Rush: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin

Rush: 2112 (Mercury, 1976)

Rush: 2112 (1976).Kanadalainen rocktrio Rush oli vakavan paikan edessä 70-luvun puolivälissä. Bändi oli saanut levytyssopimuksen, teki levyjä ja kiertueita tiiviiseen tahtiin. Syksyllä 1975 julkaistu kolmosalbumi Caress Of Steelin hämyisä hard rockin ja progen yhdistelmä tuntui osin inspiroituneelta, osin ei. Jotain tuntui puuttuvan. Tämä huomattiin myös levy-yhtiössä. Jos Rush jäisi diskomusiikin ja punk rockin huumassa vain pienen yleisön kulttibändiksi, niin levytyssopimus olisi mennyttä.

Paineen alla vokalisti/basisti Geddy Lee, kitaristi Alex Lifeson ja rumpali Neil Peart pystyivät kuitenkin luomaan inspiroivaa musiikkia. Jotain, jolla erottua 1970-luvun hard rockin keskeltä. Rushin suurimpia valtteja eivät olleet machismo tai iskevät hittibiisit. Esimerkiksi Blue Öyster Cultin ja Kissin viehätys oli jossain muualla. Rushin esikuvana olleen Led Zeppelinin vaikutuksen vähetessä trion voimavaraksi kääntyi albumimitta, jonka kautta musiikilliset ideat ja Peartin kirjoittamat korkealla liihottavat tarinat pääsivät reilusti esiin.

Vuonna -76 Rush oli jo kova ja kouliintunut livebändi. Myös seitsenosainen 2112 toimi lavalla erinoimaisesti. Svengi on kertakaikkisen kiihkeä. Singleksi lohkaistu The Temples Of Syrinx seuraa nopeatempoisella taltioinnilla hieman neljän minuutin jälkeen.

Yli 20-minuuttinen 2112 sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa luova musiikinteko on harvojen etuoikeus. Kansalainen löytää kätketyn instrumentin, oppii soittamaan ja yrittää saada musiikin voimaa läpi tiukan hallinnon. Löytäjän opintietä mukaillen Rush maallisti sointiaan jopa kitaran virittämiseen. Eepoksen instrumentaalijakso Discovery tuntuu irvailevan luontoäänineen Yes-klassikolle Close To The Edge, joka oli myös levypuoliskon mittainen sävelteos. Myös The Whon ja kitaristi Pete Townshendin vaikutus paistaa läpi miellyttävästi. Kymmenen minuutin jälkeen lähtevä Presentation jytää tosissaan. Ultradynaaminen Grande Finale on aina vaikuttava. Lopun statement on tehokas:

Attention all planets of The Solar Federation – we have assumed control!

B-puolen avaava A Passage To Bangkok maistuu hitiltä. Vähemmän tunnettu täysosuma The Twilight Zone on tervetullut jäähdyttely. Monentasoisen rytmittelyn sovitus on suorastaan juhlava. Kolmeminuuttisen loppupuolella kuiskatut säkeistöt toimivat tyylikkäänä yksityiskohtana. Lessons rokkaa akustisen kitaran kanssa lähes letkeästi, kunnes jumivaihde lisää tiheyttä. Toiseksi viimeinen Tears on yksi puhdistavimmista Rush-raidoista, jostain Moody Bluesin ja King Crimsonin mellotronitunnelmien välimaastosta.

2112 on yhä moderni rocklevy. Se sisältää vankkaa 70-luvun soundimaailmaa ja jytätunnelmaa, ja on sykähdyttävän innovatiivinen. Se toi Rushille ensimmäistä kertaa toimivan konseptin areenarockin ytimeen myös levyllä. Harppaus eteenpäin oli huomattava. 2112 oli myös hartaasti odotettu kaupallinen menestys.

Kävi niin, että vuosi -76 lopulta pelasti Rushin. Sen ymmärtää myös luomistyön kautta, sillä levyltä voi edelleen tunnistaa rajattoman uskon musiikkiin ja bändin kykyihin. 2112 toi paitsi lisää faneja, myös itseluottamusta. Ja se kuulosti kivan sijaan mahtavalta.

Geddy Lee – bassokitara, laulu
Alex Lifeson – kitara
Neil Peart – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Rush & Terry Brown

2112 julkaistiin alun perin gatefold-kantisena LP-levynä vuonna 1976. Remasteroitu CD julkaistiin 1997. Albumi on mukana Rush-boksilla Sector 1 (2011). Kahden levyn Deluxe Edition Five Point One (2012) sisältää CD:n lisäksi DVD- tai Blu-ray-levyn monikanavamiksauksineen. Laajin juhlajulkaisu 40th Anniversary Super Deluxe (2016) sisältää liveraitojen lisäksi taidokkaita coverversioita, mukana esimerkiksi Alice In Chains (Tears) ja Steven Wilson (The Twilight Zone). 40-vuotisjuhlaan tuotettiin myös uusi 3LP-painos. Uusintapainoksilla on ollut mukana myös kansitaiteilja Hugh Syme. Alkuperäinen futuristista tunnelmaa sykkivä kansikuva on vaihdettu uuteen.

Rushin seuraava julkaisu oli syksyllä -76 ilmestynyt livetupla. Juhlavasti kuvitettuihin kansiin pakattu All The World’s A Stage sisältää parhaimmistoa kolmelta ensimmäiseltä studioalbumilta, mukana myös maukkaat 2112 ja Something For Nothing. Rushin progempi vaihde alkoi vuotta myöhemmin levyllä A Farewell To Kings.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Rush (Moon, Mercury, 1974)
Fly By Night (Anthem, Mercury, 1975)
Caress Of Steel (1975)
2112 (1976)
All The World’s A Stage (1976)
A Farewell To Kings (1977)
Hemispheres (1978)
Permanent Waves (1980)
Moving Pictures (1981)
Exit… Stage Left (1981)
Signals (1982)
Grace Under Pressure (Anthem, Mercury, Vertigo, 1984)
Power Windows (1985)
Hold Your Fire (1987)
A Show Of Hands (1989)
Presto (1989)
Roll The Bones (1991)
Counterparts (1993)
Test For Echo (1996)
Different Stages (1998)
Vapor Trails (2002)
Rush In Rio (2003)
Feedback (2004)
Snakes & Arrows (2007)
Snakes & Arrows Live (2008)
Working Men (2009)
Time Machine 2011 – Live In Cleveland (Anthem, Roadrunner, 2011)
Clockwork Angels (2012)
Clockwork Angels Tour (2013)
R40 Live (Anthem, Zoë, 2015)

Lue lisää:
Banasiewicz
, Bill: Rush Visions – The Official Biography, 96 sivua. (Omnibus, 1988).
Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 208 sivua. (Hudson Music, 2012).
Berti, Jim & Bowmann, Durrell (toim.): Rush And Philosophy – Heart And Mind United, 321 sivua. (Open Court, 2011).
Collins, Jon: Chemist(r)y, 288 sivua. (Helter Skelter, 2005).
Popoff, Martin (Asko Alanen, kääntäjä): Rush – 30 vuotta huipulla, 320 sivua. (Paasilinna, 2013).
Popoff, Martin: Rush – The Illustrated History, 196 sivua. (Omnibus, 2013).
Rush: Sector 1 – Rush to All The World’s A Stage, 5CD + DVD-A. (Island Def Jam Music Group, 2011). Sisältää 32-sivuisen tekstiliitteen.
Telleria, Robert: Rush – Merely Players, 396 sivua. (Quarry Press, 2002).

Katso DVD/Blu-ray:
Rush: R40, 6 Blu-ray-levyä tai 10 DVD-levyä. (Eagle Rock Entertainment, 2014). Runsaasti kuvitettu kirjamallinen kansio, jossa bändin livehistoriaa vuodesta 1974 lähtien.
Smith, Martin R., ohjaaja: Rush – 2112 & Moving Pictures, 112 min. (Eagle Rock Entertainment, 2010).

Rush kotisivu

 

One thought on “Rush: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *