Yö: Varietee – porirockin alkuräjähdys

Varietee (Poko, 1983)

Yö: Varietee (1983).Kauan sitten erään länsisuomalaisen kaupungin kaduilla asteltiin tukka pystyssä asvalttiin särkyneiden enkelten joukossa. Kun ilmiö syntyi, aika oli 1980-luku ja paikka Pori. Sitä kutsuttiin porirockiksi, ja sen lähtölaukauksen ampui .

Yli kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin on sanottava, että ilmiöt tulivat ja menivät, mutta Yö pysyi. Laulaja Olli Lindholm johdatti bändinsä punkin kiihkeydestä iskelmärockin seesteisyyteen ja oman elämänsä loppuun saakka.

Vuonna 1981 perustettu Yö herätti tamperelaisen Poko Rekordsin kiinnostuksen syksyllä 1982. Heti ensimmäinen single, keväällä 1983 julkaistu ’Likaiset legendat I’ oli listamenestys. Ilmeisen hyvin valmistautunut ja lupaavasta alusta inspiroitunut kokoonpano (Lindholm, kosketinsoittaja-laulaja Jussi Hakulinen, kitaristi Jani Viitanen, basisti Juha Rauäng ja rumpali Veikko Lehtiranta) pani Varieteen purkkiin vajaassa viikossa MSL-studiossa Lempäälässä.

Heti Varieteen ensimmäisissä biiseissä ’Pieni ihminen suuressa maailmassa’ ja ’Ei voi elää rakkaudesta’ hahmottuu se, mikä alkuaikojen Yössä vetosi. Nuorten porilaisten paatoksellisessa rockissa oli vielä punkin ja uuden aallon kiihkeyttä, joka erottaa sen 2000-luvun Yöstä samalla tavalla kuin parikymppinen eroaa viisikymppisestä. Esimerkiksi ’Pro Patricia’ on ilahduttavan idealistinen isänmaallisuutta ja pasifismia pohdiskeleva laulu, jota olisi ollut vaikea kuvitella myöhempien aikojen Yön esittävän.

Kolmentoista biisin mittainen Varietee olisi voinut olla parempi kokonaisuus vähän lyhyempänä, tai ainakin se olisi pärjännyt ilman raskassoutuisia biisejä ’En saanut sua pilviin’ ja ’Vain varjot häntä seuraa’ sekä Reino Helismaan ’Päivänsäde ja menninkäinen’ -klassikon höpsöä rokkisovitusta. Sen sijaan singlebiisit ’Likaiset legendat I’ ja ’Särkynyt enkeli’, eteerisestä kiivaaksi kasvava ’Yhden illan varietee’, post-punkin ja suomirockin hybridi ’Rakkauden symbioosi’ ja jo mainitut avauskappaleet kestävät kuuntelua loputtomasti.

Jussi Hakulisen kirjoittamat biisit puhuttelivat väkevästi kahdeksankymmentäluvun suomalaisnuoria. Marraskuussa 1983 julkaistu Varietee oli välitön suurmenestys. Näyttävästi televisiossakin mainostettu debyyttialbumi myi vuoden loppuun mennessä timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 kappaletta. Varietee oli lähtölaukaus paitsi Yön uralle, myös porirockille. Uusromanttisesta, hellyttävän suomalaisittain kimaltavasta alagenrestä tuli näyttävä ja suosittu osa 1980-luvun suomirockia. Kaikkien porirokkareiden ruumiinrakenteella ja tukkalaitteilla ei ehkä olisi päässyt Hanoi Rocksiin, mutta juuri heidän epätäydellisyyteensä oli helppoa samaistua.

Seuraavana vuonna porirockin kirkkaimmaksi tähdeksi nousi teinityttöjen palvoma Dingo, joka paloi loppuun kolme komeaa popalbumia levytettyään. Yö ei palanut. Se eli, vaikka vanha porirockskene kuoli ja vaikka suosio ei noussut Varieteen tasolle kahteenkymmeneen vuoteen. Ensialbumin tehnyt miehitys hajosi vähitellen. Hakulinen lähti bändistä vuonna 1985, Rauäng ja Lehtiranta 1990. Lindholm ja Viitanen luotsasivat bändiä yhdessä yli laihojen vuosien, kunnes kitaristi erosi yhtyeestä vuosituhannen vaihteessa.

2000-luku muutti kaiken. Yön ainoaksi alkuperäisjäseneksi jäänyt Lindholm käynnisti sivutoimekseen neljän albumin mittaisen soolouran, raitistui loppuiäkseen ja johdatti bändinsä ennennäkemättömään suosioon. Kaksikymmentä vuotta Varieteen julkaisun jälkeen sitkeys palkittiin: Rakkaus on lumivalkoinen (2003) ja sitä edeltänyt kokoelmalevy Legenda palauttivat Yön platinatasolle ja vieläpä korkealle Varieteen yläpuolelle.

Aika oli jälleen otollinen Yölle, koska Yö ei enää ollut se Varieteen tehnyt yhtye. Suomirock oli keski-ikäistynyt uudeksi iskelmäksi, ja se sopi oikein hyvin yhteen 2000-luvun seestyneen Yön kanssa. Rockuskottavuus, hipsterikredibiliteetti ja kriitikoiden kehut olivat kortilla, mutta levyt ja keikat pysyivät suosittuina. Vuonna 2008 Lindholm palkittiin Iskelmä-Finlandialla.

Olli Lindholmin mittava elämäntyö jäi kesken, kun hän menehtyi sairauskohtaukseen helmikuussa 2019. Suunnitelmissa oli muun muassa Yön suuri 40-vuotisjuhlakonsertti vuodelle 2021.

Olli Lindholm 19.3.1964 – 12.2.2019

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

kotisivu

Hae Yö-klassikko 'Varietee' kirjastosta.

Hae Yö-klassikko ’Varietee’ kirjastosta.

Varietee kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Yö | Studioalbumit
Varietee (1983)
Nuorallatanssija (1984)
Myrskyn jälkeen (1985)
Äänet (1986)
Lanka palaa (1988)
Toinen puoliaika (1989)
Antaa soittaa (1991)
Tänä yönä (1992)
Kymmenes kevät (1993)
Hyviä vuosia (1994)
Satelliitti (1996)
Pirstaleet (1997)
13. Yö (1999)
Valo (2000)
Rakkaus on lumivalkoinen (2003)
Kuolematon (2005)
Valtakunta (2007)
Loisto (2009)
Pelko ja rakkaus (2012)
Hyvässä ja pahassa (2014)
Puolet taivaasta – puolet helvetistä (2016)
Hyvän yön lauluja (2017)
Mitä jos mä rakastan (2018)

Yö | Livealbumit
…Ja tapahtui niinä päivinä (1984)
Täältä tulee Yö… Live (1993)
Yhden yön tarinoita (2003)
Kolmen illan varietee (2006)
Yön ensimmäinen keikka (2008)

Olli Lindholm | Sooloalbumit
Voima (2000)
Maailma on kaunis (2010)
Nukku-Matti ja Herra Kuu (2012)
Minun jouluni (2013)

Lue lisää
Lindholm, Olli & Kotro, Arno: Yhden miehen varietee, 204 sivua. Docendo 2017.
Lindholm, Olli & Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, 347 sivua. WSOY 2007.
Lindholm, Olli & Rantanen, Ilpo: Likaiset legendat – 30 vuotta Yötä, 287 sivua. Siltala 2011.

Yö: Varietee (1983).

Yö: Varietee (1983).

Joose Keskitalo: En lähde surussa – elämän kauneus kuoleman varjossa

En lähde surussa (Helmi Levyt, 2019)

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).Joose Keskitalo tekee lauluja niille, jotka tahtovat kuunnella. Siis nimenomaan kuunnella, ei vain kuulla. Hänen biisinsä eivät ole muodoltaan monimutkaisia, mutta niiden verhona on outo mysteerin harso, joka tekee niistä kiehtovia haasteita – silloinkin, kun ne tuntuvat epämiellyttäviltä. Keskitalosta ei välttämättä pidä, mutta häntä on vaikea ohittaa tuntematta mitään.

En lähde surussa on Joose Keskitalon (s. 1982) toinen The Mystic Revelation of Teppo Repo -kokoonpanon kanssa levyttämä albumi. Halutessaan bändi saa laulut svengaamaan, ja juuri niin tapahtuu kappaleissa ’Kaktukset’ ja ’Vanhan miehen pojat’. Mutta vaikka siellä täällä välähtää melankolinen laulelma, vanha suomalainen tanssimusiikki, blues, funk ja jazz, on pohjalla vakavamielinen länsimainen folk, jollaista Leonard Cohenin ja Bob Dylanin taiteelliset perilliset säveltävät kehystämään pohdiskelevia lyriikoitaan. Cohenista muistuttaa myös Keskitalon viehtymys pyhän ja profaanin – henkisen ja lihallisen – kosketuspintojen tutkiskeluun.

Vaikka kappaleet ovat melodisia ja The Mystic Revelation of Teppo Repo puskee syntistä rytmiä jalan alle, Keskitalon sävellykset ovat alisteisia hänen sanoituksilleen. Kristillisessä perheessä kasvaneen ja teologiaa opiskelleen lauluntekijän lyriikassa asiat tapahtuvat uskon muovaamassa todellisuudessa aivan yhtä luontevasti kuin maallisten popkappaleiden asiat eivät tapahdu. Hän laulaa toteavalla ja samettisella, parin viallisen äänteen särkemällä äänellään tarinoita, jotka tapahtuvat siellä, missä eletään arkea ja nähdään näkyjä. Maailmallisen ja mytologisen, erämaan ja kangastusten välisellä ei kenenkään maalla.

Tulkinnat ovat kuulijasta kiinni. Esimerkiksi levyn nimikappale, maallisen elämän päättymisen surua ja ylösnousemuksen iloa puntaroiva ’En lähde surussa’ ja kuninkaan paluun odotuksesta kertova ’Runoruhtinas’ voivat kuulostaa kriittisen uskonnottoman korvissa harhaisilta, mutta alttiista uskonnollisesta lohdullisilta. Toisaalta ’Sääli minua, naapuri’ on hyvin realistinen tutkielma armosta ja oikeudesta. Ahdistavimmat ovat ’Kaksi lähti, yksi palasi’ ja ’Luistelen kirkasta selkää’, joissa sama kauhea tarina saatetaan kertoa kahdesta eri näkökulmasta enemmän tai vähemmän metaforisesti, tai sitten ei.

En lähde surussa -albumin kiehtovin piirre on sama kuin Joose Keskitalon itsensä: lopullista totuutta ja sanomaa on vaikea ymmärtää, jos sellaisia onkaan. Viisitoista vuotta sitten ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Keskitalo rikkoo stereotypioita ja kliseitä niin musiikillaan kuin hahmollaankin. Hän on todella outo, mutta hänen outoutensa on aitoa ja inhimillistä.

Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää elämän kauneus. Se hehkuu varsinkin Nyt on sinun aikasi -kappaleesta: ”Kiinnitä huomiosi yksityiskohtiin, joita maalauksessa näet, niin huomaat merkitykset ja huomaat, kuka olet.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Helmi Levyt etusivu

Levyhyllyt
Luoja auta (2004)
Kaupungit puristuvat puristimissa (2006)
Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo (2008)
Tule minun luokseni, kulta (2009)
Maan näkyjä (2011)
Vyötä kupeesi ja tule! (2012)
Ylösnousemus (2014)
Julius Caesarin anatomia (2017)
En lähde surussa (2019)

Lue lisää
Ainala, Lauri (toim.): Tuote, 319 sivua. Svart Publishing 2018.
Aho, Heini & Ketola, Sirkku & Piilola, Tamara & Nevanlinna, Tuomas & Granvik, Mikael & Kåhre, Markus & Rothenberg, David & Astala, Kari & Eriksson, Anna & Rantanen, Silja & Keskitalo, Joose & Kurtto, Marianna & Kortelainen, Anna: Bon Sauvage – luovuuden synty, 135 sivua. Taide 2014.

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).