Paul McCartney: Tug Of War – popmusiikin käsityön mestaruutta

Paul McCartney: Tug Of War (Parlophone, EMI, 1982)

Muusikko ja laulaja-lauluntekijä Paul McCartneyn sooloura alkoi The Beatlesin hajoamisen aikohin vuonna 1970. Yhtyeen kuulasääninen basisti suuntasi energiansa aluksi lähes eksentriseen tuotantoon. Tulevina vuosina McCartneyn (s. 1942) musiikintekoa hallitsi selkeimmin yhtye Wings, jonka huippuhetkiä ovat albumit Band On The Run, Venus And Mars ja London Town. Useita kokoonpanoja läpikäyneen bändin viimeiseksi levyksi jäi sekavahko Back To The Egg (1979).

Uuden vuosikymmenen alussa Macca tarttui jälleen soolouraansa, ilman vakibändiä. Paikoin lähes holtiton McCartney II tuntui terapiamaiselta selviytymispaketilta, johon vaikutti Japanissa tammikuussa 1980 tapahtunut pidätys. Kannabiksen tuomisesta maahan olisi voinut seurata vuosien vankeus, mutta onneksi McCartney selvisi reilun viikon pidätyksellä. Wings oli kuopattu lopullisesti, ja luvassa oli jotain suurempaa.

Tug Of Warin sisäkannen valokuvassa Paul McCartney on kirjoitustyössä. Kiinnostavaa biisimateriaalia syntyi kiitettävästi, ja Tug Of War toi jälleen esiin lauluntekijän kutkuttavimmat piirteet: loisteliaan melodiankuljetuksen, yllätyksellisyyden, viimeistelytaidon sekä herkkyyden draamaan. Hittejäkin oli tulossa. Näytön paikaksi syntyvän albumin keskityttiin myös tuotantotyössä. Lo-fi jäi taakse kun The Beatles-tuottaja George Martin tuli mukaan. Martinin tuottaman Bond-tunnussävelmän Live And Let Die lailla oltiin jälleen rikkaan äänikuvan ääressä.

Albumi alkaa köydenvedon tunnelmalla. Sydänalassa tuntuvat kontrabassot sykähtelevät taustalla. Suuri sävellys, suuri toteutus. Melodia on yksi McCartneyn kantavimmista.

Maccan salaisia aarteita on Stevie Wonderin kanssa tehty What’s That You’re Doing? Irrottelevia säkeistöjä kantaa tanssitatsi, jonka rumpuraidat ovat McCarneyn. Diskoilu on täynnä säkenöivää duetointia, jossa molemmat solistit kiihtyvät enemmän kuin täyteen vauhtiin. Svengi huipentuu käsittämättömän vetoavaan kertosäkeeseen, Linda McCartneyn (1941–1998) ja Eric Stewartin juhlallisten taustalaulujen siivittämänä. Jopa The Beatles ja She Loves You-viittaus vilahtaa ohi kuin huomaamatta. Ad lib!

Aluksi kertakäyttöiseltä vaikuttava Carl Perkins-duetto Get It tasapainottaa tulevaa. Dress Me Up As A Robber liihottaa falsetissa, upean riffin ja rumpali Dave Mattacksin takaiskujen ympäröimänä. Jännitettä viritellään Steely Danin tyylisesti pitkin matkaa. Levyn päättävä superhitti Ebony And Ivory iskee varmana, muttei sittenkään liian imelänä. 80-luvun alun message tasa-arvosta säilyy universaalin ajankohtaisena. Videolle ikuistettu Wonderin ja McCartneyn hengailu mustavalkoisen pianonkoskettimiston päällä on lähes ikonista.

Juhlahetkiä on muitakin. Murhatun lauluntekijäkumppani John Lennonin (1940–1980) muistolle tehty Here Today päättää A-puolen kauniisti. Albumin kääntöpuoli antaa viitteitä jopa Abbey Roadin tunnelmaan. Ballroom Dancing puskee eteenpäin, mutta iloisemmin kuin Wings. Fantastinen väliosa säilyy aina kiehtovana. Jännittävää biisinrakennusta on myös The Pound Is Sinking. Lyhyt raita sisältää kaksikin osiota, jossa laulaja irtautuu itsestään. Purjelentomainen Wanderlust tuo hymnimäisen melodian yhteen juhlavien vaskien kanssa. Lopputulos on mykistävä, aivan viimeiseen tekstintavuun asti.

Paul McCartney – laulu, kitara, akustinen kitara, bassokitara, rummut, syntetisaattorit
Stevie Wonder – syntetisaattori, laulu, sähköpiano, vocoder, lyömäsoittimet, piano
Carl Perkins – kitara, laulu
Denny Laine – kitara, kitarasyntetisaattori, akustinen kitara, bassokitara, syntetisaattori
Eric Stewart – kitara
Steve Gadd – rummut, lyömäsoittimet
Ringo Starr – rummut
Stanley Clarke – bassokitara
George Martin – sähköpiano
Andy Mackay – lyricon
Adrian Sheppard – rummut, lyömäsoittimet
Dave Mattacks – rummut, lyömäsoittimet
Campbell Maloney – military snares
Philip Jones Brass Ensemble
Taustalaulu: Paul & Linda McCartney, Eric Stewart, Stevie Wonder
Tuottaja: George Martin

Tug Of War julkaistiin LP-levynä ja kasettina keväällä 1982. Kirjastoista kannattaa kysyä remasteroituja CD-painoksia, joista uudempi ja laajempi on vuodelta 2015 (McCartney Archive Collection). Lauluntekijän sooloura jatkui virkeänä jo vuonna -83. Tug Of War sai ikään kuin jatko-osan albumista Pipes Of Peace.

Lue lisää:
Badman, Keith: The Beatles After The Break-Up 1970–2000, 631 sivua. (Omnibus, 1999).
Benson, Ross (Maija-Liisa Remes, kääntäjä): Paul McCartney – Mies myytin takana, 298 sivua. (Kirjayhtymä, 1992).
Du Noyer, Paul: Conversations With McCartney, 352 sivua. (Hodder & Stoughton, 2015).
Harry, Bill: The Paul McCartney Encyclopedia, 935 sivua. (Virgin, 2002).
McCartney, Paul & Miles, Barry (Minna Maijala, kääntäjä): Eilinen, 688 sivua. (Jalava, 2002).
Sounes, Howard (Sami Heino, kääntäjä): Paul McCartney, 655 sivua. (Otava, 2011).

Tuomas Pelttari

Paul McCartney: Tug Of War (1982).

Paul McCartney: Tug Of War (1982).

 

Wings: Venus And Mars – popmusiikkia rakkaudesta

Paul McCartney & Wings: Venus And Mars (Capitol Records, 1975)

Brittimuusikko ja säveltäjä Paul McCartney aloitti The Beatlesin jälkeisen soolouran vuonna 1970. Ensimmäinen oma albumi McCartney sekä puoliso Lindan kanssa tehty RAM veivät edelleen eteenpäin, kohti uutta yhtyettä. Wings teki McCartneyn johdolla seitsemän albumia. Näistä neljäs oli alkukesästä -75 julkaistu Venus And Mars.

Wings-yhtyeen tie ei ollut helppo. Aikalaiskriitikoille tuntui olevan yllätys, että supertähden huolettomampi asenne tuotti oikeasti jotain muuta kuin hifi-luokan kokemuksia. Alkuvoimaisempi toteutus erosi selkeästi The Beatlesin karmasta. Hovituottaja George Martinin (1926–2016) poissaolo vei musiikkia arkisempaan suuntaan. Silti Paul McCartneyn (s. 1942) hittiputki ei katkennut. Mainettaan paremmat Wings-albumit menestyivät erinomaisesti molemmin puolin Atlanttia. 2010-luvulla viimeistelemättömyys koetaan luontevaksi osaksi McCartneyn uraa. Samoin monet vastustamattomat hitit, kuten Listen To What The Man Said.

70-luvun puoliväliä kohti Macca ei enää piilotellut tyylitajuaan ja kykyjään sovittajana. Wings oli täysillä mukana kun melodioiden sekaan tuotiin akustiset kitarat, koskettimet ja orkestraatiot. Toinen Wings-albumi Red Rose Speedway otettiin vastaan suopeammin, ja Band On The Run herätti myös kriitikot kehumaan.

Aina artistin mukana pysynyt romanttisuus on läsnä läpi Venus And Marsin. Akustisten kitaroiden helinässä McCartney ja Wings pistävät heti parastaan. Lyhyt aloitusraita Venus And Mars on kaunis vietelmä kohti rokkaavaa Rock Show’ta. McCartney osaa popbiisin rakentamisen verrattoman hyvin. Kun lähes loputtomiin rönsyilevän biisi on jo “loppu”, löytyy täysin korvaamaton jamivaihde. Tällaista riemukkuutta on vaikea vastustaa.

Vokalisti McCartney iskee laulutaitonsa täydellä teholla raitaan Love In Song. Herkkää laulumelodiaa viedään eteenpäin välisoittomaisessa tilassa, mutta sävellys kasvaa alkuoletusta suuremmaksi. Synat, laiskanpulskeat rummut, jouset ja jopa harppu ovat kaikki kohdallaan. Hieno vire jatkuu viihteellisen You Gave Me The Answerin kanssa. Jälleen kerran McCartney puhuu tyylilleen uskollisesti: Shall we dance? This is fun! 

B-puoli käynnistyy planeettojen välisellä muistutuksella, jossa lomafiilis jatkuu. Wings oli kuuluisa siitä, että bändin vokalisteina toimivat muutkin kuin Paul. Spirits Of Ancient Egyptin laulaa Denny Laine, Medicine Jar tuo ääneen nuorena kuolleen Jimmy McCullochin (1953–1979). Puhaltimin koristeltu Listen To What The Man Said johtaa kauniiseen loppuun Treat Her Gently – Lonely Old People. Kertosäkeen haikeasta valssista jää tunne rakkauden voimasta.

Paul McCartney – laulu, bassokitara, kitara, piano, mellotron, lyömäsoittimet
Linda McCartney – piano, Moog, urut, kosketinsoittimet, laulu
Denny Laine – Moog, sitar, piano, laulu
Jimmy McCulloch – kitara, 12-kielinen kitara, Moog, rummut, laulu
Joe English – rummut, lyömäsoittimet, laulu
Geoff Britton – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Paul McCartney

Tony Dorsey – klarinetti
Allen Toussaint – piano, kitara
Dave Mason – kitara
Tom Scott – saksofoni
Kenneth “Afro” Williams – kongat
Sid Sharp Strings – jouset
Gayle Levant – harppu

Venus And Mars julkaistiin alun perin gatefold-kantisena LP-levynä, kasettina ja 8-raita-painoksena. Ensimmäinen remasteroitu CD ilmestyi 1993. Uusimmat laitokset vuodelta 2014 (2CD ja boksi) antavat albumin rinnalle paljon lisää, esimerkiksi singleraidat Junior’s Farm ja Sally G.

Wings-tarina jatkui pitkällä maailmankiertueella ja albumilla At The Speed Of Sound. Livetripla Wings Over America julkaistiin joulukuussa 1976.

Lue lisää:
Badman, Keith: The Beatles After The Break-Up 1970–2000, 631 sivua. (Omnibus, 1999).
Benson, Ross (Maija-Liisa Remes, kääntäjä): Paul McCartney – Mies myytin takana, 298 sivua. (Kirjayhtymä, 1992).
Du Noyer, Paul: Conversations With McCartney, 352 sivua. (Hodder & Stoughton, 2015).
Harry, Bill: The Paul McCartney Encyclopedia, 935 sivua. (Virgin, 2002).
Lewisohn, Mark (toim.): Wingspan – Paul McCartney’s Band On The Run, 175 sivua. (Little, Brown, 2002).
McCartney, Paul & Miles, Barry (Minna Maijala, kääntäjä): Eilinen, 688 sivua. (Jalava, 2002).
McCartney, Paul & Gambaccini, Paul: Paul McCartney In His Own Words, 111 sivua. (Omnibus Press, 1976).
McCartney, Paul & Wings: Venus And Mars -boksi. 2CD+DVD, jossa mukana 128-sivuinen kirja. (Capitol, 2014)
McCartney, Paul & Wings: Wingspan  Hits And History. 2CD sisältää 22-sivuisen liitevihkon. (MPL, EMI, 2001)
Sounes, Howard (Sami Heino, kääntäjä): Paul McCartney, 655 sivua. (Otava, 2011).

Katso DVD/Blu-ray:
McCartney, Paul & Wings: Rockshow, 139 min. (MPL, 2013). Sisältää myös 34-sivuisen liitevihkon.
McCartney, Paul (Donald Alistair, ohjaaja): Wingspan – An Intimate Portrait, 120 min. (Capitol Records, 2001).

Paul McCartney kotisivu

Tuomas Pelttari

Wings: Venus And Mars (1975).

Wings: Venus And Mars (1975).

Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa

Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands (Medium Productions/Flavour Of Sound, 1997)

Brittiläiset muusikot Steve Jansen ja Richard Barbieri alkoivat yhteiseen musiikintekoon 1970-luvulla yhtyeessä Japan. David Sylvianin johtama bändi jätti lähtemättömän jäljen synarockin uuteen aaltoon. Ripaus futua ja viileää poseerausta toivat yhtyeen lähes mainstream-nimeksi. Kävi kuitenkin niin, että kaupallisen läpimurron kynnyksellä Japan hajosi sisäisiin ristiriitoihin.

Silti yhtyeen jäsenistä pulppusi edelleen suurta muusikkoutta. Ilmiömäisen persoonallisen rytmiikan kanssa operoiva rumpali ja säveltäjä Steve Jansen (s. 1959) jatkoi yhteistyötä eri tavoin lähes kaikkien ex-Japan -kavereittensa kanssa. Yksi tiheimmistä kollaboraatioista lienee levytystyö Richard Barbierin (s. 1957) kanssa. Odottamaton Japan-inkarnaatio Rain Tree Crow vuodelta 1991 toi muusikkoparin hetkeksi syvään yhteistyöhön myös Mick Karnin ja Jansenin veljen David Sylvianin kanssa, mutta tuo tie jäi vain yhden levyn mittaiseksi. Tulevaisuus tuntui osoittavan kohti toisenlaisia yhteistyövirityksiä.

Jansenin ja Barbierin ambient alkoi alun perin Japanin markkinoille suunnatulla levytyksellä Worlds In A Small Room. He levyttivät yhdessä myös popalbumin nimellä The Dolphin Brothers. Jostain syystä muusikkoparin levytykset eivät päässeet esiin samaan tapaan kuin ex-bändikaverien ulostulot. Sylvianin Brilliant Trees noteerattiin suurena taiteellisena menestyksenä. Bassotaiteilija Mick Karnin oivallinen Titles sai nostetta levy-yhtiö Virgin Recordsin kautta. Samaan aikaan Jansenin ja Barbierin omat monisyiset kollaboraatiot jatkuivat kiinnostavina, mutta merkittävien myyntilukujen tavoittamattomissa.

* * *

Lähes kokonaan instrumentaali Changing Hands syntyi kirjeenvaihtomaisesta vuorovaikutuksesta. AllMusicin mukaan kollektiivin musiikkia työstettiin poikkeuksellisesti myös postitse Jansenin, Barbierin ja muusikko Nobukazu Takemuran (s. 1968) kesken. Ajatuksia, aihioita ja ambientin kaltaista virtaa siirtyi mantereelta toiselle vilkkaasti. Trio eli voimakkaasti virtuaalisenakin.

JBT:n musiikki eroaa selkeästi David Sylvianin instrumentaalimusiikista. Changing Hands välttelee romanttiseen suuntaan painottuvaa tuotantotyötä. Tunnelma asettuu Sylvianin ja Karnin levytysten väliseen tuntemattomampaan maastoon. Jansen Barbieri Takemura operoi myös ambientin popmaisella puolella, osin Brian Enon tapaan.

Unenomaisesti käynnistyvä Sun Trap In The Sea kutoo rytmin ympärille ajatonta matkantekoa. Aloitusraita luo downtempomaista pohjaa albumin jatkolle. Subtle Bodies tuntuu lähtevän aluksi samankaltaiseen suuntaan, mutta etuiskulla lähestyvä kohina toistuu ja viekin tiiviiseen svengiin. Muusikoiden poptausta nouse esiin.

Albumin pääteokset kohdataan keskivaiheilta eteenpäin. Hieman Massive Attackin linjoilla liikehtivä At Eleven vie muutaman lauletun rivin kautta raitaan Spaced. Uhkaavan tummaa groovea syventää lyömäsoittaja Jansenin kosketuksen rentous. Soitossa kuuluu Japan-aikojen tyyli hieman päivitettynä, aikuisempana ilmaisuna. Rahisevan vinyylin saatelema Empty Orchestra nakuttaa eteenpäin vastustamattomasti. Syntyy symbioosi, jossa Philip Glassin puskevien koskettimien kaltainen maailma kohtaa jossain Jean-Michel Jarren ilmaisun sydänmailla. Albumin pisin raita tuntuu aina liian lyhyeltä.

* * *

Barbierin ensimmäinen soololevytys Things Buried julkaistiin vuonna 2005. Jansenin sooloura alkoi albumista Slope (2007). Jansenin, Barbierin ja Takemuran yhteistyö jäi yhteen yhteiseen albumiin.

Lue lisää:
Richard Barbieri kotisivu
Steve Jansen kotisivu
Nobukazu Takemura kotisivu

Tuomas Pelttari