Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi

Auf der Maur: Auf der Maur (Capitol Records, 2004)

Auf der Maur: Auf der Maur (2004).Kanadalainen muusikko Melissa Auf der Maur julkaisi ensimmäisen albuminsa Auf der Maur vuonna 2004, mutta oli monelle tuttu kasvo jo huomattavasti aikaisemmin. Vuosina 1994–1999 Melissa soitti bassoa Courtney Loven johtamassa yhtyeessä Hole. Lokakuussa 2000 Melissa vieraili Billy Corganin rinnalla Suomessakin kun The Smashing Pumpkins esiintyi Helsingissä. Auf der Maur näyttää että basisti osasi hyvin myös biisinteon.

* * *

Melissa Auf der Maur (s. 1972) ja tuottaja Chris Goss kokosivat levyntekoa varten maineikkaan soittajaryhmän. Mukana ovat monet stoner rockin tähdet, kuten Brant Björk, Josh Homme ja Nick Oliveri (kaikki ex-Kyuss). Musiikin keskellä vilahtaa hetkittäin mieleen myös 90-luvulla häikäisseet grungebändit Soundgarden ja Pearl Jam. Artisti ei kuitenkaan vaikuta kysyvän kenenkään apua, vaan ottaa musiikkiinsa todella tyylikkäästi sen mitä tarvitsee.

Tasapainoinen albumikokonaisuus erottuu yhä edukseen. Sekä stoner- että brittirockvaikutteinen hybridi Auf der Maur on täynnä sävykkäitä biisejä. Melissa Auf der Maurin ääni tulee läpi poikkeuksellisen kuulaana. Ilmaisu on vakuuttava ilman huutamista. Yksi vokalistin aseista viattomuus: Would If I Could istuisi hyvin englantilaiselle popyhtyeelle Dubstar. Lisäraitana kuultava ranskankielinen versio biisistä Taste You iskee aivan yhtä lujaa kuin englanniksi laulettu.

Lauluraitojen huolellinen tuottaminen edesauttaa aina biisien sisäistämistä. Auf der Maurin huolella toteutetut biisit pääsevät hohtamaan muillakin tasoilla. Levyn kohtalokkaampi rock toimii myös. Lightning Is My Girlin jännite vie avaruudellisiin sfääreihin. Bändisointi hipoo täydellistä. Singleraita Real A Lie tuo tuntua viekkaudesta, samoin Head Unbound. Suora lainaus Killing Joken kitaristi Geordien kohtalokkaasta riffittelystä kruunaa biisin Beast Of Honor.

Jos pidät grungehtavasta rockpoljennosta, brittiläisestä postpunkvaihteesta ja tyylikkään viettelevistä melodioista – Auf der Maur on sinulle.

Melissa Auf der Maur – laulu, kitara, baritonikitara, bassokitara, kosketinsoittimet, chamberlain
Jeordie White – kitara
John Stanier – rummut
Steve Durand – kitara
Josh Homme – kitara
Brant Bjork – rummut
Jordon Zadorozny – kitara, rummut
Chris Goss – kitara, laulu, piano
James Iha – ebow
Atom Willard – rummut
Mark Lanegan – laulu
Kelli Scott – rummut
Nick Oliveri – bassokitara
Tuottajat: Chris Goss ja Melissa Auf der Maur

Melissa Auf der Maur julkaisi toisen albuminsa Out Of Our Minds vuonna 2010.

Melissa Auf der Maur kotisivu

Tuomas Pelttari

Auf der Maur: Auf der Maur (2004).

Auf der Maur: Auf der Maur (2004).

 

 

Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti

Wigwam: Hard N’ Horny (Love Records, 1969)

Wigwam: Hard N' Horny (1969).Suomalainen rockyhtye Wigwam oli omanlaisensa superkokoonpano perustamisestaan lähtien. Ennen Wigwamia 1967–1968 laulaja Jim Pembroke ja rumpali Ronnie Österberg (1948–1980) soittivat yhdessä jo kulttisuosiota nauttineessa yhtyeessä Blues Section. Ronnie teki sivuraiteilla Love Recordsille pari soolosingleäkin, tosin ilman suurta nostetta.

Blues Sectionin jäljiltä nousi lopulta kaksi suurta kokoonpanoa: Tasavallan Presidentti ja Wigwam. Jukka Gustavson liittyi Wigwamiin ensisinglen Must Be The Devil//Greasy Kids Stuff jälkeen. Nikke Nikamo ja Gustavson olivat soittaneet aiemmin yhtyeessä The Roosters.

* * *

Love Records julkaisi Wigwamin debyyttialbumin Hard N’ Horny joulukuussa 1969. Levy oli Loven yhdeksäs LP-julkaisu. Suoranaisen progeilun sijaan Hard N’ Horny tuntuu – paria poikkeusta lukuunottamatta – svengaavalta popjazzilta, jossa on mukana helposti lähestyttävää lauluntekijäperinnettä. Wigwamin vaikuttimina olivat pitkään The Band, The Beatles ja Steve Winwood.

Kunnianhimoinen levy palkitsee yhä, vaikka onkin lievästi raakilemainen. Säveltäjät Jukka Gustavson (s. 1951) ja Jim Pembroke (s. 1946) halusivat totisesti näyttää mihin kyvyt riittävät. Toinen sai debyytin A-puolen, toinen B-puolen. Kun Gustavson maalaili sfääreissä, Pembroke pyrki tiiviiseen ilmaisuun. Love Recordsin rahapulan vuoksi levyn kansitaidetta piirrettiin itse. Yllä oleva kansikuva tehtiin vasta Hard N’ Hornyn toiseen painokseen.

Gustavsonin polveilevat sävellykset täyttävät introa lukuunottamatta albumin A-puolen. Vajaan kymmenen sekunnin aloitusraita 633 Jesu Fåglar on Mats Huldénin teos, jota ei jostain syystä koskaan julkaistu tekstin kanssa. Love Recordsin ja tuottaja Otto Donnerin viehtymys jazziin saattaa heijastua jamimaisessa irrottelussa Pidän sinusta. Neron muistolle, hyvää yötä koettelee suomalaisen rockmusiikin rajoja intensiivisyydellään. Marjoriitta ja Jukka Gustavsonin dialogi on suomalaista rockhistoriaa:

– Miksi ei-sanan voi niin helposti unohtaa?
Onko sellaisia persoonallisuuksia, joiden tuntomerkit voidaan luetella;
Jokainen ihminen on persoonallisuus.
Hyvä että tiedämme: Ei!

Albumin jälkipuoliskolla kuullaan Pembroken säveltämä ja sanoittama Henryn seikkailu. Tarinamainen kerronta istuu laulajan ääneen ja tyyliin. Kiireettömyys tukee vokalistin brittiläistä karismaa. Vaikka raidoista ei nouse klassikoita, laulaja-lauluntekijä Pembroke hallitsee yhdeksästä osasta yhteennivotun kokonaisuuden hyvin.

Wigwamin toinen albumi Tombstone Valentine julkaistiin loppuvuodesta 1970.

* * *

Hard N’ Horny julkaisitiin alun perin LP-levynä vuonna 1969. Albumista on kaksi CD-painosta: vuoden 1990 painoksella on mukana Wigwamin toinen albumi Tombstone Valentine, 2003 ilmestyneellä remasterilla lisäraitana on sinkkubiisi Luulosairas. Myöhempi CD-painos sisältää myös laulujen sanoitukset.

Jukka Gustavson – laulu, urut, piano
Mats Huldén – bassokitara
Ronnie Österberg – rummut
Nikke Nikamo – kitara
Jim Pembroke – laulu, piano
Tuottaja: Otto Donner

Lue lisää:
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, 2005, tarkistettu laitos 2014).
Wigwam: Fresh Garbage – Rarities 1969-1977, 2CD. (Siboney, 2000). Kokoelmalevyn 20-sivuisen liitevihkon Wigwam-essee on olennaista luettavaa. Mikko Meriläinen ja Suonna Kononen kirjoittavat bändin vaiheista eloisasti.

Wigwam Nuclear Netclub

Wigwam: Hard N' Horny (1969).

Wigwam: Hard N’ Horny (1969).

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground (BFI Records, 2014)

Billy Idolin albumi Kings & Queens Of The Underground julkaistiin vuonna 2014. Levyn tuotti Trevor Horn.

Brittiläinen rocklaulaja Billy Idol (s. 1955) tunnetaan hyvin 80-luvun loisteliaista biiseistä White Wedding, Rebel Yell, Flesh For Fantasy ja Eyes Without A Face. Vuosina 1983–1990 julkaistut albumit Rebel Yell, Vital Idol, Whiplash Smile ja Charmed Life olivat suosittuja Suomessakin. Laadukkaan musiikin lisäksi Idol toi kitaristi Steve Stevensin kanssa 80-luvun rockiin tervetullutta shokkiarvoa ja säpinää.

Epäonninen Cyberpunk (1993) kuitenkin käänsi Billy Idolin menestyksekkään uran laskuun. 12 vuoden tauon jälkeen artisti palasi melko vähälle huomiolle jääneellä levyllä Devil’s Playground. Lokakuussa 2014 julkaistu Kings & Queens Of The Underground on Billy Idolin kahdeksas studioalbumi.

* * *

Kings & Queens Of The Underground on täynnä tarttuvia biisejä ja – ehkä hieman yllättäen – malttia. Idolin (oik. William Broad) musiikin voima kumpuaa rauhallisesta otteesta, ei itsetarkoituksellisen rajusta rokkaamisesta. Tuottaja Trevor Horn yhdistää Idolin persoonallisen äänen, yhä aistittavissa olevan vaaran elementin ja uskottavan rokkarin tyylikkyyden hyviin rockbiiseihin ja kiinnostavaan soundiin.

Aloitusraita Bitter Pill istuu Idolille erinomaisesti, tyylikäs rock keinuu eteenpäin kuin kehtolaulu. Paikoin viitataan lujaa menneisiin takavuosiin. Postcards From The Past tuntuu pastissilta Sigue Sigue Sputnik-hitistä Love Missile F1-11, mutta onkin kopio Idolin omasta biisistä Rebel Yell. Hälytyskellojen pitäisi soida, mutta eipä hätää – Postcards From The Past toimii täysillä. Myös albumin nimikappale kulkee kitschin reunalla. Muutkin hitaat biisit toimivat hienosti. Esimerkiksi Eyes Wide Shutista olisi moni rokkari ylpeä.

Maneereistaan huolimatta Billy Idol on ilmeikäs vokalisti. Hänen äänensä sävyt tuntuvat esimerkiksi raidalla Save Me Now. Säkeistöjen lakoniset rivit toteavat tosiasiat, mutta ennen kertosäettä laulumoodi on mietteliäämpi. Hetken päästä voimaa ja kaipuuta lisätään, mutta kertosäe ei etene sitä ilmeisintä tietä. Loppuun vielä jännitettä lyhyellä arpeggiolla. Tällaisista elementeistä saadaan Trevor Hornin kanssa aikaan hyvää jälkeä. Ja miten elähdyttävää nähdä lauluntekijät Idol ja Steve Stevens hedelmällisessä yhteistyössä. Heillä on yhä hauskaa yhdessä.

Kiertue poikkeaa Ruotsiin asti kesäkuussa 2015.

Billy Idol: laulu
Steve Stevens: kitara, akustinen kitara
Greg Kurstin: bassokitara, rummut, kitara, kosketinsoittimet
Trevor Horn: bassokitara,kosketinsoittimet
Ash Soan: rummut, lyömäsoittimet
Geoff Downes: urut, syntetisaattorit
Tuottajat: Trevor Horn sekä Greg Kurstin (Can’t Break Me Down)

Lue lisää:
Idol, Billy (Sirje Niitepõld, kääntäjä): Dancing With Myself – Elämäni. (Like, 2015).
Idol, Billy: Dancing With Myself (Simon & Schuster, 2014).

Billy Idolin kotisivu.

Tuomas Pelttari

Billy Idolin albumi Kings & Queens Of The Underground julkaistiin vuonna 2014. Levyn tuotti Trevor Horn.

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground (2014).

 

 

 

Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä

Porcupine Tree: Up The Downstair (Delerium Records, 1993)

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).Vuonna 1987 perustettu Porcupine Tree oli alun perin Steven Wilsonin (s. 1967) sooloprojekti. Wilsonin kasettijulkaisuihin pohjautuva ensimmäinen albumi On The Sunday Of Life julkaistiin vuonna 1992. Toinen studioalbumi Up The Downstair esittelee sekin Porcupine Treen vielä kasvuvaiheessa, mutta millä tavalla! Levystä kaavailtiin tupla-albumia, jolla olisi ollut mukana aiemmin julkaistu Voyage 34, mutta tämä ilmava kuvaus epäonnistuneesta LSD-tripistä julkaistiin erikseen. Tiivistunnelmainen Up The Downstair herätti aiempaa suurempaa mielenkiintoa underground-piireissä. Se nousi pieneksi hitiksi ja merkittäväksi näytöksi Wilsonin uralla.

Porcupine Treen alkuvuodet painottuvat psykedeeliseen rockiin ja progehtaviin trancesävyihin. Välillä Up The Downstairin ohjelmoidut rumpuraidat ja sekvensserit hallitsevat äänimaisemaa, toisinaan jopa kitaran kustannuksella. Peruspoljento säilyy myös albumin remasteroidulla versiolla, jolla Gavin Harrison soittaa rumpuraidat uusiksi. Ensimmäinen levy-yhtiö Delerium Records saatteli Porcupine Treen vaiheittain myös oikeaksi bändiksi. 1993 “yhtye” oli yhä yhtä kuin Steven Wilson, mutta tilanne muuttui pian. Up The Downstair esittelee jo tulevat vakijäsenet Colin Edwinin ja Richard Barbierin.

Kuuluisa nimikappale kulkee junamaisella voimalla, ja Suzanne Barbierin sanailu jää kuin verhon taakse. Progemainen kokonaisuus jumittaa myös tanssibiitin voimalla, ja kahdeksan minuutin paikkeilla alkava noste kuumottaa. Tuossa fiiliksessä voi havaita jotain yhteistä brittiläinen spacerockyhtye Ozric Tentaclesin kanssa. Trancerockin keskellä mieleen voi juolahtaa myös suomalainen Kingston Wall. Small Fish/Burning Sky on myös Steven Wilsonin huippuhetkiä. Jälkimmäisenä kuultava pitkä ja massiivinen instrumentaalipuolisko huipentuu komeaan kitarariffiin, juhlavasti kahteen kertaan.

Porcupine Treen ilmaisu on koko ajan hakenut uutta suuntaa. Vuosien varrella mukaan on tullut popvivahteita ja raskaampaa rockia. Millenniumin jälkeen julkaistuilta levyiltä In Absentia ja Fear Of A Blank Planet löytyy jopa hienoisia metallivaikutteita. Yhtyeen toistaiseksi viimeinen albumi on 2009 julkaistu The Incident. Tämän jälkeen Steven Wilson on keskittynyt enemmän tuotantotyöhön ja soolouraan.

Ohjelmointi ja esitys: Steven Wilson
Gavin Harrison: rummut (ei mukana alkuperäisessä levytyksessä)
Colin Edwin: bassokitara
Richard Barbieri: kosketinsoittimet
Suzanne Barbieri: laulu
Tuottaja: Steven Wilson

Levyhyllyt:
Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)

Lue lisää:
Porcupine Tree: Stars Die – The Delerium Years ‘91-91, 2CD + 40-sivuinen liite
(Delerium Records, 2002).
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree kotisivu

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).

Porcupine Tree: Up The Downstair (1993).