Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään

Valtatie 666 (Universal, 2018)

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).Vuosituhannen vaihde oli aikamoinen antikliimaksi. Sitä odotettiin huolensekaisella innolla ja siitä kirjoitettiin lauluja, mutta loppujen lopuksi se ei sitten sekoittanutkaan tietokoneita, pudottanut lentokoneita, sytyttänyt sotia tai muuttanut oikeastaan mitään, ei ainakaan käden käänteessä.

Jotkut jutut sentään sattuivat siirtymään 2000-luvulle juuri niihin aikoihin. Yksi niistä oli suomenkielinen rock. Siinä missä esimerkiksi Ultramariini toi siihen uudenlaisia vaikutteita 1990-luvun kitarapopista ja vaihtoehtorockista, sellaiset yhtyeet kuin Viikate, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ammensivat hevistä, ja Maj Karma(n Kauniit Kuvat), Mokoma sekä Stam1na metallista.

Halukkain lukemaan itsensä osaksi suomirockin jatkumoa oli Kotiteollisuus.

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus alkoi hahmottua nykyiseen muotoonsa jo 1990-luvun alkupuolella. Bändin pitkä pohjatyö tuotti tulosta hitaasti mutta taatusti. Ensimmäinen albumilistasijoituksen toi Tomusta ja tuhkasta vuonna 2000, ja Helvetistä itään ponkaisi listaykköseksi heti ilmestyessään syyskuussa 2003.

Viisitoista vuotta läpimurron jälkeen ilmestynyt Valtatie 666 on Kotiteollisuuden kuudestoista albumi. Kitaristi-laulaja ja biisintekijä Jouni Hynynen on kuvaillut sitä ihmisen ja perkeleen vuoropuhelusta tehdyksi teemalevyksi. Kun ”perkeleen” ymmärtää sisäisiksi demoneiksi – lannistaviksi ääniksi pään sisällä, ikäviksi muistoiksi, olemisen tuskaksi ja kyynisiksi mielialoiksi – punainen lanka on selkeä. Valtatie 666 vie kauas kohti viimeistä auringonnousua, ja se tie on yhtä kuin elämä.

Mitä musiikkiin tulee, harva asia on muuttunut niin vähän kuin Kotiteollisuuden perusbiisi. Sitä voidaan toki kutsua myös omaksi tyyliksi. Esimerkiksi sellaiset Valtatie 666:n kappaleet kuin Kusipää, Vääräleuka ja Järjen ääni eivät sinänsä kohahduta ennenkuulemattomuudellaan, mutta ne kulkevat ja tarttuvat ja niiden kitararaidat lomittuvat toisiinsa maukkaasti.

Suuren osan levyn 71 minuutin kestosta selittävät (ja kuulijaa eniten yllättävät) jykevä Sädekehä, painavana vyöryvä Taakka ja Maailma nukahtaa, joista viimeinen kestää uskomattomat 18 minuuttia ja 23 sekuntia. Yli yhdeksänminuuttisen, paikoin ihastuttavan abstraktin Taakan tietyt kohdat kuulostavat aivan Timo Rautiaisen laulamilta, vaikka eivät ilmeisesti sitä ole (sattuvaa sinänsä, sillä Trio Niskalaukauksellakin on Taakka-niminen kappale). Selkein vastapaino noille suurteoksille ja samalla levyn virkistävin veto on pariminuuttinen Valtatie 666, jonka Hynynen duetoi Radiopuhelimien kiihkeän J.A. Mäen kanssa.

Muutama vuosi sitten nelimiehiseksi muuttunut Kotiteollisuus on jykevältä ja selkeältä soundaavalla Valtatie 666:lla hyvässä peruskunnossa, ja hetkittäin bändi onnistuu jopa yllättämään. Vaikka ensimmäisestä Kotiteollisuus-nimellä julkaistusta albumista Aamenesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta, Valtatie 666:n biisit eivät kuulosta lopunaikojen lauluilta. Eedeniin ei ole paluuta ja helvetti on kaukana takana, mutta tie jatkuu itään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Kotiteollisuus kotisivu

Valtatie 666
Miitri Aaltonen – kitara, taustalaulu
Janne Hongisto – bassokitara, taustalaulu
Jouni Hynynen – laulu, kitara
Jari Sinkkonen – rummut

Hae Kotiteollisuuden 'Valtatie 666' kirjastosta!

Hae Kotiteollisuuden ’Valtatie 666’ kirjastosta!

Hae Valtatie 666 kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Hullu Ukko ja Kotiteollisuus (1996)
Aamen (1998)
Eevan perintö (1999)
Tomusta ja tuhkasta (2000)
Kuolleen kukan nimi (2002)
Helvetistä itään (2003)
7 (2005)
Iankaikkinen (2006)
Sotakoira (2008)
Ukonhauta (2009)
Kotiteollisuus (2011)
Sotakoira II (2012)
Maailmanloppu (2013)
Kruuna / Klaava (2015)
Vieraan vallan aurinko (2016)
Valtatie 666 (2018)

Kotiteollisuuden laulaja-kitaristi-tekstintekijä Jouni Hynynen tunnetaan myös kirjailijana. Hynynen kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Muistikuvia (Like, 2018). Kohtaamisessa kuullaan Hynysen tavasta kirjoittaa lyriikoita, tekstintekijöistä joita Hynynen ihailee sekä tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa. Haastattelijana Pete Leppänen.

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Lue lisää
Hynynen, Jouni: Rakkaudella, Hynynen, 166 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni: Mies katoaa, 114 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni: Kesämies, 239 sivua. Like 2010.
Hynynen, Jouni: Karjalainen ruletti, 254 sivua. Like 2012.
Hynynen, Jouni & Liimatta, Tommi & Hynynen, Vilja: Paskapuhetta, 151 sivua. Like 2013.
Hynynen, Jouni: Kadonnutta tavaraa etsimässä, 300 sivua. Like 2016.
Hynynen, Jouni: Muistikuvia – Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa, 283 sivua. Like 2018.
Hynynen, Jouni & Karmila, Mikko: Kotiteollisuus – Ukonhauta. Kenelle banjot soivat, 143 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni & Sinkkonen, Jari: Kotiteollisuus.com – Vittuilua jo vuodesta 2001, 590 sivua. Like 2012.
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 257 sivua. Idiootti 2011.
Kauppinen, Eetu (toim.): Miten lauluni syntyvät?, 243 sivua. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017.
Liimatta, Tommi & Hynynen, Jouni: Rillipää ja läski – kirjeenvaihto 2007–2009, 270 sivua. Johnny Kniga 2010
Vuoto, Mika & Hynynen, Jouni: Kotiteollisuus munasillaan ja muutenkin, 136 sivua. Johnny Kniga 2015.

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).

Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä

First Aid Kit (Fullsteam, 2005)

Disco Ensemble: First Aid Kit (2005).Disco Ensemble soittaa joulukuussa 2018 yhdeksän keikkaa Helsingin Tavastialla. Ne ovat pitkät jäähyväiset: rockbändi lopettaa toimintansa Last Nights Out -konserttisarjan jälkeen. Se tapahtuu ilman suurta draamaa ja todennäköisesti ihan oikeaan aikaan. Ulvilassa vuonna 1996 perustettu yhtye on tehnyt kuusi albumia ja luultavasti kaiken muunkin, mitä tehtävissä on.

Punkista, hardcoresta ja post-hardcoresta innoittunut Disco Ensemble teki läpimurron Suomessa vuonna 2005 julkaistulla toisella albumillaan First Aid Kitillä. Kultaa myyneen levyn alkuperäinen versio äänitettiin Örebrossa tuottaja Jens Bogrenin kanssa.

Suuri osa Disco Ensemblen vaikutteista tuli At The Drive-Inin ja Refusedin kaltaisilta bändeiltä. Se pyrki kanavoimaan esikuviensa aggression ja intensiteetin melodiseksi rockiksi, joilla ei ollut tarkkoja musiikillisia rajoja. Perinteinen kitarabändikokoonpano toki nikkaroi Disco Ensemblen ilmaisulle tietynmalliset raamit, mutta se ei pelännyt maustaa soundiaan vaikkapa kiinnostavilla elektronisilla soundeilla. First Aid Kitillä kuullaan ensi kertaa halpaa kosketinsoitinta, jonka laulaja Miikka Koivisto oli löytänyt porilaiselta kirpputorilta.

En tiedä, onko First Aid Kit tietoisesti kirjoitettu tuhoutuvasta ihmissuhteesta kertovaksi teemalevyksi, mutta sellaiseksikin sen voi tulkita. Dramaattisin käänne kuullaan heti avausraidalla: This Is My Head Exploding kertoo mitä tapahtuu, kun paine kasvaa liian suureksi. We Might Fall Apart, Human Cannonball ja Drop Dead, Casanova kertovat räjähdyshetkeen johtavasta kehityksestä. Levyn nimibiisi First Aid Kit taas on kuin tragedian jälkinäytös, ja päätösraita Asleep On The Wheel dramaattisen rakkaustarinan haikean onnellinen loppu.

Musiikki tukee tekstien emotionaalisia teemoja erinomaisesti. Biiseissä on pakahduttava, melankolinen tunnelma, mutta tasapainoksi myös kiivautta ja kiihkeyttä sekä melodioita, joista saa helposti kiinni. First Aid Kit kuulosti ilmestyessään raikkaalta levyltä, joka voisi tavoittaa suurenkin yleisön. Disco Ensemble ei ollut Suomen ainoa post-hardcorevaikutteinen bändi, mutta se oli ensimmäinen, joka oli halukas jättämään marginaalin ja katsomaan, miten suurille lavoille voisi päästä. Bändin energisillä keikoilla ei ihmetellyt yhtään, että bändi puhutteli nollavuosikymmenen nuoria niin väkevästi.

First Aid Kit pani asioihin vauhtia. Disco Ensemble soitti loppuunmyytyjä keikkoja ja teki sopimuksen Saksan Universal Musicin kanssa vuonna 2006. Iso levy-yhtiö pani bändin äänittämään osan First Aid Kitin kappaleista uudelleen Tukholman Gröndahl-studiossa Michael Ilbertin ja Pelle Gunnerfeldtin kanssa. Kitaristi Jussi Ylikoski mainitsi Soundin 9/2018 haastattelussa, ettei pitänyt Drop Dead, Casanovan, Eyes Of A Ghostin, Black Euron ja Sleep On The Wheelin uusia versioita alkuperäisten veroisina. Ne kuitenkin julkaistiin First Aid Kitin uusintapainoksella tuoreeltaan vuonna 2006. Bändin ja ison saksalaisyhtiön yhteistyöstä kertonee eniten se, että se päättyi kahden albumin jälkeen.

First Aid Kitin jälkeen Disco Ensemblen asiat etenivät mukavasti myös ulkomailla. Se julkaisi uutta musiikkia parin vuoden välein, saavutti suosiota varsinkin Keski-Euroopassa ja testasi siipiään myös Yhdysvalloissa. Kahden viimeisen albumin välissä kuluneet viisi vuotta ja bändin jäsenten sooloprojektit kuitenkin kielivät siitä, että Disco Ensemblen voimat olivat käymässä vähiin. Viimeinen, enteellisesti nimetty albumi Afterlife ilmestyi vuonna 2017.

Edessä on elämä Disco Ensemblen jälkeen. Kitaristi Jussi Ylikoski pyörittää jo Artistilabra-nimistä projektia, jossa valmennetaan uusia artisteja, ja laulaja Miikka Koivisto vaikuttaa Ruusut-yhtyeessä, joka on kriitikkojen parissa vuoden kehutuin kotimainen tulokas. Rumpali Mikko Hakilan ja basisti Lasse Lindforsin uusista kuvioista ei vielä ole tietoa. Tämä nelikko tullaan joka tapauksessa aina muistamaan Disco Ensemblenä, sillä bändillä on ollut merkitystä monelle.

Jäähyväisten aikaan mieleen palaa kaikki se, mikä yhteisessä ajassa oli parasta. Luulen, että Disco Ensemblen viimeisillä keikoilla kuullaan monta biisiä First Aid Kitiltä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Disco Ensemble kotisivu

Hae Disco Ensemblen klassikko 'First Aid Kit' kirjastosta!

Hae Disco Ensemblen klassikko ’First Aid Kit’ kirjastosta!

Hae First Aid Kit kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Viper Ethics (Fullsteam Records, 2003)
First Aid Kit (2005)
Magic Recoveries (2008)
The Island Of Disco Ensemble (2010)
Warriors (2012)
Afterlife (2017)

Lue lisää
Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – Suomalainen rock nyt, 223 sivua. Johnny Kniga 2006.

Disco Ensemble: First Aid Kit (2005).

Disco Ensemble: First Aid Kit (2005).

Disco Ensemblen jäähyväiskiertue vedetään loka-joulukuussa 2018. Last Nights Out!

Disco Ensemblen jäähyväiskiertue vedetään loka-joulukuussa 2018. Last Nights Out!

 

 

 

Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Bone Machine (Island, 1992)

Tom Waits: Bone Machine (1992).Tom Waits on aina ollut hahmo, mutta samanlaisena hän ei ole pysynyt. Alkuaikojen kulkumiesromanttinen raspikurkku-lauluntekijä ja lätsäpäinen duunarirunoilija vääntyi vuosien mittaan oudommaksi artistiksi, joka lisäsi blues- ja jazzpohjaiseen musiikkiinsa kokeellisia elementtejä. Rehevä-ääninen jutunkertoja on nostanut silmilleen vääristävät lasit ja innostunut heittämään yhä ihmeellisempää legendaa. Häntä kuuntelee viihdytettynä ja kiinnostuneena silloinkin, kun tarinoista ei usko sanaakaan.

Waits ei niinkään muuttunut kuin mutatoitui. Hän alkoi sekoitella pohjimmiltaan vanhanaikaisiin ja nostalgisiin biiseihinsä teennäisyyden partaalle uskaltautuvaa teatraalisuutta, itsetarkoituksellista kummallisuutta, surrealismia ja itseironiaa. Työn jälki oli persoonallista, sielukasta ja monessakin mielessä satumaista jo Swordfishtrombonesilla (1983) ja Rain Dogsilla (1985). Vuoden 1992 Bone Machine oli kuitenkin Waitsin friikahtamiskehityksen kulminaatiopiste. Sillä levyllä hän teki läpimurron johonkin, missä kukaan ei ollut ennen käynyt.

Bone Machine äänitettiin kokonaisuudessaan Kalifornian Cotatissa sijaitsevan Prairie Sun Recording Studiosin kellarissa, C-studioksi nimetyssä huoneessa. Waits on kertonut ihastuneensa betoniseinäisen tilan kaikuun, joka onkin tärkeä osa Bone Machinen soundia. Albumi kuulostaa paikoin Tim Burtonin ohjaamalta jättimäiseen käkikelloon sijoittuvalta mörkömusikaalilta, paikoin työuupumuksesta seonneen pelto-orjan bluesilta ja paikoin ihan tavallisen sydämensä särkeneen miehen hauraalta viestiltä elämänsä naiselle tai itselleen elämälle.

Kolisten käynnistyvä Earth Died Screaming ja murheellisessa realismissaan oudon lohdullinen Dirt In The Ground ovat vaikuttava alku levylle. Tuntuu kuin Waits kuvaisi noilla kappaleilla havahtumistaan olemassaolon rajallisuuteen ja realiteetteihin (mikä onkin tyypillistä kehitystä tuolloin vähän päälle nelikymppisen artistin ikävaiheessa). Kuolema-aihetta pyöritellään eri kulmista pitkin Bone Machinea, etenkin spoken word -esitystä ja pienoisnovellia muistuttavassa The Ocean Doesn’t Want Messä ja pirullisessa Murder In The Red Barnissa. I Don’t Wanna Grow Upissa Waits tuntuu pääsevän sinuiksi sen kanssa, miten keski-ikäistymiseen pitäisi suhtautua.

Vaikka Waitsin juuret ovat groovaavassa afrikanamerikkalaisessa musiikissa, perinteinen svengi ei ole hänelle mikään ainoa oikea vaihtoehto. Bone Machinen kappaleista säälimätön In the Colosseum ryskää nelikulmaisilla kivirattailla, kun taas Goin’ Out West, All Stripped Down ja Jesus Gonna Be Here (jossa uskonnollinen ekstaasi kohtaa katumuksentäyteisen delirium-krapulan) svengaavat sulavammin, joskin brutaalisti. Lempeimmillään ja paljaimmillaan Bone Machine on sydämeenkäyvissä balladeissa Who Are You, A Little Rain ja Whistle Down The Wind. Niiden kaltaista irlantilaishenkistä vanhan maailman kaihoa on The Rolling Stones -legenda Keith Richardsin kanssa tehdyssä ja esitetyssä That Feelissä, johon albumi päättyy.

Bone Machine, jonka kansikuvan otti Bob Dylanin poika Jesse Dylan, ilmestyi syyskuussa 1992. Aika ei ollut koskaan ennen ollut yhtä otollinen hänen musiikilleen – vanha tekijä tuli tavoittaneeksi vaihtoehtoisuuden eetosta ja lofistelua arvostaneen 1990-luvun alun hengen. Eikä hän edes ollut yrittänyt mukautua mihinkään. Bone Machine oli linjakasta ja loogista jatkoa sille 1980-luvun mittaan edenneelle kehitykselle, jonka myötä Waitsin ilmaisu oli muuttunut yhä jyrkemmäksi, kulmikkaammaksi ja hiomattomammaksi.

Bone Machine voitti julkaisuvuotensa parhaan vaihtoehtomusiikkilevyn Grammyn. Se tuntuu täysin merkityksettömältä, kun Bone Machinen panee soimaan vuonna 2018. Levy rätisee, paukkuu, ryskyy ja hyväilee yhtä tulisesti kuin ilmestyessään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Waits-klassikko 'Bone Machine' kirjastosta!

Hae Waits-klassikko ’Bone Machine’ kirjastosta!

Hae Bone Machine kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Closing Time (1973)
The Heart Of Saturday Night (1974)
Nighthawks At The Diner (1975)
Small Change (1976)
Foreign Affairs (1977)
Blue Valentine (1978)
Heartattack And Vine (1980)
One From The Heart (soundtrack, 1982)
Swordfishtrombones (1983)
Rain Dogs (1985)
Frank’s Wild Years (1987)
Big Time (live, 1988)
Night On Earth (soundtrack, 1992)
Bone Machine (1992)
The Black Rider (1993)
Mule Variations (1999)
Blood Money (2002)
Alice (2002)
Real Gone (2004)
Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards (2006)
Glitter And Doom (live, 2009)
Bad As Me (2011)

Lue lisää
Carroll, Cath: Tom Waits, 136 sivua. Unanimous 2000.
Hoskyns, Barney: Lowside of the Road – A Life Of Tom Waits, 609 sivua. Faber and Faber 2009.
Humphries, Patrick: The Many Lives Of Tom Waits, 354 sivua. Omnibus Press 2007.
Jacobs, Jay S: Wild Years – The Music And Myth Of Tom Waits, 276 sivua. ECW 2000.
Waits, Tom & Maher, Paul: Tom Waits on Tom Waits – Interviews And Encounters, 466 sivua. Chicago Review Press 2011.
Waits, Tom & Montandon, Mac & Heino, Sami (suom.) Tom Waits, takapihan taikuri, 381 sivua. Sammakko 2007.
Waits, Tom & Montandon, Mac: Innocent When You Dream – Tom Waits, the collected interviews, 394 sivua. Orion 2006.

Tom Waits: Bone Machine (1992).

Tom Waits: Bone Machine (1992).