Liam Gallagher: As You Were – pikkuveljen pelinavaus

Liam Gallagher: As You Were (Warner Bros UK, 2017)

Liam Gallagher: As You Were (2017).Rockissa on paljon esimerkkejä siitä, että parasta jälkeä tuottaa sellaisten ihmisten yhteistyö, jotka eivät tule toimeen toistensa kanssa. Britpopin mallikappale kitkaisesta riemuvoitosta ovat Gallagherin veljekset Liam ja Noel. Toisiaan täydentävä taistelupari on yhdessä yhtä kuin Oasis, valtavan suosittu myöhempien aikojen klassikkorockyhtye, jonka biisit ovat kotimaassaan painuneet kollektiiviseen tajuntaan.

Gallagherit ovat osoittaneet pystyvänsä tekemään musiikkia myös tunnetuimmasta bändistään ja toisistaan irrotettuna. Liamin vuosina 2009–2014 toiminut bändi Beady Eye julkaisi pari albumia, ja vuonna 2009 perustettu Noel Gallagher’s High Flying Birds on juuri saanut valmiiksi kolmannen albuminsa. Oasis- ja velivertailusta ei kumpikaan tule koskaan pääsemään eroon, mutta se on vähäinen tappio siihen nähden, mitä rikkonaisen manchesterilaisperheen pojat ovat musiikillaan saavuttaneet.

Tänä vuonna Liam otti saman askeleen kuin veljensä muutama vuosi sitten – julkaisi ensimmäisen kerran musiikkia omalla nimellään. Soolodebyytti As You Were otettiin ilolla vastaan erityisesti kotimaassaan. Se meni suoraan Britannian albumilistan ykköseksi, myi enemmän kuin muut listan top 10 -levyt yhteensä, ja sen vinyylipainos oli 16 000 kappaleen viikkomyynnillään maan myydyin vinyylilevy kahteenkymmeneen vuoteen. Kaiken kaikkiaan sitä myytiin julkaisuviikollaan yli sata tuhatta kappaletta. Mutta kuten levymyyntiluvut aina, nämäkin kertovat enemmän artistin vanhasta suosiosta ja hänen faniensa iästä kuin levyn sisällöstä.

As You Were on melkein täsmälleen sellainen levy, jota Liam Gallagherilta osasi odottaa. Hän on pitäytynyt jo Oasiksessa hyväksi havaitsemassaan tyylissä, jota leimaa ysärifiltterin läpi suodatettu 1960-luvun melodinen rock sekä kuulijaa piinaava epätietoisuus siitä, mistä klassikosta mikäkin kliseinen kappale on kiusallisen tutut vaikutteensa napannut. Liamin soololevyä ei kuitenkaan osaa pitää plagiointina tai edes omien ideoiden puutteena, ei sen enempää kuin Oasiksen tuotantoakaan. Gallagherin pojat ryhtyivät alun alkaenkin rakentamaan eteenpäin rakastamaansa brittirockin suurta perintöä. He ovat melkein kuin kansanmuusikkoja, joilla ei ole koskaan ollut minkäänlaista tarvetta kehittää popmusiikin kentällä ennenkuulumattomia asioita. Sillä tavalla he ovat pystyneet puhuttelemaan valtavaa määrää ihmisiä.

As You Were on vähemmän aggressiivinen ja röyhkeä albumi kuin mitä Liam Gallagherin imago ohjaa odottamaan. Sen lempeä yleistunnelma liippaa vaisuutta, mutta siitä oppii pitämään. Rauhalliset Liam-laulut tuntuvat 45-vuotiaan miehen esittäminä rehellisemmiltä kuin kovanaamainen kukkoilu. Mikä tärkeintä, päähenkilön paras puoli – karismaattinen ja sielukas ääni – ovat tallella. Avausbiisi Wall Of Glass sykkii vetävästi, ja For What It’s Worthin ja Boldin mollisävelten hyväiltäväksi pysähtyy mielellään. You Better Runin ja Greedy Soulin brittiboogiessa ei itsessään ole mitään ihmeellistä, mutta se on tarpeellista vastapainoa levyn seesteisille biiseille.

Toisiaan täydentävien taiteilijaparien lisäksi rockissa riittää luutuneita käsityksiä, joita selvät äänitodisteetkaan eivät pääse purkamaan. Vanhan hokeman mukaan Gallagherin rahvaanomaisista pojista Noel on se lahjakas biisintekijä ja Liam pelkkä huonotapainen laulaja, mutta As You Weren kohdalla noita asenteita voi halutessaan tarkastaa. Liam on pannut suurimman osan uusista biiseistään alulle itse, eikä materiaali ole pöllömpää. Krediittien suhteen poikkeuksia ovat (parhaiden biisien joukkoon pääsevät) kaunis Paper Crown ja intiimi Chinatown, jotka ovat kokonaan tuottaja Andrew Wyattin ja laulaja-lauluntekijä Michael Tighen tekosia. Vaikka levyn tyhjänpäiväisin rokki I Get By on Liamin tekemä, ja vaikka levyn päättävistä kappaleista jälkimmäisen olisi voinut pudottaa huoleti pois, As You Were todistaa, että Liam Gallagherilla riittää uraa myös omillaan.

Marraskuun -17 viimeisenä perjantaina on vanhemman veljen vuoro tehdä siirtonsa, kun Noel Gallagher’s High Flying Birdsin kolmas albumi Who Built The Moon? julkaistaan. Esimakua antaa single Holy Mountain, jonka hävytön riffiviittaus David Bowien Suffragette Cityyn vain korostaa tekijänsä tyylitajua. Jos Holy Mountainin laulaisi hänen veljensä, se olisi vielä parempi. Mutta sitten se olisi Oasis-biisi ja jäisi auttamatta klassikoiden jalkoihin. Monimutkaista tuo muusikon elämä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Liam Gallagher kotisivu ja Facebook

Levyhyllyt:
Liam Gallagher
As You Were, CD | LP | Deluxe: LP+7″+kirja. (Warner Bros Records, 2017)

Beady Eye
Different Gear, Still Speeding, CD | 2LP | CD+DVD (Beady Eye Records, 2011)
BE, CD | 2LP (2013)

Noel Gallagher’s High Flying Birds
Noel Gallagher’s High Flying Birds (Sour Mash, 2011)
Chasing Yesterday (2015)
Who Built The Moon? (2017)

Oasis
Definitely Maybe (Creation, 1994)
(What’s The Story) Morning Glory (1995)
Be Here Now (1997)
The Masterplan (kokoelma, 1998)
Standing On The Shoulder Of Giants (Big Brother, 2000)
Familiar To Millions (live, 2000)
Heathen Chemistry (2002)
Don’t Believe The Truth (2005)
Stop The Clocks, 2CD | 3LP (kokoelma, 2006)
Dig Out Your Soul, CD | 2LP | 4LP+2CD+DVD (2008)
Time Flies… 1994–2009, 2CD | 3CD+DVD | 5LP (kokoelma, 2010)

Lue lisää:
Furmanovsky, Jill & Soave, Daniela: Was There Then Oasis – A Photographic Journey, 143 sivua. (Random House, 1997).
Lester, Paul & Evans, Mike: Oasis – The Illustrated Story, 80 sivua. (Hamlyn, 1996).
Robertson, Ian: Oasis – What’s the Story?, 288 sivua. (Blake, 1996).
Shaw, Harry: Oasis “Talking” – The Gallaghers In Their Own Words, 134 sivua. (Omnibus Press, 2002).

Hae As You Were kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Liam Gallagher: As You Were (2017).

Liam Gallagher: As You Were (2017).

Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa

Joskus onnellinen loppu koittaa vasta surullisen lopun jälkeen

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).Tanworth-in-Arden on pieni kylä vähän matkaa Birminghamista kaakkoon. Siellä seisoo vanha kivitalo nimeltä Far Leys. Sen seinään kiinnitettiin tänä kesänä sininen kyltti, perinteinen ”Blue Plaque”, jollaisella Britanniassa osoitetaan kunnioitusta merkittäville ihmisille. Kyltissä lukee “Nicholas Rodney ‘Nick’ Drake, 1948–1974, laulaja/lauluntekijä/runoilija, varttui tässä talossa.”

Nick Drake ei taatusti olisi ikinä uskonut, ettei häntä ja hänen musiikkiaan sittenkään ole unohdettu.

Drake koki klassisen taiteilijankohtalon: häntä alettiin arvostaa vasta, kun oli liian myöhäistä, kun hän oli jo mennyt. Drake kuoli 26-vuotiaana varmana siitä, että oli epäonnistunut kaikessa. Hän teki kolme albumia, joiden myynti jäi aikoinaan olemattomaksi, ja vietti lyhyen elämänsä viimeiset vuodet isänsä ja äitinsä hoivissa.

Black Eyed Dog Draken viimeistä studiosessioista vuodelta 1974:

Nick Draken kuolemasta oli kulunut muutama vuosi, kun hänen musiikkinsa nousi kulttisuosioon. Tuhoon tuomitun nuoren runoilijan romanttistraagisella tarinalla oli tietenkin osuutta asiaan, mutta niin oli musiikillakin. Kiehtova, surullinen hahmo kirjoitti maagisen kauniita kappaleita ja lauloi lämpimän melankolisella äänellään lyriikoita, joiden oikeita tulkintoja voi vain arvailla. Jälkikäteen havaittiin sekin, että Drake oli huomattavan taitava kitaristi, jonka erikoiset viritykset ja oikean käden näppäilytekniikka hämmentävät jälkipolvia.

Nick Drake opetteli soittamaan kitaraa ja tekemään omia kappaleita opiskeluvuosinaan. Hän oli teini-ikäisenä lupaava kilpaurheilija, mutta musiikki meni nopeasti kaiken muun edelle. Vuonna 1968 vielä tuntematon Drake esiintyi Lontoossa, kun folkyhtye Fairport Conventionin Ashley Hutchins sattui paikalle ja innostui kuulemastaan. Hutchins suositteli Drakea tuottaja Joe Boydille, jonka Witchseason-yhtiö teki yhteistyötä Chris Blackwellin levy-yhtiön Islandin kanssa. Allekirjoitettuaan sopimukset Witchseasonin ja Islandin kanssa Drake alkoi valmistella ensimmäistä albumiaan levy-yhtiön maksaman viikkorahan turvin.

Debyyttialbumi Five Leaves Left tehtiin Lontoossa verkkaiseen tahtiin: äänitykset alkoivat heinäkuussa 1968 ja albumi ilmestyi syyskuussa 1969. Draken ehdotuksesta sovitukset teki hänen ystävänsä Robert Kirby, joka ei ollut ennen tehnyt mitään ammattimaista musiikin saralla. Riskaabeli valinta osoittautui toimivaksi. Draken jokaisella albumilla oli oma luonteensa, ja Five Leaves Leftillä sen loivat juuri Kirbyn pastoraaliset jousisovitukset.

Way To Blue albumilta Five Leaves Left:

Kypsä ensialbumi sai kriitikoilta suopean vastaanoton, mutta lupaava lähtö tyssäsi yllättäen artistin ongelmiin. Aiemmin Drake oli esittänyt laulujaan jokseenkin vapautuneesti, mutta kun tuli aika lähteä tukemaan Five Leaves Leftiä keikoilla, hän ei enää kyennytkään olemaan lavalla. Esiintyjän olo oli niin silminnähden epämukava, että konsertit olivat vaivaannuttavia kaikille osapuolille. Siinä ei ollut kyse pelkästä esiintymisjännityksestä vaan jostakin paljon vakavammasta. Drake ei enää pystynyt olemaan normaalissa vuorovaikutuksessa edes läheistensä kanssa, ja ventovieraan yleisön kanssa se oli täysin mahdotonta.

Nick Draken mieli alkoi sulkeutua silloin, kun hän työsti Five Leaves Leftin materiaalia Lontoossa. Hän oli aiemmin ollut hiljaisenpuoleinen mutta sosiaalinen nuorukainen, mutta jostakin syystä hänen oli yhä vaikeampaa päästää ihmisiä lähelleen. Drakella oli kyllä ystäviä, mutta hän saattoi olla päiväkausia heidän seurassaan sanomatta sanaakaan. Ikkunasta kurkkineet kaverit huomasivat, että vaikka oveen koputti, Nick ei välttämättä avannut, vaan istui nojatuolissaan hievahtamatta ja tuijotti eteensä. Ovia sulkeutui elämän kaikilla alueilla: Drake oli pitkä ja komea mies, jolla ei ollut rakkaussuhteita. Yhteys hänen ja muun maailman välillä katkeili.

Vaikka Nick Drake osoittautui odotettua hankalammin myytäväksi artistiksi, Island uskoi hänen mahdollisuuksiinsa. Toinen albumi Bryter Layter tehtiin samalla työryhmällä kuin ensimmäinenkin (tuottajana oli Boyd, sovittajana Kirby ja äänittäjänä John Wood) mutta musiikki muokattiin toisenlaiseksi kuin Five Leaves Leftillä. Kaikki perustui yhä Draken folkin, bluesin ja jazzin perinteestä nouseviin biiseihin, mutta niitä ei enää väritetty kamarimusiikin ja klassisen sävyillä. Bryter Layterille hahmottui sähköisempi, jazzimpi ja urbaanimpi tekstuuri. Nick Draken henkilökohtaisten ja vaikeaselkoisten laulujen soidessa tuntuu oudolta puhua popmusiikista, mutta Bryter Layter oli hänen albumeistaan helpoimmin lähestyttävä ja eniten ajassa kiinni.

Northern Sky albumilta Bryter Layter:

Toisenlaisesta tulokulmasta huolimatta Bryter Layter ilmestyi ja katosi yhtä vähin äänin kuin Five Leaves Left. Drake oli satsannut uuteen musiikkiinsa paljon, mutta se ei yksin riittänyt tuomaan näkyvyyttä. Ammattiura edellytti Drakelta suorituksia, joihin hänellä ei ollut voimia. Muut artistit rakensivat menestystä tekemällä kiertueita ja antamalla haastatteluja, mutta Drakesta ei ollut sellaiseen. Hän soitti koko urallaan vain kourallisen keikkoja ja antoi vain yhden haastattelun, ja senkään aikana hän ei saanut sanotuksi juuri mitään.

Drake ei koskaan puhunut tunteistaan tai ajatuksistaan, mutta useat aikalaiset uskoivat hänen pettyneen pahasti siihen, ettei marraskuussa 1970 julkaistusta Bryter Layterista tullut kaupallista menestystä. Se satutti häntä luultavasti pahiten siksi, että hän tiesi seisovansa oman menestyksensä tiellä. Nick Drake ei ollut vaikea vaan sairas ihminen, mutta se ei estänyt häntä syyttämästä epäonnistumisesta itseään. Levy-yhtiö suhtautui Drakeen hyvin ymmärtäväisesti ja kannustavasti. Hän sai levyttää ja elää Islandin rahalla pitkään ilmeisesti vain siksi, että yhtiö arvosti hänen musiikkiaan.

Kolmatta ja viimeistä albumiaan Pink Moonia tehdessään Nick Drake oli entistä yksinäisempi. Joe Boyd oli ottanut vastaan Amerikasta saamansa työtarjouksen, mikä merkitsi Drakelle luottotuottajan ja lähimmän työtoverin menettämistä. Hän muuttui entistä introvertimmaksi ja eristäytyneemmäksi. Kommunikoinnin tasosta kertoo se, että kun Drake kävi puhua pukahtamatta jättämässä kolmannen albuminsa masternauhan Islandin vastaanottotiskille, koko levy tuli yhtiölle täytenä yllätyksenä.

Pink Moonin nimikappale:

Pink Moonin tekemisestä tiesivät vain Drake ja studiomies Wood. Kahdessa päivässä äänitetty ja helmikuussa 1972 julkaistu levy on Drakea paljaimmillaan. Nimikappaleen piano-osuutta lukuun ottamatta Pink Moonilla esiintyy vain akustista kitaraa soittava laulaja. Draken rakastamilta vanhoilta blueslevyiltä tuttu riisuttu toteutus teki musiikista entistäkin henkilökohtaisempaa ja intiimimpää. Tuntui kuin hän olisi päästänyt kuulijansa masennuksen, surun ja sulkeutuneisuuden muurin taakse katsomaan kaunista ja hiljaista sielunmaisemaansa, halunnut tulla kuulluksi puhtaasti omana itsenään. Vaikka Draken henkinen tila oli jatkuvasti huonontunut, Pink Moonin kappaleista ei välittynyt toivottomuutta ja painostavuutta.

Pink Moonin jälkeen Drake ei enää jaksanut pitää huolta itsestään, vaan joutui muuttamaan takaisin Tanworth-in-Ardeniin vanhempiensa luokse. Lopun lähestyessä hänen vointinsa vaihteli. Hän joutui viettämään muutamia viikkoja mielisairaalassa, mutta oli kesällä 1974 niinkin hyvässä kunnossa, että kävi vielä äänittämässä neljä biisiä Joe Boydin kanssa ja suunnitteli neljännen albumin levyttämistä. Saman vuoden marraskuussa hän kuitenkin kuoli masennuslääkkeen yliannostukseen. Viimeisinä aikoinaan hän oli maininnut äidilleen olevansa pahoillaan siitä, että oli epäonnistunut kaikessa, mitä oli yrittänyt tehdä.

From The Morning:

Nick Draken hauta on Tanworth-in-Ardenin kirkkomaalla. Hänen hautakiveensä on kaiverrettu lohduttava säe Pink Moon -levyn biisistä From The Morning: ”Now we rise and we are everywhere” (“Nyt nousemme ja olemme kaikkialla”). Se on osoittautunut ilahduttavan enteelliseksi. Toisin kuin Nick Drake luuli, hän ei epäonnistunut. Oma elämä oli hänelle liian raskas taakka kantaa, mutta hän elää musiikkinsa kautta lukemattomissa sydämissä joka puolella maailmaa. Nuori mies, jonka oli vaikeaa päästää muita ihmisiä maailmaansa, puhuttelee lauluillaan monia.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Nick Draken studioalbumit
Five Leaves Left (Island Records, 1969)
Bryter Layter (1970)
Pink Moon (1972)
Kokoelmalevyt
Time Of No Reply (Hannibal Records, 1986 | Uusintapainos 2012)
Way To Blue – An Introduction To Nick Drake, (Island Records, 1994 | Uusintapainos 2003)
Made To Love Magic (Island Records, 2004)
A Treasury (Island Records, 2004). LP- ja CD-painosten lisäksi A Treasury julkaistiin myös monikanavaisena SACD-laitoksena.

Muista boksit:
Toimitus suosittelee Nick Draken tuotannosta tehtyjä bokseja Fruit Tree ja Tuck Box. Moneen kertaan uudelleenjulkaistu levytysura toimii yhteen nivottuna erinomaisesti. 2007 julkaistu Fruit Treen uusintapainos sisältää 50-minuuttisen dokumentin Drakesta.
Nick Drake: Fruit Tree – The Complete Recorded Works, 3LP. (1979)
Nick Drake: Fruit Tree – The Complete Nick Drake Recordings, 4LP | 4CD. (Hannibal Records, 1986, 2000)
Nick Drake: Fruit Tree – The Complete Recorded Works, 3LP+DVD | 3CD+DVD. (Island Records, 2007). Sisältää 108-sivuisen liitevihkon A Much Updated Ruin From A Much Outdated Style sekä 50-minuuttisen dokumentti-DVD:n A Skin Too Few – The Days Of Nick Drake, Jeroen Berkvens, ohjaaja.
Nick Drake: Tuck Box, 5CD. (Island Records, 2013).

Lue lisää:
Callomon, Cally & Drake, Gabrielle: Nick Drake Remembered For A While, 443 sivua. (John Murray, 2014).
Hogan, Peter: Nick Drake – The Complete Guide To His Music, 108 sivua. (Omnibus Press, 2009).
Humphries, Patrick: Nick Drake – The Biography, 280 sivua. (Bloomsbury, 1997).

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).

Nick Drake: Bryter Layter (1970).

Nick Drake: Bryter Layter (1970).

Nick Drake: Pink Moon (1972).

Nick Drake: Pink Moon (1972).

 

 

 

A Christmas Gift For You From Phil Spector – tuottajaneron jouluinen äänivalli

A Christmas Gift For You From Phil Spector (Philles Records, 1963)

Lukuisia uusintajulkaisua saanut A Christmas Gift For You From Philles Records (1963) kääntyi myöhemmin Phil Spectorin mukaan nimetyksi joululevyksi.Joululevyt tulevat joka vuosi, taatusti kuin joulu. Ne ovat takuumyyviä kausituotteita, joiden ilmestyessä kukaan ei enää tahdo kuunnella edellisinä vuosina julkaistuja lähes identtisiä julkaisuja. Ne ovat helppoja lahjoja, joiden kanssa ei tarvitse vaivata päätään. Ne ovat fyysisiä äänilevyjä julkaisevan musiikkiteollisuuden viimeisiä hengenvetoja, edullisia bulkkiäänitteitä, joita menee kaupaksi, vaikka esittäjä olisi puulaakisarjan humppalaulaja.

Kuten edellisestä kappaleesta huomaa, popmusiikkiin intohimoisesti suhtautuville joululevyt ovat vihoviimeistä kuonaa, jolla ei ole minkäänlaista taiteellista arvoa. Mutta tätäkin sääntöä vahvistaa poikkeus. A Christmas Gift For You From Phil Spector -levyä arvostavat myös popharrastajat. Albumi on klassikko, jota ylistävät Brian Wilsonin kaltaiset nerot, klassikkolistoja laativat musiikkitoimittajat ja ihan tavalliset musiikkifanit.

Phil Spectorin joululahja-albumi äänitettiin syksyllä 1963 ja julkaistiin saman vuoden marraskuussa nimellä A Christmas Gift For You From Philles Records. Levyllä perinteisiä mutta ei-uskonnollisia joululauluja esittävät Darlene Love, The Crystals, The Ronettes, Bob B. Soxx And The Blue Jeans sekä Phil Spector And Artists. Ikimuistoisen albumista tekee sen toteutustapa: Spector (s. 1939) käsitteli puhki kuluneet kappaleet legendaarisella Wall of Sound -metodillaan ja sai ne kuulostamaan tuoreilta mutta silti jouluisilta.

Darlene Love: Marshmallow World

Tuottaja kasvatti soundin muurimaisiin mittoihin tuomalla studioon isoja kokoonpanoja, sovittamalla mukaan kuusikymmentäluvun popille epätyypillisiä orkesterisoittimia ja tuplaamalla ja triplaamalla eri instrumenttien (jopa rumpujen) osuuksia. Hän tihensi tekstuuria antamalla instrumenttiraitojen vuotaa studiossa toisiinsa, kuorrutti äänitykset kaiulla ja käytti kursailematta säröefektejä. Spector ymmärsi myös dynamiikan merkityksen. Hiljaiset kohdat saivat pauhun kuulostamaan todella äänekkäältä.

Wall of Soundin rakentamisen ideana oli luoda äänimaailma, joka kuulostaisi hyvältä ja erottuvalta levyautomaateissa ja radioissa. “Etsin niin vahvaa soundia, että se kantaa levyä silloinkin, kun biisimateriaali ei ole kovin vahvaa”, Spector kertoi vuonna 1964. “Siinä oli kyse kasvattamisesta, suurentamisesta ja siitä, että musiikin osat sopivat yhteen kuin palapelissä.” Lopputuloksena oli täyteläinen, vahva, innovatiivinen ja iso soundi, jonka osasia oli mahdotonta erottaa toisistaan. Omien sanojensa mukaan Spector lähestyi rock’n’rollia ”wagnermaisesti”. Hän kutsui tuottamiaan kappaleita ”nuorille suunnatuiksi pikku sinfonioiksi”. Kun Spectorin nimi tuli tunnetummaksi ja hänen mittaamaton merkityksensä auteurina, taiteilijana ja luovana johtajana ymmärrettiin, joululevy julkaistiin uudelleen hänen nimellään.

The Ronettes: Sleigh Ride

Reilut viisikymmentä vuotta sitten A Christmas Gift For You From Phil Spector (tai The Phil Spector Christmas Album, joksi sitä myös kutsutaan) kuulosti Spectorin muiden tuotantojen lailla vallankumouksellisen nykyaikaiselta, melkeinpä futuristiselta. Studiovelhon ihmeelliset konstit herättivät joululaulut uudenlaiseen elämään ilman, että musiikista katosi joulun henki. Tarkennettakoon, että nyt on puhe kepeästä ja hilpeästä amerikkalaisesta kestohymyjoulusta, ei suomalaisesta kinkkuähkystä ja hartaasta kynttilänpolttelusta.

Nykyisin A Christmas Gift For You From Phil Spector muistuttaa kuusikymmentäluvusta – ajasta, jolloin pop oli paitsi myyvää materiaalia, myös suurta taidetta ja yhteiskunnallinen muutosvoima. Kaiken sittemmin tapahtuneen jälkeen se kuulostaa myös nostalgiselta, perinteikkäältä ja lämpöiseltä, aivan kuten joululevyn kuuluukin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Phil Spector kotisivu

Levyhyllyt:
Maailmankuulu joulualbumi sisältyy vuonna 1991 julkaistuun Spectorin CD-boksiin Back To Mono (1958–1969). Omillaankin lukuisia uusintapainoksia saanut joulukokoelma ilmestyi remasteroituna CD-levynä vuonna 2009. Kysy levyjä lainaan kirjastostasi!

A Christmas Gift For You From Philles Records (Philles Records, 1963).
Phil Spector’s Christmas Album (Apple Records, 1972).
A Christmas Gift For You From Phil Spector (Phil Spector International, Rhino, 1987).
Back To Mono (1958–1969), 4CD sekä 96-sivuinen liitevihko. (ABKCO, 1991).
A Christmas Gift For You From Phil Spector (Legacy, Phil Spector Records, Sony Music, 2009).

Lue lisää:
Cateforis, Theo: The Rock History Reader, 360 sivua. (Routledge 2007)
Cunningham, Mark: Good Vibrations – A History Of Record Production, 438 sivua. (Sanctuary 1998).
Herbst, Peter & Fong-Torres, Ben (toimittajat): The Rolling Stone Interviews 1967–1980, 426 sivua. (Rolling Stone Press, 1981).
Howard, David N: Sonic Alchemy – Visionary Music Producers And Their Maverick Recordings, 307 sivua. (Hal Leonard, 2004).
Kent, Nick: The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music, 468 sivua. (Faber and Faber, 2007).
Ribowsky, Mark: He’s A Rebel – The Truth About Phil Spector: Rock And Roll’s Legendary Madman, 339 sivua. (E.P.  Dutton, 1989).
Thompson, Dave: Wall Of Pain – The Biography Of Phil Spector, 262 sivua (Sanctuary, 2003).
Tobler, John & Grundy, Stuart: The Record Producers. 1983.
Williams, Richard: Out Of His Head – The Sound Of Phil Spector, 155 sivua. (Abacus, 1974).

Lukuisia uusintajulkaisua saanut A Christmas Gift For You From Philles Records (1963) kääntyi myöhemmin Phil Spectorin mukaan nimetyksi joululevyksi.

A Christmas Gift For You From Phil Spector (Philles Records, 1963)

Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy

Joni Mitchell: Song To A Seagull (Reprise, 1968)

Joni Mitchellin debyyttialbumi Song To A Seagull julkaistiin vuonna 1968.Debyyttialbumi voi olla nuorelle laulaja-lauluntekijälle vaikea paikka. Oman musiikin ääni tulisi saada kerralla esiin, jotta erottuisi artistimarkkinoilla edukseen. Voi myös käydä niin, että artisti on ensilevyn aikaan jo ikään kuin valmis. Yksi tällainen esimerkki on kanadalaissyntyinen Joni Mitchell.

Mitchellin ura eteni mielenkiintoisin harppauksin jo ennen soolodebyytin julkaisua. Asialleen omistautunut muusikko herätti huomiota yhdysvaltalaisessa folk-skenessä. Niinpä puoleensavetävät sävellykset kulkeutuivat myös toisille artisteille. Tom Rush levytti vuoden 1968 albumilleen The Circle Game peräti kolme kappaletta, joita Mitchell ei ollut vielä saanut levylle asti itsekään.

Mitchell (s. 1943) pystyi henkeäsalpaavan vaivattomaan ilmaisuun livenä. Samaa aitoutta haettiin albumille Song To A Seagull, joka on kaikessa viattomuudessaan hämmästyttävän valmis kokonaisuus. Tällaisen taidokkuuden lumovoimaa on lähes mahdotonta välittää ilman musiikkinäytettä. Night In The City, -67.

Kymmenen raidan jatkumo on tiivis. Niin tiivis, ettei levyn jakoa kahteen ole havaita. A-puoli (I Came To The City) alkaa maagisesti raidalla I Had A King. Mitchell pystyy luomaan pohjan alati kehittyvälle artistisuudelleen välittömästi, vain parilla tahdilla. Ääni, kitaran avoin viritys, kerronta, soundi ja tuotanto – kaikki kohdallaan.

Albumin kääntöpuoli (Out Of The City And Down To The Seaside) jatkaa unenomaista tunnelmaa. Levyn kymmenestä raidasta vain The Pirate Of Penance ontuu hieman. Mitchellin debyytiltä ei irronnut varsinaisia hittejä, mutta loistomateriaalista ei ollut pulaa. The Dawntreader tai päätösraita Cactus Tree enteilevät nuoren lauluntekijän suurta tulevaisuutta.

Joni Mitchell – laulu, kitara, piano, banshee
Stephen Stills – bassokitara
Lee Keefer – banshee
Tuottaja: David Crosby

* * *

Song To A Seagull tunnetaan myös nimellä Joni Mitchell. Jatkoa seurasi ura levyllä Clouds (1969), jonka musiikillinen tatsi oli entistä syvempi. Lauluntekijän ura vakiintui 70-luvun alkupuolella albumien Ladies Of The Canyon ja Blue myötä.

Lue lisää:
Echols, Alice (Liisa Laaksonen, Petri Stenman, kääntäjät): Uhoa ja unelmia – 60-luvun jälkijäristyksiä, 360 sivua. (Like, 2006).
Flanagan, Bill (Jussi Niemi, kääntäjä): Rockia sydämestä, 576 sivua. (Otava, 1988).
Hinton, Brian: Joni Mitchell – Both Sides Now, 304 sivua. (Sanctuary, 1996).
Kubernik, Harvey: Canyon Of Dreams – The Magic And The Music Of Laurel Canyon, 368 sivua. (Sterling, 2009).
Luftig, Stacey: The Joni Mitchell Companion – Four Decades Of Commentary, 286 sivua. (Schirmer Books, 2000).
Marom, Malka (Sini Linteri, kääntäjä): Joni Mitchell omin sanoin, 280 sivua. (Nemo, 2015).
Mitchell, Joni: The Complete Poems And Lyrics, 321 sivua. (Chatto & Windus, 1997).
O’Brien, Karen: Joni Mitchell – Shadows And Light, 344 sivua. (Virgin Books, 2001).
Weller, Sheila: Girls Like Us – Carole King, Joni Mitchell, Carly Simon – And The Journey Of A Generation, 584 sivua. (Atria Books, 2008).
Whitesell, Lloyd: The Music Of Joni Mitchell, 276 sivua. (Oxford University Press, 2008).

Katso DVD:
Joni Mitchell – A Life Story – Woman Of Heart And Mind, 2 h. (Eagle Rock Entertainment, 2009).

Joni Mitchell kotisivu.

Tuomas Pelttari

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).

Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti

Wigwam: Hard N’ Horny (Love Records, 1969)

Wigwam: Hard N' Horny (1969).Suomalainen rockyhtye Wigwam oli omanlaisensa superkokoonpano perustamisestaan lähtien. Ennen Wigwamia 1967–1968 laulaja Jim Pembroke ja rumpali Ronnie Österberg (1948–1980) soittivat yhdessä jo kulttisuosiota nauttineessa yhtyeessä Blues Section. Ronnie teki sivuraiteilla Love Recordsille pari soolosingleäkin, tosin ilman suurta nostetta.

Blues Sectionin jäljiltä nousi lopulta kaksi suurta kokoonpanoa: Tasavallan Presidentti ja Wigwam. Jukka Gustavson liittyi Wigwamiin ensisinglen Must Be The Devil//Greasy Kids Stuff jälkeen. Nikke Nikamo ja Gustavson olivat soittaneet aiemmin yhtyeessä The Roosters.

* * *

Love Records julkaisi Wigwamin debyyttialbumin Hard N’ Horny joulukuussa 1969. Levy oli Loven yhdeksäs LP-julkaisu. Suoranaisen progeilun sijaan Hard N’ Horny tuntuu – paria poikkeusta lukuunottamatta – svengaavalta popjazzilta, jossa on mukana helposti lähestyttävää lauluntekijäperinnettä. Wigwamin vaikuttimina olivat pitkään The Band, The Beatles ja Steve Winwood.

Kunnianhimoinen levy palkitsee yhä, vaikka onkin lievästi raakilemainen. Säveltäjät Jukka Gustavson (s. 1951) ja Jim Pembroke (s. 1946) halusivat totisesti näyttää mihin kyvyt riittävät. Toinen sai debyytin A-puolen, toinen B-puolen. Kun Gustavson maalaili sfääreissä, Pembroke pyrki tiiviiseen ilmaisuun. Love Recordsin rahapulan vuoksi levyn kansitaidetta piirrettiin itse. Yllä oleva kansikuva tehtiin vasta Hard N’ Hornyn toiseen painokseen.

Gustavsonin polveilevat sävellykset täyttävät introa lukuunottamatta albumin A-puolen. Vajaan kymmenen sekunnin aloitusraita 633 Jesu Fåglar on Mats Huldénin teos, jota ei jostain syystä koskaan julkaistu tekstin kanssa. Love Recordsin ja tuottaja Otto Donnerin viehtymys jazziin saattaa heijastua jamimaisessa irrottelussa Pidän sinusta. Neron muistolle, hyvää yötä koettelee suomalaisen rockmusiikin rajoja intensiivisyydellään. Marjoriitta ja Jukka Gustavsonin dialogi on suomalaista rockhistoriaa:

– Miksi ei-sanan voi niin helposti unohtaa?
Onko sellaisia persoonallisuuksia, joiden tuntomerkit voidaan luetella;
Jokainen ihminen on persoonallisuus.
Hyvä että tiedämme: Ei!

Albumin jälkipuoliskolla kuullaan Pembroken säveltämä ja sanoittama Henryn seikkailu. Tarinamainen kerronta istuu laulajan ääneen ja tyyliin. Kiireettömyys tukee vokalistin brittiläistä karismaa. Vaikka raidoista ei nouse klassikoita, laulaja-lauluntekijä Pembroke hallitsee yhdeksästä osasta yhteennivotun kokonaisuuden hyvin.

Wigwamin toinen albumi Tombstone Valentine julkaistiin loppuvuodesta 1970.

* * *

Hard N’ Horny julkaisitiin alun perin LP-levynä vuonna 1969. Albumista on kaksi CD-painosta: vuoden 1990 painoksella on mukana Wigwamin toinen albumi Tombstone Valentine, 2003 ilmestyneellä remasterilla lisäraitana on sinkkubiisi Luulosairas. Myöhempi CD-painos sisältää myös laulujen sanoitukset.

Jukka Gustavson – laulu, urut, piano
Mats Huldén – bassokitara
Ronnie Österberg – rummut
Nikke Nikamo – kitara
Jim Pembroke – laulu, piano
Tuottaja: Otto Donner

Lue lisää:
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, 2005, tarkistettu laitos 2014).
Wigwam: Fresh Garbage – Rarities 1969-1977, 2CD. (Siboney, 2000). Kokoelmalevyn 20-sivuisen liitevihkon Wigwam-essee on olennaista luettavaa. Mikko Meriläinen ja Suonna Kononen kirjoittavat bändin vaiheista eloisasti.

Wigwam Nuclear Netclub

Wigwam: Hard N' Horny (1969).

Wigwam: Hard N’ Horny (1969).