Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings – Poplastuja Liisankadulta 1973

Tasavallan Presidentti 1973, Jukka Hauru & Superkings 1973 – Pop Liisa 01/02 (Svart Records, Yle, 2016)

PopLiisaTasavallanPresidenttiHauru sliderHeikki Poroilan kirjoitussarja Poplastuja Liisankadulta alkaa Tasavallan Presidentin ja Jukka Haurun & Superkingsin taltionneista. Poplastujen toisessa osassa on arvioitu CD Wigwam ja Taivaanvuohi 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Jazzlastuista Poroila vestelee artikkelissa Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973 ja Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa.Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

PopLiisaTasavallanPresidenttiHauru slider

Tasavallan Presidentti – Live In Studio 1973

Vaikka Liisankadun äänitykset tehtiin studiossa, soittajille oli tarjolla satapäinen paikalla ollut yleisö (studio oli poikkeuksellisen kokoinen, koska se oli toiminut aikaisemmin elokuvastudiona) ja suorana lähetettävän lähetyksen tuottama ylimääräinen jännitys. Jokusen pienen epävireyden saattaa tarkkaan kuunnellen erottaakin, mutta yleisesti ottaen homma toimii erittäin ammattimaisesti, vaikka tilanne oli monelle soittajalle aivan uusi. Kaikenlaista yllätystä kuitenkin riitti, eihän tekniikka koskaan toimi ihan kuten toivottaisiin.

Myös Tasavallan Presidentin esitystä 12.9.1973 riivasivat äänitystekniset vaikeudet, joiden takia vain 34 minuuttia melkein tunnin pituisesta sessiosta on kyetty saamaan kuuntelukuntoon. Eerojen Koivistoinen ja Raittinen bravuuri Lennosta kii kuullaan melkein 20-minuuttisena järkäleenä, josta tehtiin seuraavana vuonna englanninkielinen versio albumille Milky Way Moses.

Vielä hurjemman muodonmuutoksen on kokenut Tolosen sävellys Dance albumilta Lambert Land. Se on tungettu kahden pitkän improvisoidun jakson (Raittinen mukana ääntelemässä) väliin niin, että pitkän ajan epäilin virhettä levyn tiedoissa. Tästä versiosta en itse ollut erityisen innostunut, siinä on vähän liikaa näyttämisen tuntua se varsinainen sävellys kuin anteeksipyyntönä myös mukana. Tolonenkaan ei oikein keksi mitään uutta, vaikka kyseessä on hänen oma sävellyksensä. Pressan osuus onkin minulle jonkinasteinen pettymys.

Eero Raittinen – laulu, lyömäsoittimet
Pekka Pöyry – altto- ja tenorisaksofoni, huilu, piano, sähköpiano
Jukka Tolonen – kitara
Heikki “Häkä” Virtanen – bassokitara
Vesa Aaltonen – rummut
Juontaja: Erkki “Unde” Lehtola

Jukka Hauru & Superkings – Live In Studio 1973

Kiinnostava harvinaisuus tulee heti perään: Jukka Hauru & Superkings esiintyi 10.10.1973. Kokoonpano oli aikakauden suomalaisessa musiikissa poikkeuksellinen, sillä Ahvenlahden, Heikki Virtasen, Reiska Laineen ja Vesa Aaltosen lisäksi yhtyeessä oli mukana viulisti Juhani Poutanen, jonka bändi Jupu Group esiintyi Liisankadulla myöhemmin. Poutasen rooli onkin hyvin keskeinen, erityisesti Haurun sävellyksessäTwilight Time, jolla kuullaan suomalaisittain harvinaista jazz-viulunsooloilua.

Poutanen kehuu liitteessä Haurua sekä muusikkona että Zappan kaltaisena vaativana, mutta musiikkiin keskittyneenä bändinjohtajana. Poutanen pohdiskelee mielenkiintoisesti, että Haurun vetäytyminen muusikon ja kitaristin uralta saattoi johtua siitä, että Suomessa oli tuolloin useita huippukitaristeja kuten Jukka Tolonen, eikä siinä helpolla päässyt varjosta esiin. Ei välttämättä ihan huono selitys.

Bändin nimi oli Haurun mukaan pelkkä vitsi, soittajistohan oli pääosin ollut mukana jo vuonna 1972 julkaistulla albumilla Information, mutta ilman mitään bändinimeä. Vitsi liittyy aikakaudelle yleisiin hajonneista huippuyhtyeistä koottuihin ”superyhtyeisiin” kuten Creamiin. Todellisuudessa Haurun yhtyeessä soittivat satunnaisesti monet muutkin, eikä se koskaan vakiintunut ja levyttänyt omalla nimellään.

Juhani Poutanen – viulu
Olli Ahvenlahti – Fender Rhodes sähköpiano
Jukka Hauru – kitara
Heikki “Häkä” Virtanen – bassokitara
Vesa Aaltonen – rummut
Reino “Reiska” Laine – kongat, marimba ja kellopeli

Heikki Poroila

Tasavallan Presidentti 1973 ja Jukka Hauru & Superkings 1973 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Pop Liisan osat 01/02 julkaistiin myös CD-levynä Tasavallan Presidentti 1973/Jukka Hauru & Superkings 1973.

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band & KOM Quartet 1975: Jazzlastuja Liisankadulta – Jazz Liisa 03/04
Wigwam & Taivaanvuohi 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 03/04

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan

Jane Siberry: The Walking (Duke Street Records, Reprise Records, 1988)

Jane Siberry: The Walking.Loistavilta elokuvasoundtrackeiltä Until The End Of The World ja The Crow tuttu laulaja-lauluntekijä Jane Siberry saatetaan mieltää vakavanoloiseksi muusikoksi, jonka levytykset vaativat kuulijalta paljon. Artistina Siberry voi toki olla vaikeasti määriteltävissä, mutta popmusiikin henki on elänyt vahvasti osana tuotantoa. Usein läsnä on ollut myös leikkimieltä ja kokeilunhalua. Kesällä -87 äänitetty The Walking on Siberryn neljäs albumi – ja yksi kanadalaisartistin valovoimaisimmista teoksista.

Siberryn (Jane Stewart, s. 1955) tunnistettava ääni ja ilmaisu kypsyi hyvää vauhtia jo toisella albumilla No Borders Here (1984). Yhtä aikaa kuulaan elektroninen ja perinteitä haastava toteutus jatkui kolmoslevyllä The Speckless Sky. Kanadassa jo melko tunnetuksi noussut artisti oli esillä myös singlelistoilla biiseillä Mimi On The Beach, One More Colour ja Map Of The World – Part II.

Vakiintuneen bändin kanssa tehty vapautunut The Walking oli Siberryn ensimmäinen albumi, joka julkaisi Reprise Records. Ison levy-yhtiön turvaama astetta kaupallisempi soundi toimii perustana läpi haasteellisempienkin sävellysten. Kunnianhimoinen lopputulos hätkähdyttää yhä. Tunnelmia kaivetaan esiin pidempiä toteutuksia pelkäämättä. Yhdeksän minuutin pituinen aloitusraita The White Tent The Raft lipuu eteenpäin häkellyttävän joutuisasti. Musiikin viettelevyys ja rikkaat sovitukset ovat jotain oudon kiehtovaa.

Kuin singlehitiksi tehty Red High Heels sisältää samaa herkkyyttä kuin albumin nimikappale. Mykistävän kaunis The Walking (And Constantly) helähtelee pianon varassa pitkin satumaista laulumelodiaa. Rumpali Al Cross elävöittää biisiä tyylikkäästi, ja oikaisee takapotkuisen kompin juuri oikeassa kohtaa. Biisin herkkä atmosfääri on yksi Siberryn kauneimmista luomuksista.

Massiivista toteutusta käytetään levyllä harkiten, kuin värityksenä. Yksi esimerkki tästä on B-puolen avaava Lena Is A White Table. Aistillisen kehittelyn keskeltä aukeava rumpujen ja bassokitaran yhdistelmä tuottaa jyräävää mielihyvää. Päätösraita The Bird In The Gravel on kokeellista tunnelmointia vailla vertaa. Uneliaan melodian viereltä löytyy paljon tutkittavaa yli kymmeneksi minuutiksi.

Al Cross – rummut
Anne Bourne – kosketinsoittimet, piano
Jane Siberry – kitara, kosketinsoittimet
John Switzer – bassokitara
Ken Myhr – kitara
Tuottajat: Jane Siberry, John Switzer ja John Naslen

Jos Kate Bush, k.d. lang, Ani DiFranco, Tori Amos, Laurie Anderson tai Peter Gabriel ovat lähellä sydäntäsi, niin Jane Siberryn levyt saattavat olla sinulle löytöjä. The Walking on kelpo levy tutustumiseen. Kirjastosta kannattaa etsiä käsiinsä myös 2CD-kokoelma Love Is Everything – The Jane Siberry Anthology.

* * *

Jane Siberryn ura levytysura jatkui kehutulla albumilla Bound By The Beauty (1989). Pitkään työn alla ollut When I Was A Boy vuodelta 1993 on yksi lauluntekijän uran kohokohdista.

Lue lisää:
DeMain, Bill: In Their Own Words – Songwriters Talk About The Creative Process, 218 sivua. (Praeger, 2004).
Jackson, Rick: Encyclopedia Of Canadian Pop, Rock & Folk Music, 319 sivua. (Quarry Press, 1994).
O’Brien, Karen: Hymn To Her – Women Musicians Talk, 243 sivua. (Virago Press, 1995).
Siberry, Jane: Love Is Everything – The Jane Siberry Anthology. 2CD ja 52-sivuinen liitevihko. (Warner Bros. & Rhino, 2002).

Jane Siberry kotisivu

Jane Siberry: The Walking (1988).

Jane Siberry: The Walking (1988).

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazzlastuja Liisankadulta

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazz Liisa 03/04 (Svart Records, Yle, 2016)

JazzLiisa0304Heikki Poroilan kirjoitussarja Jazzlastuja Liisankadulta jatkuu Jukka Tolosen ja KOM Quartetin taltionneilla. Teksti on jatkoa Jazzlastujen ensimmäiseen osaan Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Poplastuista Poroila veistelee artikkeleissa Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973 ja Wigwam ja Taivaanvuohi 1973.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

JazzLiisa0304

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band – Live In Studio 1973

Huhtikuun 4. päivänä 1973 Liisankadulla esiintyi poikkeuksellisen kiinnostava tilapäinen kokoonpano eli Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band, jonka kokoonpano kertoo mainiosti siitä, miten näkymätön jazz- ja progemuusikoiden raja tuohon aikaan oli, jos nyt rajasta edes voidaan puhua. Tolosen kanssa soittavat Wigwamin komppiryhmä PohjolaÖsterberg (Pekka Pohjola soittaa myös viulua!) ja Pekka Pöyryn lisäksi sooloilemassa on myös trumpetisti Mike Pohjola.

Komppia tuplaamassa ovat Heikki Virtanen ja Reiska Laine kuten jo albumilla Tolonen! Tolosen tutut sävellykset Ramblin’ ja A Warm Trip With Taija saavat hyvin jazzillista kyytiä, eikä varsinkaan jälkimmäisen alkuperäisestä ilmavasta lattaritunnelmasta ole jätetty paljon jäljelle. Sooloimprovisaatioita riittää, joten tarjolla ollut rajallinen aika saadaan kulumaan kahden sävellyksen puitteissa.

Mike Koskinen – trumpetti
Pekka Pöyry – huilu, altto- ja sopraanosaksofoni
Jukka Tolonen – akustinen kitara, sähkökitara
Pekka Pohjola – viulu, bassokitara
Heikki “Häkä” Virtanen – bassokitara
Reino “Reiska” Laine – rummut, lyömäsoittimet
Ronnie Österberg – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

KOM Quartet – Live In Studio 1975

Jazz Liisojen ehkä erikoisimman kokoonpanon tarjoaa 23.4.1975 esiintynyt KOM-kvartetti. Pianisti-säveltäjä Eero Ojasen johtaman yhtyeen kitaristina toimi Tasavallan Presidentistä loikannut Jukka Hauru, bassossa oli Tapani Tamminen ja rummuissa Ari Valtonen. Liisankadulla mukana olivat myös Teatterikorkean laulunopettajana myöhemmin pitkään toiminut Eija Orpana ja näyttelijä Pertti Melasniemi, joka lähinnä kyllä vain ”laulaa”. Sävellykset ovat Ojasen ja Haurun käsialaa, eikä tässä nyt soiteta ajan poliittisen laulun nuottien mukaan, vaikka laulutapa ja Claes Anderssonin tekstit (Anderssonin ja Tommy Tabermanin suomennoksina) siihen suuntaan saattavat ajatuksia viedäkin.

Pääosa musiikista on soittajien energistä irrottelua lyhyiden puhe- ja laulujaksojen välissä. Ojasen sujuvaa ja oivaltavaa pianismia on erityisen miellyttävää kuulla näin keskeisessä roolissa, kun hän poliittisen laulun kuvioissa niin usein joutui tyytymään yksinkertaiseen säestäjän rooliin. Oivaa ajankuvaa tarjoaa KOM-kvartetin esityksen avaava Matti Konttisen lakoninen juonto. Tästä ei kuivakan asiallista perisuomalaista sisäänhuutoa enää paremmaksi saa!

Eija Orpana – laulu, viulu
Pertti Melasniemi – laulu, lyömäsoittimet
Eero Ojanen – piano, sähköpiano
Jukka Hauru – kitara
Tapani Tamminen – bassokitara
Ari Valtonen – rummut
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Konttinen

Heikki Poroila

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Jazz Liisan osat 03/04 julkaistiin myös CD-levynä Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973/KOM Quartet 1975.

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02
Wigwam & Taivaanvuohi 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 03/04

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

 

Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos

Genesis: Selling England By The Pound (Charisma, 1973)

Genesis: Selling England By The Pound.Jos englantilaista progea haettaisiin sanakirjasta, yksi osuvimmista määritelmistä olisi surreylainen Genesis. Vuonna 1967 perustettu yhtye onnistui yhdistämään perienglantilaisen mielenmaiseman ja musiikillisen kunnianhimon kaupalliseen menestykseen. 70-luvun alkupuolella Genesis-levyjä odotettiin joka syksy yhä innokkaammin. Progen kulta-aikana julkaistu Selling England By The Pound on yhtyeen viides studioalbumi.

Vokalisti Peter Gabrielin (s. 1950) kanssa Genesis oli luomassa progressiiviseen rockiin poikkeuksellista tarinallisuutta. Läheltä viiltävä kerronta oli myös sopivalla tavalla ilkikurista, brittiläistä jokamiestä koskettavaa. Rocklehtiä ja muuta mediaa kiinnosti myös Gabrielin ympärille muotoutuva tähtikultti.

Vaisuhkon debyyttialbumin huono menestys unohtui pian. Koulukaverit Anthony PhillipsMike Rutherford, Peter Gabriel ja Tony Banks veivät bändiä sinnikkäästi eteenpäin. Vuonna 1971 ilmestynyt Nursery Cryme esitteli yhtyeen uudet jäsenet. Sekä kitaristi Steve Hackett että rumpali Phil Collins tihensivät viisikon musiikillista voimaa. Molemmat toivat bändiin ammattitaitoa ja jazzmaista luovuutta.

Gabriel ja Phil Collins (s. 1951) olivat valovoimaisia laulajia jo 70-luvun alussa. Genesis toimi livenä erinomaisesti, ja otti tilanteet haltuun usein huumorilla. Osuvaa sanailua dokumentoi esimerkiksi 4CD-kooste Genesis Archive 1967–1975. Boksi sisältää huippuenergiset aikalaistaltioinnit biiseistä Dancing With The Moonlit Knight, Firth Of Fifth, More Fool Me ja I Know What I Like.

Jos bändikaverit sattuivat keikoilla virittämään huonosti vireessä pysyviä instrumenttejaan pitkään, niin Gabriel tarttui tilaisuuteen. Hän vietteli yleisöä omintakeisilla kertomuksillaan, eikä jäänyt varjoon näyttelijänäkään. Biisien jännittävät roolit heräsivät eloon erilaisten asujen ja naamioiden avulla. Musiikin, tarinoiden ja visuaalisuuden yhdistelmä oli oudon täydellinen. Gabriel havainnollistaa Betty Swanwickin maalaamasta kansikuvasta tutun ruohonleikkurin käyttöä suvereenisti. I Know What I Like nousi yhtyeen ensimmäiseksi singlehitiksi.

Albumin aloitusraita Dancing With The Moonlight Knight sisältää jotain tunnistettavaa juhannuksen 2016 brexit-tunnelmasta.

– Citizens of Hope & Glory,
Time goes by – it’s “the time of your life”.
Easy now, sit you down.
Chewing through your Wimpy dreams,
they eat without a sound.
Digesting England by the pound.

Hieman myöhemmin biisi etenee kiivaaseen riffittelyyn, joka muistuttaa Pelle Miljoona Oy:n tuotannosta. Ehkäpä Genesis antoi alkusysäyksen biisille Moottoritie on kuuma. Moonlit Knight on draamassaan yksi suurista Genesis-biiseistä. Tukevasti etenevä kertomus The Battle Of Epping Forest on kulkevuudessaan kiireinen, mutta hieno osoitus bändin kyvyistä – kuin musiikillista jatkumoa edellisen albumin klassikolle Supper’s Ready. Pitkän instrumentaaliosan sisältävä Tony Banksin (s. 1950) taidonnäyte Firth Of Fifth antaa viitteitä tekstuurista, joka nousi selkeämmin esiin myöhemmin albumeilla A Trick Of The Tail ja Wind & Wuthering.

Phil Collins – rummut, lyömäsoittimet, laulu
Michael Rutherford – 12-kielinen kitara, bassokitara, sähkösitar
Stephen Hackett – kitara
Tony Banks – kosketinsoittimet, 12-kielinen kitara
Peter Gabriel – laulu, huilu, oboe, lyömäsoittimet
Tuottajat: John Burns ja Genesis

John Burnsin tuottama albumi nousi Brittilistan sijalle 3. Selling Englandin jälkeen Gabrielin tekstien englantilaisin aines väistyi. 1974 julkaistu tupla-albumi The Lamb Lies Down On Broadway jäi Peter Gabrielin viimeiseksi Genesis-levyksi. Vokalistin eron jälkeen bändi jatkoi kahden albumin ajan nelihenkisenä kunnes Steve Hackett lähti soolouralle. Ehkä hieman yllättäen Collinsin, Banksin ja Rutherfordin soolourat eivät olleet bändin esteenä. Popimpi Genesis jatkoi matkaa maailmanmaineeseen.

Genesis vieraili Suomessa vuonna 2007. Helsingin Olympiastadionilla 11. kesäkuuta pidetyssä konsertissa kuultiin jonkin verran 70-luvun tuotantoa, esimerkiksi I Know What I Like (In Your Wardrobe) sekä otteita sävellyksistä Firth Of Fifth ja The Cinema Show.

* * *

Selling England By The Pound on saatavana kirjastoista erilaisina CD-versioina. Vuoden 1994 Definitive Edition Remaster on kelpo painos. Äänentoistoa askeleen pidemmälle vievä CD/SACD + DVD vuodelta 2008 sisältää stereomiksausten lisäksi Nick Davisin erinomaiset 5.1-monikanavamiksaukset.

Lisää CD/SACD-painoksia löytyy vuonna 2008 julkaistusta Genesis-boksista 1970–1975. Vihreäkantinen kuutio sisältää kahden levyn versiot albumeista Trespass, Nursery Cryme, Foxtrot, Selling England By The Pound ja The Lamb Lies Down On Broadway sekä koosteen Extra Tracks 1970–1975.

Levyhyllyt:
Genesis | studioalbumit 1969–1997
From Genesis To Revelation (1969)
Trespass (1970)
Nursery Cryme (1971)
Foxtrot (1972)
Selling England By The Pound (1973)
The Lamb Lies Down On Broadway (1974)
A Trick Of The Tail (1976)
Wind & Wuthering (1976)
…And Then There Were Three… (1978)
Duke (1980)
Abacab (1981)
Genesis (1983)
Invisible Touch (1986)
We Can’t Dance (1991)
…Calling All Stations… (1997)

Lue lisää:
Banks, Tony | Collins, Phil, | Gabriel, Peter | Hackett, Steve | Rutherford, Mike & Dodd, Philip (toim.): Genesis – Chapter And Verse, 359 sivua. (Thomas Dunne Books, 2007).
Bowler, Dave: Genesis – A Biography, 294 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1992).
Collins, Phil: Not Dead Yet – The Autobiography, 447 sivua. (Century, 2016).
Drewett, Michael & Hill, Sarah & Kärki, Kimi (toim.): Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up, 267 sivua. (Ashgate, 2010).
Genesis: 1970–1975, 7CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja. (Virgin, 2008).
Genesis: Genesis Archive 1967–1975. 4CD ja 80-sivuinen liitekirja. (Virgin Records, 1998).
Hewitt, Alan: Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle, 256 sivua. (Firefly, 2000).
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Rutherford, Mike: The Living Years – The First Genesis Memoir, 241 sivua. (Thomas Dunne Books, 2014).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Spencer, Bright: Peter Gabriel – An Authorized Biography, 524 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1999).

Katso DVD/Blu-ray:
Genesis: Selling England By The Pound CD/SACD + DVD sisältää reilun puolen tunnin mittaisen haastattelun. Musiikin rinnalla Gabriel, Banks, Hackett, Rutherford ja Collins kertovat albumista ja sen tekemisestä. Toimitus suosittelee lämpimästi myös DVD:n unohtumattomia konserttitaltiointeja Italiasta ja Ranskasta.

Genesis & Edginton, John: Sum Of The Parts, 118 min. (Eagle Rock, 2014). John Edgintonin ohjaama kaksituntinen dokumentti on arvokas lisä Genesis-saagaan.

Tuomas Pelttari