour: The State We’re In (GVR/Rock Treasures 2003)
Tyla J. Pallas: The State We’re In (King Outlaw 2014)

Lue lisää:
Miettinen, Kimmo: LoveLies, 256 sivua. (Like, 2011).

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).

The Dogs d’Amour: The State We’re In (1984).

Mana Mana: Totuus palaa – tuomiopäivän kaunis kajastus

Totuus palaa (Gaga Goodies, 1990)

Mana Mana: Totuus palaa (1990).Totuus palaa on ihme. Kun kuulee tarinoita Mana Manan sekavista vaiheista, hulluudesta, päihdepyörteistä, myötähäpeästä mahtavuuteen venyneistä keikoista, riidoista, treenaamattomuudesta ja jatkuvasta hortoilun ja hajaannuksen tilasta, pelkkä levyn olemassaolo tekee vaikutuksen. Kuinka kummassa sekasorron keskeltä löytyi aika ja paikka, jossa bändi sai tehdyksi klassikkoalbumin?

Mana Mana syntyi Joensuussa, kun Silmienvaihtajat-yhtyeen lauluntekijä ja laulaja-kitaristi Jouni Mömmö lyöttäytyi yhteen kitaranero Arto ”Otra” Romppasen kanssa. Kaksikko alkoi kehitellä uusia versioita Mömmön Silmienvaihtajille kirjoittamista kappaleista ja koota niiden ympärille bändiä. Basisti Tuomas Moilasen ja rumpali Timo Puukon täydentämä kokoonpano soitti ensimmäisen keikkansa marraskuun 1986 lopulla.

Harva oli valmis veikkaamaan Mana Manan puolesta. Otra Romppanen tunnettiin paitsi huippumusikaalisena soittajana, myös viinaanmenevänä miehenä. Laitoshoitoa vaatineista mielenterveysongelmista kärsineen Jouni Mömmön elämä taas oli ollut päämäärätöntä ajelehtimista mielisairaalan ja eri kaupunkien välillä. Mana Manan tarina näyttikin päättyvän alkuunsa, kun Mömmö harhaili Joensuusta Helsinkiin vuoden 1987 alussa.

Helsingissä hän ja hänen musiikkinsa oudon viehättävä mielenmaisema tekivät vaikutuksen Rumba-lehden perustajanakin tunnettuun Kimmo Miettiseen. Tämän Gaga Goodies -levymerkki oli kiinnostunut julkaisemaan Mana Manaa, jos sellainen yhtye vielä kokoon saataisiin ja uudelleen hyväksi havaittaisiin.

Vaikka ovi oli raollaan, Mana Manalle tyypillisesti sisään astuminen kesti. Epäjärjestyksestä alkoi hahmottua jotakin konkreettista vasta kaikenlaisten katoamisten, lataamoreissujen, kämmättyjen keikkojen ja sinne sun tänne muuttamisen jälkeen, kun Romppanen ja Mömmö lopulta menivät studioon ensin mainitun rahoilla. Helsingin Equaliz-studiossa äänitettiin rumpali Antsu Timosen ja basisti Kössi Laitisen kanssa single, ja Miettisen firma tarttui siihen. Seitsentuumainen sinkku ”Maria Magdalena” / ”Vaarallista” ilmestyi Gaga Goodiesin kautta loppuvuodesta 1988.

Sen jälkeen oli taas hiljaisempaa. Yli vuoden laiskan treenaamisen ja satunnaisen ja laadultaan vaihtelevan keikkailun jälkeen Mana Mana (johon Moilanen ja Puukko olivat palanneet) palasi Equaliziin tekemään albumia Gaga Goodiesin piikkiin. Niissä sessioissa yhtye teki musiikkia määrätietoisesti ja mieli kirkkaana, ja niin 1980-luvun aivan viimeisinä päivinä syntyi klassikkolevy.

Totuus palaa -albumin kokonaisuus oli hyvin hahmollaan jo silloin, kun bändi meni studioon. Sen kappaleet äänitettiin siinä järjestyksessä kuin Mömmö halusi ne levylle sommitella. Se alkoi nimibiisillään ja päättyi Mana Manan tunnetuimpaan kappaleeseen Maria Magdalenaan, jolle joku kaupallisemmin suuntautunut toimija olisi etsinyt paikan albumin alkuvaiheilta.

Totuus palaa on raskas ja synkeä rocklevy, jolla ei oikeastaan laula niinkään Jouni Mömmö kuin Otra Romppasen kitara. Romppanen soitti niin kuin tuo yksi maailman tunnistettavimmista kitaristeista instrumenttiaan aina soittaa: hän rakensi sooloraidan toisensa perään tunnelman ajamana, kunnes Puukon ja Moilasen pohjaraitojen päälle levittyi lukemattomista eri äänistä, kielistä ja sanomista kudottu upottava sävelmatto.

Sellaista tarvittiin, kun laulajana oli Mömmön kaltainen synkän sanoman saarnaaja. Synkeät sanoitukset ja Mömmön äänen vähäiset sävyt tekivät musiikista jylhää ja kohtalokasta. Kitaristin vastuulle jäi kauneuden, herkkyyden, raivon ja kiihkeyden kaltaisten elävämpien elementtien sekä kappaleiden sisäisen draaman kaaren luominen. Hypnoottinen yleistunnelma syntyi paitsi Mömmön värittömistä tulkinnoista, myös Puukon ja Moilasen mesmeroivan maltillisesti ja määrätietoisen suoraviivaisesti soittamista pohjaraidoista.

Äänittäjä Ari Hämäläisen kanssa tehty Totuus palaa sisältää yhdeksän biisiä. Kappaleista kuutta oli kuultu jo Silmienvaihtajien ohjelmistossa, mutta Romppasen uudelleen sovittamina vanhat (tosin aiemmin levyttämättömät) biisit saivat uuden elämän. Lahjakkaat ihmiset osaavat pukea hyvät kappaleet monenlaisiin asuihin, ja Mana Manan mustat, väljät vaatteet pukevat Mömmön sävellyksiä ja sanoituksia upeasti.

Silmienvaihtajien rämisevistä vaihtoehtorockbiiseistä kasvoi apokalyptista rockia ja tuomiopäivän bluesia, jonka ainutlaatuisuus ei jäänyt huomaamatta keneltään, joka mistään mitään ymmärsi. Musiikin saattoi sanoa sisältävän vaikutteita heavy rockista ja post-punkista, mutta sekoitus oli aivan liian uniikki muodostuakseen minkään tietyn genren tai kohderyhmän musiikiksi. ”Pääasia, että intiaanit ymmärtää”, on Otra Romppasen tunnetuin lausahdus. Mana Mana taisikin soittaa juuri heille.

Jouni Mömmö kuoli 35-vuotiaana lokakuun 1991 lopulla. Kun kuuntelee hänen aikakautensa Mana Manan tekemiä viimeisiä, kehnoja äänityksiä, voi kiittää onneaan siitä, että sama bändi sai tehdyksi myös Totuus palaa -levyn kaltaisen mestariteoksen.

”Mikä on sun taivas?”, Mömmö kysyi albumin kolmannessa kappaleessa. Se on hyvä kysymys. Toisinaan kuulee sanottavan, että ihminen on ”lunastanut taivaspaikkansa” tekemällä jotakin poikkeuksellisen hyvää ja onnistunutta. Mömmö lunasti omansa Totuus palaa -albumilla. Mana Manan musta valo loistaa ikuisesti suomalaisen rockin tähtitaivaalla.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Totuus palaa
Jouni Mömmö – laulu ja kitara
Otra Romppanen – kitara
Tuomas Moilanen – bassokitara
Timo Puukko – rummut

Hae Totuus palaa kirjastosta!

Hae Totuus palaa kirjastosta!

Hae Totuus palaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Mana Mana
Totuus palaa (1990)
Murheen laakso (2000)
Kuolla elävänä – live 2001 (2004)
Complete… Kaikki (1996)
2000–2001 (2005)

Silmienvaihtajat
1985–1986 (2011)

Lue lisää:
Arkko, H. S: Totuus palaa – Jouni Mömmön maailma, 282 sivua. (Like, 2018).

Mana Mana: Totuus palaa (1990).

Mana Mana: Totuus palaa (1990).

The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia

Mind Bomb (Epic/Some Bizarre, 1989)

The The: Mind Bomb (1989).Ei pitäisi antaa ulkonäön hämätä. Kansitaiteen perusteella en olisi ikinä pannut The Then Mind Bombia soimaan. Sen takakannessa on niin paksusti alleviivattua symboliikkaa (kiväärinpistimellä teurastettu rauhankyyhky), että rintaan pistää. Etukansi taas on tavallaan mieleenpainuva, mutta koomisen koruton artistin muotokuva ei houkuttele tutustumaan.

Siitä huolimatta Mind Bombista tuli nopeasti yksi lempialbumeistani. Oppaaksi tarvittiin amerikkalainen vaihto-oppilas: Armageddon Days Are Here (Again):iin ja The Beat(en) Generationiin ihastunut jenkkiystävä kiinnitti huomioni vakavan sanomallisuuden ja kuplettimaisen tunnelman herkulliseen ristiriitaan, ja niin laulaja-lauluntekijä Matt Johnsonin nerous alkoi tihkua päälleni rumien kuvien raoista. Johnsonilla oli korvaa mukaansatempaavan ja teatraalisen popmusiikin säveltämiselle, ja elämän suuria kysymyksiä runollisesti pohdiskelevien sanoitusten sahalaitainen ihmiskuntakritiikki teki hänen kappaleistaan suorastaan profeetallisia.

Heti avausraita Good Morning Beautiful, joka venyy nautittavasti viipyillen yli seitsemän minuutin mittaiseksi, tekee selväksi, että Mind Bomb sisältää suuria asioita.

Matt Johnsonille Mind Bomb oli käänteentekevä albumi parissakin eri mielessä. Ensinnäkin hän käänsi sillä katseensa kansallisesta globaaliin. The Then edellinen albumi Infected (1986) oli maalannut kriittistä ajankuvaa 1980-luvun puolivälin Iso-Britanniasta. Mind Bombilla Johnson pureutui laajempiin teemoihin – ihmisyyteen, jumaluuteen, maailmanuskontoihin, kansainväliseen politiikkaan ja kaikkeen siihen epäoikeudenmukaiseen ja tuhoisaan, mitä noita palikoita yhdistelemällä voi ja halutaan saada aikaan. Poliittisimmissa kappaleissaan Mind Bomb ennakoi 1990-luvun ja vielä 2000-luvunkin konflikteja hyvin tarkkanäköisesti (mikä toki ei varsinaisia ennustajanlahjoja vaatinut, jos oli yhtään perehtynyt lännen ja Lähi-idän suhteisiin 1980-luvulla).

Toinen käänne tapahtui The Then olemuksessa. Mind Bombilla Johnsonin sessiomuusikoiden kanssa rakentamasta hankkeesta tuli bändi, siis perinteinen kvartettikokoonpano. Johnsonin jälkeen sen musiikillisesti merkittävin jäsen oli The Smithsissä tunnetuksi tullut kitaristi Johnny Marr, jonka tyylitajuinen soitto kirjoi Johnsonin biiseihin kiinnostavaa ja vaihtelevaa tekstuuria. Rumpali David Palmer ja basisti James Eller jäivät suurmiesten varjoon, mutta rakensivat siellä napakalla pohjatyöllään perustan, jonka päällä Marrin ja Johnsonin oli helppo loistaa.

Sessiomuusikoitakin studioon toki kutsuttiin melkein parikymmentä, joukossaan Paul McCartney -yhteyksistään tunnettu Paul ”Wix” Wickens ja muun muassa Dire Straitsissa pitkään soittanut saksofonisti Chris White. Mark Felthamin raaka huuliharpunsoitto oli merkittävä osa levyn dynaamista soundia. Mind Bombin tunnetuin vierailija on laulaja Sinéad O’Connor, joka duetoi Johnsonin kanssa kauniin Kingdom Of Rainin. Vaikka kahdeksankymmentäluvulla on tuotettu Mind Bombia ajattomammaltakin kuulostavia levyjä, laulajien sielukkaat äänet pelastavat paljon.

Kuten Kingdom Of Rain osoittaa, poliittisuus oli vain yksi Mind Bombin ilmeistä. Johnson kirjoitti myös niistä, joiden oli kyettävä elämään ja rakastamaan Armageddon Days Are Here (Again):in esittelemän raa’an ja hallitsemattoman maailmanmenon pyörteissä. Hän kirjoitti himon, ikävän ja yksinäisyyden kanssa kamppailevista ihmiskohtaloista, joita yhdisti kaipuu päästä yhteyteen toistensa mutta myös jonkin elämäänsä ja rakkautta suuremman kanssa. Sanoitusten mietteliäs, älyllinen, julistava ja runollinen tyyli nosti ihmissuhteen alkamisesta tai päätymisestä kertovan biisin keskinkertaisten lemmenluritusten yläpuolelle.

The The lopetti toimintansa 2000-luvun alkupuolella kuuden albumin ja kokoelmalevyn jälkeen. Radiotöihin ja elokuvamusiikin säveltämiseen keskittynyt Johnson yllätti vanhat faninsa vuonna 2017 julkaisemalla ensimmäisen uuden The The -biisin viiteentoista vuoteen. Johnny Marrin kanssa tehty We Can’t Stop What’s Coming ilmestyi Johnsonin omalla levymerkillä Cineolalla. Se soi Johanna St Michaelsin viime vuonna valmistuneessa The Inertia Variations -dokumentissa, joka kertoo Johnsonista ja The The -yhtyeestä.

Uuden biisin nimi saattaa vielä osoittautua enteelliseksi: muutama kuukausi sitten Matt Johnson kertoi suunnittelevansa uuden bändin perustamista ja uuden musiikin julkaisemista vielä vuoden 2018 puolella.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

The The kotisivu

Hae Mind Bomb kirjastosta!

Hae Mind Bomb kirjastosta!

Hae Mind Bomb kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Matt Johnson

Burning Blue Soul
(4AD, 1981 | CD-uusintajulkaisu 1993)

The The
Soul Mining
(1983)
Infected (1986)
Mind Bomb (1989)
Dusk (1993)
Hanky Panky (1995)
NakedSelf (2000)
45 RPM – The Singles Of The The (2002)

Lue lisää:
Marr, Johnny: Set The Boy Free – The Autobiography, 453 sivua. (Century, 2016).
Marr, Johnny: Set The Boy Free – Omaelämäkerta, 480 sivua. (Like, 2017).

The The: Mind Bomb (1989).

The The: Mind Bomb (1989).

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto

Täältä tullaan Venäjä (Poko Rekords, 1980)

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).Dave Lindholm näki Rockin SM-kisoissa -80 jotain ainutlaatuista. Lavalle tuli Hassisen Kone ja Dave oli hetkessä myyty. Valloittavuudeltaan täysin omaa luokkaa oleva joensuulaisbändi ja sen laulaja/kitaristi Ismo Alanko tekivät lähtemättömän vaikutuksen – eikä Dave ollut yksin. Hassisen Kone rokkasi uuden aallon sarjan Suomen-mestariksi, ja sana levisi. Jengi ei saanut tarpeekseen hittibiiseistä, kuten Rappiolla ja Syöksylaskijoita kaikki tyynni. Bändi iski hulvattomasti uuden aallon ytimeen myös LP-mitalla. Pantse Syrjän tuottama Täältä tullaan Venäjä on yksi suomirockin suuria debyyttialbumeita.

Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.

Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.

Levynkannen räikeän punaiseen taustaväriin nostetut nukkehahmot leikittelivät yhtä lailla provona kuin Alangon tekstien maailma. Tuo sitä kaljaa! Jumalat jalassa ja housut mielessä, sinisen enkelin makua kielessä? Tai Jeesus ja Herra biisissä Reippaina käymme rekkain alle? Albumin nimikin kääntyi Tapio Suomisen kulttielokuvasta Täältä tullaan, elämä! Monenlaisia tabuja koskettavien vitsien voima iski paksun kiilan 80-luvun alun kekkoslovakialaisen Suomen mielenmaisemaan. Huumorilla sävytetyn kritiikin momentti ravisteli niin kiehtovasti, ettei siihen ulottunut sensuurikaan. Vaikka meillä oli Leskinen, Pelle, Dave, Saarela, Hector ja Alatalo, oli Alangon läpimurrolle sosiaalinen tilaus, jopa suoranainen pakko.

Jos Rappiolla tuottaa lopulta lievän yliannostuksen, niin Koneella oli vastaus valmiina: Täältä tullaan Venäjä sisältää täyden tusinan muitakin monipuolisia vetoja. Humppatahdeista rockanthemiksi rakentuva nimiraita, vakavasävyisempää Konetta heijasteleva Kulkurin iltakalja tai jazzin hurmaa sisältävä Syöksylaskijoita kaikki tyynni. B-puolen maaninen Rock ehkäisyvälineitä vastaan saattaa olla paras kääntöpuolen avaus koskaan. Ja pistä toki Iloisesti Hammondilla, mutta Älä syö liisteriä.

Nuori bändi teki varsin valmista kamaa jo demolla.

Hassisen Koneen kosiskelematon soundi oli perinteisen rock, mutta oma. Lavalla bändi oli kuin kotonaan. Liven liimasi yhteen se, että treenit oli tehty huolella. Alanko, kitaristi Reijo Heiskanen, basisti Jussi Kinnunen ja rumpali Harri Kinnunen soittivat hyvin. Keikoilla vedettiin äänitysten sovitukset läpi vauhdilla. Kohkauksen keskellä Ismo Alangon karisma asteli suoraan suomalaiseen rockhistoriaan.

Toisinaan rock johdattaa kuulijansa suuriin musiikkitekoihin. Ja miten nopeasti asiat voivatkaan edetä! Ruotsissa kausiluotoisissa siivoushommissa ollut nuori Ismo Alanko kuuli suomalaisen uuden aallon kutsun eikä voinut enää jäädä. Oli lähdettävä Joensuuhun tekemään musiikkia. Bändin ensisingle Hassisen Kone//Kolumpia orkesteri oli ulkona keväällä -80. Hilse-levyt möi albumin masterit Pokolle ja Epe Heleniukselle. Ensimmäinen suuri levytystulos oli reilun puolen tunnin rutistus. Sen lyhyt hali tuntuu loputtomalta, voimakkaalta ja aina yhtä lämpimältä.

Täältä tullaan Venäjä
Ismo Alanko – kitara, laulu
Reijo Heiskanen – kitara
Harri Kinnunen – rummut
Jussi Kinnunen – bassokitara
Tuottaja: Pantse Syrjä

Täältä tullaan Venäjä julkaistiin loppukesästä 1980. Remasteroitu CD-painos sisältää arvokasta lisäainesta: mukana on biisien sanoitukset sekä kaksi lisäraitaa. Tauon jälkeen kuullaan Kolumbia Orkesteri ja Muoviruusuja omenapuissa. Täältä tullaan Venäjä löytyy kokonaisena 6CD-boksilta Jurot nuorisojulkkikset. Sama boksi sisältää Dave Lindholmin hehkutuksen, joka mainitaan tekstin alussa. Hassisen Kone jatkoi kunnianhimoista levytysuraa albumilla Rumat sävelet. Ismo Alanko on tehnyt Koneen ja Sielun Veljien jälkeen mittavan soolouran.

Tuomas Pelttari

Hae Täältä tullaan Venäjä kirjastosta!

Hae Täältä tullaan Venäjä kirjastosta!

Hae TTV kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Täältä tullaan Venäjä (Poko Rekords, 1980)
Rumat sävelet (1981)
Harsoinen teräs (1982)
Historia 1980–82. 2LP-painos sisältää englanninkielisen albumin High Tension Wire. (1982 | CD 1988)
Tarjolla tänään – Hassisen Kone, CD. (2000)

Muista boksit!
Toimitus suosittelee lämpimästi Hassisen Koneen ja Ismo Alangon musiikkia sisältäviä bokseja. Lainaa Alangolla ja Jurot nuorisojulkkikset kirjastosta!
Alanko
, Ismo: Alangolla, 4CD + liitevihko (Poplandia, 1997)
Hassisen Kone
: Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980–1982, 6CD + 36-sivuinen Juha Nikulaisen toimittama liitevihko. Liitteessä on Jukka Orman laaja historiakatsaus sekä Ismo Alangon haastattelu. (Poko Rekords/EMI Finland Oy, 2009).

Katso DVD!
Kaurismäki, Aki & Kaurismäki, Mika: Saimaa-ilmiö (Sandrew Metronome, 2007 | Future Film, 2014).
Hassisen Kone: 20 vuotta myöhemmin – Eastpop 2000 Live, 62 min. (Poko Rekords, 2001).

Lue lisää:
Alanko, Ismo & Kuosmanen, Kirsti: Sanat – täydennetty laitos, 472 sivua. (WSOY, 2013).
Juntunen, Juho: Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, 253 sivua. (Like, 2008, 1. painos vuonna 1981).
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004).
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993).
Metso, Juha & Sirén, Vesa: Sielun Veljet – kuvat, 240 sivua. (Johnny Kniga, 2013).

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).

 

Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä

Tie vie (Poko Rekords, 1982)

Eppu Normaali: Tie vie (1982).Ylöjärveläisbändi Eppu Normaalin taival koheni 1970-luvun loppupuoliskolla nopeasti. Eput pääsivät punk-albumin levyttämiseen jo vuonna -78. Suosio kasvoi, ja hitit Poliisi pamputtaa taas, Njet Njet ja Puhtoinen lähiöni houkuttelivat yleisöä keikoille ja pitkäsoittojen pariin. Yksi kehityksen askelista oli edessä neljä vuotta Aknepop-debyytin jälkeen. Laulaja ja tekstintekijä Martti Syrjä oli kovan haasteen edessä kun Eppujen alkuvuosina ansioitunut tekstintekijä ja basisti Mikko Saarela oli siirtynyt lopullisesti kohti uusia uria. Kitaristi ja säveltäjä Mikko ”Pantse” Syrjä pyysi pikkuveljeltään Martilta uusia sanoituksia. Tekstejä syntyi nopeasti. Veljesten laajaa biisinteon yhteistyötä kuultiin, kun Eppu Normaalin viides studioalbumi oli valmis. Tie vie julkaistiin suomalaiseen kesään -82.

Eppu Normaali kuvattuna Tie vie -levyn takakannessa: Mikko Nevalainen (vas.), Juha Torvinen, Martti Syrjä, Aku Syrjä ja Mikko Syrjä.

Eppu Normaali kuvattuna Tie vie -levyn takakannessa: Mikko Nevalainen (vas.), Juha Torvinen, Martti Syrjä, Aku Syrjä ja Mikko Syrjä.

Eppu Normaali nousi uudelle tasolle. Joitakin Martti Syrjän sanoituksia oli päätynyt jo aiemmille levytyksille, mutta vasta Tie vie oli alusta loppuun Martin tekstittämä. Tulos on häikäisevä. Ehkä osin kieli poskessa rakenneltu kirjoittaminen vetosi rauhallisuudella. Sitä painotti Martin herkistynyt lauluesitys. Tajunnanvirran lailla polveileva sävellys Murheellisten laulujen maa nousi Syrjäin veljesten ja Eppujen suurklassikoksi.

– Perinteisen miehen kohtalon
Halus välttää poika tuo
En koskaan osta kirvestä
enkä koskaan viinaa juo,
muuten juon talon
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
Mutkun työnvälityksestä työtä ei saa
hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa
Niin Turmiolan Tommi herää henkiin
ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin
Kohti laukkaa 
viinakauppaa

Tie vien biisit olivat toinen toistaan lumoavampia, eri maailmaa kuin kulmikkaasti svengaava Cocktail Bar tai suomalaisen uuden aallon mestariteokset Maximum Jee & Jee ja Akun tehdas. Pantse Syrjän uuden materiaalin voima saattoi kummuta Hassisen Koneen ja Juice Leskinen Slamin innoituksesta. Kesäisellä Saimaalla kolmen bändin kesken tehdyllä keikkareissulla oli mukana kosketinsoitintaiteilija Eero ”Safka” Pekkonen – ja Pantsen tulevat biisi-ideat tarvitsivat jotain uutta.

Ramones-tyylisen kohkaamisen tilalle tuli veikeämmin rokkaavaa materiaalia. Kuulen parran kasvun, albumin nimikappale ja Näinä päivinä sisältävät jänteikkäämpää eteerisyyttä. Eppu Normaali oli tekemässä omasta aikuistumisestaan kiinnostavaa. Kosketintyylittelystä kehkeytyi lopulta huikea lisä Eppujen soundiin. Pekkosen hienostuneet urku- ja pianokuviot valtaavat kitarariffittelylle aiemmin varattua tilaa monin paikoin. Ollaan valovuosien päässä edeltäjälevyn kylmistä synakuvioista. Roisiuskin on erilaista. A-puolen lopun Viihteen kuningas on jäädä hurtin huumorin alustaksi, mutta sovitus yltää lopulta lähes hartaaksi. Lopun allyouneedislove-nostatus lainaa toistakin rakkauslaulua The Beatlesilta.

Muutakin hämmästeltävää riittää. Kolmatta Eppu-levyään tehnyt basisti Mikko Nevalainen kuljettaa biisikehikkoja tyylillä, Aku Syrjän rumputyöhön vahvasti liittyen. Äänitys ja tuotanto on tarkkaa, yhtä aikaa kevyttä ja voimakasta. Kokonaisuutta ajatellen tärkeä Pahan puun metsä on esimerkki sovitustyön hienostuneisuudesta. Rumpalin tehokeinoina kuullaan perusbiittiä, täyteläisiä fillejä, tahditusten kierteitä, aina tyylikästä virvelirummun kantti-iskua. Kauniin kuulas biisi on liki progehtava.

Arkiromanttinen Jackpot on kaunis kuvaus onnesta, kuin suoraan tekstintekijän päiväkirjasta.

Vastoin odotuksia Eppu Normaalin skaalaan kuului myös poliittinen funk. Pilveilevän leijailevan Argentiina sisältää verhottua kuvausta Falklandin sodasta. Viimeisenä raitana kuultava Terve vaan ja onnea kiihdyttelee kiehtovana uuden aallon kiilailuna. Kitara- ja urkusoolojen ympärillä kuullaan tekstiä, joka käsittelee rauhanasiaa ja Mauno Koiviston (1923–2017) otteita Suomen presidenttinä. Ajatonta.

Tie vie nousi Suomen listaykköseksi kesäkuussa 1982. Se on hieno saavutus riskejä pelkäämättömältä bändiltä. Albumi jää Eppu Normaalin diskografiaan historiallisen melodisena, uudenlaisten sovitusten siivittämänä klassikkona. Seuraavalla levyllä Eput palasivat takaisin kulmikkaampaan rockilmaisuun, jossa ei ollut koskettimia. Rupisempaa karismaa huokuva Aku ja köyhät pojat sisälsi hitin Balladi kaiken turhuudesta.

Tie vie
Aku Syrjä – rummut
Mikko Nevalainen – bassokitara
Martti Syrjä – laulu
Juha Torvinen – kitara
Mikko Syrjä – kitara, laulu

Safka: piano, sähköpiano, urut, laulu
Tuottaja: Mikko Syrjä

Eppu Normaali kotisivu

Hae Tie vie kirjastosta!

Hae Tie vie kirjastosta!

Hae Tie vie kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Aknepop (Poko Rekords, 1978)
Maximum Jee & Jee (1979 | 2CD-uusintapainos 1999)
Akun tehdas (1980)
Cocktail Bar (1981)
Tie vie (1982)
Aku ja köyhät pojat (1983)
Rupisia riimejä, karmeita tarinoita (1984)
Kahdeksas ihme (1985 | 20-vuotisjuhlapainos CD+DVD 2005)
Valkoinen kupla (1986)
Imperiumin vastaisku (1988)
Historian suurmiehiä (1990)
Studio Etana (1993)
Sadan vuoden päästäkin (Poko Rekords Oy, 2004)
Syvään päähän (Akun Tehdastuotanto/Poko Rekords Oy, 2007)
Mutala, 3LP, 2CD, Blu-ray-audio. (Akun Tehdastuotanto, 2011)
Ratina, 2LP, 3CD, DVD, Blu-ray. (Akun Tehdastuotanto/Eppu Normaali Oy, 2016)

Muista boksit ja kokoelmat!
Pop pop pop (Poko Rekords, 1982)
Hatullinen paskaa (1984)
Poko klassikot (1987)
Lyömättömät! (1989)
Hatullinen paskaa/Soolot (1990)
Paskahatun paluu (1991)
Repullinen hittejä (1996)
Reppu 2 (2003)
Singlet 1978–1991, 20CD. (2003)
Jackpot – 101 Eppu-klassikkoa 1978–2009, 6CD + liitekirja (2009)

Katso elokuva!
1981
Kaurismäki, Aki & Kaurismäki, Mika: Saimaa-ilmiö (Sandrew Metronome, 2007 | Future Film, 2014)
2004
Eppu Normaali: Elävänä stadionilla – Ratinan stadion 14.8.2004, 150 min. (Akun Tehdastuotanto, 2013)
2009
Eppu Normaali: Klubiotteella, 300 min. (Akun Tehdastuotanto, 2009)
2013
Koivusalo
, Timo & Suokas, Riku: Vuonna 85 – Manserock-elokuva, 90 min. (Walt Disney Studios Home Entertainment, 2013)
2016
Eppu Normaali: Ratina, 198 min. (Akun Tehdastuotanto, 2016)
Pollari
, Saku: Eput – elokuva (Aito Media, 2016)

Lue lisää:
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirockia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004)
Luoto
, Santtu: Tiimalasin santaa – Eppu Normaalin tarina, 258 sivua. (WSOY, 2000).
Luoto, Santtu: Eppu Normaalin tarina – Tiimalasin santaa, 240 sivua. (WSOY, 2016).
Montonen, Mikko: Uuden aallon tekijät, 184 sivua. (Johanna, 1979)
Saarela, Mikko & Syrjä, Martti & Syrjä, Mikko: Minun Suomeni – Eppu Normaali -yhtyeen sanoituksia 1975–1981, 120 sivua. (Jee Jee Music, 1982).
Syrjä, Martti & Saarela, Mikko & Syrjä, Mikko & Riihikoski, Jorma & Huotari, Jyrki: Eppu Normaali – Kaikki sanat, 255 sivua. (Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2017)

Eppu Normaali: Tie vie (1982). Kansikuvan maalauksen teki Martti Syrjä.

Eppu Normaali: Tie vie (1982). Kansikuvan maalauksen teki Martti Syrjä.