Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä

Tie vie (Poko Rekords, 1982)

Eppu Normaali: Tie vie (1982).Ylöjärveläisbändi Eppu Normaalin taival koheni 1970-luvun loppupuoliskolla nopeasti. Eput pääsivät punk-albumin levyttämiseen jo vuonna -78. Suosio kasvoi, ja hitit Poliisi pamputtaa taas, Njet Njet ja Puhtoinen lähiöni houkuttelivat yleisöä keikoille ja pitkäsoittojen pariin. Yksi kehityksen askelista oli edessä neljä vuotta Aknepop-debyytin jälkeen. Laulaja ja tekstintekijä Martti Syrjä oli kovan haasteen edessä kun Eppujen alkuvuosina ansioitunut tekstintekijä ja basisti Mikko Saarela oli siirtynyt lopullisesti kohti uusia uria. Kitaristi ja säveltäjä Mikko ”Pantse” Syrjä pyysi pikkuveljeltään Martilta uusia sanoituksia. Tekstejä syntyi nopeasti. Veljesten laajaa biisinteon yhteistyötä kuultiin, kun Eppu Normaalin viides studioalbumi oli valmis. Tie vie julkaistiin suomalaiseen kesään -82.

Eppu Normaali kuvattuna Tie vie -levyn takakannessa: Mikko Nevalainen (vas.), Juha Torvinen, Martti Syrjä, Aku Syrjä ja Mikko Syrjä.

Eppu Normaali kuvattuna Tie vie -levyn takakannessa: Mikko Nevalainen (vas.), Juha Torvinen, Martti Syrjä, Aku Syrjä ja Mikko Syrjä.

Eppu Normaali nousi uudelle tasolle. Joitakin Martti Syrjän sanoituksia oli päätynyt jo aiemmille levytyksille, mutta vasta Tie vie oli alusta loppuun Martin tekstittämä. Tulos on häikäisevä. Ehkä osin kieli poskessa rakenneltu kirjoittaminen vetosi rauhallisuudella. Sitä painotti Martin herkistynyt lauluesitys. Tajunnanvirran lailla polveileva sävellys Murheellisten laulujen maa nousi Syrjäin veljesten ja Eppujen suurklassikoksi.

– Perinteisen miehen kohtalon
Halus välttää poika tuo
En koskaan osta kirvestä
enkä koskaan viinaa juo,
muuten juon talon
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
Mutkun työnvälityksestä työtä ei saa
hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa
Niin Turmiolan Tommi herää henkiin
ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin
Kohti laukkaa 
viinakauppaa

Tie vien biisit olivat toinen toistaan lumoavampia, eri maailmaa kuin kulmikkaasti svengaava Cocktail Bar tai suomalaisen uuden aallon mestariteokset Maximum Jee & Jee ja Akun tehdas. Pantse Syrjän uuden materiaalin voima saattoi kummuta Hassisen Koneen ja Juice Leskinen Slamin innoituksesta. Kesäisellä Saimaalla kolmen bändin kesken tehdyllä keikkareissulla oli mukana kosketinsoitintaiteilija Eero ”Safka” Pekkonen – ja Pantsen tulevat biisi-ideat tarvitsivat jotain uutta.

Ramones-tyylisen kohkaamisen tilalle tuli veikeämmin rokkaavaa materiaalia. Kuulen parran kasvun, albumin nimikappale ja Näinä päivinä sisältävät jänteikkäämpää eteerisyyttä. Eppu Normaali oli tekemässä omasta aikuistumisestaan kiinnostavaa. Kosketintyylittelystä kehkeytyi lopulta huikea lisä Eppujen soundiin. Pekkosen hienostuneet urku- ja pianokuviot valtaavat kitarariffittelylle aiemmin varattua tilaa monin paikoin. Ollaan valovuosien päässä edeltäjälevyn kylmistä synakuvioista. Roisiuskin on erilaista. A-puolen lopun Viihteen kuningas on jäädä hurtin huumorin alustaksi, mutta sovitus yltää lopulta lähes hartaaksi. Lopun allyouneedislove-nostatus lainaa toistakin rakkauslaulua The Beatlesilta.

Muutakin hämmästeltävää riittää. Kolmatta Eppu-levyään tehnyt basisti Mikko Nevalainen kuljettaa biisikehikkoja tyylillä, Aku Syrjän rumputyöhön vahvasti liittyen. Äänitys ja tuotanto on tarkkaa, yhtä aikaa kevyttä ja voimakasta. Kokonaisuutta ajatellen tärkeä Pahan puun metsä on esimerkki sovitustyön hienostuneisuudesta. Rumpalin tehokeinoina kuullaan perusbiittiä, täyteläisiä fillejä, tahditusten kierteitä, aina tyylikästä virvelirummun kantti-iskua. Kauniin kuulas biisi on liki progehtava.

Arkiromanttinen Jackpot on kaunis kuvaus onnesta, kuin suoraan tekstintekijän päiväkirjasta.

Vastoin odotuksia Eppu Normaalin skaalaan kuului myös poliittinen funk. Pilveilevän leijailevan Argentiina sisältää verhottua kuvausta Falklandin sodasta. Viimeisenä raitana kuultava Terve vaan ja onnea kiihdyttelee kiehtovana uuden aallon kiilailuna. Kitara- ja urkusoolojen ympärillä kuullaan tekstiä, joka käsittelee rauhanasiaa ja Mauno Koiviston (1923–2017) otteita Suomen presidenttinä. Ajatonta.

Tie vie nousi Suomen listaykköseksi kesäkuussa 1982. Se on hieno saavutus riskejä pelkäämättömältä bändiltä. Albumi jää Eppu Normaalin diskografiaan historiallisen melodisena, uudenlaisten sovitusten siivittämänä klassikkona. Seuraavalla levyllä Eput palasivat takaisin kulmikkaampaan rockilmaisuun, jossa ei ollut koskettimia. Rupisempaa karismaa huokuva Aku ja köyhät pojat sisälsi hitin Balladi kaiken turhuudesta.

Tie vie
Aku Syrjä – rummut
Mikko Nevalainen – bassokitara
Martti Syrjä – laulu
Juha Torvinen – kitara
Mikko Syrjä – kitara, laulu

Safka: piano, sähköpiano, urut, laulu
Tuottaja: Mikko Syrjä

Eppu Normaali kotisivu

Hae Tie vie kirjastosta!

Hae Tie vie kirjastosta!

Hae Tie vie kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Aknepop (Poko Rekords, 1978)
Maximum Jee & Jee (1979 | 2CD-uusintapainos 1999)
Akun tehdas (1980)
Cocktail Bar (1981)
Tie vie (1982)
Aku ja köyhät pojat (1983)
Rupisia riimejä, karmeita tarinoita (1984)
Kahdeksas ihme (1985 | 20-vuotisjuhlapainos CD+DVD 2005)
Valkoinen kupla (1986)
Imperiumin vastaisku (1988)
Historian suurmiehiä (1990)
Studio Etana (1993)
Sadan vuoden päästäkin (Poko Rekords Oy, 2004)
Syvään päähän (Akun Tehdastuotanto/Poko Rekords Oy, 2007)
Mutala, 3LP, 2CD, Blu-ray-audio. (Akun Tehdastuotanto, 2011)
Ratina, 2LP, 3CD, DVD, Blu-ray. (Akun Tehdastuotanto/Eppu Normaali Oy, 2016)

Muista boksit ja kokoelmat!
Pop pop pop (Poko Rekords, 1982)
Hatullinen paskaa (1984)
Poko klassikot (1987)
Lyömättömät! (1989)
Hatullinen paskaa/Soolot (1990)
Paskahatun paluu (1991)
Repullinen hittejä (1996)
Reppu 2 (2003)
Singlet 1978–1991, 20CD. (2003)
Jackpot – 101 Eppu-klassikkoa 1978–2009, 6CD + liitekirja (2009)

Katso elokuva!
1981
Kaurismäki, Aki & Kaurismäki, Mika: Saimaa-ilmiö (Sandrew Metronome, 2007 | Future Film, 2014)
2004
Eppu Normaali: Elävänä stadionilla – Ratinan stadion 14.8.2004, 150 min. (Akun Tehdastuotanto, 2013)
2009
Eppu Normaali: Klubiotteella, 300 min. (Akun Tehdastuotanto, 2009)
2013
Koivusalo
, Timo & Suokas, Riku: Vuonna 85 – Manserock-elokuva, 90 min. (Walt Disney Studios Home Entertainment, 2013)
2016
Eppu Normaali: Ratina, 198 min. (Akun Tehdastuotanto, 2016)
Pollari
, Saku: Eput – elokuva (Aito Media, 2016)

Lue lisää:
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirockia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004)
Luoto
, Santtu: Tiimalasin santaa – Eppu Normaalin tarina, 258 sivua. (WSOY, 2000).
Luoto, Santtu: Eppu Normaalin tarina – Tiimalasin santaa, 240 sivua. (WSOY, 2016).
Montonen, Mikko: Uuden aallon tekijät, 184 sivua. (Johanna, 1979)
Saarela, Mikko & Syrjä, Martti & Syrjä, Mikko: Minun Suomeni – Eppu Normaali -yhtyeen sanoituksia 1975–1981, 120 sivua. (Jee Jee Music, 1982).
Syrjä, Martti & Saarela, Mikko & Syrjä, Mikko & Riihikoski, Jorma & Huotari, Jyrki: Eppu Normaali – Kaikki sanat, 255 sivua. (Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2017)

Eppu Normaali: Tie vie (1982). Kansikuvan maalauksen teki Martti Syrjä.

Eppu Normaali: Tie vie (1982). Kansikuvan maalauksen teki Martti Syrjä.

Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Talk (Victory, London Recordings, 1994)

Yes: Talk (1994).

Brittiprogen suurbändi Yes teki läpimurtonsa 70-luvun alussa. Yhä säkenöivämpään musiikkiin yltäneen lontoolaisviisikon parhaat progeilut vyöryivät hallitun kompeksisena aaltona klassikoilta The Yes AlbumFragile ja Close To The Edge. Jopa albumipuoliskon mittaiset teokset olivat yleisön mieleen, huikeimpana esimerkkinä vain neljä pitkää biisiä sisältänyt 2LP Tales From Topographic Oceans. Seuraavan vuosikymmenen ovella oli luvassa muutoksia, jopa bändin lyhytaikainen hajoaminen. Paluulevy 90125 ja sen hitit syntyivät multi-instrumentalisti ja säveltäjä Trevor Rabinin avulla, tuottaja Trevor Hornin työtä väheksymättä. Rabin viihtyi bändissä yli 10 vuoden ajan, paluualbumista 90125 yhteistyön viimeiseen merkkiteokseen Talk.

Modernisoitu Yes oli valtava menestys. Big Generator (1987) oli mainio jatko, mutta yhteistyöhön tuli myös säröjä. Yesin rinnalla nähtiin jopa Jon Andersonin johtama kilpaileva kokoonpano Anderson Wakeman Bruford Howe, jolta ilmestyi levykin. Ehkä vielä hämmentävämpää oli peräti kahdeksan Yes-muusikon albumi Union vuodelta 1991. Osittaisten harharetkien jälkeen oli luvassa jälleen parempaa. Vuonna 1994 Anderson, Rabin, Chris Squire, Tony Kaye ja Alan White palasivat musiikillisten ihmeiden aikaan.

Kuten 90125 ja Big Generator, Talk sisältää massivista biisimateriaalia. Yes kuitenkin kääntää vaihteen hieman vapaammalle. Iso soundi saa seurakseen lähes jamittavaa musisointia, jossa selvästi pidetään hauskaa. Mietteliäitä popelementtejä viljellään mukavasti läpi levyn. Rabin osasi tuottaa mukaan myös raskaammaan, ylikierroksisen sykkeen. Rummut jytäävät tosissaan, stemmalauluissa kuljetaan vanhaan Yes-tyyliin.

Talk nousee lentoon heti alussa kuin auringonnousu loistavasti nukutun yön jälkeen. Maailman murheet ovat poissa kun The Calling väräjää eetteriin. Biisistä välittyy hämmentävä lataus. Jon Andersonin laulun perusvire on aina nostattava, mutta Rabinin positiivinen pusku niittaa kaiken yhteen ällistyttävällä tavalla.

I Am Waiting rullaa kehtolaulun tenholla, kuin aivan erityistä yksinkertaisuutta vaalien. Viehättävää teemaa kehitellään minuutista toiseen täydellisessä itseluottamuksessa. Myös Real Love työntyy eteenpäin häkellyttävän verkkaisesti. Pitkälle viivästetty kertosäe on kuin täydellistä rakkautta.

– Call this real love
Activates this mission to be on the same timeline.
Call this free love
Get a ticket on the master plan
On the freedom climb.

Liki yhdeksän minuuttia viillettävä Real Love nousee yhdeksi pääteoksista. Se sisältää samaa porrasteista kipinää kuin viisi vuotta aiemmin julkaistu Tears For Fearsin klassikkolevy The Seeds Of Love. Singleraita Walls on lähellä eaglesmaista aikuisrokkia, ja biisi on selvä voittaja. Elintärkeä väliosa tarttuu mukavasti. Loppuun tuotu modulaatio toimii todella hyvin.

Talkin suurteokseksi kasvava Endless Dream on todellinen kärkihetki. Rabin loistaa yhtä lailla koskettimissa, kitaran varressa kuin laulaja. Jon Andersonin ääni tuo täydellisen vuorovaikutuksen Rabinin rinnalle. Kitaristina Rabin runnoo esiin kuulaana, etukenoisena, yhtä aikaa haastavana ja mainstreamina. Rabin ahtoi kitaraa monin tavoin buustattuna, aivan toisin kuin kitaralegenda Steve Howe.

Ansioistaan huolimatta Talk jäi maailmalla vaille suurta huomiota. Odotettua heikompi menestys vaivasi myös albumia seurannutta kiertuetta. Kokoonpanoon oli tulossa jälleen muutoksia: Rabin ja Kaye jäivät pois Yesin riveistä. 90125, Big Generator ja Talk nostavat Trevor Rabinin yhdeksi Yes-saagan pelastajista.

Talk
Jon Anderson – laulu
Trevor Rabin – kitara, kosketinsoittimet, laulu, ohjelmointi
Chris Squire – bassokitara, laulu
Tony Kaye – Hammond-urut
Alan White – rummut
Tuottaja: Trevor Rabin

Talk kuuluu 90-luvun Yesin merkittävimpään antiin. Bändin taival jatkui uusia täysosumia hakiessa. Tupla-albumit Keys To Ascencion 1 & 2 olivat vaisuhkoja, eikä 1997 julkaistu Open Your Eyes vienyt eteenpäin. Lähelle klassikkokantaa päästiin, kun Yes-voimaa säkenöivä Magnification julkaistiin vuonna 2001.

Alun perin keväällä 1994 julkaistu Talk sai yhden lisäraidan Collector’s Edition CD-painokseen (2002). Music On Vinyl julkaisi albumin vinyylipainoksen 2015. Talk on yksi Yesin levyistä, joka puuttuu Spotifysta (tilanne 1/2018). Kysy Yesiä kotikirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Yes (Atlantic, 1969)
Time And A Word (1970)
The Yes Album (1971)
Fragile (1971)
Close To The Edge (1972)
Yessongs (1973)
Tales From Topographic Oceans (1973)
Relayer (1974)
Going For The One (1977)
Tormato (1978)
Drama (1980)
90125 (Atco, 1983)
Big Generator (1987)
Union (Arista, 1991)
Talk (Victory, 1994)
Keys To Ascension (Essential, 1996)
Keys To Ascension 2 (1997)
Open Your Eyes (Eagle, 1997)
The Ladder (1999)
Magnification (2001)
Fly From Here (Frontiers, 2011)
Heaven & Earth (2014)

Hae Yesin Talk kirjastosta!

Hae Yesin Talk kirjastosta!

Hae Yesin Talk kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Lue lisää:
Banks, Peter & James, Billy: Beyond And Before – The Formative Years Of Yes, (Golden Treasures, 2001).
Bruford, Bill: The Autobiography – Yes, King Crimson, Earthworks And More, 352 sivua. (Jawbone, 2009).
Farley, Alan: The extraordinary world of Yes, 254 sivua. (iUniverse, 2004).
Hedges, Dan: Yes – The Authorized Biography, 144 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1981).
Heino, Kalevi: Yes – jatkuvan muutoksen portaat, 322 sivua. (Pop-lehti, 2004).
Holm-Hudson, Kevin: Progressive rock reconsidered, 280 sivua. (Routledge, 2002).
Martin, Bill: Music Of Yes – Structure And Vision In Progressive Rock, 272 sivua. (Open Court, 1996).
Morse, Tim: Yesstories – Yes In Their Own Words, 162 sivua. (St. Martin’s Press, 1996).
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Popoff, Martin: Time And A Word – The Yes Story, 252 sivua. (Soundcheck Books, 2016).
Romano, Will: Close To The Edge – How Yes’s Masterpiece Defined Prog Rock, 272 sivua. (Backbeat Books, 2017).
Watkinson, David: Yes – Perpetual Change, 192 sivua. (Plexus, 2002).
Welch, Chris: Close To The Edge – The Story Of Yes, 280 sivua. (Omnibus, 1999. Myös päivitetty painos: Omnibus, 2007).

Yes: Talk (1994).

Yes: Talk (1994).

 

Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö

Wind & Wuthering (Charisma, 1976)

Genesis: Wind & Wuthering (1976).Klassikkoalbumin The Lamb Lies Down On Broadway jälkeen nelihenkiseksi kaventunut brittikombo Genesis näytti yltävän voitosta toiseen liki vaikeuksitta. The Lamb-kiertueen jälkeen laulaja, tarinankertoja ja lyyrikko Peter Gabrielin seuraajaa haettiin kiivaasti. Ratkaisu löytyi läheltä: Gabriel korvautui Phil Collinsin valovoimalla. Rumpupallilta jo aiemmin myös vokalistina kunnostautunut Collins oli bändille paras mahdollinen laulaja. Genesis sai lopulta ulos kaksi albumia vuonna 1976. Wind & Wuthering jatkaa voitokasta Genesis-saagaa A Trick Of The Tailista eteenpäin – aivan kuin samoihin aikoihin voimistunut punk rock olisi ollut vain huhupuhetta.

Genesis vuonna 1976. Mike Rutherford (vas.), Phil Collins, Tony Banks ja Steve Hackett.

Genesis vuonna 1976. Mike Rutherford (vas.), Phil Collins, Tony Banks ja Steve Hackett.

Jo ensimmäinen Genesis-kvartetin näyttö ilman Gabrielia oli huikea. A Trick Of The Tail esitteli aiempaa välittömämpää biisimateriaalia, erinomaista instrumentaatiota ja laadukkaampaa tuotantotyötä. Seuraavaan levyyn edettiin nopeasti, ja Steve Hackett, Tony Banks, Mike Rutherford ja Collins elivät luovaa kautta.

Wind & Wutheringin musiikillinen kudelma lähtee liikkeelle komeasti. Eleventh Earl Of Mar edustaa rokkaavinta Genesistä, missä Collins pääsee draamailemaan sekä laulajana että rumpalina. Hackett erottuu säveltäjänä sekä suurissa riffeissä että väliosan akustisuudessa. Eleventh… on yksi 70-luvun tärkeimmistä Genesis-biiseistä. Banksin säveltämä pitkä One For The Vine erottuu kauniina ja mahtipontisena. 10-minuuttisen biisin väliosa pakenee romanttissävyistä tunnelmaa. Polveileva kokonaissvengi kärsisi ilman Collinsin vastustamatonta rumpugroovea. Ilmavuus on korviahuumaavaa.

Genesis-single Your Own Special Way//It's Yourself (1977).

Genesis-single Your Own Special Way//It’s Yourself (1977).

Your Own Special Way on lähimpänä hittipontentiaalia, josta Genesis tuli tunnetuksi hieman myöhemmin. Lyhennettynä singleraitana julkaistu Rutherfordin sävellys toimi hienosti livenäkin, rummuissa paikkaa Chester Thompson:

A-puolen päättävä jazzrock Wot Gorilla? näyttää Collinsin erinomaista rumpalityötä. Ehjä ilmaisu tuntuu voittamattomalta.

Wind & Wuthering jäi historiaan ainutlaatuisena, kohokohtia vilisevänä levytyksenä. Steve Hackett sai bändissä enemmän tilaa säveltäjänä kuin A Trick Of The Tailin aikaan, mutta kaikki ei ollut hyvin. W&W jäisi kitaristin viimeiseksi Genesis-albumiksi. Hackettin tuoma tietty musiikillinen sadunhohtoisuus kanavoitui soololevyille: Voyage Of The Acolyten seuraaja Please Don’t Touch! ilmestyi vuonna -78. Genesis ja Hackett jatkoivat vielä EP-levyn Spot The Pigeon verran, ja näin W&W:Ltä pois jäänyt materiaali saatiin ulos. Livetuplan Seconds Out jälkeen Genesis jatkoi triona. Albumilla …And Then There Were Three… bändin Ilmaisu tiivistyi ja menestystä oli luvassa yhä enemmän.

Wind & Wuthering
Phil Collins – laulu, rummut, lyömäsoittimet
Steve Hackett – kitarat, kalimba, auto-harp
Mike Rutherford – 4-, 6- ja 8-kieliset bassokitarat, kitarat, bassopedaalit
Tony Banks – piano, kosketinsoittimet, syntetisaattorit, urut, mellotroni, Fender Rhodes
Tuottajat: David Hentschel & Genesis

Joulukuussa -76 julkaistu Wind & Wuthering kannattaa lainata kirjastosta remasteroituna CD/SACD + DVD -painoksena, mukana 5.1- ja stereomiksaukset.

Tuomas Pelttari

Genesis: Wind & Wuthering (1976).

Genesis: Wind & Wuthering (1976).

Levyhyllyt
Genesis | studioalbumit 1969–1997
From Genesis To Revelation (1969)
Trespass (1970)
Nursery Cryme (1971)
Foxtrot (1972)
Selling England By The Pound (1973)
The Lamb Lies Down On Broadway (1974)
A Trick Of The Tail (1976)
Wind & Wuthering (1976)
…And Then There Were Three… (1978)
Duke (1980)
Abacab (1981)
Genesis (1983)
Invisible Touch (1986)
We Can’t Dance (1991)
…Calling All Stations… (1997)

Steve Hackett | 70-luvun studioalbumit
Voyage Of The Acolyte (Charisma, 1975)
Please Don’t Touch! (1978)
Spectral Mornings (1979)

Hae Wind & Wuthering kirjastosta!

Hae Wind & Wuthering kirjastosta!

Hae Wind & Wuthering kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

 

Muista boksit
Wind & Wuthering löytyy myös boksista 1976–1982. Sinikantiseen kuutioon on kerätty Collinsin laulamaa Genesistä vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin.
Toimitus suosittelee lämpimästi myös arkistomateriaalista koottuja bokseja Archive 1967–1975 ja jatko-osaa Archive #2 – 1976–1992. Molemmat ovat oivallista matskua liitekirjoineen. Kysy bokseja ja lisälukemista kotikirjastostasi.

Lue lisää
Banks, Tony | Collins, Phil, | Gabriel, Peter | Hackett, Steve | Rutherford, Mike & Dodd, Philip (toim.): Genesis – Chapter And Verse, 359 sivua. (Thomas Dunne Books, 2007).
Bowler, Dave: Genesis – A Biography, 294 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1992).
Collins, Phil: Not Dead Yet – The Autobiography, 447 sivua. (Century, 2016)
Drewett, Michael & Hill, Sarah & Kärki, Kimi (toim.): Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up, 267 sivua. (Ashgate, 2010).
Genesis: 1970–1975, 7CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja. (Virgin, 2008).
Genesis: 1976–1982, 6CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 48-sivuinen liitekirja. (Virgin, 2008).
Genesis: Archive 1967–75. 4CD ja 80-sivuinen liitekirja. (Virgin Records, 1998).
Genesis: Archive #2. 1976–92. 3CD ja 62-sivuinen liitekirja. (Virgin Records, 2000).
Holm-Hudson, Kevin: Genesis And The Lamb Lies Down On Broadway, 172 sivua. (Ashgate, 2008. Uusintapainos 2012).
Hewitt, Alan: Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle, 256 sivua. (Firefly, 2000).
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Rutherford, Mike: The Living Years – The First Genesis Memoir, 241 sivua. (Thomas Dunne Books, 2014).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Spencer, Bright: Peter Gabriel – An Authorized Biography, 524 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1999).

Katso DVD/Blu-ray
Genesis: Wind & Wuthering, CD/SACD + DVD sisältää vajaan vartin mittaisen haastattelukoosteen. Musiikin rinnalla bändin jäsenet kertovat albumista ja sen tekemisestä. Esimerkiksi Phil Collins valaisee työtään enemmän sovittajana kuin säveltäjänä. DVD-levyn videoraidoista löytyy lisäksi bootleg-televisiotaltiointeja Yhdysvalloista ja Japanista vuodelta 1977.

Genesis: The Video Show, 156 min. (Virgin Records, 2004). Laaja promovideoiden kokoelma vuosilta 1976–1997.

Genesis & Edginton, John: Sum Of The Parts, 118 min. (Eagle Rock, 2014). Dokumentti tuo samaan huoneeseen klassisen kokoonpanon Hackett, Gabriel, Banks, Rutherford & Collins. Sanailu on brittiläisen välitöntä: huumoria, kritiikkiä, jopa tilannetajun puutetta. John Edgintonin ohjaama kaksituntinen dokumentti on arvokas lisä Genesis-saagaan.

Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run) – pelosta pelon voittamiseen

FEAR – Fuck Everyone And Run (Ear Music, 2016)

Marillion: F E A R (2016).Ensialbumista Script For A Jester’s Tear (1983) lähtien omaa tietään kulkenut Marillion on liki nelikymppisenä kovassa kunnossa. Aktiivinen brittiprogen lähettiläs luo musiikkia myös uudella vuosituhannella, ja puhaltaa eteenpäin kuin vasta vauhtiin päässyt myrskytuuli. Erittäin onnistunut Sounds That Can’t Be Made (2012) on ollut hyvä pohja kohti uusia seikkailuja. Kolmen vuoden aikana tehty FEAR – Fuck Everything And Run täyttää odotukset. Marillionin 18. studioalbumi on yksi bändin parhaista.

Marillion: Mark Kelly (vas.), Ian Mosley, Steve Hogarth, Steve Rothery ja Pete Trewavas.

Marillion: Mark Kelly (vas.), Ian Mosley, Steve Hogarth, Steve Rothery ja Pete Trewavas.

FEARin traileri kertoo Marillionin tunnelmista helmikuussa 2016, mukana vokalisti Steve Hogarthin lisäksi kitaristi Steve Rothery, kosketinsoittaja Mark Kelly, basisti Pete Trewavas ja rumpali Ian Mosley.

Living In F E A R saattaa olla helpoin tapa lähestyä paljon ajateltavaa sisältävää laajaa kokonaisuutta. Voimakashenkinen video on kuvattu Real World Studion tiloissa.

Marillionin alkuvuosien muisto ex-vokalisti Fishin ajoista elää, mutta on haalennut. Eri tavalla karismaattinen Steve Hogarth (s. 1956) on laulanut progebändin keulakuvana lähes 30 vuoden ajan. Indievuosien aikana Marillionia on kohdeltu vaihtelevasti. Vaikka myöhempään diskografiaan kuuluu lukuisia onnistumisia, monet Hogarthin ajan levyt on sivuutettu olankohautuksella. Toisinaan bändi on asetettu outsider-kastiin ihan muuten vaan, ottamatta kunnolla huomioon esimerkiksi taiteellisia menestyksiä Brave ja Marbles.

Ajat ovat tosiaan muuttuneet. 80-luvun puolivälissä Marillion onnistui tuomaan listoille oman progeaallon, jonka klassikot Misplaced Childhood ja Clutching At Straws tehtiin tuottaja Chris Kimseyn kultaisessa otteessa. Moni oli ymmällään kun laulaja Fish erosi bändistä kiertuepaineiden ja henkilökohtaisten ongelmien alla vuonna 1988. Marillion ei kuitenkaan hajonnut. Jäljelle jäänyt nelikko oli vahva säveltäjäyhteisö, jolla oli missio kesken.

Vokalistiksi tullut Steve Hogarth, lyhyemmin h, alkoi heti kirjoitustyöhön yhdessä John Helmerin kanssa. Uuden kokoonpanon debyyttialbumi Seasons End julkaistiin 1989. Marillion ehti tehdä suurelle yhtiölle vielä neljä albumia, mutta lopulta vääjäämätön muutos oli edessä: Marillion menetti levytyssopimuksen EMI Recordsin kanssa. Indiebändinä h ja kumppanit saivat entistä kovemman tuen hittihakuisen tehtailun ulkopuolelta. Uskolliset kannattajat ovat voineet auttaa albumituotantoa eteenpäin fanipohjaisen rahoituksen avulla. Marillionia on kutsuttu rockpiireissä ennakkorahoituksen pioneeriksi.

* * *

FEAR käsittelee pelkoa monella tasolla. Esillä on epävarmuus brittiläisen ihmisen yleisessä omatunnossa ja maailmankansalaisuudessa. Marillionin tarve tuoda asioita esiin on vain vaivoin verhotusti poliittinen. Hogarth tuntuu kysyvän mitä Britanniasta nykyään mahdetaan ajatella. Onko oikein rajoittaa pakolaisten sijoittamista Englantiin? Entä näyttääkö brexit hyvältä läpi Euroopan?

The Leavers – Wake Up In Music on ilmiselvä hitti – jos ei nykylistoilla, niin ainakin Marillion-asteikolla. Hitaan hypnoosin groove rullaa täysin vastustamattomasti. Raita tuntuu nivahtavan FEAR:in draaman ulkopuolelle kuin Kayleigh emolevyltään Misplaced Childhood. Enää puuttuu vain se singlejulkaisu Wake Up In Music. 15-minuuttisen eepoksen ensimmäinen osa on kertakaikkisen huikea, ja neljää myöhempääkin porrasta on hienoa kulkea.

Myös White Paper kasvaa hienoksi rockbiisiksi. Hogarth kuljettaa leikiten ääntään rauhallisten sointukuvioiden päällä, eikä koukuista ole pulaa. Tässä on Marillionin vahvuus: se saumaa vangitsevasti yhteen biisimateriaalin, tulkinnan ja tuotantotyön. Tämän vuoksi onnistuvat myös pidemmät raidat. Lopussa kuultava The New Kings (edit).

Mille tasolle Hogarthin ajankuva ja kritiikki yltää? Osa kokonaisuuden tenhosta välittyy taiteilija Simon Wardin työstä. FEARin kansikuvituksen lisäksi Ward on tehnyt Marillion-konserttien liveprojisoinnit. Kansivihkosta löytyvä UK-lippu näyttää liekehtivän. Se on kuin taistelussa kärsinyt, kuvioltaan lähes tunnistamaton. Se on kuin nyrkin rypistämä hätähuuto henkiseltä sotatantereelta, jossa ihminen on sortumassa neuvottomuuteen. On hämmentävää yrittää hyräillä h:n rivejä.

– Remember a time when you thought that you mattered
Believed in the school song
Die for your country – a country that cared for you
All in it together?
If it ever was more than a lie or some naive romantic notion
Well, it’s all shattered now.

Lyhyen loppuraidan Tomorrow’s New Country päätyttyä olo on kun rankan elokuvan jälkeen. Mitä maailmassa tapahtuu, mitä uutisia uskoa? Voittaako auttaminen ja optimismi? Se voi voittaa: FEAR nousi brittilistalle sijalle 4, ja The Guardian kehui levyä bändin parhaaksi 20 vuoteen. Aina on toivoa. Aina kannattaa pitää huolta.

Steve (h) Hogarth – laulu
Mark Kelly – kosketinsoittimet
Ian Mosley – rummut
Steve Rothery – kitarat
Pete Trewavas – bassokitara, taustalaulu
Tuottaja: Michael Hunter

FEAR julkaistiin syksyllä 2016. CD-painoksen lisäksi ilmestyi monikanavainen SACD sekä 2LP-painos. Boksiversiossa on mukana 2CD, 2LP sekä 5.1 -miksauksen sisältävä Blu-ray. FEARin tuplavinyyli uusittiin Record Store Dayn kullanvärisenä erikoispainoksena vuonna 2017.

Tuomas Pelttari

Marillion kotisivu

Levyhyllyt:
Marillion | Fish-kausi
Script For A Jester’s Tear (EMI Records, 1983)
Fugazi (1984)
Misplaced Childhood (1985)
Clutching At Straws (1987)
Marillion | Steve Hogarth -kausi
Seasons End (1989)
Holidays In Eden (1991)
Brave (1994)
Afraid Of Sunlight (1995)
This Strange Engine (Castle Communications, 1997)
Radiation (Castle Communications, Raw Power, 1998)
Marillion.com (Intact Records, 1999)
Anoraknophobia (Liberty Records, 2001)
Marbles (Intact Records, 2004)
Somewhere Else (2007)
Happiness Is The Road (2008)
Less Is More (2009)
Sounds That Can’t Be Made (Ear Music, 2012)
FEAR – Fuck Everyone And Run (2016)

Lue lisää:
Collins, Jon: Marillion – Separated Out… Redux, 381 sivua. (Foruli, 2012).
Marillion: Clutching At Straws, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Marillion: Seasons End, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Romano, Will: Mountains That Came Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).

Katso DVD/Blu-ray:
Marillion: Brave, 50 min. (EMI Records, 1995).
Marillion: The EMI Singles Collection, 90 min. (EMI Records, 2002).
Marillion: From Stoke Row To Ipanema – A Year In The Life – June 89 to July 90, 183. min. (EMI Records, 2003).
Marillion: Live From Cadogan Hall, 247 min. (Racket Records, 2011).
Marillion: Live From Loreley, 87 min. (EMI Records, 2004).
Marillion: Marbles In The Park, 134 min. (Racket Records, 2017).
Marillion: Somewhere In London. (Racket Records, 2007).

Marillion: F E A R (2016).

Marillion: F E A R (2016).

The Pineapple Thief: Your Wilderness – postprogen ja yhteistyön voitto

Your Wilderness (Kscope, 2016)

The Pineapple Thief: Your Wilderness (2016).Monille musiikinystäville vielä tuntematon lauluntekijä Bruce Soord on luotsannut bändiä The Pineapple Thief jo kolmatta vuosikymmentä. Sinnikkyys on kannattanut, sillä vuonna 2017 brittiyhtyeellä menee lujempaa kuin koskaan. Yhdestoista albumi Your Wilderness ja kiertue rumpalilegenda Gavin Harrisonin kanssa on otettu vastaan hyvin. Viime vuosina levy-yhtiö Ksopen tuottamat uusintajulkaisut ovat tuoneet Soordin ja kumppanien varhaisempaa tuotantoa paremmin esiin – ja syksyksi -16 julkaistu Your Wilderness iskee tarkemmin kuin aiemmat Thief-albumit.

The Pineapple Thief: Gavin Harrison (vas.), Bruce Soord, Kuva: Diana Seifert.

The Pineapple Thiefin livekokoonpano Your Wildernessin aikaan: Gavin Harrison (vas.), Bruce Soord, Steve Kitch, Darran Charles ja Jon Sykes. Kuva: Diana Seifert.

Kscopen kautta vuodesta 2008 levyjä julkaissut bändi ylsi loistosuoritukseen jo albumilla Magnolia (2014). Seuraavana vuonna julkaistiin Bruce Soordin rauhaa uhkuva soololevy. 2016 oli jälleen Thiefin vuoro: bändi palasi uudistuneena, selkeimmät Radiohead-viitteet takanaan. Taakse jäi myös Magnolian tuottaja ja levyllä rummut soittanut Dan Osborne. Soordin itse tuottama Your Wilderness on yhteistyötä rumpali Gavin Harrisonin kanssa. Porcupine Treen ja King Crimsonin kautta parhaiten tunnettu lyömäsoitinlegenda tuo Thiefiin kuuluisan virtuositteettinsa. Harrison kehuu YW:n rumpusoundia muusikkoblogissa Sound Technology:

– I’m very happy how the drum sound turned out on a recent record called ”Your Wilderness” by The Pineapple Thief. I recorded the drums here in my studio … I also mixed the drum tracks and just sent the band a stereo file. I think it’s the closest I can get to what I was intending to portray on the drums.

Harrisonin klangi tuntuu heti Your albumin alussa. In Exile:

The Pineapple Thiefin musiikkia on kuvailtu alternativen rockin ja katkeransuloisen post-progen yhdistelmäksi. Kaiken keskellä lauluntekijä Soord hallitsee lauluäänellä ja kitaroinnilla musiikillista kokonaisuutta tukahduttamatta toteutusta liikaan yrittämiseen. Thiefin albumien kanssa solahtaa usein kahlaamaan tavanomaista syvemmällä, mutta laulajana Soord tuntuu mietteliäältä naapurinpojalta. Siltä tutulta kaverilta, joka ei luovu unelmistaan. Akustinen ulottuvuus antaa hyvän kuvan Soordin äänestä.

Soord on kehitellyt rockvisiotaan asteittain. Studioalbumien ketju näyttää kehitystä, jossa tavanomaisin rock jää yhä kauemmaksi. Tietty tavallisuus on silti yksi levytysten peruskoodeista.Tägi post progressive tarkoittaa The Pineapple Thiefiin liitettynä lähestyttävää progeilua. Monet Your Wildernessin raidat lähtevät liikkeelle raukeasti, kuten No Man’s Land. Se ehtii akustisessa rakentelussa yli puolenvälin, kunnes bändi tulee mukaan.

Tavanomaisuus on läsnä myös Your Wildernessin kansitaiteessa. Autoiluestetiikkaan painottuva kuvitus pysäyttää ajan vuosikymmenten taakse, tavallisten perheiden matkailuun, lomahaaveisiin, kokemusten jakamisen ja ulkopuolisuuden käsittelyyn. Esimerkiksi B-puolen aloittava Take Your Shot on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttavaa tilitystä. Supertramp-legenda John Helliwell värittää klarinetillaan Fend For Yourselfin. Yhdeksi albumin pääteoksista nousee pidempi raita The Final Thing On my Mind.

Päätösraidan jälkeen olo on raukea. Bruce Soordin ja The Pineapple Thiefin aiempaa aistillisemman kokonaisuuden ovat huomanneet sekä fanit että kriitikot. Kesällä 2017 Prog Music Awards asetti The Pineapple Thiefin ehdolle yhdeksi vuoden bändeistä. Luvassa on myös kauan odotettu livealbumi. Ennakkotietojen mukaan Where We Stood ilmestyy loppukesästä 2017.

The Pineapple Thief on ehdolla vuoden brittibändiksi 2017 Prog Awards -kisassa.

The Pineapple Thief on ehdolla vuoden brittibändiksi 2017 Prog Awards -kisassa.

Bruce Soord – laulu, kitara, akustinen kitara, akustinen baritonikitara, syntetisaattorit
Steve Kitch – kosketinsoittimet, piano, sähköpiano, mellotroni, syntetisaattorit, urut, lyömäsoittimet
Jon Sykes – bassokitara
Gavin Harrison – rummut. lyömäsoittimet
Tuottajat: Bruce Soord ja Steve Kitch sekä Gavin Harrison.
Vastaava tuottaja: Johnny Wilks

Darran Charles – kitara
Geoffrey Richardson – viulu, alttoviulu, sello
John Helliwell – klarinetti

Your Wilderness julkaistiin normipainosten (CD, LP ja striimi) lisäksi 2CD-painoksena. laajennettuna kolmen levyn 2CD+DVD-kombona. Deluxe-painoksen lisänä on albumin 5.1 -monikanavamiksaus sekä rinnakkaisalbumi 8 Years Later. 40-minuuttinen yhtäjaksoinen teos toimii mietteliäämpänä kokonaisuutena Bruce Soordin ja Thiefin maailmaan.

Erinomaisuudestaan huolimatta The Pineapple Thief on toistaiseksi jäänyt vaille suurta kaupallista menestystä. Sekä Magnolia että Your Wilderness ovat jääneet Britannian albumilistan Top 50:n varjoisammalle puolelle. Prog Awards ja tuleva livelevy voivat muuttaa tilanteen. Jos sinua kiinnostaa esimerkiksi Marillion, Radiohead, Spock’s Beard, Steven Wilson, Blackfield tai Porcupine Tree voi The Pineapple Thief olla tutustumisen arvoinen bändi. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Tuomas Pelttari

The Pineapple Thief kotisivu

Levyhyllyt:
The Pineapple Thief
Abducting The Unicorn (Cyclops Records, 1999)
137 (2000 | Uusintapainos One Three Seven, Kscope, 2013)
Variations On A Dream (2002 | 2CD-uusintapainos 2011)
10 Stories Down (2005)
Little Man (2006 | Uusintapainos 2010)
What We Have Sown (2007 | Uusintapainos 2012)
Tightly Unwound (Kscope, 2008)
Someone Here Is Missing (2010)
All The Wars (2012)
Magnolia (2014)
Your Wilderness (2016)
Where We Stood (livealbumi, 2017)

Bruce Soord with Jonas Renkse
Wisdom Of Crowds (Kscope, 2013)

Bruce Soord
Bruce Soord (Kscope, 2015)

The Pineapple Thief: Your Wilderness (2016).

The Pineapple Thief: Your Wilderness (2016).