The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä

The Cure: Wish (Fiction, 1992)

The Cure: Wish (1992).Vuonna 1976 perustettu The Cure on brittirockin valovoimaisimpia yhtyeitä. Vaihtoehtorockin kenties epätodennäköisin superbändi ylsi pitkälle jo 80-luvulla. Värikäs vuosikymmen kohteli Robert Smithin johtamaa mustanpuhuvaa kokoonpanoa kunnioituksella. The Curen nerokkaat singlet nousivat listoille, tyylikkäät albumikokonaisuudet keräsivät huomiota aina vain enemmän.

Laulaja-kitaristi Smithin karisma ja lauluntekotaito veivät yhtyettä vastustamattomasti kohti kansainvälistä suosiota. Huipputasokkaat levyt The Head On The Door (1985), Kiss Me Kiss Me Kiss Me (1987) ja Disintegration (1989) nostivat The Curen lopulta maailmanluokkaan myös myyntiluvuissa. Disintegrationia seurannut stadionkiertue Yhdysvalloissa oli ilmiömäinen menestys.

Kolme vuotta myöhemmin Disintegrationin majesteetillinen tummuus oli vaihtunut kirkastuneempaan ilmeeseen, ainakin osittain. Keväällä 1992 julkaistu Wish vaalii goottirockille ominaista verkkaisesti etenevää ja seittimäistä biisinrakennetta, mutta musiikin keskeltä loistaa jälleen myös suoraa auringonvaloa. Singlet Friday I’m In Love, High ja Doing The Unstuck ovat bändin komeimpia hittejä. Ehkä kepeys ja optimismi olivat vastareaktio synkälle kiertue-elämälle.

The Curen draamajalokivi From The Edge Of The Deep Green Sea on yhä Robert Smithin kovimpia laulusuorituksia. Yksi yhtyeen hiljaisista helmistä löytyy toiseksi viimeisenä: To Wish Impossible Things sekoittaa poikkeuksellisella tavalla toivon ja lohduttomuuden. Eikä Smith ollut mitenkään unohtanut elämän raskautta. Jos levyn aloitusraita Open on jäätävä jumitus, niin myös Wishin päättävä End tuntuu luissa asti. Painostava vyörytys etenee vääjäämättömästi kohti loppua.

– Please stop loving me,
please stop loving me.

I am none of these things.

The Curen ilmaisu kääntyi Wishin jälkeen hieman yksiulotteisemmaksi. Tähän saattoi vaikuttaa innovatiivisen Boris Williamsin ero yhtyeestä. Wish-albumista lähtien yhtye on julkaissut albumeita joka neljäs vuosi. Uusin levy 4:13 Dream ilmestyi 2008.

* * *

Wish julkaistiin 2LP- ja CD-painoksina. Albumit Disintegrationiin asti ovat saaneet laajennetut uusintajulkaisut, mutta Wishin Deluxe edition on vielä julkaisematta. Wish nousi Britannian albumilistan ykköseksi, Yhdysvalloissa sijalle 2.

The Cure nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa 1986 Ruisrockissa. Wish-kiertue toi bändin Helsingin jäähalliin syyskuussa 1992. Albumia Wild Mood Swings kuultiin Seinäjoen Provinssirockin päälavalta kesällä 1996.

Robert Smith – laulu, kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Simon Gallup – bassokitara, kosketinsoittimet
Porl Thompson – kitara
Boris Williams – rummut, lyömäsoittimet
Perry Bamonte – kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Tuottajat: The Cure & David M. Allen

Lue lisää:
Apter, Jeff: Never Enough – The Story Of The Cure, 338 sivua. (Omnibus, 2005. Uusi painos: Omnibus, 2009).
Barbarian, Lydie: The Cure – Ten Imaginary Years, 128 sivua. (Omnibus, 1988. Uusi painos: Omnibus, 1998).
Bowler, Dave & Dray, Bryan: The Cure – Faith, 198 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1995).
Butler, Daren: The Cure On Record, 128 sivua. (Omnibus, 1995).
Thompson, Dave & Greene, Jo-Ann & Charlesworth, Chris: The Cure – A Visual Documentary, 110 sivua. (Omnibus, 1988. Uusi painos: Omnibus, 1993).

Katso DVD/Blu-ray:
The Cure: Trilogy – Pornography, Disintegration & Bloodflowers – Live In Berlin (Eagle Rock, 2003).

The Cure kotisivu.

Tuomas Pelttari

The Cure: Wish (1992).

The Cure: Wish (1992).

 

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – Koskettava tarina ulkopuolisuudesta

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (Steven Wilson, Kscope, 2015)

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase (2015).Brittiläisen Steven Wilsonin maaliskuussa 2015 julkaistu albumi Hand. Cannot. Erase. perustuu Joyce Vincentin liian aikaisin katkenneeseen elämään. Sysäyksenä musiikinteolle toimi Vincentin elämästä ja kohtalosta kertoma Carol Morleyn dokumentti Dreams of a Life. Wilson (s. 1967) omaksui nuoren naisen tarinan, tämän tunteet ulkopuolisuudesta ja eristäytymisestä. Vain kaksi vuotta Wilsonia vanhempi Joyce kuoli asunnossaan Lontoossa kenenkään kaipaamatta. Hänet löydettiin vuonna 2006. Wilsonin konseptialbumi Hand. Cannot. Erase. etenee fiktiivisen päähenkilön eristäytymisen vaiheita peilaavaksi matkakirjaksi.

* * *

Pääosin Lontoon Air Studiolla syksyllä 2014 äänitetty Hand. Cannot. Erase. on tuotannollisesti melko suoraa jatkoa Wilsonin edelliselle albumille The Raven That Refused To Sing And Other Stories. Musiikillisesti eroja löytyy enemmän. Puhallinsoittimia on esillä niukasti, niinpä fuusiomainen jazzrock jää nyt taustalle. Wilson tuo progeaan askeleen kohti popmaisempaa otetta. The Ravenia modernimpi rock antaa yhtymäkohtia esimerkiksi albumiin The Incident (2009), joka jäi Wilsonin johtaman progeyhtye Porcupine Treen viimeiseksi. Raskaasta aiheesta huolimatta Hand. Cannot. Erase. on helposti lähestyttävä, biisiorientoitunut ja avoin kokonaisuus.

Tämä ilmenee albumin pidemmissäkin raidoissa. 3 Years Older on kuin proge-eepos ja rockbiisi yhdessä. Porcupine Treen kuulaus tuntuu, mutta metallivivahteita on vain nimeksi. Routine polveilee suurelta osin pianon varassa. Tunnelma säilyy toiveikkaana silloinkin kun rock taas lävähtää päälle.

Myös rokkaava Home Invasion korostaa ilmavuutta. Syvälle ahdetun soundin sijaan instrumentit ovat lähellä. Wilsonin musiikin majesteetillisuus säilyy, se vain ottaa orgaanisemman muodon. Albumin kolmas raita Hand Cannot Erase saattaa olla se Wilsonin suuri hittibiisi. Tarttuva, kaunis ja kaihoisa kappale tiivistää vaivattomasti sammumattoman välittämisen ja rakkauden. Mitä muuta voi hitiltä toivoa? Wilsonin neljäs sooloalbumi päättyy koskettavasti päähenkilön veljelleen kirjoittamaan kirjeeseen Happy Returns. Kun aikaa kuluu liian kauan, lopulta aika loppuu kokonaan.

* * *

Albumista julkaistiin useita eri painoksia: LP, CD, DL sekä DVD- ja Blu-ray-painokset, joilla on albumin 5.1 -miksaukset. Levynkansitaide nivoutuu albumin tarinaan erityisesti Deluxe-painoksessa, tekijöinä Lasse Hoile, Hajo Mueller, Carl Glover ja Willow Beggs.

Hand. Cannot. Erase. nousi maaliskuussa Suomen virallisen listan (10/2015) sijalle 4.

Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet, bassokitara, mellotroni, banjo
Nick Beggs – bassokitara, Chapman stick
Guthrie Govan – kitara
Adam Holzman – kosketinsoittimet, piano, urut
Marco Minnemann – rummut
Theo Travis – saksofonit, huilu
Dave Gregory – kitara
Ninet Tayeb – lalulu
Katherine Jenkins – laulu
The Cardinal Vaughan Memorial School choir &
Leo Blair – solo chorister
The London Session Orchestra – jouset
Tuottaja: Steven Wilson

Levyhyllyt:
Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Lue lisää:
Steven Wilson HQ kotisivu.

Tuomas Pelttari

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (2015).

Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. (2015).

Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti

Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa (BMG Finland, 2002)

SMG: Onnelliset kohtaa (2002).Suomalainen Scandinavian Music Group lähti liikkeelle Ultra Bran raunioista. Valtavan suosittu Ultra Bra lopetti toimintansa vuonna 2001. Kerkko Koskisen johtama suuryhtye jätti jälkeensä neljä studioalbumia ja upeita keikkakokemuksia.

Nelihenkinen ryhmä UB:n jäseniä pisti ripeästi vireille SMG:n. Ensimmäinen single Kun tuuli oli viilee lupasi paljon, loistelias Minne katosi päivät vielä enemmän. Debyyttialbumi Onnelliset kohtaa nousi Suomen listakärkeen jo syksyllä 2002.

Onnelliset kohtaa on poikkeuksellisen sävykästä popdraamaa. Huomio tarttuu voimakkaaseen ilmaisuun jossa ei puutu dynamiikkaa. Kiinnostavat rytmilliset sovitukset verkottuvat musiikkiin täydellisesti. Terhi Kokkosen niukka ja lakoninen fraseeraus on edukseen. Rumpali Antti Lehtinen näyttää sovituskykyjensä lisäksi myös tyylitajunsa. Myös yhtyeen kesken tehty tuotantotyö toimii erittäin hyvin. Tiukka soundi sopii Joel Melasniemen ja Tommi Saarikiven sävellyksiin.

Albumilta erottuu sekä rauhallisuutta että kiihkeyttä. Verkkaiselta tuntuvat Ei mulle riitä ja Tästä eteenpäin lisäävät odotusta, jota kiihkeämmät raidat täydentävät. Tällaisena kesäyönä tuntuu mahtavalta, kuin leijaa lennättäisi. Luoksesi groovaa maukkaan psykedeelisesti. Albumin loppupuolella oleva Sä yllättää temponvaihdolla. Rokkaava jännite kasvaa ja kasvaa. Kuusi minuuttia on juuri oikea mitta paisutukselle. Singlen Ei mun oo hyvä olla yksin mustavalkoisen videon ohjasi Tommi Mattila.

Vielä reilu vuosikymmen ilmestymisen jälkeen Onnelliset kohtaa vie välähdyksenomaiseen siihen tilaan, jossa levyn ilmestymistä odotettiin. Millaiselta yhtyeen musiikki tuntuisi? Samalta kuin aiemmin samana vuonna julkaistu Kerkko Koskisen sooloalbumi? Ehkä SMG olisi vähän kuin Ultra Bra? Näin ei käynyt. Saimme ihan erilaisen bändin, joka loi taidokkaan popmusiikin ystäville levollista mietittävää ensialbumista lähtien.

Antti Lehtinen – rummut
Terhi Kokkonen – laulu
Joel Melasniemi – kitara
Tommi Saarikivi – bassokitara
Tuotanto: Scandinavian Music Group

Yhtyeen tarina jatkui vuonna 2003 singlellä Letitä tukkani. SMG:n toinen albumi Nimikirjaimet julkaistiin 2004.

Scandinavian Music Group kotisivu.

Tuomas Pelttari

Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa (2002).

Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa (2002).